Haukkaprinssi

By Marja-Leena Lempinen

Kuningas karkottaa poikansa seitsemäksi vuodeksi valtakunnan ulkopuolelle, jotta tämä oppisi paremmille tavoille. Karkotettu prinssi joutuu mitä uskomattomimpiin ja satumaisimpiin seikkailuihin ja ammentaa uusista kokemuksistaan sydämen viisautta. Suuri maailma koulii prinssistä esiin puolia, joista hänen isänsä voi vihdoin olla ylpeä.Mielikuvituksekas saturomaani hyvän ja pahan välisestä taistelusta ja vastuun ottamisesta tempaa nuoren lukijan mukaansa. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 28, 2022
• ISBN: 9788728482100

Book preview

Haukkaprinssi

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1994, 2022 Marja-Leena Lempinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728482100

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Joonalle

K aupungin laidalla oli jokaviikkoiset markkinat. Maalaiset olivat pystyttäneet kojujaan suurelle aukiolle. Karheisiin sarkavaatteisiin pukeutuneet miehet myivät hevosia, turkiksia ja tynnyreihin suolattua maukasta kalaa. Kirjavin huivein koristautuneet pyylevät muorit tyrkyttivät kojuistaan käsitöitään; koreasti kirjailtuja liinoja, taidokkaasti virkattuja peittoja ja mattoja, joihin oli solmittu kirkkain värein kokonaisia kauniita tarinoita. Suuressa vartaassa paistuivat kokonaiset lampaan- ja porsaanruhot levittäen makuhermoja kutkuttavaa tuoksua markkinaväen houkuttimeksi. Maustekauppias istui maassa tuotteitaan tarjoillen. Hänen ympärillään leijui voimakkaiden yrttien kirpeä lemu. Sahrami hohti pussissa kuin sula kulta, paprika hohkasi tulen tavoin. Maustekauppiaan myyntipaikka oli ilo makuhermoille ja silmille.

Markkinapaikalle oli pysähtynyt myös matkalla olevia kaukaisten maiden kauppiaita. Heillä oli tarjolla pakoittain kauniita, auringossa läikkyviä silkkikankaita, joku toinen taas myi hajuvesiä ja tuoksuvia voiteita. Nuoret neidot ja iäkkäämmätkin naiset viipyivät kernaasti näiden vierasmaalaisten myyntikojujen vaiheilla. Joku osti pienen voiderasian tai korean silkkiliinan, mutta useimpien oli pakko vain katsella, sillä markkinapaikan ihmiset olivat enimmäkseen köyhää väkeä. Heidän varansa riittivät hädintuskin jokapäiväisiin tarpeisiin.

Minä ratsastin markkinaväen keskellä mustalla hevosellani, jonka valjaat oli silattu kullalla ja hopealla. Hevosen päätä koristavat leiskuvanpunaiset sulkatöyhdöt heilahtelivat kevyesti eläimen askelten tahtiin. Oikealla olkapäälläni istui uskollinen haukkani Hopea. Muuan metsästäjä oli lahjoittanut sen minulle joitakin vuosia sitten. Haukan siivet olivat kiiltävänharmaat, ja niissä väikkyi muutamia hopean värisiä sulkia. Metsästäjä sanoi sitä todelliseksi harvinaisuudeksi. Hopeanvärinen haukka oli hänen mielestään lintujen kuninkaallisia, eikä sellainen kuulunut köyhälle metsästäjälle. Olin antanut metsästäjälle palkkioksi hopeisesta haukasta pienen pussillisen kalliita jalokiviä, sillä minulle ne olivat kuin pelkkiä lasinpaloja. Isäni kuninkaan holveissa aarteita välkkyi kasoittain, eivätkä ne siksi minulle suuriakaan merkinneet.

