Ratsurinne 13

By Elina Aro

Eräänä sateisena päivänä Milli saa kuulla suuren yllätyksen. Hänen isoäidillään on maalla talo, jossa on asunut vuokralaisia vuosikausien ajan. Mutta nyt vuokralaiset ovat muuttaneet pois. On aika lähteä maalle tarkastamaan, miten Ratsurinne 13:ssa sijaitseva talo voi. Pian Hattulan perhe istuu jo autossa matkalla kohti taloa. Perillä heitä odottaa mukava yllätys, johon he eivät ole osanneet varautua...Ratsurinne 13 päättää ihastuttavan sarjan, joka kertoo Millin ja hänen perheensä arjesta.Hattulan perhe ei ole mikä tahansa perhe! Tästä perheestä ei nimittäin vauhtia puutu... Vai mitä sanoisit puhuvasta papukaijasta? Tai isoäidistä, joka osaa taikoa?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 16, 2022
• ISBN: 9788726844399

Book preview

Ratsurinne 13

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1991, 2022 Elina Aro and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726844399

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Satoi yhtä mittaa, oli satanut toista päivää.

Milli ja Saara olisivat halunneet jonnekin, rannalle tai saareen, mutta heidän oli lojuttava sisällä ja kulutettava aikaa parhaansa mukaan.

Saara retkotti Millin sängyn jalkopäässä valkoinen tukka poninhännällä. Hän liikutti itseään vain sen verran, että sai valokuvakansion lehden käännetyksi. Aina välillä lenteli irrallisia kuvia lattialle.

Milliä suututti, mutta hän ei sanonut mitään. Heillä molemmilla oli yhtä ärtynyt olo. Yksi ainoa sana olisi voinut sytyttää aikamoisen roihun. Ja heidän piti tulla toimeen vielä kokonainen viikko yhdessä.

Saaran isä ja äiti tutustuivat parhaillaan Pariisin muotiin ja olivat ujuttaneet tyttärensä matkan ajaksi entisen naapurinsa Aamos-Esaias Hattulan perheeseen.

Milli ja Saara olivat löytäneet toisensa heti, kun Hattulat muuttivat Kiemurakadulle. Eikä ystävyyttä katkaissut edes se, että Hattuloiden oli vaihdettava asuinpaikkaa. He olivat siirtyneet tänne Taikatempuntielle, toiselle puolen kaupunkia.

Saaran mielessä pyöri kaikki se mukava, mitä he Millin kanssa olivat ehtineet puuhailla Kiemurakadulla. Miksei enää koskaan…

Silloin räjähti. Koko talo tuntui hetken huojuvan, ja eteinen tulvahti ääntä täyteen. Vaatepuut kalisivat, ovet paukkuivat, ja puhetta tulvi kuin vettä syöksytorvesta.

– Hellikki ja Aamos-Esaias tänne! Tulkaa pian! Tässä näin, katsokaa ja lukekaa! Kuka olisi uskonut? En ainakaan minä, en kuuna päivänä. Kaikkea sitä pitääkin ihmiselle sattua kesken tavallista arkipäivää.

Se oli isoäiti.

Milli pomppasi ylös ja Saara hänen perässään. Lopultakin tapahtui jotain. Siinä samassa tytöt unohtivat, että ulkona satoi ja ettei heillä ollut kunnon tekemistä.

Isoäiti seisoi vettä valuen keskellä eteisen lattiaa. Hänen harmaa hameensa oli likomärkä. Villatakki roikkui napittamatta. Sen jokainen neulesilmä näytti itkevän. Lippalakin lipasta lirisi kaksi vesivanaa pitkin isoäidin poskia. Pisarat putoilivat apeina puseron kaulukselle.

Isä piteli käsissään paperinippua. Äiti kurkisteli hänen olkapäänsä yli ja vatkasi koko ajan marjapuuroa.

– Vuokralaiset sanovat irti sopimuksensa, tahtovat muuttaa kaupunkiin. Niiden tytär on ostanut naapuritalon Niemiseltä ja perustanut sinne uuden tallin. Meidän tilat olivat muka liian ahtaat ja vanhanaikaiset. Niihin sopi vain pari ratsua. Niin tässä lukee. Katsokaa itse.

Isoäiti näytti onnettomalta. Millin teki mieli rynnätä lohduttamaan häntä, mutta hänen jalkansa tuntuivat juuttuneen lattiaan.

