Johtolanka

By Outsider

Asentaja Vihtori Tuurna on korjailemassa sähköjohtoja myrskyn jäljiltä, kun hän tarkistaa, että hänen rahantäyteinen lompakkonsa on varmasti tallella. Koko hänen omaisuutensa on tuossa lompakossa, mikä on muillakin hyvin tiedossa. Pian hänet kuitenkin kolkataan tajuttomaksi, ja kello ja lompakko viedään. Paikalle vahingossa saapuva Konstaapeli Puranen kiinnostuu tapauksesta, etenkin kun Tuurna kertoo antavansa rikollisen kiinniottajalle ja rahojen palauttajalle palkkioksi viisi tuhatta markkaa..."Johtolanka" on Outsiderin eli Aarne Haapakosken samannimisen jännityskokoelman nimikkotarina. Kylmääviä hahmoja ja piinaavia yllätyksiä tarjoava kokoelma sisältää myös muun muassa tarinat "Slim ryömii" ja "Aavekonekivääri".-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 4, 2021
• ISBN: 9788726658200

Book preview

www.egmont.com

Johtolanka.

Vihtori Tuurna istahti ja kaivoi paksukuorisen kultakellon taskustaan. »Jo puoli kahdeksan», hän mutisi. »Kirottua, että tulikin otetuksi tämä urakka. Olisihan Asikainen voinut yhtä hyvin lähteä — tai Repo. Että hänen, vanhan miehen ja ylimonttöörin olikin pitänyt ryhtyä myrskyn särkemiä sähköjohtoja korjailemaan … Ties’, kuinka monta pylväsväliä johto oli irtautunut ja pidikkeet rikkoutuneet … Menisi vaikka koko yö korjatessa ja illalla oli hän aikonut mennä tivoliin. Oli viimeinen markkinapäivä kylässä eikä hän ollut vielä ehtinyt käydä koko markkinapaikalla. Pahus vieköön …!»

Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja sytytti savukkeen. Eihän asia kiirehtimisellä paranisi. Mitäpä turhia hoppuilemaan. Eihän se hänen vikansa ollut, jos syrjäkyläläiset joutuisivatkin olemaan ilman sähkövaloa tämän illan — tai ehkä koko yönkin. Minkä ihminen rajuilmalle mahtaa …!

Tuurna veteli tyytyväisenä savuja ja monenlaisia mietteitä kohosi hänen mieleensä. Annikin puikahti siinä ajatusmaailmaan. Soma tyttöhän Anni oli ja johan Vihtori Tuurna oli siinä iässä, että pitäisi ruveta elämänkumppania katselemaan. Neljäskymmen jo loppupuolella. Toistakymmentä vuotta oli tullut Amerikassa rehkityksi ja taaloja oli kertynyt sen verran, ettei Vihtorin enää tarvitsisi täällä vanhassa kotimaassa sähkötöissä rehkiä. Eläisihän sitä jo korkotuloillakin — eläisi muijakin siinä rinnalla. Mutta kun oli työntekoon tottunut, ei osannut herranakaan elellä. Piti vain yrittää — tehdä ylitöitä kuten nyt tänäkin iltana …

Vihtori havahtui mietteistään, koetti tapansa mukaan takataskuaan, jossa lompakko oli. Siellä oli posa tallella ja taalat myös. Vihtori oli vanhan kansan miehiä. Ei luottanut pankkeihin, vaan piti rahansa aina mukanan — olihan hän siksi paljon maailmanrantaa kiertänyt, ettei häntä niin vain huiputettaisi. E-hei — ei huiputettaisikaan. Oli niitä ollut Amerikassakin pinnareita jos minkälaisia, mutta eivätpä vain olleet Vihtorin rahoihin koskeneet …

Hän puristi savukkeenpätkän sammuksiin peukalonsa ja etusormensa välissä, huokasi ja ryhtyi kiinnittämään varmuusremmiä vyölleen. Pitäisi taas kivetä pylvääseen ja ruuvata sinne uudet eristyskoukut rikkoutuneiden tilalle ja sitten kiskoa maassa lojuva johto ylös …

Mutta juuri, kun hänen piti painaa pylväskenkänsä piikit puuhun, kuuli hän askeleita takaansa. Vihtori käännähti ja ehti nähdä miehen hahmon hämärässä. Sitten sai hän lujan iskun takaraivoonsa ja tuupertui polvilleen.

