Keltainen hämähäkki

By Outsider

Pekka Lipponen on matkakumppaninsa Pavel Pohjolan kanssa matkalla Kalakoniaan tekemään riisikauppaa. Ennen lähtöään häneltä kuitenkin ryöstetään tärkeät matkapaperit. Parivaljakko lähtee jahtaamaan roistoa, joka on jo saanut etumatkan. Pian Lipponen joutuu kuitenkin entistä pahempaan pinteeseen erottuaan matkakumppanistaan ja kohdatessaan salaperäisen keltaisen hämähäkin. Keltainen hämähäkki on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitys- ja seikkailuromaani, jossa tuttu konkari Pekka Lipponen taistelee alamaailmaa vastaan Aasiassa.Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 6, 2021
• ISBN: 9788726824858

Book preview

1.

Onamo Juahin silmät välkähtivät ovelasti, mutta majassa oli siksi hämärää ettei Pekka Lipponen huomannut mitään epäilyttävää. Hän kaatoi corahia vaskesta sorvattuihin pikareihin, kilautti niitä toisiaan vasten ja sanoi:

Riisiahväärin malja! Ostan viisituhatta säkillistä riisiä ja sinä kuljetat ne laivallasi Saigoniin. Sano viimeinen hinta, paljonko haluat säkiltä rahtimaksua?

Onamo maisteli corahit ja sytytti sitten hiilipadasta pitkävartisen savipiippunsa.

Minä kuljettaa halvalla, ei kukaan jokilaivuri niin halvalla kuin minä. Yksi rupi säkiltä. Se halpa hinta.

Pekka yritti laskea päässään rupin hintaa punnissa ja dollareissa ja pääsi jonkinlaiseen likiarvoon.

Kallista on, ihan nylkyhinta. Joku toinen laivuri rahtaa halvemmalla. Puli rupia säkiltä. Enempää minun ei kannata maksaa.

Onamo tuijotti hiilipadan kypenöivään hiillokseen. Hänen tummat aasialaiskasvonsa olivat ilmeettömät, ovelat silmät vain välähtelivät.

Joella kuljetus nykyisin vaikeaa. On sota. On sissejä. On kapinallisia. Laiva voi joutua kaapparin uhriksi. Kukaan ei anna vakuutusta. Mutta minä kuljettaa sittenkin halvemmalla kuin muut. Minulla hyvä jokilaiva, se Englannissa tehty. Minä kuljettanut sillä paljon riisiä, paljon teetä, paljon kautsua.

Mutta hintasi on liian korkea, Pekka sanoi. En voita koko ahvääristä mitään, jos pitää maksaa rupi säkiltä.

Sitte te ottaa toinen laivuri. Minä ei voida kuljettaa konkurssihintaan, Hanoh-Meg sanoi.

Pekka rupesi hiljalleen perääntymään. Hän tiesi mitä riisisäkkien kuljetus Saigoniin maksaisi. Sodan takia olivat rahtaushinnat moninkertaisesti kohonneet ja joella oli käytettävissä vain tshonkkeja ja pieniä laivoja. Onamo Juahilla sensijaan oli vanha siipirataslaiva, joka pystyi rahtaamaan jopa parituhatta riisisäkkiä.

Riisiä vaikea ostaa, koska sota maassa, Onamo Juah sanoi, mistä te aikoo saada niin paljon riisiä?

Kyllä tavaraa löytyy kun on taaloja tarpeeksi, Pekka kehasi, sain jo Saigonissa hyvät tiedot.

Borahistako ehkä? Onamo kysyi sulkien silmänsä.

E-hei sinne päinkään. Minulla onkin erikoinen riisiaitta. Kalakonian kuningas myy vaikka minkä verran riisiä, mutta joka poika ei siellä maassa teekään riisikauppoja.

Onamo poltteli silmät ummessa piippuaan.

Kalakonian maa suljettu, vieraita ei sinne päästetä. Vain rajalle asti voida matkustaa. Laivat ei päästä kauemmaksi.

Mutta minullapa on semmoiset paperit jotta pääsee. Kuninkaan lähettiläs Saigonissa on vanhoja ahväärituttaviani ja hän antoi valtakirjan joka pätee. Saan vapaasti liikkua missä tahansa Kalakonian valtakunnan alueella. Paperissa on niin kovat leimat ja sinetit jotta saan tehdä riisikauppoja missä vain haluan. Ja Pekka taputti pulleaa karttalaukkuaan.

Onko lupakirja teidän nimellä mr Lipponen?

En minä niistä koukeroista ymmärrä, mutta paperi on semmoinen valtakirja joka avaa kaikki rajapuomit ja takaa turvallisuuteni. Niin lähettiläs sanoi.

Hua-Sinkö antoi valtakirjan?

Sama mies. Kalakonian kuninkaan ministeri Saigonissa. Olen tehnyt joskus teekauppoja hänen kanssaan. Mukava ukko, parta kuin jerusalemin suutarilla ja kova ottamaan näkäräisiä… No, maistetaanhan tämä lääke loppuun ja keskustellaan sitten riisisäkkien kuljetuksesta.

