Nuku, rakkaani, nuku

By Outsider

Tohtori Herbert Gorreri on muuttanut New Yorkista Ranskan Rivieralle viettämään mukavaa elämää edesmenneen vaimonsa rahoilla. Hän ei kuitenkaan saa rauhaa kuultuaan, että hänen kälynsä Helene on saapunut samaan paikkaan. Tietääkö Helene, että Gorreri murhasi vaimonsa? Voiko hän todistaa sen? Gorrerin täytyy kenties jälleen turvautua ainutlaatuiseen taitoonsa, hypnoosiin, saadakseen Helenenkin raivattua tieltään. Onko hänen mahdollista vielä selvitä rikoksistaan jättämättä jälkiä?Nuku, rakkaani, nuku on Outsiderin eli Aarne Haapakosken omintakeinen jännitysromaani, jossa kissa-hiiri-leikki hurmurin kanssa voi johtaa kuolettaviin seurauksiin. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 4, 2021
• ISBN: 9788726657920

Book preview

www.egmont.com

1.

Helene brain astuu näyttämölle.

Tohtori Gorreri aavisti, että menneisyyden varjo oli hänen kintereillään, saatuaan kuulla miss Helene Brainin muuttaneen paikkakunnalle. Madame Roland puhui siitä ensiksi, tavatessaan tohtorin iltapäiväkävelyllä kylpyrannalle johtavalla tiellä.

»Tiedättekö, tohtori, olemme saaneet erään viehättävän amerikkalaisen neidin hotelliimme? Hän tuli eilen illalla Nizzasta ja aikoo vuokrata huvilan — niitähän saa nyt niin halvalla, kun matkailukausi on melkein ohi. Teidän pitää tulla käymään hotellissa, tohtori, niin tutustutte miss Brainiin. Hän on todella erittäin viehättävä. Niin vaalea ja…» Madame Roland oli keskeyttänyt äkkiä, nähtyään tohtorin hämmästyksen. »Ette kai vain tuntene miss Brainia, Helene Brainia New Yorkista?» hän oli jatkanut, tarkkaillen tohtorin kasvonilmeitä.

»Kyllä minä tunnen hänet», tohtori oli tuokion kuluttua vastannut. »Miss Brain on kälyni, vaimovainajani sisar.» Sanoessaan tämän hän oli miettinyt, mahtoiko madame Roland olla tietämätön asiasta, sillä Juan les Pinsissä ei tapahtunut paljonkaan, josta madame Roland ei olisi ollut selvillä. Mutta madame oli ollut vilpittömästi hämmästynyt — niin hämmästynyt, että tohtori oli päässyt livahtamaan hänen seurastaan tarvitsematta antaa tarkempia sukuselvityksiä. Mutta palattuaan huvilaansa hän oli tuntenut kadottaneensa tavallisesti niin järkkymättömän tasapainonsa. Helene Juan les Pinsissä! Se ei voinut olla pelkkä sattuma. Tohtori Gorreri ei ollut milloinkaan ollut erikoisen sydämellisissä väleissa vaimonsa nuoremman sisaren kanssa ja Sylvinin kuoltua Helene oli alkanut osoittaa suorastaan vastenmielisyyttä sisarensa miestä kohtaan. Gorrieri oli varma, ettei Helene tiennyt enempää kuin muutkaan. Sylvin Gorreri oli tehnyt itsemurhan. Poliiseilla ei ollut ollut pienintäkään syytä epäillä, että tapahtumassa olisi jotakin epätavallista. Tohtori oli näytellyt osansa surevana aviomiehenä mestarillisesti. Hän ei Sylvinin kuoltua ollut edes vilkaissut niihin seurapiirien naisiin, jotka mielellään olisivat täyttäneet tyhjän sijan suositun muotilääkärin loisteliaassa kodissa. Puolen vuoden kuluttua tohtori oli lakkauttanut vastaanottonsa ja matkustanut yllättäen Eurooppaan. Hän oli viettänyt melkein vuoden kiertolaiselämää milloin Pariisissa, milloin Lontoossa taikka Roomassa, kunnes hän melkein tasan kuusi kuukautta sitten oli asettunut Rivieralle ja vuokrannut huvilan Juan les Pinsistä, alkaen jälleen potilaiden vastaanoton.

