Musta kansio

By Tapani Maskula

Tositapahtumiin perustuvaa jännitystä sodanaikaisessa TurussaItäharjun kolerahautausmaalta löytyy lapsen ruumis. Tästä alkaa hurja tapahtumasarja sodan uhan painostamassa Turussa. Valpo pyrkii saamaan kiinni vaarallisen vakoojattaren jopa pahamaineisen Ruben Oskar Auervaaran avulla. Mukana uskomattomissa käänteissä ovat muun muassa arvoituksellinen ajatustenlukija Isabella, kylmä saksalainen paroni ja lopulta myös tasavallan presidentti. Uhreja tulee lisää, sota alkaa, ja salaperäinen ruumisauto kiertelee öisin kaupungilla.Piinaava jännäri perustuu Valpon salaisiin asiakirjoihin, "mustaan kansioon", johon kuului kuulustelupöytäkirjoja, muistiinpanoja ja lehtiartikkeleita.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 2, 2023
• ISBN: 9788727027586

Book preview

Musta kansio

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2012, 2023 Tapani Maskula and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727027586

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

ALKUSANAT

Tämä kirja pohjautuu tositapahtumiin. Lähdeaineistona olen käyttänyt Valtiollisen poliisin Turun paikallisosaston niin sanottua Mustaa kansiota, joka kätkettiin jatkosodan viimeisinä päivinä syyskuussa 1944. Se sisältää todistajien lausuntoja, kuulustelupöytäkirjoja, urkkijoiden raportteja, yksityiskirjeitä, päiväkirjamerkintöjä, sanomalehtileikkeitä ja Valpossa käytyjen neuvottelujen muistiinpanoja. Arkisto on kerätty vuosina 1938 – 1943 esitutkintamateriaaliksi mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Mitään virallista prosessia sen perusteelta ei koskaan nostettu. Jätän lukijan arvioitavaksi luovuttiinko oikeuskäsittelystä kansiossa kerrottujen tapahtumien arkaluonteisuuden vai syytteisiin vaadittujen näyttöjen riittämättömyyden takia.

Noin tuhannen konekirjoitusliuskan kokonaisuudesta olen valikoinut keskeisimmät asiapaperit ja numeroinut ne olettamaani tapahtumajärjestykseen. Olen muokannut dokumentit romaanin muotoon, tekstiä silti sensuroimatta. Lukujen alkuun olen merkinnyt kenen henkilön lausumaksi lainaus on kansioon luetteloitu. Mikäli käyttämäni otteet ovat selkeästi päivättyjä, olen lisännyt kyseiset päivämäärät sulkumerkkeihin. Joidenkin kansiossa mainittujen henkilöiden oikeat nimet olen muuttanut minusta riippumattomista syistä.

Tapani Maskula

1938

1.

Sekatyömies Hannes Sokkanen alias Tasku-Hanu:

"Kysyitte koska kohtasin Bellan? Vakuutan, että olin ensimmäinen ihminen johon hän ylipäätään Turussa tutustui. Tämä tapahtui eräänä hiostavana heinäkuun iltana puoli kymmeneltä. Minulla oli tapana kuljeksia Rautatienpuistoon katselemaan Helsingistä tulevista junista laiturille purkautuvia matkustajia. Toisinaan tienasin lantteja kantamalla kasseja ja pakaaseja vossikan rattaisiin tai neuvomalla vieraspaikkakuntalaisille tien hotelliin. Joskus pihistin humalaisilta vähän valuuttaa, mutta milloinkaan en vienyt heidän viimeistä viitostaan.

Tuona kesäyönä junasta tungeksivien parvessa ei ollut ketään apuani kaipaavaa reissaajaa. Aioin jo kohottautua penkiltä tolpilleni kun näin suoraryhtisen naisen astelevan aseman nurkalta puistokujalle. Muista matkustajista poiketen hänellä ei ollut lainkaan matkatavaroita lukuun ottamatta pientä nahkaista käsilaukkua. Nainen pysähtyi eteeni ja tervehti ystävällisesti. Sitten hän loi minuun kummallisen katseen. Se sävähdytti kuin huikka laimentamatonta paloviinaa.

