Aarnilinnun tytär

By Marja Luukkonen

Jännittäviä seikkailuja maagisessa ja hauskassa maailmassa!Valtteri-poika asuu yksinään, tai siltä hänestä ainakin tuntuu. Kiireiset vanhemmat ovat jatkuvasti töissä, äiti lentokoneiden energiankulutusta tutkimassa ja isä koulimassa sioista sivistyneitä eläimiä. Valtteri sen sijaan on kotona, seuranaan kodinkoneet, jotka ovat aivan villiintyneitä. Läksyjä tenttaavalla tietokoneella, tulemisia ja menemisiä kyselevällä ovella ja ruoanlaitossa viihtyvällä monitoimikoneella on jokaisella oma tahto ja luonne. Kotikerrostalon monenlaiset asukkaat ovat myös Valtterille tuttuja, eivätkä heidän omalaatuiset tapansa poikaa ihmetytä. Kenelläpä ei olisi lehmä pesutupaan majoitettuna tai perunoita kasvamassa salaisella perunamaalla?Pian elämä kuitenkin ottaa käännöksen kummallisempaan suuntaan. Lähijoelle ilmestyy kiehtovaa venekansaa, joka vaikuttaa vanhanaikaiselta. Suunnista sekaisin mennyt kyyhky nimeltä Anni pölähtää yllättäen maisemiin, ja usiin tuttavuuksiin liittyy myös outoja juttuja kertova Noora-niminen tyttö. Millainen seikkailu Valtterilla, Nooralla ja kumppaneilla vielä onkaan edessä?Fantasiaa, teknologiaa, tulevaisuutta ja arkista maailmaa yhdistävä lastenromaani on täynnä jännittäviä käänteitä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 27, 2023
• ISBN: 9788727081069

Book preview

Aarnilinnun tytär

Copyright ©2001, 2023 Marja Luukkonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727081069

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LAISKANLÄKSY

V altteri laski koulureppunsa alas ja ryhtyi avaamaan ulkoovea. Ensin kullanvärinen avain pieneen reikään, sitten iso musta varmuuslukkoon, sitten sähköavain hälyttimeen ja sininen lätkä turvakameran lukkoon. Vielä sormenjälki tunnistuslevyyn ja ääninäyte kuulotorveen, niin ovi loksahti pehmeästi auki.

Valtteri laahusti hitaasti rappuja ylös kolmanteen kerrokseen. Porrastasanne oli autio ja hiljainen. Kaljupäisen maisteri Lopposen oven takaa ei kuulunut mitään, ei myöskään neiti Salmen. Valtteri huokasi. Taas laiskanläksyjä! Ja vain siksi, ettei hän ollut muistanut, kuka Elias Lönnrot oli. Valtteri oli kyllä miettinyt ahkerasti ja arvellut Lönnrotia mäkihyppääjäksi. Opettaja oli kuivasti kehottanut Valtteria tutustumaan illalla kotona historiankirjaan ja kirjoittamaan neljän sivun pituisen esityksen Elias Lönnrotista ja hänen elämästään. Siihen ei kyllä yksi ilta riittäisi, sillä historian kirja oli jo alkusyksystä unohtunut avonaiselle ikkunalaudalle. Ohilentävä pähkinähakkiparvi oli syönyt sen täyteen reikiä ja tuntemattomat siemenet olivat alkaneet itää sateen kostuttamissa koloissa. Nyt Valtterilla oli kansien väliin suljettava taskukokoinen puutarha, mutta sitä hän ei ollut uskaltanut kertoa opettajalle.

Oman kodin ovi aukeni helposti. Tietokone, jonka yhtenä tehtävänä oli valvoa kaikkia talon toimintoja, oli tunnistanut Valtterin äänen alaovelta ja lähettänyt yläoven sähkölukkoon käskyn. Pienet magneettikädet lukossa irrottivat hetkeksi otteensa ja Valtteri livahti sisään. Kone tunnisti oikeat askelet ja sulki oven heti hänen jälkeensä.

