Pinjaportti 11

By Elina Aro

Kun Millin isoäiti joutuu auto-onnettomuuteen, pitkään palvelleelle polkupyörälle käy huonosti. Mutta Millin isoäiti ei ole kuka tahansa mummo – onhan hänellä noitavoimia! Pian isoäidillä on jälleen tuliterä menopeli allaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole pyörä, vaan moottoripyörä. Ja isoäiti kaipaisi jälleen matkaseuraa. Lähtisikö Milli mukaan Roomaan? Tällä kertaa moottoripyörän selässä!Pinjaportti 11 on viides osa ihastuttavassa sarjassa, joka kertoo Millin ja hänen perheensä arjesta.Hattulan perhe ei ole mikä tahansa perhe! Tästä perheestä ei nimittäin vauhtia puutu... Vai mitä sanoisit puhuvasta papukaijasta? Tai isoäidistä, joka osaa taikoa?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 16, 2022
• ISBN: 9788726844405

Book preview

Pinjaportti 11

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1990, 2022 Elina Aro and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726844405

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

Milli seisoi Aurakadun ja Eerikinkadun kulmassa. Hänen oikeanpuoleisen kenkänsä kärjestä pilkotti likomärkä sukka.

Milli vilkaisi tavaratalon kelloa. Hänen oli määrä tavata isoäiti juuri tässä juuri nyt, eikä isoäiti yleensä myöhästynyt. Heidän piti mennä yhdessä ostamaan Millille uudet lenkkarit.

Tuolta isoäiti jo tulikin pitkin Eerikinkatua. Hänen punainen kaulahuivinsa hulmusi ja punainen puseronsa loisti. Isoäidin polkupyörä oli vanhaa mallia, satula parisen vaaksaa muiden polkupyörien satuloita ylempänä, niin että isoäiti näytti purkutyömaan varoituslipulta.

Milli heilautti ilahtuneena kättään. Isoäiti huiskutti vastaan ja polki entistä kiivaammin ehtiäkseen katujen risteykseen, ennen kuin valot vaihtuivat punaisiksi.

Silloin…räiskis.

Kolisi, helisi ja kilisi. Milli voihkaisi, hänen päänsä välähti täyteen kauhukuvia.

Kaikki oli tapahtunut parissa silmänräpäyksessä: sininen Saab pyrki pankin valopihaan ja kaarsi vasemmalle, suoraan isoäidin päälle.

Milli näki, kuinka polkupyörä lensi kaaressa jalkakäytävälle. Hän oli pudota polvilleen, mutta sai jalkansa jotenkuten tottelemaan ja säntäsi juoksuun. Vapisutti, sydän hakkasi ja korvissa soi. Miten isoäidin oli käynyt?

Ihmiset ryntäsivät suin päin Millin eteen, sohivat toisiaan päästäkseen lähemmäksi, kurkottelivat ja päivittelivät. Jo samassa he rupesivat kiistelemään siitä, kumpi oli ajanut väärin.

Etäältä kuului lähestyvän ambulanssin ujellus.

Milli työntyi sinnikkäästi väkijoukon läpi. Isoäiti makasi vatsallaan vinoon keikahtaneen auton konepellillä. Ajaja oli rynnännyt autostaan ulos. Hän oli selin Milliin, ja tämä näki hänestä vain keltaisia pystyhaivenia ja violetin selkämyksen.

Samassa isoäiti liikahti, kohottautui käsiensä varaan ja liukui alas konepeltiä pitkin. Hän jäi nolon näköisenä seisomaan keskelle katua, oikoi hamettaan ja makkaralle kiertyneitä sukkiaan.

Milli huokaisi helpotuksesta ja pyyhkäisi hikeentynyttä otsaansa puseron hihalla.

– Suokaa anteeksi, isoäiti änkytti. – Miten kummassa minä nyt tällä lailla?

Huomatessaan katsovansa Saabin ajajaa suoraan silmiin isoäiti tointui tuossa paikassa.

– Kyllä minä noudatin liikennesääntöjä, hän intti, ja hänen äänessään oli nuhteleva sävy. – Te teitte virheen, ajoitte väärin. On oltava varovaisempi.

Ajaja räpytteli sinisiksi meikattuja silmäluomiaan, loikkasi isoäidin luokse ja tempaisi tämän syliinsä.