En kehu naista kaunottareksi, mutta hänen sopusuhtaisessa vartalossaan oli viettelevää viehkeyttä. Sitä verhosi nukkavieru leninki mittatilauksen istuvuudella. Silmien hehkusta tajusin, ettei hän ollut mikään pyhäkoulun opettajatar. Puntaroituaan minua kyllikseen nainen kysäisi:

- Lainaatko minulle kaikki kolikkosi, jos arvaan mihin taskuun olet lompsasi laittanut?

Uteliaisuuttani suostuin hänen jekkuunsa. Hymyillen nainen osoitti sormellaan vasenta takataskuani. Nolostuneena kaivoin kukkaron esille ja karistin siitä markat hänen kouraansa. Nainen nauroi nyreydelleni:

- Jos luulet minun napanneen sinulta kolikot kepulikonstilla niin kerronpa, että lompakkoosi jäi seteleitä tasan 55 markkaa. Olisin höynäyttänyt nekin sinulta helposti, mutta nämä killingit riittävät vossikkakyytiin.

Nainen arvasi omaisuuteni täsmälleen oikein. Sujauttaessaan markat käsilaukkuunsa hän jatkoi:

- Nimeni on Bella ja me tapaamme vielä uudelleen. Mistä löydän sinut kun maksan lainani takaisin?

Vastasin maleksivani kesäisin Rautatienpuistossa ja muuttavani säiden viiletessä Teehuone Ankkurilyhtyyn Läntiselle Rantakadulle. Bella huiskautti kättään hyvästiksi ja paseerasi puiston reunassa rupattelevien pika-ajurien luo. Hän nousi etummaisiin rattaisiin ja häipyi kieseissä Humalistonkadulle keskustaan päin."

2.

Kylpylaitos Venetsian omistaja Severi Saastamoinen:

"Itäisellä Pitkäkadulla sijaitseva Venetsia on siisti ja kunniallinen kylpylaitos, jossa en suvaitse laittomuuksia. Nuhteettoman maineen vuoksi siellä viihtyvät vakituisina asiakkaina monet kaupungin nokkamiehet ja valtuuston jäsenet. Siksi olen säntillinen seuloessani palkollisia laitokseeni ja selvitän prikulleen heidän kelvollisuutensa. Korostan, että nykyisin on vaikea hankkia pätevää naispuolista palveluskuntaa. Havaitsin sen taas kerran, kun vuositolkulla kylvettäjänä siivosti ahertanut Lempi yllättäen pumpattiin paksuksi. Hävyttömästä hairahduksesta potkaisin hänelle oitis pellolle.

Yrityksistäni huolimatta en saanut keskellä kesää hänen tuuraajakseen ammattitaitoista saunapiikaa ja kustannuksia säästämättä laitoin vapautuneesta työpaikasta ilmoituksen Turun Sanomiin. Vastauksia tuli niukasti ja yksi niistä oli postitettu Helsingistä. Siinä 28-vuotias Isabella Aspelin ylvästeli suorittamallaan hierojakurssilla ja liitti hakemukseensa kiittävän työtodistuksen Kaivopuiston kylpylästä. Hän kirjoitti tyytyvänsä asiakkaiden tippeihin ja muuttavansa serkkunsa hyyryläiseksi Turkuun mikäli hyväksyisin hänet palvelukseeni. Päätin kokeilla neiti Aspelinin kykyjä Venetsiassa. Kehotin häntä matkustamaan tänne niin pian kuin suinkin ja lupasin korvata hänelle junapiletin Helsingistä Turkuun kolmannessa luokassa.

