Valkoinen Saapas

By Elina Aro

Tutti-Frutti on tyylikäs rotukissa, joka on kerännyt palkintoja Messukeskuksen kissanäyttelyissä. Kun Tutti-Frutti eräänä päivänä istuu jälleen omistajansa parvekkeella, se alkaa keskustella puolivapaana elävän maatiaiskissa Sanskun kanssa. Yhtäkkiä Sanskun elämä alkaa vaikuttaa Tutti-Frutista hurjan kiehtovalta. Millaista olisi kulkea vapaana päivät pitkät? Millaista olisi jahdata hiiriä? Niin Tutti-Frutti tekee hurjan päätöksen – se aikoo karata."Valkoinen saapas" on Elina Aron alun perin 1950-luvulla julkaistu hurmaava lastenkirja kotikissasta, joka päättää lähteä maailmalle.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 4, 2021
• ISBN: 9788726844504

Book preview

1.

Tutti-Frutti

Tutti-Frutti makasi toisella kyljellään ja haukotteli päin aurinkoa, niin että takimmaiset hampaat välähtivät. Sitten hän oikaisi itsensä nikama nikamalta, kohottautui, katsoi rautakaiteen välitse alas pihaan ja oli kateellinen Sanskulle.

Sansku näet käveli siellä pihassa, haisteli kivenmukuloiden väliin ilmaantuneita ruohontupsuja ja voikukannuppuja ja venytteli tyytyväisenä punaisenruskeaa ruumistaan.

Että muutamien kissojen elämä saattoi olla houkuttelevaa. Ainakin ylhäältä katsoen. Se oli vapaata, sai tehdä, mitä mieleen juolahti, syödä, mitä kuonon eteen osui, sai kierrellä vieraissa pihoissa, halkovajoissa ja kellareissa. Ja sai tapella, jos sellainen huvitti. Voi sentään.

Tutti-Frutti sipaisi viiksiään ja nousi neljälle jalalle, painoi päänsä kahden kierteisen rautatangon väliin ja naukaisi. Hän naukaisi ensin lyhyesti vingahtaen, sitten pidempään.

Sansku oli aivan varmasti tiennyt Tutti-Frutin makaavan ylhäällä parvekkeella, mutta nyt vasta hän pysähdytti hiipimisensä ja otti kyyryasennon, ikään kuin aikoisi seuraavana silmänräpäyksenä loikata linnun kimppuun.

— Ärsyttää minua, Tutti-Frutti ajatteli, mutta koetti näyttää uniselta, sellaiselta, jota ei mikään seikka maailmassa kiusaa.

— Terve, Sansku pyöritteli niskaansa. Vai siellä sinä edelleen lekottelet. Tulisit alas, täällä on tätä nykyä jokseenkin jännittävää. Ei tarvitse enää nuuskia pesutuvan nurkkia eikä kieritellä pehmenneitä kaalinpäitä kellarissa. Eikä pilata vainuaan kyökin käryssä. On lämmin joka paikassa. Ihan hiirelle hajahtaa.

Tutti-Frutti nuolaisi kielenkärjellä suupieliään. Vaikkei hän ollut eläessään syönyt hiirtä, sanoi pieni, vikisevä ääni vatsan seuduilla, että hiirenpaisti olisi erinomaista herkkua.

— Tulepa, Sansku jatkoi ja heilautti häntäänsä sille ominaisella rennolla tavalla. Tulepa ja haistele!

Tutti-Frutti mietti hetken, vastaisiko vai ei, sillä hän tiesi Sanskun kiemurtelevan mielihyvästä nahkansa sisässä. Mutta jos Tutti-Frutti jättäisi vastaamatta, päättyisi miellyttävä rupatteluhetki siinä samassa.

— En pääse, tiedät itse.

Kyllä Sansku tiesi. Tutti-Frutti oli neiti Johanssonin kissa, ja tämä varjeli Tutti-Fruttia kuin silmäterää! Tuo varjeleminen taas puolestaan johtui siitä, että Tutti-Frutti oli hieno kissa, ainakin ihmisten mielestä. Hän oli näet voittanut viime keväänä kolmannen palkinnon Messuhallissa, ja hänen kuvansa oli ollut sanomalehdessä. Viikon päästä olisivat taas uudet kilpailut.

Pyh. Sansku hieraisi poskeaan. Hän muisti vielä hyvin, miten emäntä oli lukenut noista kilpailuista Kaupungin Lehdestä. He olivat molemmat olleet pyykkituvassa, talonmiehen rouva odottamassa pyykkiveden kiehumista, Sansku muuten vain turkkiaan lämmittämässä, kun mereltä oli sinä päivänä tuullut kohmettavasti.

Emäntä oli lukenut uutisen puoliäänen ja näyttänyt Sanskulle valokuvaa.

— Kaikkea pitää kuulla, emäntä oli sanonut ja nostanut Sanskun tulennoksen äärestä syliinsä ja silittänyt Sanskun selkää saippualta tuoksuvalla kämmenellään. Nyt se Tutti-Frutti sitten on palkittu. Hyväkin epeli, jota on kannettu toripussissa ja pelkillä herkuilla elätetty.

Sillä hetkellä Sansku oli aivan selvästi tuntenut, miten paljon emäntä hänestä piti, paljon enemmän kuin Tutti-Frutista. Hän oli kyhnyttänyt päätään emännän esiliinan märkään rinnukseen ja hyrissyt matalasti.