— Ryöstö, välähti Vihtorin sumenevissa aivoissa. Hän ponnisti viimeiset voimansa ja kahmaisi käsillään sinne päin, missä otaksui ryöstäjän olevan. Hän saikin kiinni miehen jaloista ja tarrautui niihin kaikin voimin. Syntyi muutamia sekunteja kestävä kamppailu. Miehet kieriskelivät maassa, mutta sitten Vihtori Tuurnan voimat sammuivat ja pimeys laskeutui hänen tajuntaansa …

Konstaapeli Puranen oli palaamassa oikotien kautta kotiinsa ja käveli tavallista ripeämmin. Koko päivän oli hän rehkinyt markkinapaikalla ja työtä siellä oli ollutkin. Vähän päästä tappelun nujakkaa, juopuneiden putkaan kuljettamista ja riitelevien mustalaisten taltuttamista. Ettei nimismies ollut tilannut lisämiehiä, vaikka markkinat olivat kylässä, se Purasta kismitti kaikista enemmän. Olihan niitä liikkuvan poliisikunnan miehiä-ennenkin pyydetty markkinoiden ajaksi avustamaan, mutta tämä uusi nimismies oli, mikä lieneekään saituri ja saamaton … Paikallisten poliisien pitäisi ehtiä joka paikkaan markkina-aikanakin …

Puranen hiljensi hiukan askeleitaan. Tuppasi kiivas kävely hengästyttämään. Eihän matkaa ollut enää kuin parisataa metriä kotitaloon. Siellä jo valot vilkkuivatkin puiden lomassa …

Mutta mikä siinä oli?

Konstaapeli pysähtyi äkkiä ja tuijotti eteensä. Tien varressa kasvava kuusenkäkkyrä heilahteli kiivaasti — heilahteli, vaikka oli tyyni ilta. Pahusko sitä kuusta heilutti …?

Taas huojui kuusi kuin olisi näkymätön olento sitä juuresta pudistanut ja sitten välähti polulla jotakin.

Puranen ei uskonut yliluonnollisiin ja kumartui katsomaan. Johtolankahan siitä kulki polun yli, ohut kuparinen sähköjohto. Kuusen heilahteleminen sai samalla myös selityksen. Johto oli takertunut kuusen oksiin. Joku kiskoi johtoa ja siitä syystä kuusi oli heilahdellut.

Puranen muisti päivällä raivonneen myrskyn, joka oli rikkonut puhelin- ja sähköjohtoja. Siinähän se oli selitys. Syrjäkylälle johtavat sähkölangat olivat puiden kaatuessa pudonneet alas ja katkeilleet. Mutta kuka pahus sitä lankaa kiskoi …?

Konstaapeli Purasen mieleen juolahti, että ehkäpä joku aikoi varastaa johtoa — olihan markkinoille kerääntynyt kaikenlaista väkeä ja kuparijohto kyllä kelpaisi varkaille. Parasta ottaa siis asiasta selkoa.

Hän poikkesi kuusen taakse ja potkaisi johtoa — käsin ei hän siihen uskaltanut koskea. Voisihan langasta saada vaikka sähköiskun. Vähän matkan päässä kuusesta oli lanka poikki. Kaukana häämöitti yksinäinen johtopylväs ja siitä näkyi roikkuvan lankoja. Suuri honka oli kaatunut linjan yli ja katkonut langat. Nykijän täytyi siis olla vastapäisellä puolella. Puranen lähti seuraamaan johdon suunnassa.

Taas toinen kaatunut puu lankojen päällä. Hämärässä kiiluva kuparijohto lojui maassa, paikka paikoin puiden oksiin takertuneena tai sammalikkoon painuneena. Lanka ei heilunut enää, mutta konstaapeli päätti ottaa asiasta perusteellisesti selvää.

Satakunta metriä kuljettuaan hän tuli niityn reunaan. Valtamaantie oli lähellä. Sieltä kuului autojen hurinaa, rattaiden ratinaa ja markkinamiesten loilotusta.

Mutta mitä siinä oli?

