Nuoruus

By Ari Ohvo

Kirja on hyvin elämässään menestyneen 1958 syntyneen Arin omaelämäkerta, jossa hän muistelee vauhdikkaita ja ennen kaikkea onnellisia nuoruusvuosiaan 1972 - 1982, jotka hän vietti pääasiassa Espoossa. Niihin aikoihin hän oli yhteensä pari vuotta myös Itävallassa, Tukholmassa ja Kuopiossa.

Hänen elämänsä oli täynnä seikkailuja, jännitystä, juhlimista, rakkautta ja intohimoa sekä julkisuuden henkilöitä. Meheviltä paljastuksiltakaan ei oikein voida välttyä. Kuolemakin kolkutteli vuosien varrella muutaman kerran ovelle, mutta onneksi ei kuitenkaan päässyt sisälle.

Otteita kirjasta:

"Joka puolella oli aivan pimeää ja olin todella hädissäni. En nähnyt mitään, eikä keuhkoissani ollut yhtään ilmaa, joten pysyin aivan paikallani. Jalat eivät ottaneet pohjaan, enkä yhtään tiennyt missä päin oli vedenpinta. Tein ratkaisuni aivan vaistonvaraisesti ja aloin kauhoa hädissäni itseäni eteenpäin ja toivon mukaan myös ylöspäin. Mielestäni kesti ikuisuuden ennen, kuin vihdoin pulahdin pintaan ja vedin todella syvään ilmaa keuhkoihini. Onneksi se oli ilmaa eikä vettä. Haukoin monta kertaa antaumuksella raikasta happea kiduksiini."

"Jäimme siis Lisan kanssa asuntoon kahdestaan. Istuimme vierekkäin olohuoneen sohvalla katsomassa joitain vanhoja itse ottamiamme valokuvia. Kaljapullot olivat pöydällä, keskustelimme kaikenlaista kuviin liittyvää ja tunnelma ainakin minun mielestäni oli aika sähköinen. Yhtäkkiä ikään kuin huomaamattaan Lisa laittoi kätensä reidelleni. Käänsin katseeni häneen ja hän katsoi minua suoraan silmiin. Se oli minulle selkeä merkki ja otin vasemmalla kädellä kevyesti kiinni Liisan kyljestä, niin että käsivarteni painautui hänen rintaansa vasten. Toisen käteni laitoin hänen niskansa taakse ja suutelin häntä ensin varovasti, mutta kun huomasin, että hän vastasi suudelmaani, niin yhä vapautuneemmin. Laitoin käteni hänen paitansa alle ja hyväilin hänen rintojaan, painauduimme yhä tiiviimmin toisiamme vasten suudellen ja hyväillen toisiamme kiihkeästi."

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 21, 2016
• ISBN: 9789523393455

Ari Ohvo

Ari Ohvo on kuusikympinen isoisä, joka on tehnyt yli 30 vuotisen varsinaisen työuransa IT-alalla. Vuosia hänen haavaansa oli kuitenkin kirjoittaa kirja ja ensimmäinen kirja näkikin sitten päivänvalon vuonna 2013 ja nyt kirjoja on julkaistu jo useita.

Book preview

Sisällysluettelo

NUORUUS

Valmistusmerkinnät

NUORUUS

Kirjoittanut (2014) Ari Ohvo, ESPOO

JOHDANTO

Minun nimeni on Ari Karhu ja olen syntynyt 50-luvun loppupuolella Helsingissä naisten-klinikalla. Syntyessäni olin 52cm pitkä ja painoin 3,5kg. Nykyisin samat mitat ovat 182cm ja 102kg, joten ei ole poikaa ainakaan nälässä pidetty.

Olen tehnyt pitkän uran IT -alalla ja minulla on kolmekymppinen tytär sekä pieni tyttärenpoika. Olen siis isoisä.

Varhaislapsuuteni, aina kahdeksanteen (8) ikävuoteen saakka, elin pääosin Helsingissä, joten olen siis nähtävästi paljasjalkainen stadilainen, mutta loppupeleissä pidän itseäni kuitenkin mieluummin Espoolaisena, sillä olen asunut Espoossa nyt jo lähes 50 vuotta.

Lapsuusajoilta minulle ei ole kovinkaan paljon selkeitä ja mieleen painuneita muistikuvia, joten näiden vähäisten ja hiukan hatarien lapsuus-muistojeni takia tämän kirjan tapahtumat sijoittuvatkin sitten pääasiassa nuoruusvuosieni 1972 – 1982 lukujen Espooseen, lähinnä Tapiolaan ja Matinkylään. Siihen aikaan vietin myös yhteensä pari vuotta Itävallassa, Tukholmassa, Kuopiossa ja Kotkassa.