Markkinatorin väki kiehtoi mieltäni. Iloinen ja meluisa markkinahälinä poikkesi siitä, mihin olin isäni linnassa tottunut. Tiesin, että heistä tulisi alamaisiani, kun isäni joskus luopuisi kruunustaan ja luovuttaisi valtansa minulle. Olin utelias ja halusin tutustua heihin, sillä tiesin heidän olevan rehellistä ja uskollista väkeä. He kunnioittivat isääni kuningasta, mutta rakastivat häntä myös, sillä isääni sanottiin rehelliseksi ja oikeudenmukaiseksi hallitsijaksi. Myös minua he kunnioittivat. Ratsastaessani haukka olkapäälläni läpi markkina-aukion ihmiset kumarsivat ja väistyivät syrjään tieltäni. Istuin selkä suorana hevoseni satulassa ja katselin kumartuneita päitä. Etsin ihmisjoukosta nuorten neitojen kirkkaita, ihailevia katseita, sillä tiesin olevani komea ja haluttu. Ajattelin, että jokainen nuori nainen haaveili salaa pääsevänsä kerran rinnalleni kuninkaalliseen palatsiin. Minä tunsin ne haaveet ja käytin niitä usein häikäilemättä hyväkseni. Pidin hovin neidoista, mutta huvittelin joskus myös rahvaan nuorten naisten seurassa. Kansan keskuudessa minua kutsuttiin Haukkaprinssiksi ja tiesin särkeneeni jo monta herkkää neidonsydäntä antamalla turhia toiveita. En voinut luonnolleni mitään, sillä ihailin kauniita nuoria naisia, eikä ole minun syyni, että he rakastuivat minuun.

Ratsastin siis taas tuttuun tapaani markkinakojujen lomassa nuuhkien vartaissa paistuvan lihan, mausteiden ja kalliiden hajuvesien tuoksua. Tunsin tahtomattanikin ylemmyyttä, sillä minulla oli mielestäni kaikkea mitä ihminen saattoi itselleen toivoa. Vilkaisin rinnallani ratsastavaa uskollista palvelijaani Tiitusta ja hymyilin hänelle.

Hajuvesikauppiaan kojun luona olin havainnut nuoren naisen. Hän sormeili haikeana taidokkaasti koristeltua hajuvesipulloa. Näin, kuinka kiihkeästi nainen himoitsi pulloa itselleen ja tiesin myös, ettei hänellä olisi koskaan siihen varaa. Tyttö oli hoikka ja hento kuin keväisellä niityllä nuokkuva unikko. Tummat hiukset valuivat selkään kiiltävinä kiharaisina suortuvina ja kalpeista kasvoista minua katsoivat sinisimmät silmät mitä ikinä olin nähnyt. Ihastuin heti.

Hetkeäkään hukkaamatta ratsastin hajuvesikauppiaan kojulle, laskeuduin satulasta ja otin koristeellisen pullon neidon kädestä. Hän punastui silmät maahan luotuina. Kuulin, kuinka kansa kohahti. Oli suuri kunnia, että kuninkaan poika puhutteli tavallista tyttöä.

– Kuka olet, ja mikä on nimesi? kysyin neidolta.

Yllättäen hän katsoi minua rohkeasti silmiin ja hymyili.

– Olen Maria, metsästäjän tytär, neito vastasi.

Hämmästyin tytön rohkeutta, sillä hän käyttäytyi niin kuin ennestään olisimme tunteneet toisemme. Uteliaisuuteni heräsi.

– Missä asut? kysyin nopeasti.

– Aivan tässä lähellä. Kotini on metsässä, lähellä kuninkaan palatsin maita, Maria vastasi. – Isäni lahjoitti aikoinaan sinulle tuon haukan, joka istuu nyt oikealla olkapäälläsi.

Vasta silloin aloin muistaa. Kun metsästäjä oli tullut palatsiin, hänen seurassaan oli ollut keskenkasvuinen nuori tyttö, joka oli hento ja hauras kuin keväinen unikko. Tytöllä oli syvän orvokinsiniset silmät ja kiiltävänmustat hiukset kiedottuna paksuksi palmikoksi päälaelle.

– Minä muistan sinut! huudahdin. – Olit mukana silloin, kun isäsi toi haukan palatsiin.

Maria nyökkäsi.

– Olet varttunut soreaksi neidoksi, sanoin, eikä Maria loukkaantunut sanoistani.

Metsästäjän tyttären silmissä läikkyi uteliaisuus ja hiljainen ilo. Saman katseen olin nähnyt aikaisemmin kymmenien nuorten neitojen silmissä ja tiesin Marian olevan jo ihastumassa itseeni. Se tuntui houkuttelevalta. Otin koristeellisen pullon tytöltä, kääntelin sitä hetken käsissäni, katselin taidokkaita riikinkukko- ja kukkakoristeita ja kysyin:

– Tahtoisitko tämän?

