Ruusutalon Maiju

By Elina Aro

Suloinen kertomus pienen tytön kesästä.Maiju on seitsemänvuotias tyttö, jolla on vilkas mielikuvitus ja kesäloma edessä. Mutta nyt kaikki koulukaverit ovat lähdössä huvilalle, mummolaan, Lappiin tai risteilylle, ja Maijun täytyy aina vain olla kotona! Mitä iloa on kauniista puutarhasta tai lähellä olevasta uimarannasta, kun Maiju asuu aina Ruusutalossa muutenkin? Eikö kesälomalla pitäisi tehdä jotain erityistä?Kun kesä pääsee vauhtiin, ei Maiju enää ennätä harmitella kotiin jäämistä. Hän nimittäin saa alkaa hoitamaan Ilona-vasikkaa ja pääsee oikein töihin Palomäen tilalle. Navetassa on mukavaa silitellä lehmiä ja nautiskella kesästä. Iloa tuo myös matka Maijun ystävän Inkun luokse tämän perheen kesäpaikkaan. Siellä tytöt saavat seikkailla sydämensä kyllyydestä ja tutkia huvilan salaperäisiä nurkkia. Ja kun kesä on ohi, Maijun naapuriin muuttaa uusi tyttö. Voisiko hänestä tulla ystävä?Elina Aron lastenromaani vuodelta 1961 kuvaa kokonaisen kesän tapahtumia Maiju-tytön näkökulmasta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 18, 2023
• ISBN: 9788726844467

Book preview

Ruusutalon Maiju

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1961, 2023 Elina Aro and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726844467

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

Maiju katseli käsiään. Ne näyttivät aivan valkoisilta pulpetin vihreää päällyslevyä vasten. Oikean käden etusormessa oli mustetahra.

Kaikki pulpetit eivät olleet vihreitä. Oli ruskeita, sinisiä, harmaita. Inkulla oli punainen. Maiju olisi mielellään vaihtanut pulpettia Inkun kanssa. Mutta Inkku oli Maijua pitempi ja istui taempana.

He olivat kyllä saaneet vaihtaa vuoden mittaan paikkoja, Maiju oli saanut istua kerran keltaisessa pulpetissa, kerran harmaassa ja kaksi kertaa vihreässä, ei kertaakaan punaisessa.

Maiju liikutteli sormiaan, kuvitteli niitä kissanpojiksi, jotka kirmaisivat toinen toistaan karkuun niin kuin Toivosen kissanpojat.

Maijusta tuntui, että opettaja huomasi Maijun leikin, mutta ei sanonut mitään. Opettajalla oli tänään uusi raidallinen puku, jossa oli suuret taskut, ja hän oli hyvällä tuulella.

Oikeastaan Maijukin oli hyvällä tuulella. Tuntui hienolta ajatella, että oli viimeinen varsinainen koulupäivä. Huomenna oli enää vain lopettajaisjuhla ja arvostelukirjan saaminen. Käytös kymmenen, huolellisuus kahdeksan … kyllä Maiju jo etukäteen tiesi, millaisia numeroita sarakkeissa olisi.

Mutta Maiju ei välittänyt numeroista. Hän ei ollut sellainen. Inkku vähän enemmän välitti, mutta se ei ollut oikeastaan Inkun oma syy. Inkun vanhempien mielestä hänen piti olla hyvä oppilas. Parempi kuin muut. Esimerkiksi parempi kuin Maiju. Eikä Maijulla ollut yhtään mitään sitä vastaan.

Heillä kotona ei kukaan välittänyt siitä, että Maiju oli hyvä.

— Pikku runoilija, isä oli sanonut joulun aikaan, kun Maiju oli tuonut ensimmäiset numeronsa kotiin. Kyllä tämä koulu rupeaa vähitellen sujumaan, kunhan saat mielikuvituksesi vähän aisoihin.

Vaikka oikeastaan Inkulla oli parempi mielikuvitus, jos he rupesivat jotakin keksimään.

Talvella Inkku oli keksinyt, etä heidän piti panna risaiset vaatteet päälle ja käydä toisella puolella kaupunkia kerjäämässä.

Mutta sitten joku aivan vieras rouva oli pyytänyt heitä sisään, lämmittänyt heille perunakeittoa, etsinyt vanhoja vaatteita pakettiin ja antanut molemmille kaksikymmentä markkaa.

Kun rouva oli kysynyt heiltä kaikenlaista, oli Maiju ollut hiljaa ja Inkku vastannut. Että heidän isänsä oli kuollut ja heitä oli kymmenen lasta ja kaikkea muuta aivan mahdotonta.

Jälkeenpäin he olivat olleet vähän noloja kumpainenkin ja vieneet salaa paketin ja rahat pelastusarmeijan joulukeräykseen.

Ja kerran he olivat ostaneet junalipun edestakaisin lähimmälle pysäkille saadakseen matkustaa. Eikä paikallisjunaa ollutkaan tullut ennen kuin monen tunnin päästä, ja heidän oli pitänyt kävellä takaisin kaupunkiin.

