Amerikan armeijan upseeri

By Heleena Lönnroth

Kun viisikymppinen englanninopettaja Raakel liittyy Facebookiin, hänen elämänsä menee kunnolla sekaisin. Raakelilla ei ole ikinä ollut onnea rakkaudessa, mutta nyt häntä lähestyy kaksikin kiinnostavaa miestä. Komea argentiinalainen laivanvarustaja vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Myös brasilialainen timanttikauppias on jotain aivan muuta, kuin mihin Raakel on tottunut. Ystävätär Eeva varoittaa Raakelia – Facebook on täynnä rahaa kinuavia huijareita. Hurmaavat viestit saavat Raakelin kuitenkin lankaan. Mutta asia ei jää siihen. Raakel ja Eeva päättävät nimittäin kostaa...-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 8, 2021
• ISBN: 9788726740240

Book preview

KOSTO.

Prologi

Siskolla oli salaisuus. Hän oli liittynyt Facebookiin muutamia vuosia sitten, mutta ei ollut mikään innokas fani. Mutta nyt hän oli saanut kahdelta amerikkalaiselta sotilaalta, jotka palvelivat Afganistanissa, ystäväpyynnön. Oikein kohteliaita miehiä, ei mitään törkypostia. Sisko oli hämmentynyt. Hän oli ujo. Lapsuudenystävä Pentin kanssa kaikki oli ollut selvää ja turvallista. Tutustuttiin lukiossa ja mentiin kihloihin ensimmäisenä opiskelusyksynä. Pentti oli valmistunut maa- ja metsätieteiden kandiksi ja Sisko farmaseutiksi. Elämä asettui uomiinsa.

Muutos oli alkanut siitä, kun Pentti oli tullut valituksi yksikön päälliköksi maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosastolle. Työhön oli alkanut kuulua säännöllisiä Brysselin matkoja. Pentti rakastui nuorempaan työtoveriinsa ja halusi eron. Kaikki oli silloin loppunut.

Sisko oli alkanut täyttää yksinäisyyttään alkamalla pyöriä Facebookissa. Hän oli toivonut jotain. Ei itsekään tiennyt mitä. Ihmistä. Uutta alkua. Huomiota. Kun kaikki oli synkintä, hän oli saanut ystäväpyynnön Amerikan armeijan upseerilta, joka palveli Afganistanissa. Ray. Mies oli ihana. Kohtelias ja huomaavainen.

Äkkiä Siskon päivät olivat taas täynnä iloa. Hän odotti Rayn viestejä. Tämä oli luvannut lomallaan tulla käymään Helsingissä, mutta vanha äiti oli sairastunut, ja Rayn piti huolehtia hänestä. Hänellä ei ollutkaan varaa tulla. Ellei? Mutta hän ei kehdannut pyytää. Silloin Sisko tarjosi hänelle rahaa. Hänellä oli säästöjä, ja osituksessa Pentti oli maksanut hänelle puolet heidän yhteisen asuntonsa arvosta.

Mies ei olisi halunnut ottaa rahaa vastaan. Sisko sai miltei pakottaa tämän. Hän oli luvannut maksaa takaisin, kun hänen palvelusopimuksensa loppuisi kahden vuoden kuluttua. Ja he menisivät naimisiin.

Kun Sisko oli lähettänyt rahat, Ray hävisi. Häneen ei saanut enää yhteyttä. Sisko oli käynyt Yhdysvaltain suurlähetystössä ja pyytänyt auttamaan miehen jäljittämisessä. Siellä oli katsottu säälivästi ja sanottu, että hän oli joutunut nettihuijauksen uhriksi.

– Miten voitte tietää tarkistamatta, palveleeko tällainen majuri Afganistanissa. Hän on kouluttaja.

Sisko ei ollut antanut periksi. He olivat tarkistaneet. Sellaista miestä ei ollut USA:n armeijan palveluksessa.

Sisko oli hypännyt seuraavana päivänä metron alle Kaisaniemessä. Hän oli kuollut heti. Syy selvisi naisen jättämästä kirjeestä. Se oli häpeä, jota ei jaksanut kantaa. Häpeä huijatuksi tulemisesta.