Myöhäisenä heinäkuun iltana Isabella Aspelin saapui vossikan kyydissä Venetsiaan. Hänen astuessaan porstuaan olin sulkemassa kassaluukkua, viimeisten asiakkaiden vilvoitellessa pukuhuoneessa. Neiti Aspelin sanoi vieneensä kapsekit kortteeripaikkaansa ja aloittavansa työt koska tahansa. Tähdensin hänelle, että tarvitsin apulaista vain kolmeksi illaksi viikossa enkä maksaisi hänelle tuntitaksaa. Nainen sanoi ymmärtäneensä ehtoni. Salvattuani kassaluukun pyysin Isabellaa konttorin puolelle sovittamaan naulakossa riippuvia työtakkeja. Hänen fiini nimensä sai minut aprikoimaan oliko kyseessä jokin väärinkäsitys. Ehkä nainen kieltäytyisi häveliäästi saunapiian hommista.

Mukisematta Isabella riisui leninkinsä, laskosti sen tuolin selkämykselle ja ryhtyi lähes alastomana valitsemaan ripustimilta itselleen sopivaa mekkoa. Isabellan julkea luonne vakuutti hänen soveltuvan tehtäviinsä. Silti moinen siekailemattomuus tuntui vähintäänkin epäilyttävältä. Ounastelin Isabellan ansainneen tienestinsä Helsingissä tyystin toisenlaisissa puuhissa kuin millä hän pröystäili. Yhtä kaikki, jokin määrittelemätön soreus naisen kursailemattomuudessa kiehtoi minua. Entä sitten vaikka hän olisikin viettänyt kevytkenkäistä elämää? Eikö silloin myös minulla poikamiehenä ollut kohtuullinen oikeus nauttia hänen suloistaan konttorin hetekalla?

Isabella oli nätti nainen, joten en määrännyt häntä töihin miesten yleisiin vuoroihin. Minulla oli tuoreessa muistissa Lempin erottamiseen johtaneet metkut ja se huithapeli oli Isabellaan verrattuna vetelän rukkasen reikä. Tietenkään en pystynyt piilottamaan uutta saunapiikaa alastomien asiakkaiden ahnailta katseilta. Ne olivat paljonpuhuvia Isabellan läpsyttäessä läpimärässä mekossaan pukuhuoneessa höyryävien miesten lomitse. Funtsailin milloin hänen lantioidensa hekumallinen keinunta sytyttäisi miehissä intohimon roihun ja miten Isabella torjuisi innokkaimpien häntäheikkien lähentelyt.

Ei vierähtänyt viikkoakaan kun Sepän Sälli iski silmänsä Isabellaan. Uudenmaan tullissa kapinavuosina metallipajaa pitäneen takojamestarin hulttiopoika oli kiertänyt maita ja mantuja punikkeja hyysänneen isänsä kupsahdettua vasten verstaansa aitaa kuula otsassaan. Kukaan ei uskaltanut tivata rotevalta rehentelijältä hänen tulojensa lähdettä vaikka korstolta löytyi kosolti kahisevaa hummailuihin. Sälli tramppasi säännöllisesti Venetsiassa, osti kassaluukulta kympillä virvokkeita ja maksoi kylvettäjille reilusti ekstraa.

Tylsämielinen Sepän Sälli oli äkkipikainen riitapukari, joka suuttuessaan heilautti herkästi mojovan koukun haastajansa leukaan. Venetsiassa hän kerskaili taivaltaneensa monta vuotta sirkuksen mukana nyrkkeilijänä ja voittaneensa areenalla jokaisen ottelun. Tanakan hunsvotin ärhäkkä töykeys vaiensi enimmät utelut.

Sepän Sälli alkoi siis tiirailla Isabellaa ja saunaporukka yllytti häntä todistamaan kukkoilunsa naisten kaatajana. Kun Isabella ei lotkauttanut korviaan körilään härskeille sutkauksille, hänen oli pakko ryhtyä tositoimiin säilyttääkseen asemansa miesten päsmärinä pukuhuoneessa. Lauantaina hän tömisteli Venetsiaan rohkaisuryyppyjä hörpänneenä ja kailotti kassaluukulla haluavansa privaattiosastoon.