Nuoruusvuosistani minulla on edelleenkin hyvin muistissa kaikki värikkäät henkilöt ja tapahtumat. Elämäni oli täynnä seikkailuja, jännitystä, juhlimista, rakkautta ja intohimoa sekä tulevaisuuden julkisuuden henkilöitä. Meheviltä paljastuksiltakaan ei oikein voida välttyä. Kuolema kolkutteli myös vuosien varrella muutaman kerran ovelle, mutta onneksi ei kuitenkaan päässyt sisälle.

Näiden kuitenkin pääasiassa mukavien muistojeni innoittamana olen jo jonkin aikaa miettinyt, että kirjoitan jossain vaiheessa omaelämäkerran, jossa muistelen noita kaikkia mieleeni erittäin hyvin painuneita, antoisia ja onnellisia vuosia ja tässä se muistelmateos nyt sitten vihdoin on.

Lukijoille vielä tiedoksi, että lähes kaikki kirjassani esiintyvien henkilöiden nimet ovat muutettu ihan vain sen takia, että jos kyseinen henkilö ei missään tapauksessa haluaisi esiintyä kirjassani. Myös lähes kaikkien nuoruusvuosiini läheisesti liittyneiden lukuisten julkisuuden henkilöiden nimet ovat niin ikään muokattu, jo pelkästään intimiteettisuojan takia ja ettei vaan kenelläkään oman nimensä käytön takia tulisi kiusausta pyytää rojalteja kirjani mahtavista myyntituloista. Tuskinpa sentään, mutta olen aina pyrkinyt varmistamaan selustani. Kaikki asianosaiset varmasti tunnistavat itsensä kirjasta niin halutessaan, vaikka sitten väärillä nimilläkin.

Pahoittelen myös aikaan, paikkaan tai tapahtumien kulkuun mahdollisesti liittyviä epätäsmällisyyksiä, puutteita tai jopa virheitä, mutta mielestäni kaikki oleelliset asiat kyllä löytyvät kirjasta.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä.

VUODET 1958 – 1971

Olen siis syntynyt Helsingissä 1958 ja suurimman osan elämäni kahdeksasta (8) ensimmäisestä vuodesta me myös asuimme Helsingissä.

Kävimme ensimmäisenä elinvuotenani usein Hämeessä äitini vanhempien eli minun isovanhempien luona kyläilemässä. Enoni Make oli siihen aikaan 15 -vuotias teini ja hänellä oli suuri lähes musta susikoira Karo. Karo oli luonteeltaan erittäin ystävällinen, mutta hyvä talovahti. Joka kerta, kun minut laitettiin vaunuissa ulos isovanhempieni omakotitalon pihalle päiväunille, niin Karo kuulemma aina oma-aloitteisesti asettui vaunujeni viereen vahtiin. Se pysyi tunnollisesti koko ajan vaunujeni vieressä niin, ettei kukaan ulkopuolinen varmasti päässyt häiritsemään päiväuniani. Kun sitten jossakin vaiheessa heräsin päiväuniltani ja aloin liikehtiä ja äännellä vaunuissa, niin Karo ilmoitti heti isäntäväelle lyhyellä haukunnalla, että minä olin herännyt.

Olin suunnilleen kolme (3) vuotta vanha, kun isäni opinnot Otaniemessä päättyivät ja hän jostain kumman syystä päätti mennä tai oli pakotettu menemään Lappiin suorittamaan asepalvelustaan. Me sitten tietysti muutimme koko perhe hänen mukanaan vuodeksi Pudasjärvelle asumaan. Äitini toimi sen vuoden paikallisessa lukiossa lehtorina ja minulla oli kotona oma lastenvahti eli nanny. Lapissa kun oltiin, niin kotitalomme pihassa oli liekaan kiinnitettynä lähes valkoinen lemmikki poro, jonka hoitaminen kuului oman talonmiehemme toimenkuvaan. Onneksi Lapin matkamme kesti tosiaan vain sen yhden vuoden ja muutimme jo 1962 takaisin sivistyksen pariin Helsinkiin ja Puotilaan.

