Murha taukopaikalla 58

By Peter Johansson

Kuka murhasi Carolin Stenvallin?Syyskuun 12. päivänä 2008 Carolin Stenvall ajaa kohti Jukkasjärveä. Hän on menossa työhaastatteluun mutta ei koskaan pääse perille. Kuusi viikkoa myöhemmin Stenvallin ruumis löydetään. Alkaa yksi Ruotsin tunnetuimmista murhatutkinnoista.Murha taukopaikalla 58 on syväluotaava selvitys Carolin Stenvallin murhasta. Nuoren naisen kohtalo ravisutti koko maata ja siihen liittyy edelleen monia avoimia kysymyksiä. Kirja sisältää aiemmin julkaisemattomia tietoja Pohjois-Ruotsin seuratuimmasta murhatutkinnasta ja taustoittaa, keitä uhri ja murhaaja olivat. Tutkinnan avainrooleissa ääneen pääsevät muun muassa päivystävä tutkinnanjohtaja Kenneth Rautio sekä murhapaikan löytänyt suomalaistaustainen pariskunta.Rikostoimittaja Peter Johanssonin true crime -teos yrittää löytää vastauksen siihen, mitä Carolin Stenvallin elämän viimeisinä hetkinä tapahtui.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 18, 2023
• ISBN: 9788728545003

Book preview

Murha taukopaikalla 58

Translated by Laura Ala-Kokko

Original title: Rastplats 58

Original language: Swedish

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2017, 2023 Peter Johansson and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728545003

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Osa tapahtumista ja keskusteluista on dramatisoitu tarinan elävöittämiseksi. Jotkin nimet on muutettu. Kuulusteluosioita on muokattu puhekielen, toiston ja kielivirheiden osalta. Koko totuutta ei ole voitu tuoda esiin. Syy tähän on yhtä yksinkertainen kuin epämiellyttäväkin: yksi ihminen on kuollut. Toinen vaikenee.

Hakkas, tiistai 30. syyskuuta, klo 18

On pimeää ja lämpömittari on madellut kohti nollaa – ja ajatukset harhailevat. Kadonnut nainen. Tahroja metsätiellä. Ihmisen verta.

Jossain täällä mäntykankaalla saattaa maata Carolin.

Ulf Brynolfsson antaa englanninspringerspanieli Oscarille luvan aloittaa etsinnät.

Ensin lyhyempi kierros. E10-moottoritietä ja siltarumpua kohti. Täällä Carolin voisi olla. Se tunne valtaa Ulf Brynolfssonin, kun hän näkee liittymässä olevan siltarummun.

Oscarin innokkuus saa Brynolfssonin pysähtymään: jokin rotkossa houkuttelee kuusivuotiasta koiraa.

– Ei, älähän nyt. Etsimme koko alueelta ensin, Brynolfsson sanoo ja lähtee kävelemään ylöspäin, kohti moottoritietä, jolta kuuluu ohi ajavien autojen ja rekkojen jylinä.

Ulf Brynolfsson on tehnyt kaksi viikkoa pitkää päivää etsiessään selitystä Carolin Stenvallin katoamiselle. Aivan tavallinen tyttö Piitimestä, kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Norrbottenin rikostiedustelupalvelun uutena työntekijänä hän on joutunut mukaan tapaukseen, joka koskettaa kaikkia läänin poliiseja.

Tunteen tasolla – mutta myös käytännössä.

Ylityömäärä alkaa olla kohtuuton, ja muut tutkinnat on keskeytetty. Brynolfsson kuuluu tutkimusryhmän sisäpiiriin, ja monet siihen kuuluvat ovat jo viikon ajan avoimesti purkaneet turhautumistaan tulosten puutteeseen. Katoaminen on täysi mysteeri, ja niin poliisin johto kuin tiedotusvälineetkin asettavat kovaa painetta tutkimusryhmälle.

Näyttää siltä, että yksi vihje on muuttamassa kaiken. Kaksi rikosteknikkoa on pysähtynyt matkallaan Luulajaan tarkistaakseen erään pariskunnan ilmoituksen suuresta verijäljestä metsätiellä. Laitteet hälyttävät pian teknikkojen aloitettua työnsä. Maahan imeytynyt tumma neste on ihmisverta. Ulf Brynolfsson vetää henkeä ja jatkaa kierrostaan. Jokin saa hänet hermostuneeksi. Ehkä Oscarin innokkuus. Ehkä viime viikkojen tapahtumat.