Konstaapeli Puranen oli tullut äskettäin pystytetyn johtopylvään luo. Toinen langoista johti ylös pylvääseen, mutta toinen oli maassa ja pylvään juurella näkyi jokin tumma mykyrä. Puranen säpsähti … Siinähän oli mies …

Parilla loikkauksella hän oli paikalla ja näki monttööri Tuurnan lojuvan maassa. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse kuparijohdolla ja takaraivossa oli ilkeän näköinen haava.

Konstaapeli koetteli nopeasti miehen valtimoa. Se sykki heikosti. Ryhtymättä enempää uhria virvoittelemaan Puranen alkoi juosta, minkä lyhyilä jaloillaan pääsi, kirkonkylää kohti. Lääkäri ja nimismies oli hälytettävä paikalle …

Tajuton monttööri oli viety sairaalaan. Nimismies oli suorittanut paikalla tutkimuksia ja jättänyt asian sitten konstaapeli Purasen haltuun. Kysymyksessä oli ryöstö. Tuurnan kultakello, jonka kaikki kyläläiset hyvin tunsivat, sekä hänen lompakkonsa, olivat poissa. Tiedettiin vallan yleisesti, että »Amerikan Tuurna» säilytti kaikki rahansa lompakossaan … Ihme, ettei miestä jo aikaisemmin oltu ryöstetty …

Puranen ei ollut käynyt poliisikoulua eikä saanut teknillistä opetusta rikosten selvittämisessä, mutta hänen vaistonsa sanoi, että rikospaikalla oli suoritettava tarkkoja tutkimuksia. Nimismies ei ollut löytänyt mitään jälkiä — ja kukapa sellaisia löytäisi kovaksi tallatusta maasta. Hämäräkin lisäksi vaivasi — ja uhri oli jo viety pois. Kunpa Tuurna nyt vain pian tulisi tajuihinsa. Ehkäpä hän voisi ilmaista joitakin tuntomerkkejä …

Konstaapeli sytytti sähkölyhtynsä ja ryhtyi tarkastelemaan pylvään lähistöllä. Turhaa työtä. Aikaisemmin päivällä olivat miehet pystyttäneet uuden pylvään lahonneen sijalle. Maa oli kovaa ja kivikkoista. Irrallinen multa oli tallautunut limpeiksi. Mahdotonta oli löytää siitä mitään selviä jälkiä — eikä ryöstäjä tietenkään ollut jättänyt nimikorttiaan paikalle.

Puranen tutki pylvästä. Koukkukenkien piikkien jälkiä näkyi siinä selvästi. Irroitetut kengät olivat pylvään juurella. Tavanmukainen varoitus: Korkeajännitys, Hengenvaarallinen, oli maalattu mustin kirjaimin pylvään kylkeen. Maali näytti olevan vielä tuore ja oli ilmeisesti Tuurnan pylvääseen kiivetessä tahriutunut hiukan.

Konstaapeli Puranen raapi neuvottomana korvallistaan. Pahuksen hämäräperäinen juttu. Markkinoille oli kerääntynyt kaikenlaista väkeä, etsi nyt heidän joukostaan, kuka oli ryöstäjä …! Mutta ehkäpä mies alkaisi käsitellä dollareita, joita tiedettiin olleen Tuurnan lompakossa. Silloin ryöstäjä joutuisi varmasti kiinni … Niin, mutta ehkäpä mies oli viisas, vanha tekijä, joka ei menetellyt niin tyhmästi. Ehkä oli hän jo toisessa pitäjässä, ajanut autolla taikka polkupyörällä … Maantiehän oli siinä aivan vierellä …

Konstaapeli sytytti savukkeen ja tuijotti maassa roikkuvaan johtoon. Se kiilui kuin himmeä kulta. Lanka — niin, siinä oli lanka. Rikospoliisit etsivät tavallisesti johtolankaa. Purasta hymyilytti. Siinä oli hänen edessään johtolanka — se oli johtanut hänet rikospaikalle, mutta ohjasiko se edemmäksi —?