Vastahakoisesti laskin hänet yksityiselle puolelle, jossa Isabella odotteli sankoineen aavistamatta kenet tulisi asiakkaakseen saamaan. Kun Sepän Sälli oli horjunut löylyyn, suljin kassan ja menin pesuhuoneen seinän taakse värkättyyn, keskellä saunarakennusta olevaan halkovarastoon. Kiipesin siellä oleville tikkaille ja katonrajaan asennetusta tuuletusräppänästä tähyilin mitä osastossa tulisi tapahtumaan.

Isabella ei osoittanut pelon häivää kun Sepän Sälli tupsahti alastomana kuumasta löylystä ja rojahti selälleen puiselle laverille. Nainen viskasi ämpärillisen viilentävää vettä miehen lihaksikkaalle keholle ja kumartui saippuoimaan Sällin leveitä hartioita. Silloin juippi tarrasi hänen ranteisiinsa ja kähisi möreästi:

- Mitäs likka tuumit jos nostan lipputangon juhlakuntoon?

Isabella ei säikähtänyt Sällin riettautta eikä rimpuillut vapaaksi tämän lujista kourista. Sen sijaan hän tuijotti parrakasta miestä silmiin ja sanoi rauhallisesti:

- En minä ole mikään jätkien lunttu. Minun nimeni on Bella. Tästä lähtien sinä tottelet minua ja teet juuri siten kuin käsken. Tottelet minua ja tätä merkkiä.

Ponnistelematta Isabella irrottautui Sepän Sällin otteesta ja piirsi sormellaan viisisakaraisen tähden ämpärin huuruiseen metallipintaan. Hän loiskautti äyskärillä vettä korston naamalle:

- Saata minut kotiin työvuoroni päätyttyä. Odota minua Venetsian portailla kymmeneltä.

Isabella ojentautui ja Sepän Sälli nousi lavitsalta lauhkeana kuin lammas. Vaappuen häiskä talsi pukuhuoneeseen, Isabella puolestaan istahti jakkaralle auliina palvelemaan seuraavaa asiakasta.

Näkemäni välikohtaus hämmensi minua. Siellä liiterissä oivalsin, ettei Isabella ollut tavallinen saunapiika, jonka juksaisin konttorin seslongille edellisten kylvettäjien tavoin. Hän ei vastannut lehtiilmoitukseeni sattumalta vaan käynnistääkseen harkitusti jonkun suunnitelmansa."

3.

Kauppa-apulainen Lennart Levander:

"Venetsiassa rupesin saunomaan vuonna 1938. Olin oppinut laivastossa soittamaan trumpettia ja pianoa, joten perustin siviiliin päästyäni tanssiorkesterin. Harmonikkaa riuhtova Santtu Hietanen, kitaraa rämpyttävä Pena Huhko ja rumpuja pärisyttävä Topi Särmä liittyivät armeijakavereina yhtyeeseen. Koetimme soittaa samalla svengillä kuin Rytmi-Pojat ja esikuvaamme matkien ristimme orkesterimme Riemu-Pojiksi. Olimme nuoria, innostuneita ja köyhiä. Päivisin työskentelin valokuvausliikkeessä, Pena kivipainon tsupparina, Topi ja Santtu jakoivat sanomalehtiä.

Tienatakseni liksaa soittimiin ja nuottivihkoihin suostuin ylitöinä kehittämään johtaja Severi Saastamoiselle filmirullia sekä valmistamaan niistä kuvavedoksia. Tietysti honasin millaisia filmejä Saastamoinen hyssytellen livautti minulle myyntitiskille liikkeen sulkemisajan jälkeen. Ne oli otettu ilmeisesti salaa kylpylaitos Venetsian pesuhuoneesta. Jotkut kuvat olivat laadultaan suttuisia, mutta henkilöiden ääriviivoista näki millaista sylipainia pesulaverilla harrastettiin.

