Ne tapetaan jostei tykätä

By Heleena Lönnroth

Erkki Ketooja on kotiseuduilleen Pohjanmaalle muuttanut eläkeläinen. Hän on saanut ystävänsä Kössi Aholan kanssa lyömättömän bisnesidean. Miehet suunnittelevat avaavansa elämyspuiston, jonka vierailijat pääsevät kokemaan historiallisen, joskus väkivaltaisenkin Härmän. Härmäläisten häiden on tarkoitus toimia puiston vetonaulana.Projekti ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, kun miehet kohtaavat yllättävän esteen. Hääpaikaksi hankitun talon pihasta löytyy nimittäin ruumis. Eikä mene aikaakaan, kun alueelta löytyy myös toinen kuollut mies..."Ne tapetaan jostei tykätä" on toinen osa Heleena Lönnrothin Pohjanmaalle sijoittuvassa härmäläisdekkarisarjassa. Ensimmäinen osa on "Puukolla vai puntarilla" ja kolmas osa "Hävinnyt".Härmällä on hurja historia – puukkojunkkareita, väkivaltaa ja varastelua. Alueen pelottava historia herää henkiin, kun alueella alkaa tapahtua karmeita henkirikoksia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 25, 2021
• ISBN: 9788726740332

Book preview

Kauhavalta

1

Oli toukokuun alku, lämmintä viisitoista astetta. Erkki ja Kössi istuivat jokisaunan terassilla. Jokituvan ja -saunan Kössi oli perinyt lapualaissyntyiseltä äidiltään. Ennen tuvissa oli yövytty työnteon lomassa, koska viljelysmaat olivat kaukana päätilasta.

Kulunut vuosi oli ollut kiivastahtinen. Ei ollut helsinkiläinen eläkeläinen ja paluumuuttaja arvannut, että joutuisi keskelle hurjaa tapahtumien pyörrettä, jossa kehitettiin härmäläisperinteen pohjalta matkailutuotteita suuremmille yrittäjille, mutta tulisi vastaan myös ruumiita ja mittavat poliisitutkinnat.

Serkkupoika Kössi oli päättänyt, että hänen yrityksensä alkaisi järjestää kerran viikossa Härmän häitä ruokapitoineen, pelimanneineen ja häjyineen. Erkki oli luvannut tulla mukaan bisnekseen ja oli sitä varten ostanut vanhan tuparadin Kotoluhdasta läheltä Kössin kioski-kauppaa. Töölön asunto oli mennyt yllättävän nopeasti kaupaksi, joten häätalon remontoimiseen oli sopivasti rahaakin.

Erkille oli aiheutunut iso yllätys siitä, että Töölön asunto oli otettu luvattomasti käyttöön hänen Pohjanmaalla ollessaan. Sitä oli pitänyt majapaikkana ja varastetun tavaran välivarastona Viron mafiaan kuuluva kopla. Erkin palkkaama asunnonvälittäjä oli löytänyt asunnosta ensimmäisellä käynnillään kodinkone- ja elektroniikkavaraston. Tavarat oli luovutettu poliisille, ja asuntoon oli vaihdettu uusi, varmempi lukko.

– No niin, Erkki! Et oo antanu viälä raporttia, minkälaanen tämä Härmään muutto nyt on kaikkinensa ollu? Annapa riskut ja ruusut. Kössi oli puolessa välissä kahdeksattakymmentä, mutta edelleen mies paikallaan, kärppänä kaupungin asioissa ja valmiina tekemään uusia avauksia liikemiehenäkin.

– Mjaa…Erkki aloitti. – Kaadapa sitä Napueta viälä, täytyy kyllä sanoa, että siitä ei aine parane!

Miesten nahat höyrysivät saunan jäljiltä. Ginilasit olivat tukevasti hyppysissä, eikä tarvittu edes sitruunaa.

– Piru, kun on hyvät löylyt täs sun perintösaunassas! Erkki hönkäili lasinsa takaa.

– Joo, ei oo kertalämmitteisen pönttökiukaan voittanutta. Viälä aamullakin saamma pestä sulooses jälkilämmös. Niin että se kommentti?