Puotilassa asuimme Rusthollarinkujalla ja ensimmäinen muistoni siltä ajalta taitaa on se, kun saimme kotiin ensimmäisen telkkarin 1963. Muistan vielä hyvin, kun telkkaria sitten asennettiin asuntomme olohuoneeseen ja ensimmäiset ohjelmat, jotka siitä katsoimme, olivat Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelu ja joku jenkkiläinen lännenelokuva.

Samaisen vuoden 1963 kesänä olimme kyläilemässä sukulaistemme mökillä. Eräänä päivänä aikuiset sitten istuivat ison laiturin päässä olevilla penkeillä nauttien auringon paisteessa omia virvokkeita. Minä pulikoin vedessä laiturin päässä oranssin värinen ilmalla täytetty tappokauluri kaulassa, kun yhtäkkiä kauluri alkoi nousta naamani eteen. Aloin epätoivoisesti sätkiä vedessä ja samalla kauluri nousi yhä ylemmäs. Suuni ja nenäni jäivät veden alle ja aloin haukkoa vedensekaista ilmaa sisääni. Aikuiset keskittyivät omiin juttuihinsa ja minä jouduin kauluri naamani edessä taistelemaan henkeni puolesta. Onneksi joku aikuisista sitten lopulta kuitenkin havahtui sätkimiseeni ja tuli sitten huutojen saattelemana nostamaan minut vedestä, ennen kuin oli liian myöhäistä. Muutaman minuutin yskimisen jälkeen totesimme, että vältyin pahemmilta vaurioilta ja myös pelkotiloilta vettä kohtaan. Tämä oli sitten se ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun olin vähällä hukkua.

Seuraava muistikuvani löytyy vuodelta 1965, kun menin ensimmäiselle (1) luokalle Puotilan kansa-kouluun. Oma opettajamme valitettavasti sairastui kevätlukukaudella ja hän oli sitten muutaman viikon sairaslomalla. Kuinka ollakaan, niin tämän muutaman viikon ajan sijais-opettajanamme toimi nyt jo edesmennyt kuuluisa lauluntekijä Junnu. Hänestä en oikein muuta kuitenkaan muista, kuin ahavoituneet kasvot sekä pullonkaulan, joka aina pilkisti hänen pikkutakkinsa povitaskusta.

Samana vuonna isäni vanhemmat eli minun isovanhemmat ostivat aika läheltä omaa kotiaan Savonlinnassa suurehkon metsätilan. Kerimäellä sijaitsevalla metsätila on edelleen sukumme omistuksessa ja siinä on noin 30 hehtaaria metsää ja asuinrakennuksen lisäksi pihapiirissä on suuri lato. Rantaviivaa tilalla on yhteensä noin 700 metriä ja etelärantaan sitten rakennettiinkin aika pian uusi rantasauna. Tila hankittiin lähinnä suvun kesänviettopaikaksi ja kesäisin iso-vanhempani hankkivat sinne jopa erilaisia kotieläimiä lastenlasten ja muidenkin iloksi. Siellä oli meidän lapsuudessa joka kesä ainakin kanoja ja joskus jopa pari vasikkaa tai lammasta. Syksyllä eläimet sitten pantiin lihoiksi ja me lapset pistimme nautinnolla poskeemme Karoliina kanaa, Masa vasikkaa tai Siiri lammasta. Kaikki lapset ainakin oppivat sen mistä maito ja ruoka kauppoihin saadaan.

Sitten tuli vuosi 1966 ja alkuvuodesta syntyi minun pikkusiskoni Riitta. Hän oli vain kahden (2) viikon ikäinen, kun muutimme Tapiolaan Tennispolulle. Tennispolulla asuimme pienker-rostalossa ja koulunani tien toisella puolella toimi vanha Tennispalatsi. Tennispalatsin vieressä oli myös kymmenkunta tenniskenttää. Tennispalatsi kuitenkin paloi jo saman vuonna ja muutaman ylimääräisen lomaviikon jälkeen siirryimme uuteen vasta valmistuneeseen Hakan kansa-kouluun.

Hakan kansakouluun siirryttyämme luokallani oli Simppa, joka oli kouluympyröissä pitkään paras kaverini. Teimme kaikenlaista ikimuistoista yhdessä, kuten liityimme partioon 1966, haimme kansakoulun kolmannen (3) luokan jälkeen 1968 Suomalaiseen yhteiskouluun, mutta jäimme varasijoille, kävimme Lapissa Sompion luonnon-puistossa (Urho Kekkosen kansallispuisto) kansainvälisellä Jamboree partioleirillä 1971, pelasimme vuosia jääkiekkoa Espoon pallo-seurassa jne. Meillä oli paljon yhteisiä aktiviteetteja, joista jäi todella hyviä lapsuus-muistoja.

