Naamioleikki

By Tapani Maskula

Tiivistunnelmaista jännitystä 1940-luvun TurussaToimittaja Unto Helaranta palaa sotavuosien jälkeen Aunuksesta Lapin kautta kotiin Aurajoen rannoille. Aunuksessa hän on käynyt radiosotaa vihollisen propagandaa vastaan yhdessä inkeriläisen Anjuskan kanssa. Kohtalokasta salaisuutta kantava Anjuska joutuu Valpon tähtäimeen, mutta hengenvaarassa ovat myös kaikki tähdeksi pyrkivät nuoret turuttaret. Ruumiita alkaa ilmestyä, ja rikospoliisi on neuvoton.Mukana on historiasta tuttuja todellisia henkilöitä Tauno Paloa myöten, ja aitoja tapahtumia: pitkien saksien yönä setelirahan arvo puolittuu. Poliittista jännitystä väritetään kiehtovalla ja asiantuntevalla kulttuurikuvauksella. Tummanpuhuvien tapahtumien taustalla hehkuu ajankuvana 40-luvun noir-elokuva ja kaikuu kaihoisa iskelmä.Romaani on osittaista jatkoa teokselle Houkutuslintu.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 6, 2023
• ISBN: 9788727027579

Book preview

Naamioleikki

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©2010, 2023 Tapani Maskula and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727027579

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

VIRVALIEKKEJÄ

Viime yönä näin taas unta Henkasta ja Anjuskasta. Herättyäni makasin selälläni vuoteessa ja yritin turhaan palauttaa kaikonneen unen yksityiskohtia mieleeni. Sälekaihtimien siivilöimä sarastus loi kattoon viiston valokiilan, joka vaelsi vitkaan huoneen peränurkasta silmieni yläpuolelle. Haikeana tuumiskelin miten epäoikeudenmukaisesti kohtalo kolhii elämän uhkapeliin huolettomina heittäytyneitä onnenonkijoita. Heillä on taipumus rakentaa tulevaisuutensa elämänvalheille.

Minulta on usein kyselty millainen mies oli legendaarinen Henry Varjos, jota vuosikymmeniä sitten mainostettiin huvitilaisuuksien lupsakkaana seremoniamestarina. En pysty antamaan uteluihin tyhjentäviä vastauksia. Hän poistui keskuudestamme unohdettuna velikultana, kuten helposti käy taitoihinsa liikaa luottavalle taivaanrannan maalarille. Hallitsematta yli voimavarojensa vyöryneitä haasteita Varjos turvautui joskus kyseenalaisiin keinoihin sinnitellessään viihteen kaltevalla pinnalla. Kateelliset kilpailijat leimasivat hänet suupaltiksi ja pikkuhuijariksi. Heidän tuomionsa eivät pohjautuneet tosiseikkoihin.

Tämän omalaatuisen veijarin hyvin tunteneet tiesivät, ettei ihmisten huiputtaminen ollut hänen ensisijainen tarkoituksensa. Varjos aloitti uransa historiallisissa poikkeusoloissa, joissa väärennökset, huhut ja petkutukset olivat suomalaisten henkistä pettuleipää. Hän halusi taikoa niiden lomaan halpoja korvikeunelmia. Vaikka Varjoksen tempauksilla myöhemmin mässäiltiin monissa skandaalilehdissä, jotakin olennaista näissä juoruissa jäi aina hämärän peittoon.

Tutustuin Henry Varjokseen 1940-luvulla, jolloin avustin häntä sekä rehellisissä että arveluttavissa hankkeissa. Olen muita perusteellisemmin selvillä Turussa silloin sattuneista, Anjuska Petronovaan liittyneistä tapahtumista, joihin Varjoksen välityksellä tulin kietoutuneeksi.

Syyskuussa 1943 sain komennuksen Äänislinnaan, Aunuksen radion päämajaan. Vänrikki Pekka Tiilikaisen johtama yksikkö laajensi tuotantoaan sen ryhdyttyä huolehtimaan elokuvateattereissa pyörineiden Puolustusvoimien uutiskatsausten taustaselostuksista. Ehkä minut valittiin Tiilikaisen ryhmään vanhojen siviilikokemusteni ansiosta. Ennen toimittajaksi kouliutumista olin työskennellyt turkulaisen Lahyn-Filmin laboratoriossa ja opetellut siellä läpikotaisesti elokuvien äänitysmenetelmien tekniset niksit.

