Varastetut suunnitelmat

By Erkki Ilmari

Tieteellisten seurojen talolla Helsingissä tapahtuu kummia. Yön pimeydessä joku murtautuu sisään ja käy asentamassa tiloihin mikrofonin. Tilassa pidetään nimittäin pian keskustelu, jonka eräs mies halua kuulla. Mies, joka puhuu murtaen suomea ja joka on kotoisin itärajan toiselta puolelta... Pystyykö joku pysäyttämään miehen aikeet? Yllättäen mies saa vastaansa kaksi nuorta poikaa. Armas ja Olli ovat vasta 15-vuotiaita, mutta nämä pojat eivät pienestä hätkähdä. Varastetut suunnitelmat on jännittävä poikakirja 1930-luvulta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 13, 2022
• ISBN: 9788728411278

Book preview

Varastetut suunnitelmat

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1936, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728411278

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmarks largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

HÄMÄRÄPERÄISIÄ PUUHAILUJA ERÄÄN TALON ULLAKOLLA SYYSILTANA

— Riivattu! Sinä et koskaan pysty tekemään mitään kunnollisesti! Ja miehen muka pitäisi olla insinööri!

— Kiitos kunniasta; teknikko vain ja omaoppinen sellaiseksikin! Mutta muuten voisit säästää moitteesi, sillä minä olen tehnyt parhaani! Akkumalaattorien ja muitten vehkeitten pitäisi olla kunnossa, mutta kenties johto koskettaa jossakin voimavirtaan, kaapeli vuotaa. En minä tiedä mikä on, mutta se vain on varmaa, että nyt ei kuulu!

Ulkona riehuva syysmyrsky vaimensi kuiskatut lauseet. Ne vaihdettiin vetoisessa ullakkokomerossa, jota puoliksi peitetty salalyhty tuskin riittävästi valaisi ja jossa tyhjien pakkilaatikoitten ja muitten rojujen sekaan kätkeytyneenä molemmat puhujat makasivat. Toinen työskenteli kuumeisesti pienten kojeitten kimpussa, yhdisteli ja katkoi metallilankoja, viritteli kuulotorvien kaiuttajalevyjä ja mittaili akkumalaattorien tehoa. Hänen kyynärpäänsä sattui pudottamaan peitteen lyhdyltä, ja hetkeksi häikäisevä valo välähti tomuttuneessa komerossa. Kuului pidätetty kirous; valo peitettiin uudelleen. Mutta jos ullakolla olisi ollut katselija, hän olisi tässä hetken valaistuksessa voinut nähdä kaksi kolmissakymmenissä olevaa miestä: toinen tumma, kiiluvasilmäinen ja huolellisesti puettu, jonka suusta moittivat sanat olivat äsken kuuluneet vierasvoittoisina, jokainen tavu huolellisesti lausuttuna, mikä seikka paljastaa kielen opituksi eikä äidinkieleksi. Toinen taasen oli vaalea, hieman punertavatukkainen, ja hänen otsallaan karehtivat kylmyydestä huolimatta hikikarpalot hänen uurastaessaan laitteittensa kimpussa. Muutapa tämä äkkinäinen väläys ei olisi ehtinyt paljastaakaan.

— Minä en jaksa käsittää, mikä vika vehkeissä on. Johdotkin ovat vedetyt suurella huolella; tiesinhän jutun tärkeyden!

Tosiaan: johdot olivat vedetyt suurella huolella! Viikon ajan oli puhuja, Konsta Häkkinen, omistanut sille huolta ja vaivaa. Ja vaiva oli ollut kaksinkertainen, sillä erinäisistä syistä herra Häkkisen oli työskenneltävä, yksinomaan öisin. Tämä ei suinkaan johtunut siitä, ettei hänellä olisi päivisinkin ollut aikaa, mutta Konsta arveli, eikä väärin arvellutkaan, että Helsingin rikospoliisi saattoi olla johtojen tarpeellisuudesta toista mieltä kuin hän.

Todettuaan eräänä yönä, että Tieteellisten Seurojen Talon, entisen Säätytalon, ovet olivat lukitut, Konsta Häkkinen oli hankkinut itselleen sisäänpääsyn taloon takimmaiselta puiston puolelta näverin, sorkkaraudan ja eräitten muitten työvälineitten avulla, joitten käytössä hänellä ilmeisesti oli suuri kokemus. Konsta liikkui etupäässä kellarissa, porasi kattoon reiän ja siirryttyään kerrosta ylemmäksi totesi reiän nyt olevan lattiassa, juuri sen pienemmän salin nurkkauksessa, jonne hän ja hänen reikänsä olivat pyrkineetkin. Ennen poistumistaan hän jätti saliin muistoksi hyvin kätketyn pienen mikrofoonin, josta langat johtivat reiän kautta kellariin. Hän juoksutti lankoja eteenpäin ja poistui talosta, tarkastettuaan huolellisesti, ettei pienintäkään jälkeä jäänyt juoruamaan hänen öisestä vierailustaan.

Itse puistosta hänen oli helppo selvitä lankoineen. Ensinnäkin puisto oli riittämättömästi valaistu, kuten pääkaupungin hyviin tapoihin kuuluu, ja toisekseen nurmikkoja ympäröivät rautalanka-aidat antoivat oivallisen tilaisuuden — ei kätkeä, vaan julkisesti vetää tämä salainen johto kuin tolpalta tolpalle ikään. Konsta Häkkinen poisti vain Kaupungin Rakennuskonttorin asettaman rautalangan ja asetti omansa tilalle: kas, samassa hän olikin jo puiston laidassa! Rauhankadun ylittäminen oli hieman vaikeampi temppu. Mutta kun katu oli todellinen Rauhankatu — ainakaan ei poliisi ollut sen hiljaisuutta milloinkaan häirinnyt — onnistuttiin tässäkin. Niin johto kätkeytyi Vuorisen talon kellariin. Ylitettyään vielä Vironkadun Konsta pääsikin sinne, minne oli pyrkinytkin: Mariankadun numeroon 32.

Konsta Häkkisen toimille tämä talo oli kuin tehty. Se on niitä viime vuosisadan aikuisia vanhoja Kruununhaan taloja, jotka ovat syntyneet juuri uuden ajan kynnyksellä: suurtaloja ilman nykyaikaisuuksia. Tämän talon ullakolle oli melko vaivaton pääsy, sillä yleisoven lukko oli helposti tiirikoitavissa, koska jokaisella vuokralaisella itsellään oli hyvin suljettu ullakkokomero. Tämän ullakon perimmäiseen nurkkaukseen Konsta kuljetti johtonsa ja asetti laitteensa, joita tänä iltana oli määrä kokeilla.

Miksi tällaiset johdot oli vedettävä, sitä Konsta Häkkinen ei tiennyt, hän vain sokeasti totteli saamiaan käskyjä. Hänen oli kerta kaikkiaan toteltava,