Isä ei yleensä liikkunut minnekään kirjoituspaikaltaan. Hänen kalju päälakensa vain vilahteli seinään päin käännetyn nojatuolin takaa, ja paperit lentelivät ympäri huonetta. Nyt isoäiti oli säikäyttänyt hänet kesken töiden.

Hänen kasvonsa olivat vetäytyneet ällistyneisiin ryppyihin.

– Tässä, tässähän… isä änkytti ja pyöritti sormissaan sekaista paperinippua. – En minä ollenkaan muistanut, että…

– Mitä et muistanut? Äiti vatkasi herkeämättä marjapuuroa kaikin voimin, niin että se vaaleni vaalenemistaan.

– Sanoisit jo, hän kiirehti, mutta isä ei saanut sanaakaan suustaan.

– Iso hämmästys, voi voi, papukaija Mooses noitui häkissään.

Se pyöri ympäri eikä oikein tiennyt, riittikö pelkkä ällisteleminen tällä kertaa. Se halusi vilpittömästi päästä mukaan perheen tunnelmiin.

Isoäiti paiskasi märän lippalakkinsa ja lionneen merimieshuivinsa eteisen naulakkoon. Hän marssi olohuoneeseen ja rävähti sohvalle istumaan.

– Minä onneton en ollut ajatellut koko taloa vuosikausiin, hän uikutti. – Vuokra tuli ja meni aina saman tien. Matkusteluun ja muuhun tärkeään. Nyt ei päästä enää mihinkään Millin kanssa.

Tavallisesti isoäiti istui olohuoneessa, neuloi sukkaa ja jutteli mukavia. Nyt hänen kätensä olivat niin toimettomat, että Millin sydäntä korvensi.

Kotipalmu Olkamaria ei tuntunut tietävän, miten sen odotettiin käyttäytyvän. Se kohotteli lehtiään ja painui taas kasaan.

Koko ajan kuului hätääntynyttä räpsytystä. Ihan kuin se olisi kaivannut kasteluvettä, vaikka multa ruukussa oli likomärkää.

Saara seisoi kynnyksellä Millin takana ja nojasi ovenpieleen. Hän tajusi kaikesta vielä vähemmän kuin Milli. Juuri äsken hän oli katsellut viimekesäisiä valokuvia Millin ja isoäidin Italian matkalta.

Yhdessä kuvassa aika joukko moottoripyöriä ajoi pitkin pölyistä tietä. Joku nainen istui ajajan kanssa seläkkäin merkillinen risa pusero yllään ja riepunukke sylissään.

Kuvan tunnelma oli Saarasta täsmälleen yhtä uskomaton kuin tunnelma täällä.

– Missähän kunnossa talo mahtaa vuokralaisten jäljiltä olla, isoäiti valitti. – Kolmekymmentä vuotta on sentään pitkä aika, ajattelipa sitä miten päin tahansa.

Milli loikkasi keskelle lattiaa.

– Mitä, hän hihkaisi. – Onko isoäidillä talo maalla? Mennään katsomaan sitä. Mennään vaikka heti.

Isoäiti suoristi selkänsä. Hänen silmiinsä syttyi uneksiva ilme.

– Se oli kerrassaan ihana paikka silloin ennen. Tiedä häntä nyt, kun vuokralaiset ovat pitäneet sitä vuosikaudet hallussaan. Olleet omia isäntiään.

Milli ei tahtonut paikallaan pysyä.

– Lähdetään oikopäätä. Sitten nähdään. Talperilla on auto. Me kaikki mahdutaan siihen.

Isoäiti innostui. Hänen poskensa rupesivat punoittamaan lupaavasti.

– Totta. Sinne on vajaat kaksi peninkulmaa. Talperi ajaa autoa, mikäli ehtii. Soitetaan sinne heti, kysytään, ehtiikö.

Isoäiti soitti.

Meni pitkään, ennen kuin Talperi vastasi. Hänellä oli tärkeä kellonkorjaus kesken, kaupunginjohtajan kello. Mutta isoäiti ei aivan vähällä hellittänyt. Lopulta Talperi taipui ja lupasi tulla autoineen puolen tunnin päästä.

– Ihanaa.

Isoäiti vaipui helpottuneena takaisin sohvaan ja saman tien esiin pulppuaviin muistoihin. Hänen kasvonsa kirkastuivat sitä enemmän, mitä pidemmälle hän pääsi.

– Kyllä meillä oli entisaikaan hupaista. Isoäidin silmät tuikkivat kuin tähdet. – Muistatko Hellikki, kuinka te lapset peuhasitte heinäladossa ja halusitte sen jälkeen juosta lutakkoon uimaan? Ja kuinka te…