Saapuessani Äänislinnaan kaupungin jälleenrakentaminen oli loppusuoralla. Vaikka sen kaduilla puhuttiin yleisesti karjalankieltä ja talojen arkkitehtuurista saattoi päätellä asutuskeskuksen lukeutuvan slaavilaisen kulttuurin vaikutuspiiriin, suomalaiset vapauttajat olivat vahvistaneet itäisen sillanpääasemansa länsimaisuutta. Keskustoria hallinneesta Leninin jykevästä patsaasta oli jäljellä laakea kivijalusta, jonka kupeella paitansa riisuneet sotilaat lekottelivat intiaanikesän helteessä. Otto-Wille Kuusisen massiiviseen palatsiin oli muuttanut upseerikasino ja Työläisneuvoston kongressitalossa huhki Akateemisen Karjala-Seuran valistusosasto.

Hyväkuntoiseen postitaloon majoittuneessa Aunuksen radiossa oli kolmisenkymmentä vakituista työntekijää. Tiilikainen määräsi minut kuuntelemaan Äänisen takaa pelottavan voimakkaan neuvostoaseman propagandalähetyksiä ja kirjoittamaan niihin vastineita. Itä-Karjalassa sotaa ei käyty ainoastaan maalla, vedessä ja ilmassa vaan myös radioaalloilla. Venäläiset suuntasivat jokailtaiset suomenkieliset lähetyksensä alueen siviiliväestölle ja meille sotilaille. Aunuksen radio puolestaan antoi palautetta paksuun propagandaan venäjänkielisellä versiollaan, jonka toivottiin kylvävän epäsopua vihollisen riveihin.

Laadin käsikirjoitukset näihin palopuheisiin, jotka tulkitsi mikrofoniin mitä ihastuttavin nainen. Hän oli inkeriläissyntyinen lotta ja esiintyi radioohjelmissa salanimellä Aunuksen Anjuska. Vein yöllä kirjoittamani tekstit aamuvarhain Anjuskalle, joka käänsi ne venäjäksi ja luki juttuni illalla eetteriin. Yhteistyömme oli sangen kitkatonta. Kaunokaisen silmät säkenöivät kuin elosalamat hänen laukoessaan molemmilla kielillä poliittisia katsauksiani.

Neuvostoliiton propaganda tähtäsi tuolloin suomalaisia hiertävään kipupisteeseen. Saksan kanssa solmittuun aseveljeyteen. Vastineiden rustaaminen näihin ryöpytyksiin kävi työlääksi, sillä armeijan tiedusteluosaston ohjeistuksessa propagandalähetyksissämme piti välttää luhistuvan Saksan mainitsemista. Lokakuussa tulivat määräykset, jotka kielsivät vihollisen asiattoman halventamisen. Kehotuksista ennakoin sotaan haettavan sovinnollisia ratkaisumalleja. Suomen tulevaa neuvottelukumppania ei haluttu ärsyttää räikeillä tölväisyillä. Maltillisuutta tähdentävät evästykset muuttivat työni hankalaksi, sillä Äänisen itäiseltä rannalta Tiltu jatkoi solvausten tulvaansa kiihtyvällä vimmalla. Esimerkiksi lokakuun alkupäivinä merkitsin muistiin tyypillisen vuodatuksen:

"Suomen hallitusherrat tanssivat sokeasti Saksan fasistisikojen pillien tahdissa. Taloudellisesti Suomi on kokonaan Saksan armoilla. Hitler ja Himmler valvovat omassa persoonassaan, että Suomen saksalaistuminen tapahtuu nopeata vauhtia ja että kansanvallan tilalle astuu uusi fasistinen järjestys. Suomen kansallinen kulttuuri saa väistyä saksalaisten elokuvien, äänilevyjen ja kirjojen tieltä. Saksalaisista takuumiehistä on tullut raskas vitsaus Suomen kansalle. Samaan aikaan Punainen armeija on kulkenut voitosta voittoon. Se on vapauttanut Volgan ja Donin vesireitit, murtanut Leningradin saartorenkaan ja karkottanut Hitlerin kätyrit Smolenskin, Sosh-joen ja Dneprin alajuoksun taakse. Punainen armeija on tuhonnut yli kaksi miljoonaa saksalaista sotilasta. Maailma ei ole milloinkaan aikaisemmin todistanut näin loistavaa voittoa näin mahtavasta hyökkäysarmeijasta.