1

Raakel istui posket punoittaen vessanpöntöllä. Hän ei ollut pikkulassa pienellä eikä suurella asialla vaan saadakseen ehdotonta yksityisyyttä. Vierailulla oli tosin paras ystävätär, mutta koska hän oli saanut epätavallisen viestin, sitä piti tutkia rauhassa. Nainen avasi Facebookin. Siellä se oli! Maailman komeimman miehen kaveripyyntö.

Naisen kädet vapisivat. Hän kurkisti naamaansa peilistä. Viisikymmentä ja risat! Tukka oli lyhyt ja toispuoleisesti leikattu. Runsaan tukan puolella oli keltaisia ja punaisia raitoja. Maisteri ja opettaja. Ihan kohtuullisen näköinen ja pukeutui tyylikkäästi. Ehkä viisi kiloa pois olisi tehnyt hyvää. Ei koskaan vielä naimisissa. Pari lyhyttä ja epäonnistunutta seurustelusuhdetta, joissa hän oli saanut sydämensä särkymään. Sitten ei ollut uskaltanut enempää. Hän oli keskittynyt vain työhön ja matkusteluun ystävättären kanssa.

Argentiinalainen Laivanvarustaja. Melkein kuin sadusta! Ei hän kieliongelmia pelännyt. Kai Laivanvarustaja osasi englantia! Raakel oli englannin opettaja ja käynyt monet kielikurssit briteissä, osasi oikean aksentin. Vaikka englantihan nyt oli sellaista, että sitä puhuttiin monenlaisella aksentilla eri maailmankolkissa. Mutta jos sanat olivat hallussa, eikö siitä kanssakäymisestä selviäisi.

Mies kirjoitti olevansa kuusikymmentä ja lopettelevansa uraansa yrittäjänä. Mahdollinen rakkausjuttu oli niin kuohuttava asia, että sitä pitäisi ensin makustella, ennen kuin kertoisi edes parhaalle ystävättärelleen. Tulisi vielä sanomisia. Eeva oli aina niin epäluuloinen. Pitäisi kevytkenkäisenä. Nainen pani puhelimen taskuunsa. Hän katsoisi sitten rauhassa, kun Eeva oli lähtenyt, veti asioikseen vessan ja huuhtaisi kätensä.

– Et kai sä ole sairas? Sulla on niin punaiset posket, huomautti Eeva ja katsoi Raakelia huolestuneena. – Kesäflunssat on aina hankalia.

Eeva oli Raakelia muutaman vuoden vanhempi, mutta piti huolen, ettei sitä huomattu. Hänellä oli kihara, kasviväreillä blondattu puolipitkä tukka. Kuin muinoisen Eve ja Julie -sarjakuvan Evellä, josta hän äidin kertoman mukaan oli saanut nimensäkin. Eeva pukeutui nuorekkaasti. Raakelin mielestä liiankin nuorekkaasti, mutta hän ei sanonut siitä mitään. Hän tiesi, ettei siitä kunnian kukko laulaisi.

– Een minä sairas. Kun otettiin ne skumpat… Mulle tulee alkoholista heti posket punaisiksi, niin kuin olisin alkoholisti, Raakel selitti.

– Mä olen lukenut, että se on allergiaa. Alkoholiallergiaa, muisti Eeva. –Tiede-lehdessä oli artikkeli. Siihen auttaa, kun ottaa Zyrtekin ja Buranan. Yhtaikaa. Sellainen punoitus voi olla kiusallista. Ei sulla ennen ollut.

– Vai alkoholiallergiaa… Oo kuullukaan sellaisesta, Raakel hymähti. – Mä laitan nyt sitä kahvia. Mulla on oikein hyvää Löfbergin Lilan espressoa…

Emäntä kattoi kahvin parvekkeelle, missä hänellä oli korituolit, pieni pöytä ja aurinkovarjo.

Kun kahvi odotti kupeissa ja tilkka Irish Cremiä oli kaadettu pieniin jalallisiin kristallilaseihin, Eeva muisti jotain.

– Milloinkas se meidän Saimaan viikko olikaan?

Raakel muuttui vaikean näköiseksi.

– No, kakista ulos, mikä vaivaa! Kyllähän minä sinut tunnen…

Toinen huokaisi.

– Niin tunnetkin. Kai mun on sitten pakko kertoa.

– No mikä siinä nyt niin vaikeeta on? Ainahan me ollaan kerrottu kaikki toisillemme.