Mutta Helene oli nyt täällä!

Tohtori sekoitti vahvan grogin ja kulautti sen yhdellä siemauksella. Hän tunsi tarvitsevansa vielä toisenkin lasillisen ja sekoitti juomansa huolellisesti. Helene täällä! hän toisti yhä ajatuksissaan. Minkä takia Helene, joka ei milloinkaan ollut pitänyt matkustamisesta ja tuntenut suorastaan kammoa pitkiä matkoja kohtaan, oli yllättäen ilmestynyt Juan les Pinsiin ja aikoi lisäksi jäädä sinne asumaan? Naisen oikkuko? Rakastuminenko ehkä! Ei, Gorrieri luuli tuntevansa kälynsä siksi hyvin, ettei Helene ilman pakottavaa syytä ollut lähtenyt näin pitkälle matkalle. Hän olisi korkeintaan voinut lentää Miamiin taikka Renoon, mutta ei ikinä Ranskan Rivieralle. Siihen täytyi olla jokin erikoinen syy, ja tämä syy oli varmaankin Sylvin.

Mitä siis Helene saattoi tietää?

Tohtori maisteli hitaasti grogiaan ja kävi ajatuksissaan läpi vaimonsa murhan jokaisen vaiheen. Hän ajatteli tapahtumia kylmin aivoin kuin jotakin liikeasiaa. Hänellä oli ollut vaimonsa murhaamiseen kaksi syytä. Ensimmäinen oli se, että lähes kaksisataatuhatta dollaria Sylvinin rahoja, jotka olivat olleet hänen valvonnassaan, oli huvennut uhkapelissä ja erään kiristäjän taskuihin. Hän oli kavaltanut vaimonsa rahat ja tiesi, että siitä ennenpitkää seurasi ikävä häväistysjuttu — kenties vankeuttakin. Toinen syy oli punatukkainen Hilde Frick, sairaanhoitajatarasistentti, jonka Gorreri oli ottanut palvelukseensa. Hilden ja hänen välillään oli kehittynyt suhde — kylläkin niin hyvin varjeltu, etteivät syrjäiset tietäneet siitä mitään. Mutta Hilde oli vähitellen käynyt röyhkeäksi. Hän oli alkanut vaatia itselleen julkista asemaa tohtorin rinnalla. Gorreri ei rakastanut vaimoaan ja olisi ollut valmis avioeroon, elleivät kavalletut rahat olisi olleet esteenä. Mutta jos hän ryhtyisi hakemaan avioeroa, tulisi kysymys myös Sylvinin rahoista. Ja Gorreri tiesi, että silloin hän olisi pinteessä. Hän kammoksui häväistysjuttuja ja köyhyyttä. Harlemissa vietetyt, ilottomat lapsuusvuodet olivat syöpyneet liian syvälle hänen alitajuntaansa. Suopea kohtalo oli kohottanut hänet, vankilassa kuolleen alkoholisti-isän pojan, suosituksi seurapiirilääkäriksi. Hän oli häikäilemättömästi taistellut itselleen paikan auringossa. Hän oli tahtonut unohtaa menneisyytensä, köyhyytensä, halvan sukuperänsä ja nuoruusvuosiinsa liittyvät kärsimykset. Hänen isänsä oli kuollut vankilassa, hänen veljensä oli ammuttu gangsterien kesken käydyissä välienselvittelyissä, hänen sisarensa oli mennyt naimisiin köyhän italialaisen työmiehen kanssa ja kadonnut hänen näköpiiristään. Hän oli muuttanut italialaisen Gorrica-nimensä hienommaksi, hänestä oli tullut tohtori Gorreri. Hän oli mennyt naimisiin rikkaan Joacim Brainin kauniin tyttären kanssa, kohonnut parissa vuodessa erääksi Broadwayn suosituimmaksi lääkäriksi. Hän oli maksanut opintovelkansa, hankkinut loistoauton ja ylellisen vastaanottohuoneiston. Sitten hän oli alkanut pelata. Muuan kurja kiristäjä oli ruvennut kiskomaan häneltä rahaa erään opiskeluaikaisen naisjutun takia. Hän ei ollut tahtonut lainata apeltaan, vaan oli käyttänyt vaimonsa rahoja. Sitten hän oli ihastunut punatukkaiseen Hilde Frickiin ja ottanut tämän asistentikseen. Niin olivat asiat sitten kehittyneet siihen pisteeseen, että tohtori Gorreri oli päättänyt murhata vaimonsa.