Suomalaiset sotilaat, ajatelkaa mitä Euroopassa on tapahtunut. Saksa ei koskaan voi korvata jättiläistappioitaan eikä sillä ole mitään mahdollisuuksia voittoon. Hitleriä vastassa seisoo horjumaton Punainen armeija, voimakkaampana kuin koskaan ennen. Kaikki Hitlerin orjuuttamat kansat ovat nousseet vapaustaisteluun. Ajatelkaa! Kannattaako teidän jatkaa sotaa tuhoon tuomitun Saksan rinnalla? Tosiasiat puhuvat puolestaan, älkää sulkeko korvianne totuudelta! Lähtö rintamalta on teidän ainoa pelastuksenne, suomalaiset. Pian tulee lopullinen tilinteko ja se kohtaa kaikkia, jotka pysyttelevät Saksan rinnalla sodassa. Katsokaa, ettette viivyttele kauemmin väärällä puolella rintamaa!"

Tankkasin muistiinpanot huolellisesti moneen kertaan ja ryhdyin kyhäämään niihin vastinetta. Äänislinnan hiljentyessä yöpuulle asetin pöydälle tiedotusosaston postittamat osviitat ja naputtelin käsikirjoitusliuskoja syyssateen rummuttaessa ikkunaruutuun. Aamulla vein sepustukseni Anjuskalle, joka odotteli minua radiotalon kanttiinissa. Malttamattomana hän vetäisi savuja Työmiehestä ja puuskahti:

- Tiltu pulisi eilen täysillä kierroksilla. Saakeli, ettemme voi antaa polsuille ronskilla mitalla takaisin. Minua harmittaa se altavastaajan asema, johon meidät tässä sodassa pakotetaan.

Anjuska hörppi emalimukistaan sumppia ja riuhtaisi käsikirjoitusliuskat sormistani. Hän ahmi silmillään tekstiäni ja mitä pidemmälle Anjuska lukemisessaan ehti, sitä tyytyväisemmäksi vaihtui hänen ilmeensä. Lopetettuaan hän kiepsahti kaulaani ja rutisti minua riemuissaan:

- Sinä Unto olet sorvannut loistojutun! Väänsit epätoivoisen taistelun sittenkin eduksemme. Kyllä vanjojen saappaat menevät sikin sokin kun he illalla kuuntelevat tätä tilanneselostusta. Riennän kääntämään sen venäjäksi ja harjoittelemaan tiedotuksen esittämistä. Miljoonat kiitokset sinulle, Unto! Jonakin päivänä korvaan sinulle kaikki ihanat sanasi.

Hyvissä ajoin ennen Anjuskan satikutia istuin natisevaan keinutuoliin ja palkitsin itseni lasillisella leikattua konjakkia. Tuhannet vastaanottimet molemmilla rintamilla viritettiin Aunuksen radion taajuudelle seitsemältä, jolloin Anjuskan pehmeä puhe täytti Äänislinnan asunnot, etulinjojen korsut ja juoksuhautojen vartiopaikat. Viettelevästi hän kujersi kirjoitukseni sekä suomeksi että venäjäksi:

- Talvi lähenee neuvostosotilaat ja te kärsitte jo nyt syyssateiden alettua puutetta rintamalla. Te joudutte kantamaan ammuksia ja muonaa kymmeniä kilometrejä ajoneuvojen puuttuessa. Teidän perheenne kotona kärsivät nälkää, ovat vailla vaatteita, ovat ylivoimaisten verojen ja raskaiden töiden rasittamia. Heitä odottaa hirvittävä talvi. Talvi tuo teillekin uusia kärsimyksiä. Jos ette palellu pakkasessa, jos ette sairastu nälästä, silloin tuhoudutte partioretkillä ja hyökkäyksissä, joihin teidät mielettömästi komennetaan ilman mitään tulosta. Älkää tyytykö odottamaan nöyrästi tuhoanne. Muistakaa, että suomalaiset kohtelevat vankejaan hyvin. Siirtykää siis heti tilaisuuden tullen suomalaisten puolelle!

