Minkin koulukirja

By Ulla-Maija Aaltonen

Minkki Makkosen on aika oppia isojen hevosten tavoille. Se tarkoittaa sitä, että antaa kenkäsepän hoitaa kavioita, ja että osaa kulkea nätisti satula selässä. Lisäksi pitäisi oppia siihen, että omistaja jopa istuu satulassa! Minkillä on edessään jännittävät ajat. Miten koulutus mahtaa sujua? Millainen ratsu Minkistä kuoriutuu?Minkin koulukirja on jatkoa Minkin varsakesälle. Se on ihastuttava kirja varsan kasvamisesta nuoreksi hevoseksi. Mitä hevosen varsat tekevät? Entä millaista on oppia hyppäämään esteitä? Hevosen elämä on täynnä hauskoja hetkiä – ja Minkki kertoo niistä lapsille ymmärrettävällä tavalla!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 23, 2022
• ISBN: 9788728157770

Book preview

Minkin koulukirja

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1979, 2022 Ulla-Maija Aaltonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728157770

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tämän kirjani omistan sinulle

joka kanssanijaat

pehmeän hörinän hellyyden,

villin laukan riemun,

yhteistyöllä rakennetun

rehellisen ystävyyden

–

rakkauden hevoseen.

Lukijalle

Olen solminut läheiset siteet hevoseen niinkuin muihinkin eläimiin tavallisten maalaislasten tavoin jo kauan ennenkuin muistan. Eläimet ovat aina puhuneet minulle ja niin pian kuin olen kirjoittamaan oppinut olen myös kirjoittanut niistä. Niillä on paljon kertomista, niillä on huumoria, niillä on viisauksia ja mikä parasta, ne ymmärtävät ihmistäkin.

Kun oma ensimmäinen hevoseni Misty ryhtyi kantamaan varsaansa keväällä 1973, se jutteli päivät pitkät. Se saneli minulle puhtaaksikirjoitettavaksi Raskaustarinan, joka ilmestyi kuukausittain Ravi ja Ratsastus -lehdessä. Ja kun raskaus oli ohi, kultainen varsa karsinassa ja tarina onnellisesti lopussa, kirjoitustyö jatkui.

Pikkuvarsa Minkki Makkonen rupesi sanelemaan oman elämänsä päiväkirjaa Hevoshullu-lehteen. Ja kun varsa on vapaudenlapsi, vailla velvollisuuksia ja varsinaisen opetuksen ja koulutuksen ulkopuolella, sillä oli aikaa sanella vielä kirjakin. Minkin varsakirja ilmestyi 1976.

Päiväkirja Hevoshullussa jatkuu ja jatkuu ja tässä on jatko myös varsakirjalle.

Minkin koulukirja jatkaa siitä mihin Varsakirja päättyi, syksystä varsakesän jälkeen. Varsan kasvattaminen ja kouluttaminen on herkkyyttä ja hellyyttä vaativaa työtä. Ja se on herkkyyttä ja hellyyttä kasvattavaa työtä.

Kun vastasyntyneen varsan sydän löi kämmenelläni, sanoin sille: Tämän lähemmäs en varmasti milloinkaan sinun sydäntäsi pääse.

Ja kun samaa sydäntä kuuntelin satuloidessani neljävuotiasta sen ensimmäistä kilpailua varten, se sanoi: Olet pysynyt ihan yhtä lähellä.

Kun lähdimme kilpailuun, se oli vielä varsahu-pakko Minkki Makkonen. Ja kun palasimme sieltä kotitalliin, se oli Mostly Minx, Laatukilpailun paras tamma.

Tästä kehityksestä kertoo Minkin koulukirja.

Ulla-Maija Aaltonen

1978

P.S. Tässä kirjassa siis MINÄ on Mostly Minx eli Minkki Makkonen, ruunikkotamma, syntynyt 1974

ÄITI on tummaruunikkotamma Misty, syntynyt 1968

Minä itse taas olen OMA IHMINEN tai vain ihminen

Ensimmäinen vuoteni

Keväällä minä synnyin niin kuin useimmat varsat. Se oli kevät 1974. Ensimmäisenä aamunani lapset toivat karsinamme ovelle sinisiä ja valkoisia kukkia ja onnittelivat. Ihastuin heti ihmisiin ja sain jakaa äitini kanssa varsinkin yhden ihmisen läsnäolon ja huomion. Hän oli oma ihmisemme.

