Vieraana erätulilla

By Marja-Leena Lempinen

Erätarinoita metsästäjien vuoden varreltaTarinakokoelmassa seurataan metsästysseurojen retkiä ja toimintaa kautta vuoden. Pääsemme mukaan mm. ilvesjahtiin, majavalammelle, syväluotaaviin keskusteluihin erätulilla, jopa suorittamaan metsästäjäntutkintoa. Aina ei saalista saada, mutta se ei lopulta ehkä olekaan pääasia. Tärkeintä on luontoelämysten kokeminen, vuodenaikojen kierto ja samanhenkisten ihmisten yhdessäolo. Eikä luontoelämyksiä varten tarvitse aina erämaahan lähteä: jo oman keittiön ikkunasta voi osua näkemään vaikkapa hurjaa draamaa lintulaudalla.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 8, 2023
• ISBN: 9788728481967

Book preview

Vieraana erätulilla

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1999, 2023 Marja-Leena Lempinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728481967

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

Aloite tämän kirjan tekemiseen on tullut henkilökohtaisesti katsoen yllättävältä taholta. En ole metsästyksen harrastaja, mutta ajatuksen metsästysseurojen vuodenkulun seuraamisesta esitti oman alueeni metsästysseura. Tätä kirjaa tehdessäni olen katsellut metsästäjien toimia naisen näkökulmasta, ulkopuolisena henkilönä, joka ei itse metsästä. Minulle luonto on arvo sinänsä. Katselen villiä luonnonvaraista eläintä mieluimmin sen omassa elementissään toivomatta saalista. Elävä hirvi tai jänis riittää tuottamaan minulle metsästyksen ilon. Saalistan aisteillani, en ase kädessä. Ihmisellä on vapaus valita luonnossa liikkuessaankin omien mieltymystensä mukaan.

Omat asenteeni ovat muuttuneet ja ennakkoluuloni metsästystä kohtaan karisseet jonkin verran päästyäni tutustumaan läheltä tähän monien suomalaisten harrastukseen. Olen tutustunut tätä kirjaa tehdessäni hyvin miehiseen maailmaan, katsellut erä- ja metsämiehiä sekä luontoa naisen silmin, kulkenut metsissä ja eräpoluilla miesten maailmassa, kurkistaen siinä samalla suomalaisen miehen sieluun ja mieleen. Se on ollut mielenkiintoinen löytöretki, joka kannatti tehdä. Siitä kiitän tämän kirjan tekemiseen minua kannustaneita kotikuntani Tuusniemen eteläisiä metsästysseuroja sekä kaikkia niitä yksityisiä henkilöitä, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden tutustua metsästäjien maailmaan. Kirjan tekemiseen liittyvissä käytännön asioissa olen saanut useilta henkilöiltä korvaamatonta apua. Ilman kaikkea tätä tukea kirja olisi jäänyt tekemättä.

Jokaisella meistä on kokemuksia suomalaisesta luonnosta. Se on yhä edelleen ominta itseämme, kansallinen voimavara, joka tukee meitä taloudellisesti ja henkisesti. Olemme metsäläisiä sanan myönteisessä merkityksessä. Laajat hiljaiset metsät ja erämaat eivät ole itsestäänselvyys muualla Euroopassa. Ne ovat säilyttämisen arvoista kansallisomaisuuttamme, josta kannattaa iloita ja pitää kiinni. Suomalainen luonto meidät on kansana kasvattanut. Se on turvallinen kasvun pohja myös sille, mikä on tämän päivän Suomea ja suomalaisuutta.