Lähes kolmekymmentä vuotta on päähäsi päntätty, että vaatteiden ja elintarvikkeiden puute johtuu sosialismin rakentamisessa ilmenneistä vaikeuksista. Mutta asetahan eteesi kysymys: kuka tulee maksamaan kaikesta siitä, mitä sinä ja miljoonat toverisi juuri nyt käytätte? Sinä syöt ulkomaisia säilykkeitä. kävelet amerikkalaisissa kengissä, poltat intialaista tupakkaa. Kuka maksaa kaikesta? Tietenkin sinä, vain yksin sinä. Kommunistit eivät tule maksamaan: he eivät kylvä siemeniä eivätkä niitä satoa. Ajattele perhettäsi, se on nälissään, siltä puuttuvat jalkineet. siltä puuttuvat vaatteet. Kaikki minkä perheesi korjaa pelloiltaan takavarikoidaan puna-armeijan ja sotateollisuuden käyttöön. Kaikesta tästä voit itse tehdä johtopäätöksen. Jos haluat, me autamme sinua siinä suhteessa. Heitä pois aseesi ja siirry meidän puolellemme. Täällä sinä tulet näkemään, miten hyvin talonpoikamme elävät ja täällä opit tuntemaan, että työläinen ja talonpoikakin voivat olla todella vapaat."

Suljin radion ja jäin istumaan pimeään. Suomen kannalta sota ei sujunut kaavailujen mukaan, mutta myllerryksistä piittaamatta koin hienoista mielihyvää. Olin auttanut Aunuksen radiota lyömään jauhot Tiltun kurkkuun. Yhdessä pienessä kamppailussa oli napsittu voitto kotiin.

Propagandahommien ohella luotsasin Äänislinnaan saapuvia viihdetaiteilijoita, jotka halusivat esiintyä Aunuksen radiossa etulinjoille suuntautuvilla kiertueillaan. Lokakuun puolivälissä Puolustusvoimien propagandaosasto lähetti meille revyyryhmän näyttelemään Pallen säveltämää ja sanoittamaa Kuulotorvi-hassuttelua. Porukka saapui armeijan kuljetusautolla illansuussa ja opastin pressujen alla kohmeissaan värjötelleet komeljanttarit majapaikkaansa Korsuhoviin. Heidän ennättämättä hajaantua muistutin, että radio-ohjelmaan pyrkivät ilmoittautuisivat aamulla postitalon toimistossa.

Jätettyäni viihdyttäjät purkamaan tavaroitaan astuin Korsuhovista kaupungin kuraiselle pääkadulle. Silloin vierelleni kipitti pienikokoinen, naismaisen siro nuorukainen, joka kysyi olenko kotoisin Turusta. Vilkaistessani sileäkasvoiseen miekkoseen arvelin hänet äsken tulleen viihdytyskiertueen jäseneksi. Vailla lakkia hän kumarsi kohteliaasti ja suki otsalta kiharoitaan. Äimistyin vieraan epäsotilaallisesta käytöksestä, mutta huvittuneena vastasin hänelle myöntävästi. Nuorukainen tarjosi pehmeän, hyvin hoidetun kätensä:

- Nimeni on Henry Varjos. Näin teidät monesti istumassa iltaa Mustan Karhun ravintolassa Pyöreäkulmassa. Olisi kivaa vaihtaa kuulumisia turkulaisten kesken. Onko tässä korpikylässä yhtään kahvilaa, jossa voisimme rupatella?

Minua hymyilytti Varjoksen omituinen hypähtely hänen väistäessään katukäytävälle kerääntyneitä vesilätäköitä. Hienostelija ei säilyttäisi saappaidensa moitteetonta kiiltoa etulinjojen mutavellissä, ajattelin. Osoitin pimeässä häämöttävää kaksikerroksista hirsitaloa ja tokaisin:

- Kadun varrella on lotta Lundgrenin kanttiini.