Hypnoottiset lahjansa hän oli perinyt isältään. Benito Gorrica oli harjoittanut ihmisten nukuttamista vain huvikseen. Hänen oli tarvinnut vain tuijottaa toista ihmistä silmiin, kun tämä oli nukkunut. Tohtori Gorreri oli perinyt isänsä silmät, tummat, merkillisen pistävänkatseiset silmät. Hän oli havainnut hypnoottiset kykynsä jo opiskeluaikanaan ja antanut joskus toveripiireissä pieniä näytöksiä. Mutta eniten hän oli käyttänyt hypnoottisia lahjojaan naisiin nähden. Kukaan nainen ei ollut voinut vastustaa häntä. Hänen oli vain tarvinnut katsoa heitä silmiin, kun naiset olivat olleet vahaa hänen edessään.

Myöhemmin lääkäriksi valmistuttuaan Gorreri oli monesti havainnut, että hänellä oli potilaita tutkiessaan hyötyä hypnoottisesta kyvystään. Hän saattoi silmillään kuin röntgenkuvata potilaansa. Suorittaessaan pieniä leikkauksia hänen ei ollut tarvis käyttää edes narkoosia, vaan hän oli katseellaan nukuttanut potilaansa.

Kun ajatus vaimonsa murhaamisesta oli kypsynyt Gorrerin aivoissa, hän tiesi, kuinka hän tulisi rikoksensa suorittamaan. Hän tekisi hypnoosimurhan. Sukuperintönä hänen sisimmässään piilleet rikolliset vaistot ikäänkuin puhkesivat kukkaan. Hän oli ryhtynyt toimimaan taitavan ammattirikollisen vaistonvaraisella tieteellisyydellä. Hän ei laiminlöisi pienintäkään yksityisseikaa, joka saattaisi myöhemmin käydä hänelle vaaralliseksi. Ennenkuin hän ryhtyi rikostaan suorittamaan, hän oli jo takonut mielestään täysin aukottoman ketjun turvallisuutensa takeeksi. Ja itse rikoksen suorittaminen kävi sitten täysin hänen laskelmiensa mukaisesti.

Hän hypnotisoi vaimonsa tämän edes tietämättä, mistä oli kysymys. Hän pakotti vaimonsa kirjoittamaan jäähyväiskirjeen vanhemmilleen. Hän saneli unitilassa olevalle vaimolleen hyvin yksityiskohtaisesti ja harkitusti kirjeen. Siinä ilmoitettiin, että Sylvin oli kyllästynyt elämään ja päättänyt vapaaehtoisesti luopua siitä. Hän antoi vaimonsa painaa sormenjälkensä kaiken varalta kirjeeseen ja itse sulki sen kumikäsineitä käyttäen, mutta painoi kuoreenkin vaimonsa sormenjäljet.

Kun kirje oli hänen taskussaan, hän herätti vaimonsa tämän edes tietämättä, että hän oli nukkunut.