Minulle henkilökohtaisesti suomalainen luonto ja maisema ovat voimavara, henkinen tukiasema ja joskus myös pakopaikka elämän paineista. Uskon sen merkitsevän samaa myös monille muille tässä maassa eläville. Suomalainen luonto tarjoaa satoja vaihtoehtoja ja tuhansia mahdollisuuksia elämysten etsijöille. Jokainen löytää sieltä sopivan tavan katsella ja kuunnella, kokea ja elää. Tällaisten kokemusten löytäminen vaatii kuitenkin hiljentymistä, rauhallista kulkemista ja kiireen unohtamista. Se vaatii herkkää korvaa ja mieltä, silmien avaamista sellaiselle, mitä ei muuten löydä.

Olen usein miettinyt, mikä voima minua vetää metsään ja luontoon. Näin on ollut lapsuudesta saakka. Metsä ei ole minua koskaan pelottanut. En koe sitä vaarana tai uhkana. Yhden vastauksen olen kysellessäni löytänyt. Minulla oli isä, jolle luonnossa liikkuminen muodostui tärkeäksi osaksi elämää. Hän vei sinne niin minut kuin kolme vuotta nuoremman veljenikin ollessamme vielä aivan pieniä. Hän opetti minut kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään luonnon omaa kieltä, tarkkailemaan eläimiä ja niitä merkkejä, joita ihminen luonnossa liikkuessaan tarvitsee.

Eräitä lapsuuteni parhaita muistoja ovat keväiset polkupyöräretket isän kanssa savolaisessa rantamaisemassa, jossa vesilinnut mellastavat lahdessa soidinajan villiä riemua, maailma on täynnä lehteen puhkeavien puiden hentoa vihreyttä, auringon valoa ja voikukkien keltaista kultaa. Metsätien laidassa tuoksuu auringon lämmittämien havupuiden pihka ja sammalmatto on pehmeämpi kuin paraskaan höyhenpatja. Järvi välkkyy jäistä vapaana heijastaen pinnastaan taivaan kuvajaista.

Me istumme rinnakkain tuota kaikkea katsellen, nuotion yllä porisee nokinen kahvipannu. Tuli rätisee hiljaa. Jossain metsän kätkössä kukkuu käki. Jokainen pensas, ruohonkorsi ja puu viestittävät uuden syntymisen vapautta ja iloa. Olen pieni lapsi, mutta näen, kuulen ja ennen kaikkea ymmärrän, mitä isä tällä kaikella yrittää minulle kertoa. Meillä kahdella on hyvä yhdessä. Olen hetken tyytyväinen ja onnellinen. Välillämme vallitseva läheisyys ja lämpö ei kaipaa sanoja.

Isä käväisi elämässäni vain kymmenen lapsuuden vuotta. Kauemmin en saanut jakaa hänen kanssaan näitä ainutkertaisia kokemuksia, mutta sekin riitti. Kuoltuaan hän jätti minulle rahassa mittaamattoman henkisen perinnön. Sitä vaalin yhä vaeltaessani kotiseudullani Tuusniemellä Suvasveden ja Juojärven maisemissa tai muualla Suomessa vieraammilla ja oudommilla saloilla.

Edellä kerrotuista syistä haluan omistaa tämän kirjan isälleni ja kiittää häntä näin jälkikäteen kaikesta siitä, mitä hän ennen kuolemaansa minulle luonnon ymmärtämisestä opetti.

Tuusniemellä 8.11.1999

Marja-Leena Lempinen

TÄSTÄ KAIKKI ALKOI

Lokakuussa kaksi vuotta sitten palasin kolme viikkoa kestäneeltä matkalta Kanadasta, lapsuuteni eräkirjailija Jack Londonin maisemista. Olin käynyt siellä myös viisitoista vuotta aikaisemmin. Silloin näin Ontarion osavaltion pohjoisosaa, Timminsin ympäristön suuria erämaita intiaanireservaatteineen. Vaikka nykyaika on jättänyt jälkensä tuohon maisemaan, se kiehtoi mieltäni yhä. Siellä on edelleenkin laajoja metsäalueita, joilla viihtyvät sudet, peurat ja musta- sekä harmaakarhut.