Miehet kilauttivat messinkipikareita. Pekka alkoi tinkiä ehdoista. Onamo Juah otti taskustaan corahpullon ja kaatoi pikareihin. Maisteltiin ja tingittiin. Ilta alkoi jo hämärtyä. Papukaijat kirkuivat viidakossa ja joella kuului laiva huutavan käheästi.

Missä toverinne on? Palasiko hän Saigoniin? Onamo kysyi.

Paveliko… Pirskatti, missä se mies taas lurjustelee. Hän lähti hankkimaan laivalippuja Kalakoniaan. Puolen yön aikaan pitäisi erään jokilaivan poiketa tänne ja ajattelimme matkustaa sillä.

Punainen merenneito varmaankin. Se hyvin pieni ja kehno laiva. Miksi te ei odota kaksi päivää kun minun Mekongin lilja saapuu. Siinä mukavampi matkustaa ja matkalla voida keskustella meidän liikeasiasta", Onamo sanoi.

Ei jouda. On kiire tekemään ahväärejä. Saigonissa meni monta päivää hukkaan ja matkustaminen jokilaivalla on hidasta. Kuinka kauan matka Kalakoniaan muutan kestää?

Jos te nousee laivaa tästä laiturista, te olla seuraavan päivän iltana Kalakonian valtakunnan rajalla. Sieltä vielä päivän matka Birmagiin, joka valtakunnan pääkaupunki.

Sielläkö kuningas asuu?

Niin luulen, ellei kuningas hänen kesälinnassa vuoristossa. Mutta ei te tarvis matkustaa Birmagiin saakka. Te voida ostaa riisi talonpojilta jokirannalla. Siellä paljon riisiviljelyksiä.

Puhutaanko siellä englantia vai millä kielellä siellä pärjätään? Pekka tiedusteli.

Joku laiturivahti ehkä puhua englantia vähän, ehkä ranskaa. Siamin kieli ja kiinan kieli yleinen maassa. Mutta te sanoo että teidän seuralainen puhua monta kieltä.

Joo, minun piksenttipoikani Pavel. Entisiä viipurilaisia ja paljon maailmaa kiertänyt. Kyllä me pärjätään vaikka kiinan kielellä. Mutta pirskatti, kun tuntuu raukaisevan. Otetaanhan vielä näkäräiset piristykseksi.

Onamo Juah kaatoi messinkipikareihin kahvin näköistä nestettä. Se oli kitkerää siamilaista corahia.

Koska teidän palvelija tulla takaisin? Onamo kysyi. Pekka katsoi kelloaan.

Olisi jo pitänyt tulla. Mutta tietenkin se lurjus on jäänyt sataman baareihin. Kyllä minä sen rökitän. No, otetaanhan nokoset…

Kun oli maisteltu pikarit tyhjäksi, Pekan silmät painuivat vastustamattomasti kiinni. Hän haukotteli pitkään, mutisi jotakin ja sitten hänen päänsä kallistui olkapään varaan. Onamo Juahin silmät välähtivät. Hän istui vielä pitkän tuokion jalat ristissä bambumatolla, nousi sitten hitaasti ja otti Pekan olkapäältä hihnassa riippuvan karttalaukun. Hän avasi laukun ja valitsi sieltä kokoontaitetun, keltaisen paperin, jossa riippui kaksi punaista sinettiä. Hän pisti paperin vyöhönsä ja asetti karttalaukun takaisin paikoilleen.

Kalakonian lähettilään antama suojeluskirja… Se enemmän kuin kullan arvoinen paperi, hän mutisi. Olen tehnyt hyvän päivätyön, paremman kuin pitkiin aikoihin…

Ja mies nousi varovasti ylös, heitti katseen nukkuvaan Pekkaan ja katosi jokisatamaan johtavalle viidakkopolulle…

Haipon-hain jokisatama oli rauhan aikana ollut vain vähäinen lastauslaituri, josta riisiä, juutetta ja kamferipuuta lastattiin proomuihin ja jokilaivoihin Saigoniin kuljetettavaksi. Mutta Indokiinan sodan alettua, Haiponhaista oli muodostunut tärkeä solmukohta, jonka kautta ranskalaisten panssaroidut jokiveneet, siiamilaisten tshonkit, ylämaasta tulevat salakuljettajien veneet ja kapinallisten joukkojenkuljetusalukset kulkivat. Jokisatama sijaitsi ei kenenkään maalla, se oli syrjässä taistelualueista, mutta silti tärkeä jokaiselle osapuolelle. Sinne oli rakennettu huojuvia bambulaitureita, peltikattoisia varastosuojia ja alkeellisia parakkeja. Siellä käytiin laillista riisikauppaa ja laitonta asekauppaa. Siellä puuhailivat hämäräperäiset huumausaine-ja orjakauppiaat, siellä juotiin, tapeltiin, pelattiin uhkapeliä ja pohdittiin salajuonia.