Viikon aikana hän nukutti vaimonsa useita kertoja ja käytti kaiken hypnoottisen kykynsä takoakseen vaimonsa alitajuntaan, että tämän oli käskyn saadessaan toteltava häntä ehdottomasti, vaikka käsky tulisi puhelimitse.

Sitten eräänä iltana käsky tuli. Tohtori soitti vaimolleen laitakaupungilla olevasta puhelinkioskista, hypnotisoi hänet puhelimitse ja pakotti hänet hyppäämään yhdeksännen kerroksen ikkunasta kadulle. Se oli Sylvin Gorrerin loppu.

Hautajaiset pidettiin loistavasti niinkuin Gorrierin sääty ja varallisuus edellytti. Poliisit käyttäytyivät hienotunteisesti, sillä teollisuusmagnaatti Brainin sana painoi paljon. Sanomalehdetkin melkein vaikenivat tapauksesta. Tohtorinrouva Sylvin Gorreri oli vain kuollut äkkiä… Ja tohtori kantoi mustaa surunappia takkinsa rintapielessä, pidättyi kerhoista ja vierailukäynneiltä. Kaikki uskoivat, että hän suri syvästi vaimonsa kuolemaa — kaikki, paitsi ei Hilde Frick, joka oli aavistanut asian oikean laidan, mutta vaikeni visusti. Helene Brain ei ollut milloinkaan hyväksynyt sisarensa avioliittoa Gorrerin kanssa. Hautajaisissa hän oli esiintynyt kylmästi, melkeinpä vihamielisesti Gorreria kohtaan. Hän ei ollut sitä suoraan sanonut, mutta oli antanut ymmärtää, että Gorreri oli syypää hänen sisarensa itsemurhaan. Hänellä ei voinut olla mitään todisteita Gorreria vastaan, mutta hän ehkä aavisti, että tohtorin ja hänen punatukkaisen asistenttinsa välillä oli jotakin. Vain yhden kerran hautajaisten jälkeen Helene Brain vieraili tohtorin talossa, sen jälkeen hän matkusti jonnekin maaseudulle.

Tasan viisi kuukautta vaimonsa kuoleman jälkeen oli myös tohtori Gorreri jättänyt New Yorkin. Hän oli luovuttanut vastaanottonsa eräälle toiselle lääkärille ja sanonut lähtevänsä opintomatkalle Eurooppaan. Hilde Frick oli samanaikaisesti matkustanut toisella lentokoneella. He olivat tavanneet Pariisissa.

Tohtori Gorreri ei ollut milloinkaan vakavissaan ajatellut avioliittoa Hilde Frickin kanssa. Mutta sinnikäs saksatar oli pannut tämän päämääräkseen. Hän oli päättänyt valloittaa julkisen aseman tohtori Gorrerin rinnalla. Niin oli nainen lopulta alkanut käydä taakaksi Gorrerille.

Se oli tapahtunut Saint Malossa, pienessä bretagnelaisessa satamakaupungissa. Hilde Frick oli hypännyt huoneensa ikkunasta kadulle ja kuollut. Tohtori Gorreri oli vaivaantuneena selittänyt poliiseille, että hänellä oli kyllä ollut suhde neiti Frickiin. Tyttö oli ollut hyvin hermostunut ja uhannut monesti tehdä itsemurhan. Ranskalaiset olivat ymmärtäneet, varsinkin kun kysymyksessä oli »freulein», saksalaissyntyinen tyttö, eivätkä saksalaiset osanneet ottaa rakkausasioitakaan järkevästi. Ei edes ollut vihjailtu siihen suuntaan, että tohtorilla olisi ollut jotakin osaa asistenttinsa itsemurhaan. Tapahtumasta oli ollut vain lyhyt sanomalehtiuutinen, ja Hilde Frick oli haudattu kaikessa hiljaisuudessa Saint Malon vanhaan hautausmaahan. Muutamia päiviä myöhemmin tohtori Gorreri oli matkustanut Lontooseen…

