Kerron päivien heräämisen: Heikki Konton runot ja elämä

By Tuula Lauri

Heikki Kontto (6.1.1928 - 3.9.1985) oli Paimiossa elänyt karjalainen pienviljelijä, joka pohti maailmaa ja ihmisen olemassaoloa. Hänen yksittäisiä runojaan on julkaistu aiemmin johannekselaisten lehdessä sekä kirjoissa Simo Hörkön suku ja Tikkala sanoin ja kuvin.

Tämän kirjan runot ovat suoramittaisia ja edelleen ajankohtaisia. Iso osa on keskuslyriikkaa, mutta lisäksi hän ottaa kantaa mm. saasteongelmaan, ydinaseisiin, markkina- ja maatalouteen. Erityisen koskettavasti hän kertoo Karjalaan jääneiden kotien menettämisestä sekä ihmisen pienuudesta maailmankaikkeuden ja Jumalan edessä.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 9, 2023
• ISBN: 9789528059561

Tuula Lauri

Kirjan on koonnut paimiolainen Tuula Lauri, joka on Heikki Konton sisarentytär. Tällä hetkellä hän asuu miehensä kanssa Heikiltä jääneessä siirtolaispaikassa, jonka he ostivat perikunnalta vuonna 1987. Tuulan sanoin: Istun ikkunan ääressä ja katselen samoja savisia kotipeltoja kuin hän, laitan ruokaa samalla puuliedellä kuin hän. Tässä istun ja mietin miten etuoikeutettu olen, kun olen saanut säilytettäväkseni tällaisen henkisen perinnön.

Book preview

Heikki Kontto 1947

Omistan tämän kirjan teille kaikille, joiden sukujuuret johtavat Karjalaan, sen leppeisiin koivikkoihin ja käenkukuntamaille.

Edesmenneelle äidilleni Laila Peltolalle lämpimät kiitokset siitä, että hän tuki minua monin tavoin tämän kirjan julkaisemisessa, jaksoi elää muistoissaan uudelleen elämänsä raskaita hetkiä ja työsti ne kanssani kirjalliseen muotoon.

Sydämelliset kiitokset myös miehelleni, tyttärilleni ja isälleni saamastani tuesta, Sinikka Liitolalle tiedoista ja valokuvista sekä Marjatta Järviselle arvokkaasta avusta.

Lämpimät kiitokset myös taitavalle Jaana Loikkaselle inspiroivasta ja antoisasta yhteistyöstä. Oli ilo tehdä yhdessä kirjan kolmatta painosta.

Tuula Lauri

SISÄLLYS

Esipuhe

Tämä uni

Kevät

Lapsuusmuistoja

Kesämuisto uitosta

Nimien kertomaa

Elämä ei riitä

Munittajat

Lapsuuteni Kannas

Sodan uhka

Se tuhannesti kerrottu tarina

Ensimmäinen lähtö

Kiitos kesästä

Sielläkö olette ajatuksissanne olleet

Elämää vuosina 1941 – 1942

Kuvia historiasta

Anna linnullesi kaikki suoniesi sykintä

Toinen lähtö ja uusi koti

Silvotun maiseman yli

Niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet

Elämä jatkuu

Yksitellen he tulivat

Lapsuudesta nuoruuteen

Yhtä kesääsi

Järjen tuolla puolen

Sydän ja sanat

Tyhjyyttä vastaan

Erakko

Mahdotonta eli romanttinen versio rakkaudesta

Runoilijan osa

Sairastuminen

Rajoitettu

Itseltäni kateissa

Jatkuvuus

Lähde yöstä varhain

Kuumeen mentyä

Pohjaan asti

Sinä käyt ohi

Lähellä

Kuollut jumalatar

Rakasta häntä tänään

Katso etäältä

Olen kuuro melulle

Merkkisignaali on soinut

Kesälaulu

Kun katson

Epilogi

Kahdestaan ja yksin

Pellon valta

Suuret ja pienin

Kutsumus

Kerron päivien heräämisen

Älä odota

Koko päivän houkuttelin arkaa eläintä

Maa, rakastettuni

Ehjänä minä astuin

Miten kaukana olemme

Jumala, sinä et halveksi ketään

Jumala on yhä suuri

Olemmeko me sinun kuvasi

Tie miksi niin vaikeakulkuinen

Eikä yössä jaksa

Tätä talvista päivää

Yksinäisen onni

Pidä unet itselläsi

Quo vadis

Kasvattajan tulos

Sisälläni maailma

Hyvää huomenta sarvipäät

Maailmankuva

Kipeä kaipaus

Koko viime yön

Ravinto kasvaa ääneti

Vanhanpojan rukous

Ja hiljaisuuden takaa

Tämä päivä

Tämä ohut ajatus

Maailma on totinen paikka

Päivä kelluu ja pilvet

Me viivojen yltiöpiirtäjät

Taivas on tumma

Jos kertoisin

Ellei teillä ole rakkautta, on teidän puheenne helisevä vaski ja kilisevä kulkunen

Kodin rakentaja

Mutta kestätkö hitaan lakastumisen

Kun lehdet ovat maassa ja puiden alla

Pyykkikasa kasvaa

Suunnilleen tiedän korsien mitan

Elämäntyö

Keskitaso

Näkijä

Niin ajauduimme

Luopumus

Melkein kaikilla on asunto, mutta kotia monet etsivät

Katso ettemme unohda

Ehkä he elävät vielä huomennakin

Sarastus on ohi

Vipeltäjän päiväuni

Vapaa-aikaa

Beethooven

Rakensimme turvaksemme

Hyvin pyyhkii

Normit

Rautakuun aikaan

Tähän en säilö kyyneleitä enkä naurua

Ole siunattu, kirkas aamu

Suuri rakkaus

Mikä aamu

Lähdetkö kanssani

Rakastaminen on vaikeaa

Sinikalle

Tässä päivässä

Kuolema

Herää jo

ESIPUHE

Hänellä oli suuret, leveät kädet, maamiehen kourat, lypsämisestä pehmeät, nostamisesta vahvat, oikean käden etusormen kynnessä aavistus keltaista. Tukka oli kihara, punertava, nenä pitkä, vähän kumpuileva. Aurinko levisi hänen kasvoilleen ja käsivarsilleen isoiksi pisamiksi. Harmaista, viisaista silmistä näki hänen mielialansa: ilon, harmistumisen, masennuksen, kaiken.

Yöpöydällä oli aina uusia, vastailmestyneitä kirjoja, Parnasson viimeisimpiä numeroita; käsinkirjoitettuja runoja, useasta kohtaa korjattuja, toiset valmiina liuskoina mapeissa. Kirjoituspöytä oli ikkunan ääressä, josta näki viljapeltojen aukeavan kuin meren. Katsoi kauas, näki vielä kauemmas.

Hän istui hellan vieressä tupakoimassa ja puhalteli savut uuniin. Siinä hän istui ja keskusteli, toisen jalan isovarvas heilui ylös, alas keskustelun tahdissa. Eli omaa verkkaista elämäänsä, jossa oli tilaa ajatuksille ja toisille ihmisille. Asioilla oli selkeä arvojärjestys. Hän oli ulkoisesti levollinen, vain raskas huokaus silloin tällöin kertoi muuta.

Heikin unelma oli tulla kirjailijaksi, saada hyllyynsä muiden arvostamia kirjoja, joiden selkämyksessä olisi hänen nimensä. Minä, kaksoissisaren esikoinen, olin luvannut auttaa häntä runojen työstämisessä, oikeakielisyydessä, tyyliseikoissa ja muussa viimeistelyssä.