Kumi Tootio: Kiusatun Kaamos - Tiimin Tuki

By Tomi Kosonen

Kumi Tootio on Tomi Kososen omaelämäkerrallinen esikoiskirja koulukiusaamisen aiheuttamasta tuskasta ja kuinka siitä on päästy yli.


Kirja avaa koulukiusatun syvimpiä tuntemuksia yksinäisyyden keskellä kun joka välitunti on selviytymistaistelua. Valoa ja voimia elämään tuovat tiimit perheen ja urheilun muodossa.


Paikkakunnan vaihto opiskeluiden johdosta loi puhdasta ilmaa, mutta antoi vieläkin enemmän. Tiimin tuella koulukiusatusta ja ujosta nuorukaisesta kasvoi yhteisön veturi, joka on valmis kertomaan menneisyyden haamuistaan.


Oman näkemyksen tapahtumiin antavat myös koulukaverit, tiimivalmentaja sekä yksi koulukiusaajista. Lisäksi asiantuntijan näkemyksen Tomin tarinasta kertoo Turun Yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 9, 2020
• ISBN: 9789528038191

Tomi Kosonen

Koulukiusattu ja syrjitty, mutta ei koskaan yksin. Tiimien ja yhteisön avulla kasvoi ujosta savolaispojasta rohkea sekä avoin yhteisön veturi.

Book preview

Sisällysluettelo

ESIPUHE

I. LAPSUUS

Toukokuu 2008

Naapurustoarkea

Kyläkouluun

Luokkakaverin silmin

II. NUORUUS

Selviytyminen

Kolikon toiselta puolelta

Urheilu

Perhe

Odotus

III. UUSI ALKU

Restart

Hyväksyminen

Täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle

Totuutta silmästä silmään

Valmentajan perspektiivistä

IV. OSAKSI

Yhteisön voima

Tiimi

Epäonnistumisista oppeja

Tiimikaverin katsein

V. VOITTAMATON

Esimerkiksi

Voittamaton

VI. KIUSAAMISEN ANATOMIA

Mikä ajaa kiusaamiseen?

Mihin kiusaaminen johtaa?

Miten selvitä kiusaamisesta?

VII. LOPUKSI

Miksi?

Yhteinen ymmärrys

Teoiksi

KIITOS

ESIPUHE

Hei,

tämä tarina otti kirjoittaakseen noin kolme ja puoli vuotta alkusysäyksestä, minkä aiheutti ystäväni Valtteri omalla kirjallaan. Tuolloin sain ajatuksen josko minullakin olisi tarina kerrottavana, mistä voisi jopa apua jollekin. Tuon ajatuksen lopputulosta pidät nyt käsissäsi.

Toivottavasti pystyn tarinallani maalaamaan kuvaa millaista koulukiusatun elämä voi olla ja minkälaisia ajatuksia pienessä mielessä noina hetkinä liikkuu. Tarinoiden kaikki yksityiskohdat eivät välttämättä ole tosia, vaan minun näkemyksiäni ja muistikuvia tuolta ajalta. Monia näistä muistoista olen toki käynyt läpi jälkikäteen koulukavereideni kanssa ja ne ovat olleet samansuuntaisia.

Tarinallani ei ole tarkoitus syyllistää kiusaajia, ei omianikaan, vaan tuoda esiin miten kiusaaminen vaikutti minuun ja antaa uskoa toisille, että siitä voi nousta. Monet kiusaajistani ovat pyytäneet tekojansa aikuisiällä anteeksi ja heille olen anteeksi antanut. Heillekin olen sanonut, että emme voi vaikuttaa siihen mitä olemme tehneet tai olleet, voimme vaikuttaa vain siihen mitä olemme nyt ja miksi tulemme. En olisi tässä, jos en olisi kokenut kaikkea tätä. Uskon, että olen entistä vahvempi kaiken tämän kokemani jälkeen

Kerron tarinani, koska toivon että voin sillä vähentää kiusaamista niin kouluissa kuin muuallakin. Liian usein kiusaaminen johtaa yksinäisyyteen ja ei niin myönteisiin ajatuksiin tulevaisuudesta. Aikaisella puuttumisella kiusaamiseen voidaan lopettaa se jo alkutekijöihinsä ja luoda ympäristö, mikä rohkaisee ja kannustaa.

Toivottavasti kirja saa sinut ajattelemaan ja kannustaa muutamia myös toimimaan.