Kaikki oli ollut niin hyvin järjestyksessä. Gorrerilla oli vielä koko joukko vaimonsa perintörahoja ja niillä hän saattoi elellä huolettomasti. Hän tutustui moniin ihastuttaviin naisiin Lontoossa, Roomassa ja Ranskan Rivieralla. Hän pelasi Nizzassa ja Monte Carlossa, hävisi ja voitti, mutta havaitsi vuoden kuluttua, ettei hänen amerikkalainen perintönsä riittäisi jatkuvasti toimettomaan elämään, vaan hänen täytyisi ruveta ansaitsemaan rahaa. Eräiden korkeassa asemassa olevien tuttaviensa avulla hän sai hankituksi oikeuden harjoittaa lääkärinammattia Ranskassa ja valitsi soveliaaksi paikaksi Juan les Pinsin, idyllisen, pienen kylpyläkaupungin Cannes’n ja Antibes’n välillä. Kaupunki oli viime vuosina tullut kansainvälisten miljoonikkojen suosimaksi. Kylpyläkausina siellä saattoi hyvässä huudossa oleva muotilääkäri ansaita runsaasti rahaa. Eikä Gorreri ollut pettynyt. Ehdittyään hoidella puolisen vuotta praktiikkaa Juan les Pinsissä hän havaitsi ansaitsevansa vähintään yhtä hyvin kuin New Yorkissa. Hän osti viehättävän huvilan, teki innolla tuttavuuksia ja tuli lyhyessä ajassa kaupungin suosituimmaksi lääkäriksi. Kaikki oli mennyt Gorrerin suunnitelmien mukaisesti. Hän tunsi jälleen olevansa vakavasti jaloillaan ja huoleton tulevaisuus odotti häntä, kunnes Helene Brainin ilmestyminen näyttämölle oli manannut entisyyden varjot esille.

Tohtori siemaisi viimeiset pisarat lasistaan ja sytytti savukkeen. Syyskesän iltapäiväaurinko helotti kirkkaimmillaan, Resendojen ja pinjojen kirpeä tuoksu tulvi avonaisesta ikkunasta. Yli punaisten tiilikattojen kohosivat tuuhealatvaiset palmut ja kaiken taustalla välkkyi taivaansininen Välimeri. Kello oli jo neljännestä vajaa viisitoista. Kohta alkaisi iltapäivävastaanotto. Kymmenen, viisitoista eri-ikäistä ja eri kansallisuuksiin kuuluvaa henkilöä kokoontuisi kuten tavallisesti parvekkeen vierellä olevaan odotushuoneeseen. Toiset tulisivat autoilla, toiset kävellen. Itsekullakin oli jotakin valittamista. Unettomuutta, huonot hermot, ruoansulatushäiriöitä taikka naistentauteja. Gorreri uhraisi heille jokaiselle kymmenen, viisitoista minuuttia, kirjoittaisi lääkemääräyksen, saisi tuhannen frangin setelin ja hymyilisi lääkärin patinoitua hymyä: muistakaa noudattaa antamiani ohjeita! Jos jotakin erikoista sattuu, niin soittakaa minulle…

Sellaista oli päivästä päivään! Aamuisin kello kymmenestä kahteentoista, iltaisin kello viidestätoista seitsemääntoista. Kahisevia seteleitä kertyi sievoinen nippu päivän kuluessa. Vastaanoton päätyttyä Gorreri astui autoonsa ja ajoi Cannesiin taikka Nizzaan — joskus Monte Carloonkin. Illallinen jossakin viihtyisässä ravintolassa, samppanjaa, miellyttävää naisseuraa ja sitten tunti tai pari ruletin ääressä kasinolla. Joskus vielä jatkolle hyvien ystävien seurassa ja sitten aamutunneilla kotiin. Sama kiertokulku taas seuraavana päivänä.

Kirottua, että Helene Brain oli saapunut. Hänen ilmestymisensä sekoitti kertakaikkiaan tohtori Gorrerin hyvässä järjestyksessä olevan elämän. Miksi Helene oli