Kysyin Saastamoiselta voisinko varata vakituisen privaattivuoron Venetsiasta pelkästään Riemu-Pojille. Hän toivotti meidät tervetulleiksi ja saunoimme siellä lauantaisin ennen viikonvaihteen tanssitilaisuuksia. Valokuvien johdosta oletin näkeväni saunassa holtitonta meininkiä, mutta Saastamoinen piti putiikissaan kovaa kuria. Taitavasti hän kätki moitteettoman julkisivun taakse pesuhuoneissa pelehtivien peuhailut. Emme havainneet Venetsiassa mitään poikkeuksellista vaikka kokeilimme monenlaisia koiruuksia kivutaksemme pukille.

Isabellan pestauduttua kylpylaitokseen saunapiiaksi sen ilmapiiri muuttui säteileväksi. Silloin emme vielä tienneet millaiseen asemaan hän tulisi kohoamaan Turussa. Uusi pesijätär lumosi meidät keskustelemalla sivistyneesti ja asiantuntevasti musiikista hieroessaan lihaksiamme. Ihastuimme häneen oikopäätä ja viritimme hänelle serenadeja pukuhuoneessa. Kerran Santtu noukki Porthanin puistosta kimpun tulppaaneja ja vei ne paperikassissa Venetsiaan. Isabella nimesi meidät muskettisotureikseen ja sanoi palkkaavansa Riemu-Pojat hoviorkesteriksi, jahka hänet kruunattaisiin kuningattareksi isoon kartanoon."

4.

Kirje (2.9.1938):

"Rakas Siiri, kun luet näitä rivejä, olen jo pyyhkinyt tämän kurjan kaupungin pölyt jaloistani. Toivon, että jaksaisit tukea äitiä ja isää heidän häpeässään. Minä karkaan ulkomaille, sillä muuten heidän taakkansa olisi nykyistäkin raskaampi. En viitsi yksityiskohtaisesti selostaa vaikeuksiani, mutta kuten arvaat, lääninhallituksen kanslistin palkka ei riittänyt niihin huikenteleviin rientoihin, joiden syövereihin olen sortunut. Hurjastelujeni huumassa heitin hukkaan ystävyyksiä, vannoin vääriä valoja ja sain niskoilleni piinaavia syytöksiä. Eniten suren petollisuuttani, jonka takia menetin sinun rakkautesi. Pötkin pakoon etten joutuisi tilille vastuuttomuudestani.

Kurjuuteni alkoi kylpylaitos Venetsiasta. Sen omistaja Severi Saastamoinen on häikäilemätön konna, joka merkillisin keinoin vakoilee asiakkaidensa puheita ja tekemisiä. Yksityisosastolle hän värvää kylvettäjiksi paheellisia naisia ja usein lankesin näiden porttojen houkutuksiin. Humalassa tulin leuhkineeksi sivu suuni ja kuulemansa perusteella Saastamoinen lunasti kirjoittamiani vekseleitä. Pari kuukautta sitten hän viekoitteli minut konttoriinsa, esitteli velkakirjani ja uhkasi panna ne uloshakuun ellen myöntyisi hänen ehdotukseensa.

Hän lupasi repiä kuitit jos varastaisin lääninhallituksesta viisi käyttämätöntä ulkomaanpassia ja toimittaisin ne hänelle Venetsiaan. Tehostaakseen vaatimuksiaan hän näytti minusta salaa otettuja inhottavia valokuvia. Heikkouttani kuvittelin Saastamoisen pitävän sanansa ja kätkin pihistämäni passit salkkuni pohjalle lähtiessäni perjantai-iltana Venetsiaan.