Valtterilla oli käytössään oikeastaan kokonainen kaksio. Joskus ennen vanhaan, sen hän tiesi, täällä oli asunut rikas mies kauniin vaimonsa ja kahdentoista lapsensa kanssa. Silloin koko kerros oli ollut yhtä suurta huoneistoa ja tämä reunimmaisena sijaitseva pitkä huone oli jaettu pahviseinällä kahtia, jotta vanhemmille ja nuoremmille tyttärille saatiin omat soppensa. Nyt Valtteri sai yksin hallita koko kaksiota, ja äiti ja isä asuivat viereisessä, isommassa asunnossa. Asuivat ja asuivat – Valtterista tuntui, että he olivat aina töissä tai matkoilla. Tietokonehyllyn vierestä johti toki ovi äidin ja isän puolelle, mutta Valtterilla ei ollut mitään halua mennä tyhjiin tiloihin. Hän tiesi, mitä siellä oli. Matkalaukku, joka odotti purkamista tai pakkaamista, muistioita, mietintöjä ja raportteja, likaisia paitoja, puhtaita paitoja, jääkaapissa puoliksi syöty nakki. Äiti oli kongressissa Kuala Lumpurissa ja isä ylitöissä Kärsälänojan tutkimussikalassa.

Valtteri kyllä tiesi, ettei hän ollut ainoa, joka sai selviytyä yksin. Melkein kaikkien kavereitten vanhemmat tekivät ylitöitä, useat nukkuivat toimistossa työpöytänsä alla ja tulivat vain viikonlopuksi kotiin. Ja olihan hänellä parhaat mahdolliset koneet apunaan. Taloyhtiön tietokoneen kotipääte kuulusteli läksyjä, hella ja monitoimikone tekivät yhteistuumin ruokaa, imuri, tiskikone ja pesukone huolehtivat puhtaudesta. Kyllä hän pärjäisi – niin hän ainakin oli vakuuttanut äidille, kun tämä taas kerran oli seissyt oviaukossa ja hyvästellyt Valtteria huolestuneen näköisenä.

Äidin työ oli hyvin tärkeää. Hän tutki lentokoneiden energiankulutusta. Sitä varten piti tavata jatkuvasti viisaita ihmisiä kaikista maailman maista ja kuulla, mitä nämä olivat keksineet sitten viime näkemän. Joka viikko joku toi kokouksiin ja kongresseihin uusia mielenkiintoisia ehdotuksia. Kerran Grönlannin edustaja oli ehdottanut, etä ihmisten sallittaisiin matkustaa vain uimapuvuissa. Kone painaisi silloin paljon vähemmän. Ja joku toinen oli keksinyt, että lyhyet lentomatkat olisivat ilmaisia. Näin kannustettaisiin ihmisiä lyhyille matkoille – nehän kuluttavat paljon vähemmän energiaa kuin pitkät.

Isä ei koskaan matkustanut yhtä kauas kuin äiti. Hän oli melkein aina Kärsälänojalla, missä kehitettiin kaupunkisikoja. Siellä siat makasivat pikku sohvillaan, käyttivät vessaa ja pyyhkivät kärsänsä lautasliinaan ruuan jälkeen. Tai niin niitten olisi pitänyt, mutta porsaitten opettamisessa oli kauhean kova työ. Jotkut asuivat sohvan alla ja söivät lautasliinansa vielä vuoden vanhoinakin. Isä oli viimeksi käynyt kotona edellisellä viikolla, ja silloinkin oli kännykkä heti pirissyt. Se oli onneksi ollut vain joku sioista, joka oli oppinut näppäilemään numeroita. Juteltuaan ja röhkittyään aikansa puhelimeen isä oli kuitenkin päättänyt lähteä takaisin. Soittaja oli varmaankin hyvin älykäs, ehkä jopa sikojen Einstein. Sitä piti heti ruveta kouluttamaan lisää!

Valtteri katseli ympärilleen. Eihän tässä mitään hätää olisi ollut, jos koneet olisivat toimineet kunnolla. Mutta tuntui kuin vuosituhannen vaihde olisi sittenkin aikoinaan tehnyt jotain niitten käämeille ja mikropiireille. Aluksi kaikki oli aivan ennallaan, mutta jo parin vuoden kuluttua alkoi koneisiin ilmestyä kummallisia piirteitä. Nyt, kun elettiin vuotta 2010, niillä jokaisella oli aivan selvästi oma tahto ja luonne. Tälläkin hetkellä pesukone kuului komentelevan muita koneita töihin. Joskus se vaati pölynimuria napsimaan letkullaan vaatteita tuolilta ja komerosta, koska sitä halutti pestä pyykkiä eikä likakorissa ollut mitään. Joskus se taas piti vedet sisällään, täytti sitten pölynimurin ja käski sen mennä kastelemaan kukkia. Ehkä se olikin syyllinen historiankirjan kohtaloon, tiedä häntä.