Lähdin kahlaamaan kanttiiniin hevoskärryjen liejuun jättämien urien poikki ja pakotin Varjoksen seuraamaan perässäni upottavaan rapaan. Hän ei häkeltynyt vaan tiiraili valikoivasti loasta ylös työntyviä kuivia nupukiviä ja koikkelehti taitavasti niitä pitkin kadun vastakkaiselle laidalle saappaitaan likaamatta. Sinne päästyään hän huomasi minun myhähtävän harppomiselleen ja selitti ketteryyttään:

- Minä olen tanssija, osaan sekä klassillista balettia että jatsisteppiä.

En kyennyt pidättelemään nauruani ja hyväntuulisuuteni rohkaisemana Varjos jatkoi nopeasti:

- Minä myös laulan, esitän pilajuttuja ja säestän niitä kitaralla. Viihdyttäminen on varsinainen ammattini, ei suinkaan sotiminen. Luuletteko, että Aunuksen radiosta löytyisi minulle sopivaa työtä?

Lotta Lundgren kaatoi meille kuumaa korviketta ja penkoi hyllystään kovettuneita siirap-pipiparkakkuja. Niitä mutustellessa puntaroin mielessäni miten pöydässä istuvaan lyhyenläntään mieheen pitäisi asennoitua. Hän edusti selvästi ikäluokkaa, jolla ei syystä tai toisesta ollut minkäänlaista rintamakokemusta. Aivan kuin vahvistaakseen oletuksiani Varjos pälyili arasti seinäparruja ja pimennysverhojen peittämää ikkunaa. Ääntään madaltaen hän tiedusteli:

- Ei kai vihollinen meitä täältä yllätä? Onhan etulinjoille turvallisen pitkä välimatka? Minä en kykene nukkumaan, jos kiväärit ja kranaatit paukkuvat ympärilläni.

Purskahdin taas makeaan nauruun ja piparkakku oli vähällä takertua henkitorveeni. Huuhtoessani suupalan alas korvikkeella sanoin Varjokselle:

- Ei meitä täällä kanttiinissa mikään uhkaa. Aamulla voitte lähteä kävelyretkelle Äänisen rantaan ja havaita ettei aavalta vyöry satamaan kuin metrin korkuisia aaltoja. Ryssä luuraa jossakin horisontissa eivätkä polsut syysmyrskyissä lähde järven selkää taittamaan. Mutta teidän kiertueenne ulottuu sen verran likelle linjoja, ettei siellä voi välttyä paukkeelta. Hupailunne säestäjinä ujeltavat taatusti Stalinin urut.

Varjos valahti kalpeaksi ja piparkakku tärisi hänen sormissaan. Minun kävi poikaparkaa sääliksi, sillä hänestä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä savuisissa korsuissa, jonne viihdyttäjät tilattiin kohentamaan väsyneiden miesten mielialoja. Balettihypyillä keikaroivan hipsuttelijan jermut hätistäisivät nurkkaan muiden tieltä. Päätin silloin tasapainottaa radioon suoltamaani kaavamaista propagandaa jollakin suopealla ja inhimillisellä eleellä. Ehkä tunsin sympatiaa kotikaupungin kasvattia kohtaan. Vaistomaisesti halusin suojella Aunuksen syyslietteeseen eksynyttä alokasta, sillä hänen mukanaan Äänislinnaan oli tupsahtanut aimo annos turkulaista herraskaisuutta. Pöydästä noustessani ojensin Varjokselle käteni ja sanoin:

- Tehdään sinunkaupat. Minä olen toimittaja Unto Helaranta. Tule iltapäivällä radiotaloon. Yritetään keksiä sinulle jotakin hommaa. Minun täytyy lähteä kuuntelemaan Tiltun saamaa ja kirjoittamaan siihen vastinetta, mutta tavataan huomenna toimituksessa.

Astuessani Äänislinnan kolean kosteille kaduille mieltäni lämmitti kotvan aikaa Varjoksen kasvoille kohonnut huojentunut ilme. En aavistanut, että olin saanut ensimmäisen oppituntini Henry Varjoksen taidoista käsitellä ihmisiä ja muokata olosuhteet itselleen edullisiksi.