He kulkevat nopeasti rotkon läpi, kohti koiran aikaisemmin merkkaamaa paikkaa. Ensin Ulf Brynolfsson ei ymmärrä, mikä nojaa puuhun kivenheiton päässä tiestä, jolta verijäljet ovat aiemmin löytyneet. Hänen ensimmäinen ajatuksensa on auton konepelti. Kun hän lähestyy esinettä taskulampun kanssa, hänen ihonsa menee kananlihalle. Hän lähtee nopein askelin kollegoidensa luokse. Ajatukset pyörivät hänen päässään. Onko tämä murhaajan tekosia, vai tekeekö hän hätiköityjä johtopäätöksiä? Hänen sydämensä hakkaa rinnassa niin kovaa, että sattuu.

– Löysin auton maton. Mutta tuskinpa sillä on mitään tekemistä tämän kanssa.

Piitime, perjantai 12. syyskuuta, klo 12

Oli kuin kaikki palaset olisivat yhtäkkiä loksahtaneet paikoilleen. Yksi puhelinsoitto, ja nyt hän oli autossa matkalla työhaastatteluun jäähotelliin. Miten hän olikaan halunnut päästä taas liikkeelle!

Työpaikka talousassistenttina olisi kuin toteen käyvä unelma. Se tuntui oikealta. Hänellä oli jännittävät ajat edessään.

Polven loukkaaminen oli oikeastaan muuttanut kaiken. Suunnitelmat ajan viettämisestä poikaystävä Joakimin kanssa muuttuivat kesäksi kotikaupungissa Piitimessä kuntoutuksessa.

Mutta se oli nyt ohi.

Kuntoutus alkoi tuottaa tulosta, ja nyt hän pystyi jopa hölkkäämään kevyitä lenkkejä.

Hänen ensimmäinen pysähdyspaikkansa oli Tören Shell, josta hän osti voileivän ja limsan. Kääntyessään huoltoasemalta takaisin tielle hän ajatteli suhdettaan Joakimiin. He olivat tutustuneet toisiinsa retkeilykoulutuksessa ja heillä oli ollut hauskaa yhdessä, vaikka he oikeastaan olivat aivan erilaisia ihmisiä.

Aika oli kulunut niin nopeasti!

Nyt he suunnittelivat jo yhteen muuttamista. Työpaikka voisi olla askel kohti yhteistä elämää.

Hakkasin kylän kohdalla hänellä oli niin kova pissahätä, että pian hän joutuisi pitämään vessatauon.

Yksi vaihtoehto olisi pysähtyä tienvarteen ja käydä puskan takana. Toinen olisi odottaa puolen tunnin päässä sijaitsevalle taukopaikalle. Hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.

Taukopaikalla oli pysäköitynä kolme ulkomaista kuorma-autoa, kun hän kääntyi E10-tieltä. Hän hyppäsi nopeasti ulos autosta, lukitsi oven ja kiiruhti yhteen vessoista.

Hän ei huomannut kovaa vauhtia ohi ajavaa autoa astuessaan ulos vessasta muutamaa minuuttia myöhemmin.

Hän seisoi paikallaan järkyttyneenä ja katsoi autoa, kun kipusignaalit saavuttivat aivot. Jokin perävaunussa oli iskenyt hänen jalkaansa. Auto jarrutti nopeasti noin kymmenen metrin päässä ja sai pihan soran pöllyämään takanaan.

Autosta nousi ulos mies, jonka toisessa kädessä oli kaksi täyttä muovikassia. Mies katseli kiireesti ympärilleen ja käveli nopein askelin kohti suurta roskasäiliötä.

Nainen hieroi reittä vasemmalla kädellään.

Hän ei ole selvin päin, nainen ajatteli ja lähti kävelemään miestä kohti. – Anteeksi, mutta mikä sinua vaivaa? Etkö huomannut, että osuit minuun?

Vastaus tuli salamannopeasti.

Mäntyvaara, perjantai 12. syyskuuta, klo 6

Mäntyvaaran metsästysseuran saalis oli upea. Jahdin aikana oli tapettu kolme urosta ja yksi vasa. Jo ensimmäisenä päivänä ammuttiin kaksi urosta. Viikkoa myöhemmin kaatui vielä yksi uros ja vasa. Tämä uros oli yksi metsästysseuran historian suurimmista, sillä oli valtavat, 20-piikkiset sarvet. Kaiken lisäksi sää oli ollut niin säihkyvän kaunis kuin syksyllä vain voi olla.

Tällainen saalis oli vuosien varrella ollut kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Metsästysseura oli perustettu vuonna 1972, jonka jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin ensimmäinen hirvi saatiin kaadettua.