Maria ei saanut katsettaan irti kauniista esineestä.

– Tietenkin tahtoisin, mutta se on minulle liian kallis, hän vastasi hiljaa.

Ojensi hajuvesipullon Marialle.

– Minä lahjoitan sen sinulle, sanoin hänelle ja pyysin Tiitusta maksamaan kauppiaalle, joka kiitteli rahoista vuolaasti ja monisanaisesti. Kuulin, kuinka markkinaväki kohisi selkäni takana. Naiset katselivat minua ihaillen, mutta nuorten miesten silmissä näin peiteltyä vihaa. He tiesivät tapani, sillä tarinat teoistani levisivät nopeasti kansan keskuuteen sadunkertojien välityksellä. En voinut asialle mitään, sillä sadunkertojat väittivät sepittävänsä kaikki tarinansa itse, jos yritin vaatia heitä niistä tilille.

Kalpeakasvoinen Maria ei sillä erää tarinoista välittänyt. Hän piteli koristeellista hajuvesipulloa kämmenellään kuin kallista aarretta ja hymyili minulle. Hymy valaisi tytön kauniit kasvot ja levisi lähteen kirkkautena orvokin värisiin silmiin.

– Kuinka minä voin korvata tämän lahjan sinulle, hän kuiskasi hämillään.

– Lahja ei ole tarkoitettu korvattavaksi, vastasin lämpimällä äänellä ja laskin käteni Marian olkapäälle, – mutta jos tahdot, tule tänä iltana meren rannalle siihen paikkaan, missä palatsin maat loppuvat ja suuri metsä alkaa. Haluan näyttää sinulle, mitä kaikkea haukkani Hopea on oppinut eläessään kanssani palatsissa.

– Tulen, jos vain suinkin pääsen, Maria lupasi.

Minä katsoin metsästäjän tytärtä vielä kerran, nousin ratsulleni ja lähdin markkinapaikalta takaisin palatsiin. Tiesin, että Maria tulisi illalla rannalle.

M uutamia viikkoja myöhemmin ratsastin jälleen markkinatorille. Näin vanhan sadunkertojan jo kaukaa. Hän istui silkkikauppiaan kojun edessä pienellä matolla ja ympärillä aaltoili sankka ihmismuuri. Kun ratsastin paikalle, muuri hajosi, ja ihmiset väistyivät kunnioittavasti tieltäni. Myös sadunkertoja lopetti hetkeksi tarinansa.

Laskeuduin ratsailta, ojensin ohjakset palvelijalleni, ja käskin hänen viedä hevoset syrjään. Vanha sadunkertoja kiehtoi mieltäni. Olin kuunnellut häntä usein ennenkin. Ukko oli heiveröinen ja hauras, melkein pelkkää luuta ja nahkaa. Auringon paahtamilla kasvoilla risteili lukemattomien ryppyjen verkosto, hiukset olivat valkoiset kuin koivun kylki, mutta silmissä paloi yhä kirkkaana elämän tuli ja kokemusten tuoma viisaus. Kukaan ei tiennyt tarkkaan, milloin ja mistä sadunkertoja Hamib oli tullut kaupunkiin, mutta hänen maineensa taitavana kertojana oli kiirinyt nopeasti kaupungin ulkopuolelle asti. Ihmiset tulivat mielellään kuuntelemaan Hamibin tarinoita. Heitä huvitti myös punaiseen takkiin puettu vikkelä simpanssi, joka keräsi palkkioksi saadut kolikot pieneen tinatuoppiin.

Minut nähdessään Hamib nosti hetkeksi kirkkaan katseensa ja kohdisti sen suoraan silmiini. En tiennyt itsekään miksi pelästyin. Äkkiä vain tuntui siltä, että hän näki viisailla silmillään suoraan sydämeeni, eikä pitänyt näkemästään. Koreista vaatteistani huolimatta tunsin itseni äkkiä alastomaksi, painoin katseeni maahan, ja jäin hiljaa kuuntelemaan mitä ukolla oli kerrottavana.

– Kauan sitten vieraassa maassa, kymmenen kuunkierron