Kassaluukulla lorvailevia ukkoja välttääkseni menin privaattiosaston löylyyn. Pesulta palattuani puin vaatteet, mutta salkkuun tarttuessani huomasin sen avatuksi. Koska passit olivat tipotiessään, oletin Saastamoisen penkoneen salkkua. Marssin hänen konttoriinsa varmistamaan, että kelmi täyttäisi oman osuutensa vaihtokaupassa. Olin väärässä luottaessani moiseen roistoon. Raivostuen hän kiisti nähneensä passeja ja karjui laittavansa velkani pakkoperintään sekä antavansa minut ilmi postittamalla rivot kuvani maaherralle.

Tämä oli viimeinen pisara kärsimysteni maljassa, jonka olen tyhmyyksilläni täyttänyt. En työnnä syyllisyyttä Saastamoisen niskoille, sillä ennemmin tai myöhemmin joku toinen lurjus olisi vetänyt minut tilille holtittomuuksistani. Kerron nämä erheeni siksi, että pelkään Saastamoisen sukumme tahrattomaan maineeseen nojautuen kauppaavan pelivelkojani sinulle tai kotiväelle. Raukkamaisen pakoni oikeuttamana teidän on helppo kieltää minut ja raaputtaa nimeni pyhän perheraamatun lehdiltä. Silloin Saastamoinen ei kykene kiristämään teiltä synneistäni penniäkään. Unohtakaa minut eksyneenä tuhlaajapoikana, toivoo kihlattusi

Eino."

5.

Sanomalehtileike, Uusi Aura (14.9.1938):

"OUTO ILMIÖ PILLASTUTTI HEVOSEN – ITÄHARJULLA KUMMITTELEE?

Sunnuntaita edeltävänä yönä oli talollisen poika Arvi Paasivirta tulossa suojeluskunnan tansseista ja ohjasti hevosrattaita Littoistentiellä. Hänen kärryissään oli myös kihlattunsa, tilallisen tytär Emmi Sulkanen, jota hän kuljetti kotiinsa Pääskyvuorelle. Nuorenparin ehdittyä Itäharjun Kolerahautausmaan kohdalle, hevonen pysähtyi eikä ruoskasta huolimatta suostunut etenemään. Korvat luimussa hevonen ravisteli harjaansa ja kuopi kavioillaan tien pintaa.

Silloin Emmi Sulkanen tarttui saattajansa käsivarteen ja vaati katsomaan hautausmaalle. Molemmat nuoret näkivät, miten lohkareista kasatun kiviaidan takaa nousi mustaan kaapuun pukeutunut olento, joka myrskylyhty kädessään ja lapio olkapäällään kulki hitaasti ison rautaristin luo. Kaamea kummitus ripusti tuikkunsa ristin sakaraan ja alkoi kaivaa lapiolla maata. Kirskuva ääni herätti Kolerahautausmaan varikset. Ne lehahtivat siivilleen ja lintujen rääkymisestä pillastunutta hevosta ei saatu pysähtymään ennen Pääskyvuorta.

Nuoret ilmoittivat tapauksesta Nummenmäen poliisiasemalle. Muutkin itäharjulaiset ovat alkusyksyllä nähneet kaapuun pukeutuneen öisen hiippailijan. Seudun asukkaat uskovat, että Kolerahautausmaan multiin viime vuosisadalla kätketyt vainajat ovat äityneet kummittelemaan, sillä autoilu Littoistentiellä on käynyt liian vilkkaaksi. Kuolleet tahtovat levätä rauhassa eivätkä siedä liikenteen melua, paikkakuntalaiset selittävät, ja ehdottavat moottoriajoneuvoille kaukaisempaa kulkureittiä."

6.

