Tuntemattomilla teillä

By Elina Aro

16-vuotias Jonna on kotitilansa tuleva perijä ja isänsä luottokumppani tilan töissä. Hän haluaa näyttää kaikille, että on kaikissa töissä yhtä pystyvä kuin miehetkin. Äiti kuitenkin haluaa sivistää tytärtään ja lähettää vastahakoisen Jonnan kesäksi hienon Soran perheen huvilalle, jossa hänestä aletaan koulia "oikeaa naista". Juhlissa sattuneen välikohtauksen jälkeen Jonna päättää kuitenkin lähteä pyöräilemään kotiin. Kolmensadan kilometrin matka ei kuitenkaan ole lastenleikkiä, varsinkaan ilman ruokaa ja rahaa.
Palaako Jonna koskaan kotiin, ja saako hän olla oma itsensä? 1940-luvulle sijoittuva koskettava nuortenkirja seuraa Jonnan polkua kohti aikuisuutta.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 31, 2024
• ISBN: 9788726844627

Book preview

Tuntemattomilla teillä

Copyright ©1947, 2023 Elina Aro and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726844627

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

Korkeen emäntä seisoi keittiön portaikon ylimmällä askelmalla ja katseli navetalta tuovalle tielle päin. Vaikka kevätahava hulmutti rajusti hänen punaruutuista esiliinaansa ja olkapäille valunutta huiviaan kylmäten samalla paljaita käsivarsia, ei hän saanut palatuksi sisään, vaan seurasi suu ohuessa hymyssä noita kahta, joita hän juuri oli huudellut illalliselle, isää ja tytärtä.

He lähestyivät reippaassa tahdissa koko ajan toistensa puoleen kääntyneinä ja innokkaasti keskustellen jostakin nähtävästi molempien mielestä hyvin tärkeästä asiasta. Tultuaan puuvajan avoimen oven eteen he pysähtyivät, isä laski kätensä tytön olalle ja tuntui sanovan tälle jotakin. Tyttö pani päänsä hauskasti kallelleen, mietti hetken, nyökkäsi ja naurahti sitten matalasti, lyhyellä hätäisellä tavallaan.

Tuo naurahdus sattui kuin pisto äidin sydämeen. Hänen mieleensä tuli siinä samassa se vaikea yö lähes kuusitoista vuotta sitten, jolloin hän oli synnyttänyt tuon tyttärensä — tyttären pojan sijasta. Ei vieläkään tuska ollut laimentunut. Miksi tytön pitikin nauraa juuri kuin poika, miksi hän muistutti kaikessa enemmän poikaa kuin tyttöä — ulkonaisessa olennossaan, tavoissaan, mieliteoissaan ja puheissaan? Niin miksi — koska hän ei kuitenkaan ollut se poika, jota äiti oli ensimmäisen tyttärensä jälkeen niin hartaasti odottanut seitsemän vuotta.

Kun äidille oli ilmoitettu vastasyntynyt terveeksi tyttäreksi, ei hän ollut tahtonut sitä uskoa.

— Poikahan se on, sanokaa, että se on poika, hän vain katkerana hoki.

Mutta lapsi pysyi tyttärenä, eikä äiti voinut antaa sitä tuolle viattomalle olennolle anteeksi. Hän ei saattanut rakastaa sitä täydestä sydämestään, vaikka olisi tahtonutkin. Isä tunsi pettymyksestään huolimatta toisin, ehkä vain pelkästä säälistä. Pienokainen oli hänen hellikkinsä ja silmäteränsä. Siksi tulikin noista kahdesta erottamattomat ystävät.

Seisahtuneet lähtivät uudelleen ripeästi liikkeelle, huomasivat, äidin yhä seisovan portailla ja heilauttivat tälle kättään kuin anteeksi pyytäen viivylttelyään.

Ensimmäisen kerran tunsi äiti, että hänkin olisi halunnut olla lähempänä tytärtään, joka astui varmoin, vähän huolimattomin askelin pitkin kevätkosteaa tietä jo kumaraan painuvan isänsä rinnalla. Toinen käsi oli painettu syvälle keltaisenruskean ja moneen kertaan paikatun suojapuvun taskuun, toinen heilutti ensimmäisiä hennonvihreitä hiirenkorvia aukovaa lepänoksaa. Oudonvaaleat hiukset olivat seonneet tuulessa, ja kasvoilla läikkyi raikas hymy.

Äiti katosi nopeasti sisään kantaakseen keittoastian pöytään, sillä aikaa kun tulijat pesisivät kätensä kaivolla.

Oli aterioitu kotvan aikaa melkein vaiti, kun äiti yhtäkkiä muisti jotain, otti esiliinansa taskusta kirjeen ja ojensi sen isälle.

— Avaahan sinä se. Odottelin teitä yhdessä lukemaan. Näkyy olevan Ullalta.