– Mies! Raakel melkein kuiskasi. – Voi olla, että tulee este…

– Mies! karjaisi Eeva. – Mikä hemmetin mies? Missä sä olet sellaiseen tutustunut?

– Eteläamerikkalainen Laivanvarustaja, sai Raakel kakisteltua.

– Onko se kirjoittanut sulle? Näytä heti! Et suinkaan sä ole mihinkään Tinderiin häirääntynyt? Siellä on vain seksin vokottelijoita.

Mitään puhumatta Raakel nappasi puhelimen ja näppäili esiin Miehen. Tämä oli saksalaisen tai pohjoismaalaisen näköinen, vaalea ja harteikas, sinisilmäinen…

– Jestas sentään! Tuon kun saisi pulloon. Ootko sä luvannu jotakin?

– Se viesti tuli vasta just, kun sinäkin… Mitä mun pitäisi tehdä?

– Se voi olla huijari! Niistähän nyt on paljon kirjoiteltu ja poliisi on varoittanutkin. Ei kai se pyytänyt sulta rahaa? Toisaalta tässä iässä ei enää kauheasti kannata empiä, jos joku Adonis tarjoaa ystävyyttä! Siitähän nyt vaikka vähän maksaa!

Eevan kommentit olivat ristiriitaisia.

– Olen minä varannut Puumalasta mökin viikoksi. Heinäkuun viimeinen viikko niin kuin ennenkin, siirtyi Raakel toiseen asiaan, nyt kun oli saanut kerrotuksi.

– No hyvä. Puhutaan siitä myöhemmin. Äläkä nyt tee mitään tyhmää sen miehen kanssa. Mutta mun täytyy nyt lähtee kiitämään. Ajattelin käydä vielä Stockalla alessa, jos löytyisi joku kiva kesähaalari. Anna kuulua ittestäs ja miehestä!

Nainen avasi uudelleen kaveripyynnön ja siihen liittyvän viestin. Mies kertoi lapsuuden perheestään ja talostaan, sanoi olevansa yksinäinen, kun vaimo oli kuollut kaksi vuotta sitten. Että hänen sukunsa oli alun perin lähtöisin Suomesta. Muutama perhe oli muuttanut Etelä-Amerikkaan jo 1900-luvun alussa ihanteellisen elämän toivossa. Nyt siirtokunnasta oli jäljellä vielä muutamia vanhuksia, jotka asuivat vanhassa Colonia Finlandesassa Argentiinan Missionesissa. Jälkeläisiä oli levinnyt ympäri Etelä-Amerikkaa. Mies painotti vielä, että oli aina ihaillut suomalaista, vaaleata naiskauneutta. Että saisiko hän sellaisen ilon, että Raakel vastaisi hänen viestiinsä.

Raakel tunsi, että posket alkoivat taas hehkua. Että tuollainen mies halusi juuri hänen kanssaan ystävyyttä ja kirjeenvaihtoa. Hän päätti vastata. Miehen viesti oli hänen mielestään mukava ja asiallinen.

Nainen hyväksyi kaveripyynnön ja kysyi lisää miehen perheestä ja asuinpaikasta. Samalla hän kertoi omasta työstään opettajana ja mainitsi, että opettajilla oli pitkät kesälomat.

Naisella oli toinenkin kaveripyyntö. Ammatti nauratti Raakelia. Timanttikauppias tai oikeammin timanttikauppiaan poika, joka pian saisi vastuun koko yrityksestä! Se nyt oli niin paksua, että ainakaan Eevalle siitä ei viitsisi mainita. Mies oli lähellä naisen omaa ikää ja eronnut, viisivuotiaan pojan yksinhuoltaja. Mies oli myös eteläamerikkalainen. Hän oli Rio de Janeirosta, eikä ollut eurooppalaisen eikä pohjoismaalaisen näköinen. Pojalla oli joku harvinainen veritauti, johon sai hoitoa vain Lontoossa. Että voisiko Raakel auttaa järjestelyissä? Hän oli kuulemma niin äidillisen näköinen…

Raakel päätti pienessä skumppahuimauksessa uhmakkaasti hyväksyä Timanttikauppiaankin ystäväkseen ja kirjoittaa tälle. Pian mieheltä tuli vastaus, jossa hän kysyi, voisiko Raakel lähettää hänen Lontoon pankkiinsa 2 000 euroa pojan sairaalan etumaksuksi. Hän maksaisi heti kun saisi irrotetuksi rahojaan bisneksistään.