Valpon etsivä Hemmo Vaara:

"Osastopäällikkö Stenroos jupisi aamulla toimistoon saapuessaan tuntevansa kehossaan pahaenteistä kolotusta. Yöllä hän oli nähnyt puistattavaa unta talvisesta jyrkänteestä, jonka laelta jokin kookas hirviö nakkasi rinteeseen lumipallon. Vieriessään alamäkeä se kasvoi kierros kierrokselta yhä isommaksi möhkäleeksi ja murskasi tuusan nuuskaksi töyrään juurelle rakennetut asuintalot. Vielä virkahuoneessaan hän muisti painajaisen aiheuttaman kauhun ja mietti oliko uni ennusmerkki tulevasta. Ehkä jossakin sysättiin liikkeelle vaarallinen tapahtumaketju, jonka vyöryminen hänen oli estettävä.

Luiseva ja pitkäraajainen Stenroos oli kuin hämähäkki, joka vaani verkossaan hälyttäviä viestejä syöksyäkseen tunkeilijoiden kimppuun. Hänen kuudes aistinsa vastaanotti heikkoja signaaleja, mutta niistä ei voinut ennakoida lähestyvän tuhon suuntaa. Stenroos luki pöydälleen pinottuja papereita, jotka oli tuotu tutkittavaksi mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Ulkomaille paenneen Eino Haverisen jäähyväiskirjeen ja sanomalehdestä saksitun, Kolerahautausmaan kummitusta koskevan uutisen kohdalla hän hieroi korvalehteään. Hän siirsi molemmat asiapaperit erilleen ja käänteli niitä kuin etsien jotakin salakirjoitusta.

Stenroos tarttui puhelimeen ja määräsi alaisensa kello kymmeneltä palaveriin."

7.

Saapastehtailija ja tukkukauppias Allan Koskivainio:

"Jäätyäni yhdeksän vuotta sitten leskeksi täytin tyhjän elämäni ahkeralla uurastuksella johtamassani yhtiössä. Omalla sarallaan se on vaurastunut maan menestyvimmäksi tehtaaksi. Liioittelematta voin kerskua, että Suomen jokaisessa kenkäkaupassa myydään Koskivainion saappaita. Tehtaan tuotto ei ole silti loihtinut onnea yksityiselämääni. Vanhuuden lähestyessä tunnen itseni usein apeaksi ja syrjäytyneeksi vailla vaimoa tai perillisiä. Puuttuvan perheen olen korvannut isänmaallisilla harrastuksilla ja piintyneillä vapaa-ajan tottumuksilla.

Minulla on tapana pistäytyä sunnuntai-iltaisin Kauppatorin liepeillä sijaitsevassa Sinisessä Keitaassa ja nauttia siellä lasillisen punssia. Tehän tiedätte mainitun huvipaikan säädylliseksi ja arvolleni sopivaksi tanssiravintolaksi. Niveleni eivät taivu nykyajan kotkotuksiin, mutta seuraan mielelläni sivusta nuorten karkelointia ja orkesterin ohjelmanumeroita. Minulla on kantapöytäni salia kiertävällä parvella ja sieltä ylhäältä katselen kaihoisasti miten toisiinsa painautuneet pariskunnat keinahtelevat katossa hitaasti pyörivän kristallipallon säihkeessä. Rakastuneiden huolettomuus elvyttää monta kaunista muistoa, varsinkin jos orkesteri soittaa wienervalsseja.

Nuokkuessani siellä haikeisiin ajatuksiini vaipuneena, havahduin pöydällä olevan puhelimen vilkkuvaan merkkivaloon. Sinisessä Keitaassa on sisäinen puhelinverkosto, jonka välityksellä ravintolassa eri tahoilla istuvat asiakkaat halutessaan keskustelevat keskenään. Pöydät on merkattu isoilla numerolapuilla ja numeron valitsemalla saa yhteyden toivomaansa pöytään. Nostin luurin ja siitä kantautui pehmeä naisen ääni:

- Anteeksi, että rohkenen keskeyttää mietiskelynne. En kyennyt vastustamaan kiusausta, sillä kasvoistanne säteilee sellaista elämänkokemusten kypsyttämää viisautta, jota harvoin kohtaa kiireisissä herrasmiehissä. Te olette