Sitten hän katsoi tarkasti, kuinka isä täsmälliseen tapaansa aukaisi kuoren ja veti esille pienellä pyöreällä käsialalla tiuhaan täytetyn paperiarkin. Äiti nousi, haki esille silmälasinsa ja pujottautui isän selän taakse lukemaan. Tyttö koetti puolestaan nähdä sivulta edes jonkin sanan. He ehtivät päästä tuskin alkuun, kun kuului kolme hämmästynyttä huudahdusta. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennenkuin kukaan tointui pukemaan ihmetyksensä toisille käsitettävään muotoon.

— Että Ulla saattoi!

— Kuinka käy hänen opintojensa!

— Näin yhtäkkiä. Ja vappuna ja helluntaina!

Jokainen koetti epätoivoisesti saada ajatuksensa selvälle ladulle.

— Luetaan nyt sentään loppuun, sanoi isä. — Sittenhän sen tarkemmin näkee.

Mutta vaikka koko arkki luettiin loppuun jopa kolmeen, neljään kertaan, pysyi asia ennallaan: perheen vanhempi tytär, 22-vuotias Ulla, joka jo kaksi vuotta, oli ollut Helsingissä opiskelemassa kuvitellen maisteriksi valmistumista, kirjoitti nyt, kuin ainakin luonnollisena tapahtumana, aikovansa kihlautua vappuna ja tulevansa helluntaina viettämään häitään Korkeeseen.

Siinä Sitä oltiin. Keitto jäähtyi kulhossa, eikä kukaan enää tuntenut äskeistä nälkäänsä.

Äiti kiiruhti kuin siivitetty vaatekaapille ja totesi helpotuksesta huokaisten, että näinkin yllättäviin häihin riitti suuren talon suuresta varastosta hyvin sellaiset kapiot, jotka tyydyttäisivät tuollaisen opiskelijaparin tarpeet. Sitten oli aitta vuorossa. Kun sekin sisällöllään todisti helluntaina saatavan komeat kestit kokoon, oli suurin osa Korkeen kunniastaan kiinni pitävän emännän huolista poissa. Uutta tulvi kuitenkin ehtimiseen sijalle: mistä nuo kaksi saisivat asunnon, kuinka Ulla kykenisi sekä opiskelemaan että hoitamaan taloutta, miksi kaikki kävi näin salaperäisen pian …

Ulla oli aina ollut tasainen ja harkitseva kuten isänsäkin. Tähän asti oli opiskelu tuntunut vievän häneltä niin talvet kuin kesätkin. Ei ollut ihme, että korkeelaiset olivat sanattomia tulleesta uutisesta.

Kaikkien näiden ohisuhahtelevien ajatuksien alta paljastui vihdoin se, mikä sitten jäi helluntaihin asti kaihertamaan jokaisen mieltä: millainen oli tuo Ullan valittu, Otso Vartioi? Pelkkä nimihän ei sanonut mitään.

Ensimmäisen kuohunnan vaimennuttua selvisi äidille, mitä avioliitosta olisi seurauksena. Ulla jättäisi kodin. Tuo tuntematon mies veisi hänet isältä, äidiltä, ja Korkeelta. Eikä äiti voinut enää pidättää itseään, vaan ratkesi haikeaan itkuun.

Tähän asti Ulla oli ollut talvet poissa kotoa niin kauan kuin nuoremman sisaren muisti kannatti, mutta aina kesäisin ja pitemmillä lomilla hän palasi. Ulla ei juuri puuttunut Korkeen ulkonaisiin asioihin, ei ilmestynyt avuksi keittiöön, puutarhaan eikä pellolle. Ja kaikkien mielestä oli itsestään selvää, että Ulla luki kesätkin. Hän istui mielellään tuossa pääportaikon edessä kasvavan sireenipensaan varjossa kirja polvillaan tai pistellen näppärin sormin jatakin hienoa käsityötä. Eikä hentoa Ullaa, jonka kapea niska tuntui tuskin kannattavan päätä kiertävien palmikoitten painoa, voinutkaan kuvitella sinne, minne sinnikästä, pitkäkasvuista Jonnaa. Mutta silti vanhemman tyttären olemus kuului kiinteästi Korkeeseen. Oli mahdotonta kuvitella hänen lähtevän.

Mitä olisikaan Korkeen sitruunankeltainen talo ilman noita kahta tytärtään! He muistuttivat suuresti toisiaan vartensa hentoudessa, muuten heistä tuskin löysi samaa piirrettä. Mikä Ullalla oli tummaa ja kuuleaa, oli Jonnalla vaaleaa ja tervettä. Vanhempi oli aina viihtynyt Korkeen saleissa ja kamareissa, kiinnittänyt seinille taulut ja ryijyt, tuonut maljakkoihin kukat ja ottanut vastaan vieraat. Nuorempi oli polvenkorkuisesta asti taapertanut isänsä rinnalla kaikkialle. Hänen lapsuutensa rakkaimmat ystävät olivat tallissa, navetassa ja kanalassa, ja työ oli hänen leikkinsä. Ei ihme, että kaitaan ruumiiseen kertyi vuosien kuluessa aimo annos reippautta, jäntevyyttä ja omaa tahtoa. Korkee, Korkeen pellot, Korkean metsä ja Korkeenjärvi tulivat