Ahersin juttuni kimpussa yömyöhään, sillä Tiltu kaatoi lähetyksessään likasangon toisensa perään suomalaisten sotilaiden niskaan. Kävellessäni aamupäivällä radiotalon toimitukseen Anjuska istui kirjoituskoneensa takana silmät taistelutahtoa leimuten, kuten hänellä oli tapana Tiltun rääväsuisten parjausten jälkeen. Värkkäsin käsikirjoitukseen muutamia korjauksia ja hän ryhtyi oitis kääntämään tekstiliuskojani venäjäksi. Olimme syventyneinä puuhiimme, emmekä hoksanneet pienikokoisen Varjoksen saapumista kunnes hän kopautti työpöytäämme ja rykäisi anteeksipyytävästi. Ajatuksissani kaduin Varjokselle edellisiltana antamaani lupausta, sillä aamun tavanomaisessa tohinassa en ollut tehnyt mitään sen lunastamiseksi.

- Ennen vänrikki Tiilikaisen tapaamista meidän kannattaisi kehitellä jokin vetävä idea, virkoin nuorukaiselle. Hänen laiminlyömisensä kolkutti omatuntoani ja ehdotin yhteistä illanviettoa Korsuhovissa. Anjuska loi pitkän, tutkivan katseen sotapoikaan, jonka leuassa ei näkynyt parranhaiventakaan ja jonka posket rusottivat raikkaina kuin vauvan vastapesty peppu. Hänen tummissa silmissään häivähti ohimennen äidillistä huolenpitoa niiden viipyessä Varjoksen viattomassa olemuksessa.

Töiden päätyttyä me istuimme kolmisin Korsuhovissa nauttien leikatusta konjakista ja lavalle haalitun, taidoiltaan sekalaisen soittokunnan musiikista. Huomautin Varjokselle, ettei hänen tanssitaidoistaan olisi mitään hyötyä radiolähetyksissä ja utelin millä muilla tavoin hän osaisi viihdyttää kuuntelijoita. Innokkaana Varjos kehui pystyvänsä melkein mihin tahansa. Laseja kilistäessämme panin merkille miten Anjuska kohautti epäuskoisena silmäkulmiaan. Hänen mielestään Varjos oli yksi niistä lukemattomista sukkeluuksiaan tyrkyttävistä tuhattaitureista, joiden olemattomat lahjat mahtuivat mainiosti tupakka-askiin. Kirosin hiljaa herkkätuntoisuuttani. Pelkäsin joutuvani syömään sanani työpaikasta ja katkaisemaan siivet turkulaispojan haaveilta. Siirsin väistämättömän totuuden paljastamista tuonnemmaksi, jolloin nautitut juomat, orkesterin kaihoisat sävelmät, Anjuskan lohduttavat sanat, öinen humala ja Aunuksen tuikkivat tähdet lieventäisivät iskun ankaruutta.

Sotavuosina tutustuin moneen lottaan, mutta kukaan heistä ei ollut Anjuskan veroinen pakkaus. En tiennyt kuinka inkeriläistyttö oli ajautunut Aunuksen radion venäjänkielisten uutisten lukijaksi, mutta hänen huhuttiin menettäneen vanhempansa Stalinin vainoharhaisissa puhdistuksissa. Hän oli loikannut Suomeen talvisodan aattona ja tulkkina avustanut viranomaisia poliittisten vankien tenttaamisissa. Vaikka kiintymykseni Anjuskaan oli luonteeltaan ammatillista, välillemme kehkeytyi vähitellen intiimi eroottinen lataus. Me emme langenneet työpaikalla teerenpeliin, mutta ymmärsimme sanoitta toistemme ajatuksenjuoksut. Loihtiessani kovassa kiireessä luikuria viholliselle, naisen palvova ihailu imarteli minua enemmän kuin imelät lemmenlorut.

Erinomainen esimerkki Anjuskan kyvystä eläytyä mielentilaani oli tuo ilta Korsuhovissa. Hän aisti varauksellisen asenteeni Varjoksen taitoihin ja oivalsi minun olevan hankalassa saumassa. Kiskoakseen minut pinteestä Anjuska tokaisi Varjokselle:

- Mitäs jos menisit esittämään jotakin estradille. Testaamme millaista vastakaikua saat rintamamiehiltä.