Tämän jälkeen siirryin, ainakin omasta mielestäni, lapsuusajoista pikku hiljaa villeihin nuoruusvuosiin ja näiden vuosien tapahtumissa sitten tässä kirjassani myös pääasiassa kerron.

VUOSI 1972

Tämän kirjan tapahtumat varsinaisesti alkavat siis vuodesta 1972, jolloin perheemme oli asunut Tapiolassa kuusi vuotta. Meillä oli edelleen kolmen huoneen vuokra-asunto Tennispolun pienkerrostalossa. Kun muutimme Tennispolulle, niin taloyhtiömme vieressä oli ollut vanha puinen Tennispalatsi, joka toimi hetken aikaa myös koulunamme, mutta se paloi jo samana talvena. Tennispalatsi oli siis palanut, mutta asukkaiden käyttöön oli säästetty muutama massapintainen tenniskenttä aivan oman asuintalomme edustalla.

Olin harrastanut jo usean vuoden ajan eri urheilulajeja, kuten jääkiekkoa Espoon palloseurassa (EPS) talvella ja jalkapalloa Jalmareissa ja Hongassa kesällä. Espoon alueella pelattiin siihen aikaan jääkiekkoa Espoon palloseuran lisäksi ainakin seuraavissa joukkueissa: Jäähonka, Matinkylän Mahti, Karakallion Pallo, Kauklahden Pyrintö ja Espoon Jääklubi. Kun me sitten junioreina voitimme jääkiekon Espoon piirimestaruuden, niin joukkueessamme pelasi myös pari kolme vuotta meitä nuorempi virtuoosi Timo, joka sitten jo 16 vuotiaan pelasi SM-liigassa, 20-vuotiaana NHL:ssä ja toimi myös Suomen miesten maajoukkueen kapteenina 80-luvulla, kun maamme voitti arvokisoissa ensimmäisiä mitaleita. Itse en edes muistanut, että myös Timo pelasi meidän joukkueessa. Tapasin hänet kuitenkin sattumalta 2000 luvulla Tukholman laivalla ja vietettyämme sitten yökerhossa iltaa kolmistaan Timon ja laivalla sattumalta myös olleen toisen jääkiekkolegendan Hakin kanssa, niin tämäkin asia selvisi minulle. Timon isoveli Ari oli koulukavereitani ja myös hän pelasi joukkueessamme, mutta ei sitten kuitenkaan jatkanut kiekkouraansa yhtä pitkälle, kuin nuorempi veljensä. Minun parhaaksi saavutukseksi jääkiekossa jäi silloin juniorina saavutettu Espoon piirimestaruus.

Jalkapallossa suurin saavutukseni taisi olla se, kun minut valittiin kauden jälkeen joukkueeni parhaaksi pelaajaksi ja sain palkinnoksi Kai Pahlmanin Banaanipotku- kirjan. Kirjalla olikin sitten aika paljon käyttöä, sillä kaiversin kirjan sisään piilon tupakka askia varten niin, etteivät vanhemmat löytäisi askia. Kirjaa en kylläkään koskaan tainnut edes lukea.

Muistan hyvin kuinka hapuilevin askelin kokeilin myös tennistä. Naapuritalossa asui vielä siihen aikaan Ari ja Kimmo, jotka olivat suunnilleen saman ikäisiä, kuin minä ja nuorempi veljeni. He olivat jo silloin ahkeria ja kovia tenniksen pelaajia. Minäkin pelasin muutamia kertoja kokeilumielessä veljesten, myös Kimmon, kanssa ja vaikka hän oli lähes viisi vuotta minua nuorempi, niin minulla oli vaikeuksia saada otteluissa erääkään. Kimmo olikin sitten hiukan vanhempana 1980 -luvulla yksi Suomen parhaimpia tennispelaajia ja oli parhaimmillaan myös maailmanlistalla lähes 200 parhaan joukossa. Myöhemmin hän niitti jonkin verran mainetta myös IT-alalla. Ari ei yltänyt ihan samalle tasolle tenniksen pelaajana, mutta hän toimi pitkään ansiokkaasti tennisotteluiden päätuomarina.

Pääasiassa vietin kuitenkin aikaani ja pyörin aivan muiden taloyhtiömme nuorten kanssa. Pari vuotta minua vanhempi Rexa ja ikäiseni Simppa olivat