Mutta nyt piti tietokoneen kyllä ruveta kiltiksi ja auttaa häntä. Kerro jotain Elias Lönnrotista, Valtteri naputteli ruutuun.

Näytölle ilmestyi hölmistyneen näköinen lintu, joka tarkoitti, että kone oli aivan äimän käkenä. No kyllä sinun täytyy tietää, hän on joku kuuluisa tyyppi, Valtteri intti. Sitten kone alkoi suoltaa tekstiä.

Elias Lönnrot oli sen mukaan norjalainen vuonokalastaja, joka lähti soutuveneellä etsimään pohjoisnapaa. Suotuisten merivirtojen ansiosta hän rantautuikin napajäätikön reunaan ja rakensi aikanaan kaksikerroksisen jäälinnan tarkalleen pohjoisnavan päälle. Grönlannin inuiittien vanhoissa tarinoissa kerrotaan vieläkin suuresta valkotukkaisesta miehestä, jota jääkarhut seurasivat kuin koirat.

Tässä vaiheessa tietokone lopetti ja näytti varsin tyytyväiseltä tarinaansa. Valtteri ei ollut ihan varma, oliko tämä nyt juuri se Elias, jota opettaja oli tarkoittanut. Juttu vaikutti kuitenkin niin repäisevältä, että hän tallensi sen muistiin ja printtasi paperille. Hetken mietittyään hän laittoi vielä otsikoksi: Elias Lönnrot – jääkarhujen kuningas. Pitäisiköhän tarina kuitenkin varmuuden vuoksi tarkistaa? Yläkerrassa asui Kutvosen Martsu, joka oli luokkaa ylempänä samassa koulussa. Martsulla oli varmaan sama historiankirja käytössä.

Minne menet? ovi halusi tietää. Se rekisteröi jokaisen avauksen ja kirjoitti kaiken muistiin. Valtteri tiesi, että se sitten pälätti äidille kaikki hänen liikkeensä. Hänen teki mieli sanoa, että ei kuulu sinulle, mutta sekin olisi taltioitunut muistiin, ja siksi hän sanoi kiltisti: Kutvosille.

KUTVOSEN PERHE

V altteri ei malttanut olla laahaamatta jalkojaan äänekkäästi rapussa. Samalla porrastasanteella asui neiti Martta Salmi, jonka elämän sisältö oli äänien kuulostelu. Valtteri oli ihan varma, että jos hän kurkistaisi neiti Salmen postiluukusta, hän näkisi tämän kukallisen kotitakin taskun. Talon lapset uskoivat, että neiti vietti päivänsä korva ovessa ja meni heti ääniä kuultuaan puhelimeen valittamaan isännöitsijälle melusta. Niinpä Valtteri määkäisi kerran, kotkotti hetken ja heläytti avainnipullaan metallista kaidetta. Sitten hän hiipi äänettömästi neidin oven taa. Isännöitsijä saisi taas kerran kuulla kunniansa!

Mutta neiti Salmi ei ruvennut ollenkaan soittamaan isännöitsijälle. Ainoat äänet, joita asunnosta kuului, olivat vaimea määkäisy ja kysyvä kotkotus.

Mitä tämä nyt oli? Matkiko arvokas neiti häntä vai kaikuko teki tuollaisia temppuja? Ymmällään Valtteri hiipi portaita neljänteen kerrokseen ja painoi Kutvosen ovisummeria. Oven koneääni kysyi: Mikä tunnussana? Ääh, tuota, Elias Lönnrot… Valtterilla ei ollut aavistustakaan tämän viikon tunnussanasta, mutta ovelle kelpasi nähtävästi mikä tahansa.

Kutvosten asunto oli suuri ja sijaitsi talon paremmalla, joen puoleisella sivustalla. Mutta suuri oli perhekin, Martsulla oli neljä vanhempaa siskoa. Aika rikkaitakin he kai olivat, sillä Martsun isä omisti vispilätehtaan eikä äidin tarvinut käydä ollenkaan töissä.

Katsos, kuka tuli! Kuinka sinä pääsit sisälle? Martsu tuli keittiöstä sormiaan nuoleskellen.

Teidän ovelle kelpaa mikä tunnussana tahansa, Valtteri huomautti.

Martsu pyöritteli silmiään. "Ai, se on taas seonnut. No, eihän täällä muita liiku kuin talon väkeä, alaovi kyllä pitää