– Ihana ihana ihminen, hän huohotti. – Te olette hengissä. Minä onneton leijuin muissa maailmoissa. Mietin, mikä rimmaisi sellaiseen säkeeseen kuin »rakastan sinua kultani armain…» Karvain, harvain, harmain? – Siinä se onkin: harmain. »…aina silloinkin kun päivä on harmain.» Juuri niin sen pitää mennä.

Milli ei ollut uskoa silmiään. Hän pidätti hengitystään. Sehän oli Monna Onneliin. Hän sanoitti, sävelsi ja lauloi, oli tosi julkkis, takana Euroviisut ja muut, voittoja vaikka minkä verran.

Poliisiauto pysähtyi jarrut kirskuen jalkakäytävän reunaan. Siitä nousi kaksi poliisia, toinen pitkäsäärinen nainen, toinen pulleaposkinen mies. He vilkaisivat ympärilleen, näyttivät heti tajuavan, mistä oli kyse, ja kävivät töihin. Pulleaposkinen veti esiin kynän ja lehtiön.

– Mitenkä on uhrin laita? hän kysyi. – Tarvitaanko ambulanssia?

Kaikki katsoivat isoäitiä. Milli näki heti, miten isoäiti nautti, kun tiesi, että oli huomion keskipisteenä. Hän oikaisi selkänsä, koukisteli vuoroin kumpaakin käsivarttaan, kyykistyi varovasti, heilutteli jalkojaan ja pyöritteli päätään.

– Uhri on moitteettomassa kunnossa, hän ilmoitti ilahtuneella äänellä. – Ambulanssi saa mennä mihin lystää. Katson selviäväni ilman sitä.

Monna riemastui ja taputti käsiään. Yleisö epäröi vähän, mutta rupesi sitten osoittamaan suosiotaan molemmille kolariin osallistuneille. Monna kumarteli kiitoksia joka suuntaan.

Poliisit hermostuivat.

– Ei tämä mikään näytöskappale ole, pulleaposkinen tuhisi ja viittoi ambulanssia jatkamaan matkaansa. – Saanko yliajajan rekisteriotteen.

– Mitä te oikein puhutte, Monna pyöritteli silmiään. – En ajanut yli vaan ali. Vanha rouvahan päätyi konepellin päälle.

Monna astui askelen sivulle päin ja pyörähti ympäri. Hänen kaulapuuhkansa ketunhäntä huiskahti vauhdikkaasti.

– Noin juuri hän teki, kun esiintyi teeveen Hilpeässä lauluhetkessä, Milli mutisi itsekseen ja riemuitsi jo etukäteen, mitä kaikkea kertoisi Katille. – Kyllä hän on upea näin läheltä katsoenkin.

Naiskonstaapeli levitti salkkunsa kannelle monikuvaisen paperin ja rasti siihen auton ja polkupyörän tuntomerkit. Pulleaposkinen käytteli tärkeän näköisenä mittanauhaa.

– Tuo kaikki on turhaa, Monna sanoi. – Minä olen syyllinen. Tunnustan sen ilman muuta. Kaikenvaravakuutus maksaa.

Poliisit pysäyttivät hetkeksi työnsä ja katsoivat alentuvasti Monnaan.

– Tämä on virallinen toimitus, he sanoivat yhteen ääneen. – Se tapahtuu sääntöjen mukaan. Pyydämme, ettette häiritse.

– Jaa, vai niin, Monna kaivoi käsilaukustaan esiin peilin ja huulipunan. Hetken kuluttua hänen suunsa näytti täsmälleen yhtä tuoreelta ja kaarevahuuliselta kuin teeveeruudussa. Ympärillä seisovat tuijottivat häntä niin tiiviisti kuin olisivat olleet katsomassa maksettua esitystä, aina välillä hälisivät ja hihkuivat, Milli muiden mukana. Harvoin mitään näin kiinnostavaa tapahtui kesken tavallista arkipäivää. 9

Poliisit tuntuivat saavan tarpeekseen kutsumatta kokoontuneesta yleisöstä.

– Ehkä me selvitämme lopun kamarilla, pulleaposkinen sanoi. – Rouva on hyvä ja nousee autoon, neiti Onneliin voi ajaa perässä.

Näin kauan Milli oli tyytynyt katselemaan sivusta. Nyt hän hyppäsi esiin ja nappasi kiinni naiskonstaapelin hihasta.

– Hei,