Raakel oli kuin kiihkon vallassa. Hän ei voinut keskittyä mihinkään, ei laittaa ruokaa, ei mennä alennusmyynteihin eikä soittaa kenellekään. Hän tsekkasi koko ajan, oliko tullut viestejä. Sitten hän päätti, että kun aikaa kerran tähän viestittelyyn tuhlasi, voisi samalla vilkaista sitä Tinderiäkin, josta nyt kovasti kohistiin.

Nainen haki jääkaapista jukurtin ja teki häthätää voileivän, sitten hän syventyi Tinderiin. Se piti ensin asentaa, mutta se oli helppoa. Sitten hänellä oli puhelimessaan käytettävissä koko maailman miehet. Niin hän ainakin ajatteli. Miesten selaaminen oli helppoa. Pyyhkäistiin vain sormella toisaalle, jos tykkäsi ja toisaalle, jos ei. Ihan kuin olisi osoitellut karkkikaupassa. Oliko tämä vain seksikauppa? Sitä ei Raakel osannut sanoa. Pakassa oli vanhemmankin näköisiä miehiä. Olivatko hekin vain seksiä jahtaamassa?

Silloin jysähti. Raakel törmäsi Laivanvarustajansa kuvaan, mutta tässä pelissä mies sanoi olevansa Kirjailija. Mutta kuva oli sama kuin Facebookissa. Siitä ei voinut erehtyä.

Raakel tunsi palan nousevan kurkkuun. Oliko hän nyt joutumassa huijarien koukkuun? Hän kun oli lähettänyt Timanttikauppiaallekin 2 000 euroa Lontooseen. Hän oli uskotellut itselleen, että mitäs tuo nyt oli, jos oli jokin tilapäinen ongelma. Mieshän oli varmaan vakavarainen! Mutta tämä Laivanvarustaja–Kirjailijan juttu ei tuntunut enää hyvältä!

Raakel soitti Eevalle ja kysyi, olisiko tällä aikaa tavata. Asia oli tärkeä.

Sovittiin tapaaminen Café Elielissä asemalla. Paikka oli meluisa, eikä siellä ollut vaaraa törmätä tuttuihin, joten se oli hyvä. Raakel oli paikalla jo puolta tuntia etuajassa ja osti cappuccinon ja suklaacroisantin.

Juuri kun Raakel oli soittamassa Eevan perään, tämä tormasi paikalle.

– No mikäs nyt on? Olet kuin varmaksi luullun lottovoiton menettänyt!

– No melkein. Hae itsellesi kahvia tai mitä ikinä, minä tarjoan, ja tule äkkiä takaisin.

Raakel kaivoi rahapussistaan kahdenkympin setelin.

Eeva tuli takaisin kahden konjakin kanssa ja löi vaihtorahat pöytään.

– Ajattelin, että taidatkin olla vahvemman tarpeessa.

Raakel oli syvästi murheellisen näköinen.

– Minä olen nyt tullut huijatuksi!

– Paljonko? kysyi Eeva.

Raakel tuijotti toista hölmistyneenä.

– Niin, että paljonko lähetit rahaa.

– Lähetin 2 000 euroa, nyyhkäisi toinen.

– Pönttö! Minähän varoitin…

– Mutta kun minäkin halusin joskus riskeerata! parkaisi Raakel. – En ole koskaan riskeerannut mitään, vaan pelannut aina varman päälle.

Sitten Raakel kertoi juurta jaksain, mitä tiesi miehistä ja mitä oli itse tehnyt, ja kuinka karvas todellisuus oli jysähtänyt päin motoa.

– Että mitäs nyt tehdään?

Raakel katsoi ystäväänsä kuin pelastavaa enkeliä.

– Kostetaan tietysti! sanoi Eeva tyynen rauhallisesti.

– Että mitä?

– Kuulit aivan oikein! Pahan pitää saada palkkansa. Näillä tyypeillähän voi olla kontollaan ties kuinka monen rehellisen naisen huijaus. Sellaisten kuin sinä, joka uskoo ihmisten rehellisyyteen ja maailman oikeudenmukaisuuteen.

Raakelille tuli kyyneleet silmiin toisen