Kiinanlyhdynkuja 7

By Elina Aro

Millin isoäiti on alkanut puhua erikoista kieltä. Kielen nimi on esperanto, ja isoäiti aikoo käyttää sitä Kiinassa. Nyt isoäidillä on kuitenkin kinkkinen ongelma. Mistä saada rahat Kiinan matkaan? Isoäidillä on noidan lahjoja, mutta noidat eivät saa taikoa rahaa. Pitäisikö siis lotota? Milli innostuu isoäidin ideasta. Keksivätkö he yhdessä, kuinka päästä Kiinaan asti?Kiinanlyhdynkuja 7 on kolmas osa huisin hauskassa sarjassa, joka kertoo Millin ja hänen perheensä arjesta.Hattulan perhe ei ole mikä tahansa perhe! Tästä perheestä ei nimittäin vauhtia puutu... Vai mitä sanoisit puhuvasta papukaijasta? Tai isoäidistä, joka osaa taikoa?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 9, 2022
• ISBN: 9788726844429

Book preview

Kiinanlyhdynkuja 7

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1988, 2022 Elina Aro and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726844429

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

Ovikello soi railakkaasti.

— Saluton, isoäiti kajautti, tempaisi huivin hartioiltaan, hulmutti sitä kuin lippua ja loikkasi eteisen puolelle.

Hän oli työntänyt vastapuhjenneen sireeninkukan korvansa taakse, ripustanut punaiset helmet kaulaansa ja sipaissut hopeaväriä luomiinsa. Hän näytti säteilevältä.

Äiti vetäytyi taaksepäin tarjotin kädessään ja katsoi kummissaan tulijaa.

— Sal..? Mitä sinä sillä tarkoitat? Mitä se muka on olevinaan?

— Esperantoa. Merkitsee suurin piirtein samaa kuin: tervepä teille te Hattulan herrasväki.

— Esp…esp.., äiti tavoitteli ja hankasi tarjotinta esiliinan kulmalla. Hänestä rupesi tuntumaan, että isoäiti taas kerran piti heitä kaikkia pilkkanaan.

Milli nojasi ikkunan pieleen ja katseli pihalle. Hän kuunteli sivusta. Se oli tässä perheessä useimmiten paras tapa, jos halusi välttyä turhilta harmeilta.

— Juuri niin, es-pe-ran-to-a, isoäiti tavasi kärsivällisesti. — Olen opiskellut esperantoa kerran viikossa koko talven ajan. Se on kansainvälinen kieli. Sitä puhuu maapallolla vähintään kaksi miljoonaa ihmistä.

— Minä en satu tuntemaan heistä ainuttakaan. Äidin äänessä kalisi jää. — Mitä kummaa sinä sellaisella kielellä teet?

— Aion lähteä Kiinaan.

Äiti jähmettyi paikoilleen, seisoi ja tuijotti. Sitten hän kääntyi kantapäillään, meni ja kumautti oven kiinni jälkeensä.

Isoäiti pudisteli hämmentyneenä päätään. Äitiä oli joskus perin vaikea ymmärtää, suuttua nyt mokomasta.

Milli hyppeli lattian yli isoäidin luo ja tarrautui kiinni tämän käsivarteen. Hänen silmänsä tuikkivat uteliaina.

— Ihanko totta? Koska sinä lähdet ja kenen kanssa?

Isoäidin päähän sukelteli tuon tuostakin kaikenlaista jännittävää. Kun hyvin sattui, Millikin pääsi siitä osalliseksi. Esimerkiksi viime viikolla he olivat keksineet matkustaa suin päin Helsinkiin ja mennä Linnanmäelle. Siellä he olivat ajaneet kolme kertaa peräkkäin kummitusjunassa ja kolme kertaa peräkkäin vuoristoradalla, kiljuneet oikein sydämensä pohjasta.

Isä vääntäytyi ylös nojatuolistaan ja tuli hihojaan käärien lattian poikki.

— Te kaksikos täällä taas juonittelette? hän sanoi ääntään venytellen. — Olen koko aamun yrittänyt päästä jutun päästä kiinni, mutta aina vaan ottaa päästä eikä mistään tule mitään.

Milliä nauratti.

— Siitä vaivasta täytyy päästä, hän sanoi ja taputti isää olalle.

Isä näytti tosi surkealta, vinolta ja kalpealta kuin lampaankääpä.

— Voi kullanmuru, isoäiti sanoi ja suuteli isää päälaelle.

Isoäidin mielestä isä oli kerrassaan mukava vävy mutta väärällä alalla. Jos hän olisi vaikkapa myynyt kenkiä tai ajanut rekka-autoa tai jakanut postia, kaikki olisi ollut kohdallaan. Mutta hän raukka kirjoitti kirjoja, ja se tuotti monenlaista harmia Hattulan perheelle.

— Alkaminen on tuskallista, isä voihki. — Kaikki kyllä sujuu, kun vain vauhtiin pääsee. Siitä se tälläkin kertaa kiikastaa. Että ihmisen pitääkin tuntea itsensä tyhjäksi, olla kuin nurin kumottu muki tai kuiviin puserrettu pesusieni.

— Rauhoitu toki Aamos-Esaias, isoäiti lohdutti. — Elämä ei yleensäkään ottaen ole mikään helppo juttu. Kyllä sinä hyvin tiedät, millaista minullakin aika ajoin on.

Isoäiti nyökkäsi keittiön oveen päin.

Milli vilkaisi isään. He molemmat ymmärsivät heti, mitä isoäiti tarkoitti.

Isoäidillä oli useasti yhteenottoja äidin kanssa. Äiti piti hänestä liian hyvää huolta: syötti hänelle purkkikaupalla vitamiineja ja hivenaineita, ei antanut hänen lukea tietynlaisia kirjoja, ei katsoa mielin määrin teeveetä, ei kuunnella Nuorten Ikiomaa Hevihovia radiosta eikä käydä tanssimassa.

Kaikki kieltäminen harmitti isoäitiä. Siksi hän livahteli salaa palokunnantalolle, varsinkin silloin kun siellä oli vanhojen iltamat.

Mutta lähes aina joku naapuri sattui näkemään tai kuulemaan ja kieli äidille. Joka kerta äiti piti oikein kunnon räpätyksen. Siinä suhteessa hän oli Millin mielestä melkoisen lahjakas.

— Vanha ihminen, äiti mekasti. — Sinun tähtesi saa hävetä silmät korvat täyteen. Etkö vielä tuohon ikääsi ole tarpeeksi huvitellut?

— En, isoäiti ärähti, tempasi takkinsa naulasta ja katosi saman tien talosta.

Saattoi mennä viikkoja, ennen kuin hän tuli uudelleen. Se oli Millistä kurjaa, sillä isoäiti oli täsmälleen yhtä mukavaa seuraa kuin Saara orvokkisilmä tai pörröpää Kati. Ja suorastaan välttämätön isoäiti oli silloin, kun isän kirjoittaminen ei luistanut.

Esimerkiksi tänään koko talo huokui pahaa tuulta.

Isä oli istunut aamusta alkaen korviaan myöten uponneena siniseen nojatuoliinsa. Hän oli heitellyt ryppyisiä paperiarkkeja ympäri huonetta ja tiuskinut Mooses-paralle, joka räpisteli hämmentyneenä häkissään.

Huonepalmu Olkamariakaan