Tuolloin alueella oli vain muutama hirvi. Tilanne oli niin huono, että muutamaan otteeseen metsästysseura joutui luovuttamaan myöhään syksyllä ennen kuin yhtään hirveä oli saatu kaadettua. Metsästysalueen pinta-ala oli 6 700 hehtaaria. Metsästysoikeus oli jokaisella kyläläisellä, joka omisti vähintään 50 hehtaarin suuruisen tilan. Tänä vuonna jaossa oli yhteensä viisi aikuista ja viisi vasaa.

Kuudentoista miehen kokoontuessa metsästysseuran käytössä olevaan vanhaan lestadiolaiskappeliin, joka oli saanut nimen Träffstugan, heidän päällimmäisenä ajatuksenaan oli metsästysmenestyksen jatkaminen.

Lähes kaikki läsnäolijat olivat 65–70-vuotiaita. Nuorin oli koiranohjaaja, 39-vuotias Jimmy Näckstam. Harmaa pystykorva Bamse ja jämtlanninpystykorva Jeppe olivat metsästysseuran avainhahmoja. Koirien taito ratkaisi sen, saatiinko pakastimiin lihaa vai ei.

Metsästysalue oli enimmäkseen kylän länsi- ja lounaispuolella. Alue koostui suurelta osin vanhoista suoniityistä ja rämeistä. Passipaikat sijaitsivat Pirkkosenvuoman, Mäntyvuoman ja Pitkäjänkän kosteikkojen ympärillä.

Kylän eteläpuolella metsästysoikeus oli metsäyhtiö SCA:lla, pohjoisessa metsästi Hakkasin kyläseura.

Mäntyvaaran metsästysseura oli joukko metsästyksestä kiinnostuneita miehiä, jotka viihtyivät yhdessä. Yhdessä ajan viettäminen tuntui usein tärkeämmältä kuin itse metsästys. He eivät laisinkaan ymmärtäneet kertomuksia maakunnan muiden seurojen jäsenten välisistä kinasteluista.

Heillä oli vuosittain tapana kokoontua viikonlopun ajaksi muutamaa viikkoa ennen metsästyskauden alkua, tarkoituksena testata ampumataitojaan kylän eteläpuolella sijaitsevalla hiekkakuopalla. Yleensä nämä päivät kuluivat lisäksi seurustelun ja hauskanpidon merkeissä.

Metsästyksen säännöt olivat yksinkertaiset: niiden, jotka halusivat metsästää, oli yleensä saavuttava Träffstuganille kello kuudelta aamulla. Kokouksessa metsästyksen johtaja Ingvar Nordström kävi läpi päivän jahdin ja tavoitteet, ja osallistujat jaettiin passipaikoille.

Yleensä jahtia jatkettiin neljään saakka iltapäivällä, ellei mitään tapahtunut. Oli kuitenkin aivan sallittua lähteä passipaikalta jo aikaisemmin. Jos tahtoi lähteä ennen kolmea iltapäivällä, oli otettava yhteyttä metsästyksen johtajaan. Metsästäjillä oli myös mahdollisuus jäädä paikoilleen aina hämärään saakka. Iltaisin hirvet alkoivat liikkua enemmän, joten mahdollisuudet lisääntyivät.

Liha jaettiin niiden kesken, jotka olivat osallistuneet jahtiin kaadon aikana. Kaikki auttoivat eläimen paloittelussa.

Tämä oli syksy, joka muistettaisiin Mäntyvaarassa ikuisesti.

Mäntyvaara, perjantai 12. syyskuuta, klo 15.45

Auton rullatessa kylän kyltin ohi oli hänen pakko pysähtyä äkkiä, repiä kuljettajan puoleinen ovi auki ja oksentaa ulos koko vatsalaukun sisältö. Oli tuskallista jättää metsästys näin. Pettää kaikki, jotka olivat raahautuneet aamulla sängystä palelemaan metsän passipaikoille. Petos.

Sana tuntui haavalta hänen tajunnassaan. Mutta tunnetta ei saanut karistettua. Kuumuus levisi hänen vatsaansa ja sisuksiinsa. Kuumuus täynnä häpeää, joka yhä uudelleen ja uudelleen levisi leimahtaen joka puolelle. Hänen kasvoihinsa. Hänen aivoihinsa. Porautui syvälle hänen sieluunsa. Se oli äärimmäisen tuskallista. Häpeä oli kuin kansi koko elämän päällä. Ajatusten. Painajaisten. Ahdistuksen. Ulospääsyä ei ollut. Ja sitten oli viina. Astua nyt rattiin humalassa ja ajaa pois. Niin kammottavan väärin. Pettää kaikki.

