Pilvet matalalla: Tarinoita elämästä vaikeasti sairaan ihmisen rinnalla

By Kaarina Peuraniemi

Silloin, kun vihdoinkin piti olla aikaa olla kahdestaan ja toteuttaa yhteisiä unelmia, elämä toteuttikin aivan oman suunnitelmansa.

Tämä on kirja uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Puolison vakava sairastuminen koetteli kaikkia kolmea, mutta lopulta ne kolme asiaa kuitenkin kantoivat elämässä eteenpäin.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 24, 2020
• ISBN: 9789528031123

Kaarina Peuraniemi

Kaarina Peuraniemi on Hämeenlinnassa asuva kolumnisti, kirjailija, opinto-ohjaaja ja ohjauksen koordinaattori. Työnsä hän on tehnyt nuorten maailmassa, mutta oma ikä on laittanut miettimään myös ikääntymistä ja vanhuutta. Häneltä ovat aikaisemmin ilmestyneet kirjat: Pilvet matalalla - Tarinoita elämästä vaikeasti sairaan ihmisen rinnalla, 2019, Tällaiseen maailmaan sinä synnyit - Vauva-arkea lamavuosina, 2020 ja Siilejä oppitunnilla, 2021.

Book preview

elämääsi.

1. NAPPILAN TYTTÖ

Tarina siitä, kuka minä olen.

Nappila on pieni punainen mökki metsän keskellä pienessä satakuntalaisessa kylässä. Oikeasti paikan nimi on Knappila, mutta koska puhekielessä k on yleensä pudonnut pois, nimitän paikkaa Nappilaksi. Paikka on kaikin puolin vaatimaton, mutta se on ollut elämäni kiinnekohta ja paratiisi.

Talon rakensi pappani kodiksi vasta perustetulle perheelleen juuri ennen talvisotaa. Vasta vihityltä nuorelta aviomieheltä ja pienen tytön isältä rakentaminen jäi kuitenkin kesken, koska rakentaja joutui lähtemään rintamalle marraskuussa 1939. Keskeneräiseen kotiin jäivät asumaan nuori vaimo (mummuni) ja vuoden ikäinen tytär (äitini). Rakentaja kaatui talvisodassa tammikuussa 1940 ja leski tyttärineen jäi asumaan Nappilaan. Perheessä ei enää ollut aviomiestä eikä isää, mutta oli kuitenkin koti, jossa elämä saattoi jatkua. Yhdeksän vuotta he asuivat pienessä mökissä, kunnes äiti meni uudestaan naimisiin ja he muuttivat uuden miehen kotiin kilometrin päähän Nappilasta.

Oma lapsuuteni on ollut useiden muuttojen takia rikkinäistä, ainoa pysyvä koti on ollut Nappila, vaikka oikeasti olen asunut siellä elämässäni vain vajaan kaksi vuotta. Pieni ja vaatimaton talo on tarjonnut turvapaikan elämän myrskyjen keskellä. Kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni kesät vietimme siellä. Samalla kylällä oli kavereita, sukulaisia ja muuten vaan tuttuja ihmisiä.

Omienkin lasteni kanssa olemme viettäneet lomia Nappilassa ja hekin ovat oppineet rakastamaan paikkaa. Minun mielessäni Nappilan valkovuokot ja juhannusruusut kukkivat kauneimmin, linnut laulavat ihanimmin ja aurinko paistaa heleimmin. Usein olen istunut pienen talon rappusilla ja tuntenut itseni täysin onnelliseksi.

Itselleni Nappila ja sen metsät ovat olleet turvallinen ja rauhallinen paikka, jossa tunnen olevani kotona. Sitä se paikka ei kuitenkaan ole ollut minua edeltäville sukupolville. Olen kuullut tarinoita sukulaisista, joita on kapinavuosien aikana ammuttu lähimetsiin. Metsästä löytyy maakuoppa ja kallionkolo, joissa sukulaisia on piileskellyt, joku on selvinnyt, monet eivät. Kapinavuodet päättyivät ja elämä jatkui. Sitten tulivat sotavuodet ja taas elettiin pelossa ja epävarmuudessa. Sotavuodet päättyivät ja elämä jatkui. Nappilan asukkaat ja kyläläiset viljelivät peltojaan ja hoitivat perheitään.

Minun sukupolveni lapset saivat viettää kylässä turvallista ja onnellista lapsuutta. Meidän sukupolvemme kasvaessa alkoi kylän autioituminen eikä siellä enää juuri vakituisia asukkaita ole. Kylällä on elämää pääasiassa vain kesäisin.

Nappilan vaatimattomuus ja historia on tehnyt minuun vaikutuksen. Elämä tuo välillä eteen vaikeita asioita ja joskus tuntuu siltä, että en jaksa yhtään päivää eteenpäin. Silti elämä jatkuu, tulee uusi päivä, uudet voimat ja mahdollisuudet. Omalla pienellä paikallani olen osa sukupolvien ketjua. Nyt on minun aikani rakentaa elämää ja vuorollani luovuttaa paikkani uusille sukupolville.

Onnellisuus on kiinni arkisista, yksinkertaisista ja pienistä asioista. Onnellisuus on Nappilan rappusilla. Usein olen istunut niillä rappusilla ja laulanut Runebergin virttä 577 Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa ja murheen onnen aikana.

Nappilan valkovuokot kukkivat kaikkein kauneimmin

Valkovuokkoja

Ihmisen koti on siellä, missä ovat rakkaat ihmiset ja kotoiset asiat. Keväiset valkovuokot vievät minut lapsuuden metsään ja luovat turvallisen olon ajasta ja paikasta riippumatta.

2. VARSAOJAN POIKA

Tarina siitä, kuinka kohtasin mieheni.

Elämäni ensimmäiset 15 vuotta rajoittuivat vahvasti Etelä-Suomen alueelle. Kansakoulussa minulla oli opettaja, joka oli kotoisin Kajaanista. Kun hän näytti meille kartalta Kajaanin sijainnin, kysyin häneltä: Asuitko lapsena iglussa? Joskus 1960- luvun lopulla vanhempani olivat hengellisillä kesäjuhlilla Jyväskylässä, joka oli minulle melkein sama asia, kuin he olisivat olleet Lapissa. 15- vuotiaana muutin vanhempieni ja sisarusteni mukana pohjoiseen Suomeen (en Lappiin) ja se oli silloin valtava kulttuurishokki. Shokkia ei yhtään lieventänyt murrosikä ja uuteen kouluun joutuminen. Pari vuotta jaksoin sinnitellä ja sitten lähdin yksin takaisin Etelä-Suomeen. Kymmenen vuoden kuluttua Lappi kutsui etelän tyttöä paljon miellyttävämmällä tavalla.

Ounasjokivarressa sijaitsee tila nimeltä Varsaoja. Se on lohkaistu paljon isommasta tilasta 1930- luvulla.