Anjuska havaitsi Varjoksen käsien vapisevan nuorukaisen vilkuillessa Korsuhovin täpötäyttä juhlasalia. Silloin Anjuska hiuksiaan heilauttaen rohkaisi häntä: - Voin tulla kanssasi lavalle laulamaan valssin, jonka orkesterin pianisti on minulle säveltänyt. Sovitaan, että sinä murjaiset aluksi pari vitsiä ja kutsut minut näyttämölle Äänislinnan laululintuna. Valssini on nimeltään Surman suudelma.

Anjuska nousi pöydästä ja lähti varmoin askelin kohti orkesterilavaa. Varjos nielaisi tyhjää, mutta hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella Anjuskaa. Ällistyneenä tilanteen saamasta käänteestä nojauduin tuoliini.

Se ilta Korsuhovissa oli tyrmäävin yllätys, jonka Anjuska minulle Äänislinnassa järjesti. Vaikka tiesin hänet päteväksi radiotoimittajaksi, en ollut kuullut hänen hyräilevän saati laulavan mitään melodiaa. Hämmästyin sitäkin, että joku Korsuhovin musikantti oli säveltänyt hänelle valssin. Mietin mustasukkaisena heidän suhteensa laatua. Ihmeellisintä oli Henry Varjoksen muuttuminen toiseksi henkilöksi hänen kavuttuaan mikrofonin taakse. Ujous ja hermostuneisuus olivat tipotiessään. Niiden tilalle ilmaantui rentous, johon vain roolinsa sisäistävä näyttelijä voi turvautua.

Äänislinnan Korsuhovissa näin Henry Varjoksen ensimmäistä kertaa oikeassa elementissään yleisön katseiden ristitulessa. Siellä hän kajautti mikrofoniin lauseet, jotka pian tekivät hänestä maankuuluun koomikon:

- Huiskis-muiskis-heipparallaa pirunpolskaa! Tänään teitä viihdyttää Hulivili-Henkka maailman turuilta ja Savon savotoilta! Hyvää ehtoota markkinakansa!

Tajusin tuijottavani legendan syntymää. Varjoksen aloitus aiheutti suosionosoitukset, joista Lapatossu tai korpraali Möttönen olisivat olleet ylpeitä. Mitä pidemmälle Varjos jutustelussaan eteni, sitä äänekkäämmiksi yltyivät yleisön naurunremakat. Vihdoin miehet salissa hohottivat hakaten kämmenillä polviaan. Yhtä äkisti kun hän sai ihmiset tikahtumaan ilosta, hän vaiensi heidät herkistymään Anjuskan astuessa mikrofonin luo. Tarkkaavaisena yleisö eläytyi hänen laulamaansa valssiin ja kyyneleet kiilsivät miesten silmänurkissa. Raikuvat aplodit todistivat Aunuksen radion löytäneen uudet tähtensä. Tämän parivaljakon menestystä ei tyssäisi mikään.

Yöllä tähyilin huoneeni ikkunasta nukkuvan kaupungin taivaanrantaa, jota etulinjojen tykkitulet leiskuen valaisivat. Etäältä kantautuvassa sodan jylinässä pohdin suosion ja onnen oikullisuutta. Useimmille ne olivat tavoittamattomia virvaliekkejä, joillekin harvoille kypsänä niitettävää kauraa.

Tultuani aamulla työpaikalle, oli Pekka Tiilikaiselle jo kerrottu Korsuhovin sensaatiosta. Epäröimättä hän suostui ehdotukseeni värvätä Henry Varjos radioasemamme henkilökuntaan. Samalla Tiilikainen määräsi minut Varjoksen ohjelmien käsikirjoittajaksi. Hulivili-Henkka ja Aunuksen Anjuska aloittivat puoli tuntia kestävät lähetyksensä iltaisin kello kahdeksalta. Heidän pilailunsa saivat jakamatonta kannatusta rintamalinjojen molemmissa leireissä. Jopa Tiltun täytyi heidän takiaan siirtää poliittisen saamansa ajankohtaa.

Monet seikat kielivät, että Hulivili-Henkan ja Aunuksen Anjuskan sanailuja kuunneltiin hartaasti sekä venäläisten että suomalaisten juoksuhaudoissa. Vihollinen ei koskaan kohdistanut niihin radiohäirintää vaikka muuten koetti sotkea suomalaisten tiedotuksia. Sotilaiden valtavasta huumorin tarpeesta johtuen siivosin hupailut tyystin propagandasta. Ne olivat sataprosenttista