– Tiäräkkö, harmittaa jotten jo ennen muuttanu!

Erkki oli vakavana.

– Ihan tosi?

Kössi oli innostunut.

– Ihan tosi joo. Turhan kauan kärvistelin siälä Töölön torin varrella ja elin elämätööntä elämää Helesingis. Kyllä mä oon kuule nauttinut täällä olemisesta!

– Hyvä! Otetaas sille!

Kössi nosti tasapäätä eli juomalasia.

Pärjätäkseen kisassa Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä ja Kortesjärvi olivat päättäneet liittyä yhteen ja perustaa uuden kunnan, jonka nimeksi ehdotettiin Härmänmaata. Suomen kielen lautakunta ei sitä puoltanut, vaan ottamansa kannan mukaan esitti, että jos liitoksessa on mukana kaupunki, uusi kunta ottaa nimekseen kaupungin nimen. Näin Kauhava oli saanut ansiotonta arvonnousua, Härmistä ja Kortesmarkista oli tullut kaupunginosia.

– Ja otetaasko jo sille hentullekin?

– Jaa Marjatalle? Erkki vakavoitui.

– Niin. Eikö jo olosi aika unohtaa menhet ja aloottaa uurestansa?

– Pitää kysyä Marjatalta… Niin muuten. Riskuja en antaisi millekään asialle. En edes pohjalaiselle kunniakäsitykselle, joka voi olla muille vaikea ymmärtää. Kunnian ja komian tähäre on tehty yhtä ja toista, mutta samat asiathan voi olla hyviä ja huanoja. Kuinka kulloinkin.

– Joo kuule! Mä ymmärrän justhin, mitä sä tarkootat…

Miehet olivat serkuksia ja nuoruudenystäviä. Kössi tosin oli kymmenkunta vuotta vanhempi, mutta ikäero ei ollut haitannut enää aikoihin. Kössi Aholan kotitalo ja kioski-kauppa olivat Alahärmän Kotoluhdassa, josta oli sopiva matka Ylihärmään, Kauhavan keskustaan ja Alahärmän keskustaan.

Kauhavan kaupungissa varsinkin Härmien puolella oli isoja turistipyydyksiä, kuten huvipuisto ja kuntokeskus. Niissä vieraili väkeä pilvin pimein. Lisäksi kunnissa oli majoitusyrityksiä. Kauhavan aikaansaapa matkailupäällikkö Maija Vassi oli alkanut koota yhteen porukkaa, joka suunnittelisi isommille yrityksille alueen häjyyly- ja muutakin historiaa esitteleviä elämyksiä, kuten esimerkiksi Härmän häitä, kilpa-ajoja, siltatappeluita, körttiseuroja, lastenperinnettä ynnä muuta. Euroopan aluekehitysrahasto oli myöntänyt projektirahoituksen tälle matkailuelämysten kehittämishankkeelle, joka oli nimetty Emookseksi. Nimi oli Maijan huumoria. Emoos tarkoitti murteessa ruistaikinamöykkyä, josta nostatuksen jälkeen taputeltiin reikäleipä.

Koska Erkki oli miesten ikiaikaisen sopimuksen mukaan eläkkeelle jäätyään luvannut tulla apulaiseksi ja hupulaiseksi Kössin yrityksiin, oli lähdetty heti mukaan matkailuhankkeeseen. Nyt oltiin niin pitkällä, että miehet olivat luvanneet järjestää kesä–elokuussa joka viikonloppu Härmän häät -tapahtuman. Sitä varten Erkki oli ostanut Kotoluhdasta tyhjillään olleen pohjalaistalon, joka oli häätaloksi erinomaisen sopiva. Remonttia oli tehty jo talvikautena, sähköliittymä oli olemassa, mutta muilta osin kunnallistekniikka piti rakentaa toukokuun kuluessa.

– Me tarvittais niitä ennakkotilauksia jonkin verran vai mitä? Erkki kysyi.

– Ilman muuta! Eihän sitä nyt ihan pussi pääs voira aloottaa.

Kössi oli ponteva, niin kuin hän oli tottunut asioita ajaessansa olemaan.