Kouristukset saivat hänet tärisemään, kun hän ohitti itään Pajalaa kohti vievän risteyksen.

Hän tärisi ahdistuksesta. Pelosta.

Hän tarttui tiukasti rattiin, jarrutti kovaa ja kääntyi parkkiruutuun. Kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskiaan pitkin, ja hän huusi voimattomuuttaan ja hakkasi rattia nyrkeillään.

– Perkele, perkele, perkele…

Hän haukkoi henkeään. Yritti poimia mielestään myönteisiä kuvia, kuten psykologi oli sanonut. Hengitä syvään, hän ajatteli. Hengitä syvään. Hän kuivasi kyyneleet pyyhkäisemällä oikealla kädellään poskia ja nenää. Pikkuhiljaa hän sai kontrollin takaisin.

Hänen aikaisemmin rakastamansa metsästys tuntui turhalta. Hän piti ystävistään metsästysseurassa. Heidän seuransa auttoi häntä unohtamaan hetkeksi. Joskus pidempäänkin.

Mutta huoli oli koko ajan läsnä.

Ainoat ihmiset, jotka tiesivät asiasta, olivat hänen vaimonsa, hänen psykiatrinen tukihenkilönsä ja yksi työkaveri. Kollega, joka oli saanut kuulla hänen tarinansa jokin aika sitten, kun kaikki oli romahtanut. Ei kukaan muu. Se oli niin häpeällistä.

Hän halusi niin kovasti korkata pullon, joka suojasi menneisyydeltä kuin palomuuri. Suojasi todellisuudelta. Suojasi ajatuksilta ja tunteilta, jotka olivat tuhota hänet.

Lapset saivat hänet jaksamaan. Mielessä välähtelivät muistikuvat päivästä, jolloin he rakensivat puumajan yhdessä. Hymyjä. Naurua. Ylpeyttä.

Hän hymyili varovaisesti.

On hyviäkin muistoja, hän ajatteli ja avasi auton oven.

Samalla hetkellä, kun Vassara-joen pauhu kantautui hänen korviinsa, hän näki silmäkulmastaan häntä kohti kävelevän naisen.

Mäntyvaara, perjantai 12. syyskuuta, klo 23

Tajuttomuus siirtyi hiljalleen kauhun ja niskakivun tieltä. Hän yritti avata silmiään, mutta mikään ei muuttunut. Pilkkopimeää. Toinen yritys, mutta tulos pysyi samana. Hän makasi sikiöasennossa, pään oikea puoli oli jotakin kovaa vasten. Tuntui kuin hänen jalkansa eivät olisi toimineet. Hän yritti työntää jaloillaan, mutta vain vasen jalka reagoi.

Takakontti. Tavaratila. Jokin sai hänet uskomaan, että hän oli autossa. Ilma oli tunkkainen ja hapeton. Haisi dieseliltä. Kuvat vilkkuivat hänen mielessään. Silmät. Suukopu. Väkivalta ja hulluus.

– Voi luoja, hän huokaisi pelosta värähtävällä äänellä, ennen kuin kivun aalto pyyhkäisi hänet jälleen tajuttomaksi.

Auto heilahteli edestakaisin, kuin se kulkisi huonommalla tiellä.

– Voi, voi, voi… Voi, voi, voi…

Ääni oli heikko. Tuskin havaittavissa. Melkein kuin kuiskaus.

Hän pidätti hengitystään kuullakseen.

– Kaikki järjestyy. Kaiken täytyy järjestyä. Ei helvetti soikoon, perhe ei saa kärsiä tästä. Vaimo, lapset. Ei helvetti soikoon, mies sanoi kovemmalla ja terävämmällä äänellä.

Sen jälkeen kuului muutama lause epäselvää mutinaa. Auto pysähtyi äkkiä. Moottorin särisevää ääntä lukuun ottamatta kaikki oli hiljaista. Hän halusi huutaa. Pelosta ja paniikista. Tuskasta. Huutaa ääneen. Hän veti varovasti ilmaa hampaidensa välistä, kun tukehtumisen tunne valtasi hänet.

Hiljaisuuden rikkoi miehen nyyhkytys.

Hän väänsi vartaloaan varovasti helpottaakseen kaulaansa kohdistuvaa painetta. Jottei hän oksentaisi kivusta. Kuvat palasivat. Matka Jukkasjärvelle. Jäähotelli. Perhe ja Joakim. Hän tunsi istuvansa jossain korkealla katselemassa alas arkeensa. Kaikkea hyvää kotona Piitimessä ja Joakimin kanssa. Unelmia tulevaisuudesta.

Talvi Kiirunassa. Talvi ulkoilmassa,