»Tutkikaa tarkoin, onko rikospaikalla jälkiä ja menkää sitten kiertelemään kahviloihin ja markinapaikalle», oli nimismies sanonut. Niin, jälkiä ei rikospaikalta löytynyt. Jäljellä oli vain tehtävän toinen osa: lähteä etsimään ryöstäjää, jonka tuntomerkkejä ei edes tiedetty … Konstaapeli Puranen huokasi raskaasti muistaessaan illallista ja kotona odottava lämmintä vuodetta …

Monttööri Tuurna oli tullut tajuihinsa sairaalassa, mutta hän ei kyennyt antamaan vähääkään vihjeitä poliiseille. Ryöstäjä oli hyökännyt hänen kimppuunsa takaapäin ja lyhyen painiskelun aikana oli hän ollut siksi sekapäinen, ettei ollut voinut erottaa miehen kasvoja. Lompakossa oli ollut rahaa toistatuhatta markkaa ja lisäksi sataviisitoista kappaletta amerikkalaisia sadan dollarin seteleitä — koko Tuurnan omaisuus.

»Ja sitten lisäksi», nimismies jatkoi, »on Tuurna luvannut viidentuhannen markan palkkion ryöstäjän kiinniottajalle ja rahojen palauttajalle … Koettakaa pistää töpinäksi, Puranen …»

Kun konstaapeli Puranen ilmoituksen kuultuaan laski puhelintorven paikoilleen, sykki hänen sydämensä tavallista kivaammin. Viidentuhannen markan palkkio sai hänen ajatuksensa vähäksi ajaksi vallan sekaisin. Viisituhatta markkaa. Enemmän kuin kolmen kuukauden palkka. Se olisi jo jotakin … Mitä sanoisikaan Hanna ja …

Hetkisen istuttuaan Puranen hypähti pystyyn.

»Ja minä vangitsen sen roiston, vaikkapa mies olisi ehtinyt Nakkilan rajamaille», hän vannoi törmäten poliisikamarilta pimeään syyskuiseen yöhön …

Markkinapaikalla oli ilo ylimmillään. Karusellit pyörivät, pellet ja klovnit huutelivat sirkustelttojen edustoilla, ampumaradoilta kuului räiskettä ja rätinää, mustalaisia, hevoskauppiaita ja muuta markkinayleisöä tungeskeli joka paikassa.

Konstaapeli Puranen kierteli kaikkialla, missä ihmisiä vain oli koolla. Hän tarkkaili ampumaradoilla olevia miehiä näiden availlessa rahapussejaan, pysähtyi sirkuskassan äärelle ja tuijotti jokaista vähänkin epäilyttävän näköistä miestä läpitunkevasti. Nimismiehen toimesta oli kaikkiin huvipaikkoihin ja kahviloihin ilmoitettu, että pitäisivät silmällä miestä, joka yrittäisi kaupata dollarin seteleitä tai jolla olisi paksukuorinen kultakello. Samat asiat oli tiedoitettu naapuripiirienkin nimismiehille ja asemalla oli konstaapeli Heikkinen vahdissa. Oli yleensä ryhdytty kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin ryöstäjän kiinniottamiseksi.

Jo parisen tuntia oli konstaapeli kierrellyt markkinapaikalla ja kahviloissa pääsemättä entistä pitemmälle. Hän oli nähnyt montakin vierasta, epäilyttävän näköistä miestä, mutta Purasella ei ollut valtuuksia tutkia jokaisen markkinavieraan taskuja. Piti olla joitakin kouraan tuntuvia todisteita …

Kellon käydessä yhtätoista Puranen saapui torin laidassa olevaan pieneen kahvilaan ja päätti nauttia kupposen kuumaa. Kahvilassa oli vain parin naapurikylän isäntämiestä ja Puranen rupesi heidän kanssaan juttusille. Vähän ajan kuluttua tuli muuan pitkänhuiskea nuori mies kahvilaan. Hänellä oli ruskeat pieksut, valeanruskea tuulikangaspusero ja lippalakki. Mies näytti rehelliseltä maalaiselta ja pyysi ostaa laatikon savukkeita. Hän kaivoi kympin rahan taskustaan ja pysähtyi tiskin äärelle. Yht’äkkiä Puranen siristi silmiään. Mitä hittoa … Pahuksenko koristeita miehellä oli puseron selässä …? Siinä oli joukko kirjaimia kahdessa rivissä — hiukan tuhriutuneita, mutta kuitenkin selvästi erotettavia. Konstaapeli alkoi tavailla. Eihän niistä sanoja muodostunut …

SYTINNÄJAEKROK

NENILLARAAVNEGNEH

Sytinnäk …! Mitä se oli? Kuuluiko mies johonkin sirkusseurueeseen, vai mitä reklaamia hänellä oli selässään?

Mutta sitten iski hänen