– Eli siis, kun Maija järjestää seuraavan matkailuprojektin kokouksen, pyydetään alustavat sopimukset huvipuistolta, kuntokeskukselta ja majoitusyrittäjiltä… Vai mitä?

– Joopa. Ja kesäkuus pitääs olla hässäkkä käynnis! Menhänpäs viälä vähä löylyttelemhän!

Miehet ähkivät itsensä takaisin saunaan, joka oli erinomainen, vanha hirsisauna. Saunan pihkaisiin ja nokisiin hirsiin oli imeytynyt sukupolvien saunomiset ja hyvänolon tunteet. Vanha sauna oli kuin mummon syli. Aika oli patinoinut hirret ja kullannut muistot.

– Kuinkas pitkän tuomion se Marjakankaan Kalle sai?

Erkki käänsi puheen pohjalaisista kunniamurhista tuomittuun nuorukaiseen, joka oli surmannut pikaistuksissaan sekä sisarensa että tätä vokotelleen entisen kansanedustajan. Syynä se, että suvussa ei ollut tapana erota, ja yrittäjäisä oli pelännyt tyhjätaskupoliitikon havittelevan tyttärensä tulevia perintöosuuksia.

Isä oli puhunut pojalle huolestaan, ja poika oli tehnyt sen, minkä katsoi perheen kunnian vaativan. Hän oli tunnustanut naimisissa olleen sisarensa tapon ja tätä havitelleen seurakunnan nuorisotyöntekijän ja entisen kansanedustajan murhan.

– Eikhän siitä elinkautinen tuomittu. Mutta kun poika on enskertaanen, ja jos hyvin käyttäytyy, tuamio varmhan lyhenee, mutta kaininmerkki on kumminkin ikuusesti ottas.

– Ainoa poika piti uhrata kunnian takia…

– Kyllä se on kovasti laihtunu se Marjakangas.

Näin sitä täs menny viikolla Kauhavalla, Kössi jatkoi praataamista. – Ja emäntä on kuulemma aivan sängys. Siltä on menny aivan holtti pois.

Kössi siirtyi pesupaikalle.

– Mutta iloosempiihin asioohin. Mitäs jos sinä ja Marjatta pitääsittä häät niinku ensiksi täs sun uures taloossas?

– Sinähän nyt pöyröö oot, Erkki nauroi, – häitä jo suunnittelet, vaikka me ei olla edes seurusteltu.

– Jos mä rupiaasin puhemiäheksi? Sulle tuloo pian kiirus, jos et pian rupia akanottoon.

– Hyvä! Rupia sinä puhemiäheksi ja heitä mulle siältä sangoosta vielä yksi kaljapullo!

– No niin! Minä lupaan, että juhannuksena tanssithan sun ja Marjatan häitä!

Kössi nosti lasiaan.

Erkkikin nosti kaljapulloaan.

– Ei tähän ny oikeen muuta voi sanoa kun Pohojanmaan kautta!

– Aukaases kurkkus ny ja kaara! Mä en oo koskaan oppinu sitä, kuinka vaan kaarethan pullollinen suoraa päätä mahanpohjaan!

Miesten puheet alkoivat olla sen verran levottomia, että päätettiin lopettaa saunominen ja siirtyä kahvin ja tiikerikaakun nauttimiseen. Eevi oli varustanut Kössille pullakopan tuntien miesten mielihalut.

– Eikö oo Bostonkaakkua? Erkki huolehti.

– Rauhallisesti ny! Kössi suhditti. – Bostonkaakkua on niin kun aina ennenkin. Istu ihan rauhallisesti vaan pöyrän päähän tai voit panna nuaremmakses kuppiakin ja ota se maittilanekka kans pöythän!

– Voi pyhä maittilanekka! Erkki makusteli.

Eikös pitääsi sanoa kretanekka?

