Naisen tie

By Eeva Raito

Hurmaava rakkauskertomus vie menneen ajan Helsinkiin.Matilda muuttaa Helsinkiin, mutta Pohjanmaalta paremman elämän perässä lähtenyt tyttö on hukassa 1800-luvun suuressa kaupungissa. Helsingissä piian töitä tekevä serkkutyttö Liisa auttaa onneksi, kun elämän realiteetit on kohdattava. Millaista on kasvaa naiseksi vieraassa paikassa, kun mukana on vain yksi isältä saatu hopearupla? Itseään etsiessään Matilda kokee myös katkeransuloisen ensirakkauden, ja oman tiensä löytääkseen hänen on opittava kuuntelemaan sydäntään.Naisen tie on kasvu- ja rakkauskertomus, joka vie lukijansa menneiden vuosisatojen Helsinkiin.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 12, 2023
• ISBN: 9788728501498

Book preview

Naisen tie

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1978, 2023 Eeva Raito and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728501498

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

TYLY KAUPUNKI

— Son likka ny nii, ettäs sun on lährettävä, siel on koko pelto laos, tuloo kova talavi, hyvä kun nuarimmaaset saarahan pirettyä henkissä talven yli! Martti Ala-Niittu istahti raskaasti penkille pää ja hartiat riipuksissa. Äiti purskahti hiljaiseen itkuun ja Matilda alkoi keräillä vähiä tavaroitaan, hänkin itkuun purskahtamaisillaan.

— Jos ny sentään kahtottaas, jos vaikka pappilasta jotakin tekemistä löytys, ihan ruokapalakalla vaan, äiti soperteli itkunsa lomasta.

— Ja sen perkeleen huoripukin hommiin kun ei meirän tyttöä laiteta! Martti murahti. — Sen ny tiätää etukäteen, millä siällä korvaus otetahan armonpaloosta!

— Älä hyvä mies rienaamahan rupia! äiti kauhistui. — Se poikahan se sellaanen vaan on. mutta että ihte pappi!

— Samaa sontaa ne on, isä ja poika! Martti sanoi lopulliseen sävyyn. — Menköön likka kaupunkihin, siällähän ne tuntuuvat muutkin pärjäilevän. Menköön Liisan tykö, saa kahtoa likalle kunnon herrasväen, mihinkä pääsee piikomahan.

— Kyllä ne kaupunkinkin piikomiset tiäretähän, äiti jupisi hiljaa, mutta alkoi kuitenkin etsiä Matildalle evästä vanerilaatikkoon. — On se vaan ihmisen elämää … ei toinen ole kahreksaatoista täyttäny, kun jo pitää maantietä ruveta näyttämähän!

— Sun miälestäs olis tiätysti paree, että kualtas kaikki näläkään, kunhan vaan kualtas yhressä, Martti murahti ja katsoi sitten hellästi tytärtään. — Kai sää, likka tiärät, että en mää sua panis lähteen, jos vaan piänikin keino löytys pitää meirät henkissä talaven yli?

Matilda nyökkäsi vaimeasti eikä enää pystynyt pidättelemään kyyneleitään.

— Turha sitä on poraamahan ruveta, Martti mutisi, vaikkei itku häneltäkään kaukana ollut. — Luannonlakihan tää on. Paree, että lähret varhaasella huamisaamuna, ajan sut kirkolle, siältä saat jatkaa mites kykenet. Rahaa mulla ei oo sulle antaa niinkus tiärät, mutta kunhan pirät miälessäs, mitä oot kotoonna oppinu. ni kyllä sää pärjäät. Yhren hopearuplan mää voin sulle laittaa mukahan, mutta sen laitat visusti sukkaas ja käytät vasta, kun on ihan pakko.

Martti kaivoi uunin reunalta olevasta puuaskista vanhan tupakkamassin ja tonki sieltä esiin mustuneen hopearahan. Hän piteli sitä sormiensa välissä.

— Tuus ottaan ny!

Matilda käveli arastellen isänsä luo ja otti rahan sormiensa väliin. Sitten hän ei enää kestänyt vaan heittäytyi nyyhkyttäen isän syliin.

— Voi isä, kun mulla on ollu niin hyvä täällä! Mulle tuloo niin ikävä teitä ja äitiä!

— Noh, noh, Martti mutisi ja kuivasi salaa silmännurkkansa paidan hihaan. — Jos se sulle yhtään lohruksi on, niin ikävä käy tulevana talavena vähän monessa torpassa. Käsket Liisan kirjoottaa, että mitenkä alat siällä pärjäällä, kun se Liisa on senkin tairon siällä saanu ihtelleen hankituksi. Mää sitten luetan kirjeet kirkolla ja ehkä täältäkin tuloo sulle kirje, mutta sitä mää en takaamaan voi mennä, kun en tiärä jos nekin rahat pitää laittaa syämäpuoleen.

— Älkää te musta hualta kantako, isä, Matilda soperteli. — Kunhan itse vaan pärjäätte.

— Sää oot koree likka, Martti mutisi ja silitti hellästi Matildan vaaleita hiuksia. — Kai sun äitis on sulle puhunu se siveyrenasiat kuntohon jotta tiärät mitä synti pitää sisällään?

Matilda lehahti punaiseksi ja vilkaisi äitiin, joka myös punastui.

— Mitä sää tommoosia, lapsihan se on viälä! äiti mutisi vaikean näköisenä.

— Kai ne on silmät munkin päässäni! Martti ärähti. — Ja onhan siitä jo kohta vuasi, kun näin likankin virkkaavan ihtellensä niitä naistenlappusia. Että pirä likka miälessäs, kun isääs sanoo sulle, että mitä koreempi ja hianompi miäs niin sitä kavalammat sillä on aikeet. Ja ryssiä kaihta eritoten, ryssälle ei Martti Ala-Niitun likka mene piiaksi, se pirä miälessäs, vaikka et mitään muuta muistaskaan!

Matilda nyökkäsi vaimeasti ja lupasi pitää isän opetukset. Yöllä ei uni tullut silmään, jo pelkkä kaupungin ajatteleminenkin sai sydämen läpättämään hänen rinnassaan ja pelonhien kohoamaan pintaan. Kirkonkylä oli suurin paikka, missä hän koskaan oli käynyt, ja sekin tuntui liian suurelta varsinkin markkinapäivinä, kun tori oli täynnä ihmisiä, joita ei kaikkia edes tuntenut. Ja kaupunki olisi täynnä ventovieraita ihmisiä …

Helsinki … Matilda istui korkean, puisen talon rappusilla ja lepuutti särkeviä jalkojaan. Tänne hän oli vihdoin päätynyt, ikuisuudelta tuntuvan matkustamisen jälkeen. Milloin jalan, milloin jonkun ystävällisen maalaisen kieseissä hän oli kulkenut, nukkunut missä milloinkin ja syönyt mitä oli sattunut saamaan. Onneksi metsissä oli jo ollut marjoja, vaikka niistä huolimatta, hän oli laihtunut entisestään ja vaatteet roikkuivat hänen yllään. Mutta isän antama hopearupla oli yhä tallessa sukassa.

Jos hän oli kuvitellut, että kaikki helpottuisi, kunhan hän vain pääsisi Helsinkiin, niin väärässä hän oli siinä uskossaan ollut. Monta tuntia hän oli harhaillut valtavan suurelta tuntuvassa kaupungissa ja etsinyt