Koulussa oli tietenkin ihan välttämätön olla, mutta kun aurinko paistoi korkeitten ikkunoiden takana ja koulupihan lehmuksissa oli kimpuittain vaaleanvihreitä lehdenalkuja, kun juoksupojat viheltelivät ajaessaan ohi ja tuuli tuoksui metsälle, pani se ajattelemaan aivan jotakin muuta kuin koulua.

— Mutta tehän ette kuuntele yhtään mitään, opettaja sanoi äkkiä ja astui alas korokkeelta. Jokaisella taitaa olla jo kesäajatuksia pää niin täynnä, etteivät sinne enää kouluajatukset mahdukaan.

Opettaja tuli seisomaan aivan Maijun pulpetin eteen ja naputti kynnellä pulpetin kantta.

— Eikös niin, Maiju?

Äsh. Maiju tunsi tulevansa aivan punaiseksi. Hän pujottautui seisomaan ja jäi vähän onnettomana pulpetin viereen.

— Eipä mitään, opettaja sanoi. Istu vain. Kyllä tässä jokainen ajattelee kesää, minäkin.

Yhtäkkiä opettaja jo puhui kaikesta muusta kuin äskeisestä uskontokirjan luvusta, leskestä ja hänen jauhoistaan. Jauhot eivät lopu vakkasesta …

Maijun kädet lensivät hilpeästi erilleen, ja hän kuuli joka sanan. Kaikki kuulivat. Joku pojista rohkeni vähän naureskella, sanoa jotakin ääneen, vaikkei opettaja ollut kysynyt häneltä mitään. Kohta oli koko luokka yhtenä huutona ja nauruna.

— Lauletaan, opettaja sanoi.

Ja sitten he lauloivat oikein sydämensä halusta.

Sen jälkeen opettaja alkoi kysellä, missä kukin heistä viettäisi kesänsä.

— Minä pääsen isän ja äidin kanssa Itämeren risteilylle, Lasse sanoi ja katsoi mahtavana ympärilleen.

Maijua nauratti, sillä Lasse oli puhunut Itämeren risteilystä joulusta saakka, eikä siinä ollut kenellekään mitään uutta.

— Minä menen mummulaan ihan koko kesäksi, Ritva selitti innokkaana. Sinne on monen tunnin junamatka. Äiti tulee saattamaan ja sitten taas hakemaan.

— Huvilalle.

— Huvilalle.

— Mökille.

— Meille rakennetaan juuri huvilaa, ja me muutetaan juhannukseksi.

— Kummitädin luokse.

— Lappiin.

Maiju kuunteli pulpetin kantta vasten painautuneena. Jokaisella tuntui olevan kesänviettopaikka varmana.

Maiju aivan pelkäsi, milloin opettajan sormi osoittaisi häntä.

Nyt.

— En minä oikein tiedä … Tuskin mihinkään. Me olemme aina olleet kotona.

Ihan kuin hän olisi ollut erilainen kuin kaikki muut: vain kotona.

— Mutta sehän ei ole tosiaankaan mikään ihme, opettaja sanoi ja hymyili Maijulle. Tuskinpa te minnekään hennotte lähteä. Niin kaunis talo ja piha kuin teillä on. Ja tottahan äiti tarvitsee apua puutarhan hoidossa. Uimarantakin on siinä ihan lähellä. Ruusutalossa on varmasti juuri kuin maalla.

Opettajakin!

Hän puhui juuri kuin äidin taikka isän suulla. Toisaalta tuntui hyvältä, kun opettaja kehui Maijun kotia. Että se oli kaunis. Ja hyvä oli sekin, että hän sanoi ymmärtävänsä, kun Maiju ei lähtenyt mihinkään muualle. Ihan kuin opettaja olisi sillä lailla puolustanut Maijua kaikkia muita vastaan, jotka hyökkäsivät Maijun kimppuun mökkeineen, huviloineen ja matkoineen.

— Eikä suinkaan ole tärkeintä, missä te vietätte kesälomanne, opettaja jatkoi ja tuli samalla aika lailla vakavan näköiseksi. Tärkeintä on, että koetatte viettää lomanne oikein. Loma ei tarkoita laiskottelua ja vetelehtimistä. Koettakaa tehdä jotakin, joka on vastapainona koulussa istumiselle. Olkaa paljon ulkona, juoskaa ja hypelkää, ja milloin vain voitte, koettakaa auttaa aikaihmisiä, tehdä työtä voimienne mukaan. Silloin vasta näette, miten työ virkistää.

— Jos työ on ruusupenkin hoitamista, ei se virkistä, Maiju huomasi ajattelevansa vähän katkerana.

Äidillä oli ruusujen hoidossa niin tarkat ohjeet ja konstit, ettei hän edes huolinut Maijua avukseen.

Eipä silti. Ruusujen hoitaminen ei paljon Maijua huvittanut. Hän ei tosiaankaan voinut ymmärtää, miksi muutaman päivän ajan kukkivien