Iltakahveista selvittiin. Kun kieli vielä kääntyi suussa, kerrattiin seuraavan viikon hommat uudella tuvalla. Kunnan vesijohto ja viemäri kaivettaisiin uuden keittiön paikalle. Se oli tarkoitus tehdä porstuakamariin. Huonejärjestystä ei ollut tarkoitus muuttaa, kaikki oli päätetty pitää niin vanhoillaan kuin suinkin, vaikkei sinällään museossa aiottu pätsätäkään. Ei aiottu keittää takanperässä kolmijalalla eikä tehdä töitä päreen eikä edes öljylampun valossa. Vähempi perinne sai nyt olla enemmän.

2

Marjakankaan suuri tupa oli hiljainen. Peräseinällä olevan kaappikellon raksutus oli ainoa ääni, joka oli kuultavissa. Ikkunalaudoilla ennen niin vihannat kukat olivat nuutuneet, tuskin hengissäkään. Parhaiten näyttivät kriisistä selvinneen pölyiset, vanhat joulukaktukset, jotka tulivat toimeen vaikka puoli vuotta ilman veden nokkaa. Pöly näytti pesiytyneen kaikkialle. Tuvan pitkällä pöydällä oli kesäinen liina, jossa näkyi kahvikupin ja muittenkin astioitten renkaita. Lattialla jalan vieressä kenotti kaksi tyhjää Koskenkorva-pulloa. Keinutuolin matto oli rypistynyt istuinosaan. Lattialla ruukussa törötti kuivin oksin toivosta luopunut kiinanruusu.

Jostain alkoi kuulua ähkynää ja laahaavaa ääntä. Kamarista tuli näkyviin ensin koura, joka oli tarttunut ovipieleen, sitten villasukan verhoama jalka ja pörröinen pää. Isännän kihti oli äitynyt pahemmaksi, kun ei emäntä vahtinut enää ruokavaliota. Marjakankaan isovarpaan nivelet ja polvet olivat pahassa jamassa. Kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään, kipu oli pistävää.

Isäntä raahautui keittiöön. Hän oli sentään suostunut ostamaan rollaattorin avukseen pahimpia päiviä varten. Sen kanssa pääsi hitimään eteenpäin, vaikka jalkoihin sattuikin. Kahvia oli kumminkin saatava!

Keittiö oli alkanut rämettyä. Tiskit isäntä osasi kyllä pistää astianpesukoneeseen ja aina muistaessaan otti niitä sieltä poiskin. Hellan nappulat olivat rasvan ja pölyn patinoimia, samoin julkisivu. Tiskirätti löyhkäsi. Jääkaapin ovi kertoi yhdestä ja toisesta ruoka-aineesta, pakastin oli umpijäässä, ovi tuskin meni kiinni, ja jääkaappi oli kuin kaatopaikka. Hyllyjen takaosat olivat täynnä homehtuneita ja kuivuneita ruoanloppuja ja avonaisia purkkeja ja tölkkejä, joissa lillui epämääräisen väristä töhnää.

Siisteimmästä päästä keittiössä oli kahvinkeitin ja pöytä. Niitä näytti pestyn ja pöytä oli pyyhitty. Ne olivat sivistyksen viimeisiä linnakkeita. Vielä oli siis toivoa. Kahvin jälkeen Marjakangas kävi vessassa. Usein vetämättä jäänyt pönttö oli pinttynyt ruskeaksi ja haisi virtsalta. Reunalla mollottava raikastin oli voimaton. Pesuallas oli luku sinänsä. Allasta ympäröivät seinät olivat tahmaroiskeiden peitossa. Naulakossa olevia pyyheliinoja ei ollut vaihdettu muutamaan kuukauteen.

Marjakangas pesi hampaansa ja ajoi pitkästä aikaa parrankin. Sitten hän meni emännän kamariin.

– Meen kaupungin asioolle. Pitääkö kaupasta tuara jotakin?

Marjakangas ei odottanut vastausta, sillä sitä ei ollut tullut kuukausiin.

Emäntä kohottautui istumaan.

– Autas vähä!

Sokea kuuroa taluttaa, ajatteli mies, mutta tuli nöyrästi takaisin sängyn viereen.

– Ota kiinni tästä rollaattorin tangosta!

Nainen koetti kiskoa itseänsä pystyyn. Mies koetti auttaa