Kuopiossa 4.12.2019

Tomi Kosonen

I LAPSUUS

Toukokuu 2008

Isäni herättää minut tavalliseen tapaansa aamulla kello seitsemän jälkeen. Tänään ei ole tavallinen koulupäivä, vaan kaikki lähiseudun yläastelaiset ovat matkaamassa Nilsiän louhosareenalle musiikkipäivään. Lähes kaikille koululaisille kyseessä mieluinen koulupäivä, ei normaaleja tunteja vaan kavereiden kanssa hengaamista. Esiintymässä on paikallisia yhtyeitä, mutta itselleni ne eivät ole kuitenkaan mielessä ensimmäisenä. Normaalista poikkeavat päivät eivät ole suosikkejani. Ne merkitsevät vapautta ja kaveriporukoissa pyörimistä. Sanonta kuuluu, että porukassa tyhmyys tiivistyy ja itse olen kokenut tämän monesti pitävän paikkaansa. Ja mikään ei ole tärkeämpää teiniikäiselle kuin kavereiden miellyttäminen ja oman imagon kasvattaminen. Tämä ajaa heitä etsimään keinoja, joiden avulla tämä on mahdollista. Aina pitää olla jokin uusi keino, mistä kaveritkin innostuisivat. Yleensä tämä johtaa huonoon käytökseen ja sääntöjen koettelemiseen. Lisäksi tähtäimessä ovat ne heikot, joita voidaan yhdessä heitellä.

Erikoispäivät tarjoavat usein puitteet tälle ja nytkin olen huolissani päivän kulusta. Sängyssäni heräillessä pelkään jo tulevaa. Pian kuuluu isäni kutsu aamiaispöytään, sillä koulukyytiin on kerettävä. Tunnen pahaa oloa päivää miettiessäni, enkä näe päivästä kuin kauhukuvia. Jatkuvaa varpaillaan oloa, milloin heille tulee tarve huudella tai herjata minua uudella tavalla. Kyse ei ole siitä tuleeko heille tämä tarve, vaan milloin. Paha olo leviää ympäri kehoa puoliksi omasta tahdostani ja haluan vain jäädä makaamaan sänkyyni. Alan valehtelemaan jo itselleni, että olen tulossa kipeäksi. Kuumeen tuoma vilu tuntuu väräyttelevän kehoani ja poskiontelot sekä kurkku täyttyvät limasta. Tätä kerron isällenikin, sillä tiedän päivästä tulevan todella uuvuttavan. Saan selitettyä isälleni huonosta voinnistani ja onnistun jäämään kotiini parantamaan sairauttani. Jään sänkyyn jatkamaan uniani.

Naapurustoarkea

Synnyin tavalliseen savolaiseen perheeseen esikoisena. Jo ollessani kahden viikon ikäinen muutimme Siilinjärveltä Kuopion Petoselle, missä asuimme mukavalla asuinalueella. Pihapiiristä löytyi myös muita saman ikäisiä leikkitovereita, joiden kanssaan leikittiin mm. Prätkähiiriä ja ostettiin karkkirahoilla Hulkon Grilliltä suut makeaksi. Läheinen leikkipuisto tuli tutuksi ja pyörillä sahattiin pihaa ympäri lähes päivittäin.

Kolmevuotiaana jouduin uuteen rooliin kun perheeseemme syntyi pikkuveljeni. Sanottakoon, että äitini puolelta olimme veljeni kanssa serkuksista nuorimpia ja isäni puolelta olin vanhin. Tämä on opettanut itselleni vastuuta ja vuorotellen olen opettanut nuorempia serkkujani milloin pyöräilemään, uimaan tai pelaamaan jalkapalloa. Pienestä pitäen olen tottunut pitämään heille seuraa ja toimimaan jonkinlaisena esikuvana.

Olen kiitollinen siitä kuinka vanhempani kasvattivat minut. Opin pienestä pitäen olemaan rehellinen ja kertomaan totuuden. Tämä ei ole kuitenkaan aina ollut eduksi. Muistan yhden tapauksen, kun olimme pienenä tekemässä kepposia heitellen lumipalloja ohi ajaviin autoihin. Tyhmä juttu totta kai, mutta taisimme olla silloin viisivuotiaita. Kun jonkun heittämä ensimmäinen pallo osuikin autoon, pysähtyi se lähes välittömästi. Silmänräpäyksessä muut olivat kaikonneet mäkeä ylös ja kun kerkesin kääntyä, oli jo liian myöhäistä. Autokuski kerkesi saavuttamaan minut ja oppien mukaan tulikin kerrottua meidän olevan