Tällä kertaa en mennyt niin kauas. Käväisimme kuitenkin myös USA: puolella Michiganin osavaltiossa, joka muistuttaa maisemaltaan suuresti kotoista Suomeamme. Oli ruska-aika, kymmenet eri lajiset vaahterat ja muut lehtipuut paloivat metsissä ja peltojen laidoilla kirkkaina soihtuina. Pesukarhut, piikkisiat ja peurat pomppivat eteemme valtatiellä, väistivät nipin napin autoja ja katosivat Amerikan mantereen metsiin. Oli peuranmetsästysaika. Viikonloppuisin metsästäjien autoletkat suunnistivat USA:n ja Kanadan pohjoisille saloilla, josta ne muutaman päivän kuluttua palasivat takaisin saalis katolla tai auton peräkärrissä. Kookassarviset kauniit eläimet katosivat tämän päivän jacklondonien talvivarastoihin. Tuota kaikkea katsellessani en oikein tiennyt, mitä ajatella. Matkalla näin nimittäin myös vapaana juoksentelevia peuroja, enkä voinut olla ihailematta niiden jäntevää villiä voimaa. Mielestäni ne olivat parhaimmillaan juuri sellaisina, toteuttamassa villin eläimen tehtävää, vapaina vapaassa luonnossa.

Lokakuun lopussa palasin takaisin kotiin. Aurorassa Toronton miljoonakaupungin kupeessa lämpömittari näytti lähtiessäni + 22 astetta. Suomeen oli tullut jo talvi. Pakkanen kuroi järvien rantoja riitteeseen. Pikkulammet olivat jo umpijäässä. Maata peitti lumi. Viikkoa myöhemmin edessäni oli aivan toisenlainen luontoelämys. Läksin Etelä-Tuusniemen Eräveikkojen mukaan tekemään paikallislehteen juttua hirvenmetsästyksestä.

Savolainen maisema on monivivahteinen ja vaihteleva niin kuin siinä elävät asukkaansa. Salaviisas ja yllättäväkin se on, kuinkas muuten. Tuolta pomppaa näkökenttään mäkikumpareiden kalakukonkari revetäkseen hetken päästä väkevästi tuoksuvaksi suoksi tai leppoisaksi metsämaisemaksi, jossa pikkulammet heijastavat kalvostaan taivaan kuvajaista. Omassa koillissavolaisessa luontokuvassani näitä pikkulampia riittää vaikka jokaiselle omansa. Tuon kaiken lisäksi etelätuusniemeläinen elämänpiirini jakautuu muutaman kilometrin levyiseksi kannakseksi kahden kalaisan järven välissä. Kotikulmieni rajat ovat puhdasvetinen Juojärvi ja joskus aikojen alussa meteoriitin maisemaan repäisemä Suvasvesi. Tätä kaikkea kelpaa savolaisen kansan kulkea ja katsella, lupsakasti elellä ja ihmetellä. On siinä näyttämistä muualta tulleillekin, ja mielelläni sitä myös heille esittelen.

Lokakuun lopun päivän kruunaa muutaman asteen pakkanen. Savenharmaat pilvimöykyt möyrivät matalalla melkein kuusten latvoja hipoen. Sieltä täältä pilvipeitteen lomasta pilkahtaa pala vaaleampaa taivasta. Maata kattaa reilun kymmenen sentin lumikerros, josta puolukan- ja mustikanvarvut työntyvät esiin. Tummien korpikuusten oksille on asettunut valkoinen peitto. Metsä lepää hiljaa ja liikkumatta. Silloin tällöin rauhan rikkoo närhen käreä rääkäisy tai ylitse lentävän tilhiparven hilpeä helinä. Joskus tohauttaa hetkeksi herännyt tuuli lunta puiden oksilta. Tarkkaan kuunnellen erottaa jossain lumen ja ohuen jään alla virtaavan pikkupuron lirinän. Ihmisten jäljet ovat