— Sinut olisi palkita pitänyt, emäntä oli jatkanut. Sinä vasta oikeaa kissa-ainesta olet. Äitisi oli navettakissa, isäsi tallikissa, hiirestäjäsukua kumpikin. Huomaa sen kaikesta, tuskin näkee rotan hännänpäätä enää koko korttelissa. Ennen ylimpinä loiskivat. Sinut olisi palkita pitänyt eikä tuota yläkerran laiskimusta.

Kiitos teki sydämeen saakka hyvää, vaikkei Sansku suinkaan sitä itselleen mielinyt.

— Oikeastaan olet nimeltäsi Aleksander, emäntä oli puhellut edelleen Sanskua hyvitellen. Mieheni mokoma keksi ruveta sinua Sanskuksi nimittämään, ratokseen muka. Kartanosta olet kotoisin ja hyvä kissa olet. En sinua toiseen vaihtaisi. Työtä tekevä ihminen tarvitsee työtä tekevän kissan.

Juuri niin emäntä oli sanonut. Sansku muisti tapahtuman tarkalleen.

Sitten emäntä oli päästänyt Sanskun sylistään lattialle ja upottanut kätensä kyynärpäitä myöten saippuaveteen. Sansku oli hypellyt ulos seinän vieriä pitkin, ettei olisi kastellut käpäliään.

Seuraavana aamuna emäntä oli tuonut Sanskulle torilta pussillisen tuoreita silakoita ja siitä oli syntynyt oikea herkuttelu, sillä tavallisesti Sanskun osaksi tuli paistettujen silakoiden ruodot muiden syönnin jäljeltä.

Sansku oli ollut onnellinen, maannut halkolaatikon kannella ja tuuminut, ettei Tutti-Frutti voinut tietää tällaisesta nautinnosta mitään. Oli toista saada silakkaa silloin tällöin kuin joka ainoa päivä. Kaikelle turtui. Silakoillekin.

Nyt makasi hopeakannulla palkittu Tutti-Frutti ylhäällä kivisellä parvekkeella ja katseli haikeasti alas kolmen kerroksen syvyyteen — Sanskun vapauteen.

— Karkaisit, Sansku sanoi, etsi mukavan matalan kiven ja kävi sitten istumaan kiertäen hännän hyvin huolellisesti käpälien ympärille. Miksi olet siellä vastoin omaa tahtoasi? Minä tässä juuri rupesin ajattelemaan, että pieni vaihtelu virkistäisi erinomaisesti kankean talven jälkeen. Aivan vanhenee, kun kokee aina yhtä ja samaa. Aprikoin mennä lapsuushalmeille isävanhaa ja äitivanhaa katsomaan, vähän kuin kesälomaa pitämään. Toukokuu sopii vallan hyvin kissalle loma-ajaksi, voisi napata silakan suoraan joesta, linnun pesältä ja peltohiiren kololta.

Sanskun silmissä välähti ja naama vetäytyi kieroon. Teki ihan häijyä, kun vähänkin mietti omaa kuvaustaan.

Tutti-Frutin häntä alkoi kiemurrella parvekkeen sementtilattiaa vasten. Hänet valtasi hillitön halu kokea jotakin siitä, mitä Sansku tuolta alhaalta käsin puhui. Kalaa, lintuja, hiiriä! Voi! Sellaista sai Sansku suunnitella, ja Tutti-Frutin oli vain sydän kiemurassa odotettava sitä päivää, jolloin neiti kantaisi hänet näyttelyyn, numerolippu ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän saisi kyyrötellä kaksi päivää ihmisten katseltavana. Oli kestettävä kiitokset, moitteet ja lakkaamaton sirinä ja sorina ympärillä, palkintotuomarien tutkinto ja kenties taas tuo inhottava valokuvaaminen, jolloin lampunloiste hyppi suoraan kuonolle. Oi voi.

— Missä semmoisen paikan sanoit olevan? Tutti-Frutti kysäisi silmät ohuina viiruina kiiluen. Oli nolo heittäytyä tällaiseen keskusteluun. Sansku oli sentään vain takapihan kissa, takkuinen ja epäsiisti. Mutta ajatus hiiristä kiusasi Tutti-Fruttia niin, ettei hän voinut piittaamattomasti vaieta. Yöllä kuitenkin hiiret ryömisivät vinkuen uneen ja valloittaisivat ajatukset.

— Se on siellä, mistä minut kerran tänne tuotiin. Hämeenlinnan suunnassa.

Sansku sanoi noin vain arviolta: Hämeenlinnan suunnassa. Hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, missä Hämeenlinna sijaitsi. Hän muisti emännän ja isännän joskus odottavan vieraita Hämeenlinnan puolesta, ja vieraat olivat tultuaan tuoksuneet niin vahvasti kermalta ja maidolta, että he olivat aivan erityisesti juuttuneet Sanskun mielikuviin.

— Kävellenkö sinä aiot mennä? Tutti-Frutti uteli edelleen yläilmoista riiputtaen kieltään ulkona ja siirtäen sitä hitaasti suupielestä toiseen.

Koska neiti ei antanut Tutti-Frutin kävellä enempää kadulla kuin puistossakaan, vaan kantoi häntä käsivarrella tai tori- laukussa, Tutti-Frutti puhui ulkona kävelemisestä kuin ainakin seikkailusta.

— Ehen, Sansku vastasi vikkelästi.

Hän oli sitä lajia kissa, joka aina vastasi vikkelästi, tiesipä hän sitten asiat tai ei. Hän näet halusi vaikuttaa viisaalta kissalta, ja hitaasti ajatteleva