Minkin varsakirja

By Ulla-Maija Aaltonen

Minkki on iloinen pieni hevosen varsa, jolla on lapsille tärkeää asiaa. Millaista on olla varsa? Miten hevosen lapsuus eroaa ihmisen lapsuudesta? Eroja on aika paljon! Kun Minkki oli kahdenkymmenen minuutin ikäinen, se osasi jo kävellä. Toisin on ihmislapsen laita – vauva oppii kävelemään vasta vuoden ikäisenä! Minkki kertoo, minkälaista on olla kuumana päivänä äidin kanssa laitumella. Tai miltä tuntuu, kun varsakarva irtoaa. Tule mukaan seuraamaan Minkin ihanaa ensimmäistä kesää!Mitä hevosen varsat tekevät? Entä millaista on oppia hyppäämään esteitä? Hevosen elämä on täynnä hauskoja hetkiä – ja Minkki kertoo niistä lapsille ymmärrettävällä tavalla!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 30, 2022
• ISBN: 9788728157787

Book preview

Minkin varsakirja

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1976, 2022 Ulla-Maija Aaltonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728157787

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tämän kirjan omistan äidilleni.

Hän on hyvä äiti.

KIRJA ALKAA

Hauska tutustua, minä olen hevosenlapsi. Minun nimeni on Minkki. En kysy, kuka sinä olet. Minä arvaan.

Sinä olet ihmisenvarsa, joka pitää hevosista. Eikö totta. Juuri siksi minä tein tämän kirjan sinulle. Tahdon kertoa kaikki ne suuret ja pienet salaisuudet, joita varsakesästäni olen kerännyt kertoakseni ne kerran ihmisenlapsille.

Hyvin monet asiat ovat yhteisiä ihmisten ja eläinten lapsille. Meillä kaikilla on turvallinen ja hyvä olo, jos meitä ymmärretään, hellitään ja opetetaan silloin kun olemme pieniä.

Minulla on varsakesä ja sinulla on lapsuus. Koska minä kasvamisessa olen sinua nopeampi, voin kertoa sinulle, miltä tuntuu kun varsakesä jää taakse.

Kun minä hulluttelen pikkuravissa ympäri kotiani karsinassa kahdenkymmenen minuutin ikäisenä, menee sinulta kävelemisen opetteluun kokonainen vuosi.

Kun minä yletyn kesän ikäisenä nojaamaan leukaani äidin hartioille, sinulta menee siihen melkein viisitoista vuotta. Nyt minä kerron sinulle, miltä tuntuu kun varsakarva lähtee. Nyt minä kerron sinulle, miltä maailman paras nannamaito maistuu. Kerron, miten viileätä on olla kuumana ja paarmaisena päivänä äidin hännän huiskinassa. Kerron, miten lämmintä on olla äidin lähellä koleana tai surullisena päivänä.

Kerron sinulle myös, miten ihminen voi pitää hyvänä pikkuhevosta. Ja kerron, miten pikkuhevonen voi pitää hyvänä ihmistä.

Jos joskus tapaan sinut, minä puhallan sinun poskellesi koko sieraimellisen lämmintä hengitystä. Minä nuolen sinua kädelle ja tuupin sinua hellästi turvalla. Lue nyt ensin Minkki Makkosen varsakirjaa, ensimmäinen luku on ihan kulman takana, yhden hörähdyksen päässä.

1. luku

ENNEN MINUA

Monta vuotta sitten minun äitini oli varsahupakko. Hänellä oli musta pörröinen tukka ja paljon häntää. Hän oli tummanruskea ja hänellä oli pömppövatsa. Hän oli puolitoista vuotta vanha, kun hänen elämäänsä sattui tulemaan oma ihminen.

Äiti asui isänsä kotona ja hänellä oli hyvä samanikäinen varsaystävä, jonka nimi oli Aleta. Äitini nimi oli silloin Monnet. Samassa tarhassa käyskenteli Trifora ja äitini isä Mostyn laukkasi aivan toisella puolella. Juuri sinä päivänä äidin elämä muuttui ihan toiseksi.

Äidin äiti asui naapurissa ja hänen nimensä oli Hilsu. Minun äitini syntymä oli alunperin hassu juttu. Oikeastaan ei sellaisia varsoja saisi lainkaan syntyä kuin minun äitini silloin oli. Äitini isä oli nimittäin täysverienglantilainen ja äitini äiti oli ihan tavallista suomalaista hevosrotua. Sellaisia sekoituksia eivät hevosten jalostajat mielellään suvaitse. Mutta minun äitini nyt kumminkin syntyi ja onneksi hän löysi ajoissa sopivan ihmisen.

