About this series
Titles in the series (3)
- Puukolla vai puntarilla
1
Erkki Ketooja on päättänyt palata synnyinseuduilleen Pohjanmaan rauhaan viettämään eläkevuosiaan. Taakse jäävät tilintarkastajan työ sekä hetkiset vuodet Helsingin sykkeessä. Perillä Härmässä Erkkiä odottaa yllätys. Edessä ei todellakaan ole rauhallinen eläkeläisen arki, vaan hän tempautuu mukaan ystävänsä Kössin matkailubisnekseen. Kunta on nimittäin päättänyt, että härmäläisten hurja historia pitää brändätä ainutlaatuiseksi matkailukokemukseksi. Kaikki ei kuitenkaan mene kuten on suunniteltu, kun alueelta löytyy tapettu mies."Puukolla vai puntarilla" on aloitusosa Heleena Lönnrothin kolmiosaiselle härmäläisdekkarisarjalle. Seuraavat osat ovat "Ne tapetaan jostei tykätä" sekä "Hävinnyt".Härmällä on hurja historia – puukkojunkkareita, väkivaltaa ja varastelua. Alueen pelottava historia herää henkiin, kun alueella alkaa tapahtua karmeita henkirikoksia.
- Ne tapetaan jostei tykätä
2
Erkki Ketooja on kotiseuduilleen Pohjanmaalle muuttanut eläkeläinen. Hän on saanut ystävänsä Kössi Aholan kanssa lyömättömän bisnesidean. Miehet suunnittelevat avaavansa elämyspuiston, jonka vierailijat pääsevät kokemaan historiallisen, joskus väkivaltaisenkin Härmän. Härmäläisten häiden on tarkoitus toimia puiston vetonaulana.Projekti ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, kun miehet kohtaavat yllättävän esteen. Hääpaikaksi hankitun talon pihasta löytyy nimittäin ruumis. Eikä mene aikaakaan, kun alueelta löytyy myös toinen kuollut mies..."Ne tapetaan jostei tykätä" on toinen osa Heleena Lönnrothin Pohjanmaalle sijoittuvassa härmäläisdekkarisarjassa. Ensimmäinen osa on "Puukolla vai puntarilla" ja kolmas osa "Hävinnyt".Härmällä on hurja historia – puukkojunkkareita, väkivaltaa ja varastelua. Alueen pelottava historia herää henkiin, kun alueella alkaa tapahtua karmeita henkirikoksia.
- Hävinnyt
3
Systembolaget Visbyssä Ruotsissa. Suomalainen Ari seisoo kaikessa rauhassa kassajonossa, kun hänen niskakarvansa nousevat pystyyn. Lehtitelineessä koreilee hänen oma naamansa! Tuskan hiki kohoaa miehen kainaloihin – kaupasta on päästävä nopeasti ulos. Hän soittaa toiselle suomalaiselle miehelle, joka hänkin on Visbyssä. Nyt ollaan pulassa – miten pohjanmaalaisten miesten pakomatka voi edetä tästä lähtien? Ja mitä miehet ovat tehneet joutuakseen Interpolin etsityimpien rikollisten listalle? Tuttuun tapaan lusikkansa soppaan pistää myös Erkki Ketooja."Hävinnyt" on päätösosa Heleena Lönnrothin jännittävälle kolmiosaiselle härmäläisdekkarisarjalle. Edelliset osat ovat "Puukolla vai puntarilla" sekä "Ne tapetaan jostei tykätä".Härmällä on hurja historia – puukkojunkkareita, väkivaltaa ja varastelua. Alueen pelottava historia herää henkiin, kun alueella alkaa tapahtua karmeita henkirikoksia.
Read more from Heleena Lönnroth
Talo pellon laidalla Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsUhri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMurhaaja tulee netistä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKäsittämättömiä rikoksia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPolttava syyllisyys Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSikakosto Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRyppyinen kostaja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPohjalainen intohimo Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAmerikan armeijan upseeri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSalaisuus, eli Sininen Motelli Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSalakuljettaja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPyöritä tuudita pellavapäätä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsNenättömän miehen salaisuus Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMatka halki Satumaan: miten minusta tuli dekkarikirjailija Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsToinen todellisuus Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Related to Härmäläisdekkari
Related categories
Reviews for Härmäläisdekkari
0 ratings0 reviews