Äitini nimi on Misty. Hän on oikeastaan ihan täsmälleen puoliverihevonen, sillä hänen isänsä oli englannintäysverihevonen Mostyn xx ja hänen äitinsä taas oli ihan kokonaan suomenhevonen Hilsu. Suomessa ei ole montaa tällaista yhdistelmää, mutta ulkomailla tehdään kylmäveritammoista ja täysverioriista juuri tällaisia risteytyksiä.

Äidin isän puolella on hienoja täysverihevosia. Mostynin isä oli Hyperbole ja äiti Leading Lady. Isovanhemmat olivat Hyperion ja Avenue sekä Darbhanga ja Little Highland.

Äidin äidin puolella taas oli hyviä suomenhevosia. Hilsun isä oli Hilarius ja äiti Aro-Arpa. Tunnettu ori Aromus oli Hilsun isoisä. Minä sain siis äidin puolelta yhden neljänneksen suomenhe- vosverta ja toisen neljänneksen englannin täysverta.

Isäni nimi on Patefon ja hänet on tuotu Neuvostoliitosta. Hänen rotunsa on tersk-arabi, jollaisia neuvostoliittolaiset arabit ovat kasvattajasiittolansa nimen mukaan. Isäni ei virallisesti saa käyttää arabihevosten tunnusta pikkuoota ja pikkuäksää, mutta isoisä Paradox liittää nimeensä lyhenteen ox. Isoäitini nimi oli Tina ja isän isovanhemmat olivat Priboj ja Strofa sekä Molodets ja Tsita Prima. Sain isän puolelta kaksineljäsosaa arabiverta.

Alusta saakka olin pirteä ja elinvoimainen, ihmisrakas ja terve. Äitini hoiti minua hyvin taitavasti ja hellästi. Häntä kehuttiin hyväksi varsatammaksi. Omalla ihmisellämme oli minulle runsaasti aikaa. Jo päivän ikäisenä hän nosteli jalkojani yhden kerrallaan. Hän kosketteli ja käsitteli minua, halaili, taputteli ja sovitteli riimua ensimmäisellä viikollani. Ulos pääsin viikon vanhana ensimmäistä kertaa. Vikkelyyteni vuoksi minua kutsuttiin Hyppyrotaksi.

Sain oman oikean nimen ja se oli Mostly Minx. Minkiksi minua kuitenkin kutsuttiin j a sain vielä sukunimenkin sointumaan etunimeen. Sukunimeksi tuli Makkonen. Rekisterikirjaani kirjoitettiin, että olin ruunikko, minulla oli tähti ja pilkku ja vasemmassatakajalassa vuohissukka.Syntymäpäi- vänäoli26.4.1974jarekisterinumeroni 1792.

Kolmen viikon ikään mennessä opin seisomaan riimusta kiinnitettynä äidin vierellä. Sen oma ihminen halusi opettaa kyllin varhain ja kyllin varmasti, sillä hän osti äidin puolitoistavuotiaana eikä äitiä ollut vielä opetettu seisomaan riimusta kiinnitettynä. Siispä äiti veti taaksepäin joutuessaan kiinni. Hän melkein kaatoi sähköpylvään, kiskoi riimun rikki ja istui lopulta ojassa hölmön näköisenä. Hänellä oli liikaa voimia ja omaa tahtoa tällaisen perusasian oppimiseen.

Nämä ovat asioita, joita ei enää koskaan tarvitse opettaa uudelleen, sanoo oma ihminen. Osaat nyt antaa jalat puhdistusta varten, osaat seistä puomilla riimussa ja osaat kulkea talutuksessa ihmisen ohjauksen mukaan. Tiedät, ettei voi mennä minne tahtoo millä vauhdilla tahtoo silloin kun on ihmisen kädessä. Sinä olet nopeaoppinen veitikka, hän hellittelee minua.

Opin varsakesäni aikana nauttimaan ihmisen äänestä, kosketuksesta ja läheisyydestä. Minä olen kovin kesy, ihmiset sanovat. Olen taskuun-pistettävä pikkuhevonen. Minulla on paljon ystäviä, useita lempinimiä, tuttu koira, kissa, lampaita ja valkoinen vuohi.

Saan viettää aurinkoisen varsakesän ja tallettaa ison hevosen päiviä varten ystävyyttä, lämpöä ja luottavaisuutta ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Äidin laitumella meillä on molemmilla tilaa ruohostaa, juosta, leikkiä, loikoilla, piehtaroida, hyppiä ojia ja lötkötellä auringossa. Tilaa on paljon, on ylämäkeä ja alamäkeä, voimme laukata laajoja kaarroksia, heittää peppua ilmaan ja hypätä kilpaa pensaikkojen läpi ja ojien yli. Opin äidin piirtämän polkujen