Sinä päivänä tuli ulkoilutarhaan paljon vieraita ihmisiä ottamaan hevosista valokuvia. Ne kaikki onnistuivat hyvin ja ennenkuin vieraat olivat lähdössä, äiti oli myyty ja ostettu kahdelle sopivalle ihmiselle. He sanoivat ostaneensa vahingossa hevosen, joka oli syntynyt vahingossa. Tarina kertoo, että talon isäntä oli kehuskellut uutta talliaan ja valitellut vain sitä, etteivät kaikki hevoset sovi sinne. Yksi varsa oli myytävä jollekulle vieraalle. Se oli tämä sekoitusvarsa, jonka nimi oli Monnet. Kaksi vieraista päätti leikillään ostaa ykskaks hevosen. Ensin he molemmat omistivat sen ja kummallakin oli puoli hevosta. On kuitenkin hauskempaa hevoselle, jos sen omistaa vain yksi ihminen. Onneksi toinen omistaja myi oman puolikkaansa sille toiselle.

Ja oikeastaan oli äidin onni, että hänet silloin ostettiin, vaikka hän joutuikin eroamaan kaikista muista talon hevosista. Isäntäväki myi nimittäin myöhemmin kaikki muutkin hevoset. Sitten perhe muutti ulkomaille eikä hankkinut enää yhtään hevosta.

Uusi omistaja vaihtoi äidin nimen. Monnet tarkoitti nimittäin erästä konjakkilaatua ja koska uusi omistaja, äidin ikioma ihminen, ei ymmärrä mitään konjakeista, hän halusi muuttaa oman hevosensa nimen paremmaksi. Äidistäni tuli Misty, vähän Mostynin, hänen oman isänsä nimen mukaan.

Oma ihminen sai äidin luokseen syksyllä ja koko talven äiti oli vielä varsa. Hän asui omassa karsinassaan ja ylettyi aidan yli nuuhkittelemaan ja nenittelemään mullikan kanssa. Tarhassa hän oli yksin, mutta suojakelillä hän sai ystäväkseen lumihevosen. Äiti oli vähän yksinäinen ja ihastui sen vuoksi lumiauraan, joka valojaan vilkutellen liikkui maantiellä.

Äiti tottui kuitenkin siihen, että hän oli ainoa hevonen ja oli onnellinen siitä, että hänellä oli paljon ihmisystäviä.

Kun äiti oli kaksivuotias, oma ihminen käväisi pikkuisen hänen selässään. Ei äiti häkeltynyt, sillä ihminen oli nojaillut ja painellut hänen satulansijaansa ihan alusta saakka. Pikemminkin äiti kummasteli vain kuolaimia ja tallusteli hämillään eteenpäin.

Äidistä ja omasta ihmisestä tuli hyvät ystävät. Aluksi äiti vähän kuvitteli, että oman ihmisen kanssa voi kisailla niinkuin hän oli tottunut leikkimään Aletan, lapsuudenystävänsä kanssa. Mutta kun äiti nousi takajaloilleen ja aikoi asettaa etukaviot ihmisensä olkapäille, ihminen nauroi ja väistyi vikkelästi alta pois. Hevosenleikki on hevosenleikkiä, sanotaan, eikä se oikein sovi ihmiselle. Äiti oppikin sitten nousemaan takajaloilleen vain laukattuaan hurjaa vauhtia laitumella, kun ihminen kutsui portille. Silloin ihminen oli turvassa aidan toisella puolella.

Äiti varttui varsasta hevoseksi ja ihminen opetti hänelle ratsastuksen tärkeät asiat. Ei äiti juuri vastustellut, mutta asiaan kuului, että ihminen muksahti alussa muutaman kerran selästä. Parasta äidissä silloin oli se, että hän odotti paikalla eikä lähtenyt kovaa vauhtia tallille päin. Ihminen sai nousta uudelleen selkään ja sitten jatkettiin matkaa. Siitä voi tietää, että ihminen oikeastaan putosi vahingossa, ei äiti häntä heittänyt.

Kun äiti oli viisi vuotta vanha, ihminen rupesi juttelemaan varsajuttuja. Juuri minä olin silloin kysymyksessä. Ihminen sanoi, että olisi ihan sopiva aika ajatella pientä hevosennäköistä veitikkaa, joka vuoden päästä asuisi äidin karsinassa. Ja ihminen esitteli kaikki mahdolliset varsat, jotta äiti tietäisi, mikä varsa on.

2. luku

ÄITI JA ISÄ

Kun ihminen rupesi havittelemaan äidille pikkuhevosta, piti löytää sulhanen. Sulhasesta tulisi juuri pikkuhevosen isä. Ja oli parasta etsiä kevytrakenteinen ori, jolla olisi hyvää ainesta kaviot. Sillä tavalla äiti saisi itseään hieman siromman jälkeläisen, jolla toivottavasti olisi paremmat kaviot. Sillä kaviot olivat äidin heikko kohta, niitten sarveisaines ei ollut maailmanparasta, kovaa ja kestävää. Ei Suomessa ole kovin paljon isähevoseksi sopivia ratsuoriita. Eikä niistä monikaan ole kevytrakenteinen ja siro. Äidin isä oli englantilainen täysveri. Yhtään sellaista ei ollut ehdolla isäksi nyt, kun äiti halusi löytää sopivaa isää omalle pikkuhevoselleen. Siksi ihminen