Salaisuus, eli Sininen Motelli

By Heleena Lönnroth

Vanhasta, jo parhaat päivänsä nähneestä motellista löytyy raa'asti tapettu nainen. Naisen kaulassa on rautalankaa ja hänelle on tehty seksuaalista väkivaltaa rikotulla samppanjapullolla. Paikalle saapuva rikoskomisario Vanamo ja muut poliisit ryhtyvät tutkimaan julmaa henkirikosta – keitä muita majapaikassa on ollut tänä yönä?Naisen murha on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pian selviää, että suureen rikosten vyyhtiin liittyvät kirkko, pedofilia ja halu kostaa vuosia sitten tapahtuneet kammottavat vääryydet. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 25, 2021
• ISBN: 9788726740424

Book preview

18:6

1

Motellin sininen teksti näytti haalealta harmaassa aamupäivän valossa. Huoneistosiiven eteen oli pysäköity ambulanssi ja poliisiauto. Siniset vilkkuvalot pyörivät hiljakseen autojen katolla.

– Tämä nainen ei meitä enää tarvitse.

Ambulanssimiehet olivat lähdössä. Partiopoliisit nyökkäsivät. Tämä ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu. Väkivallan ja tekniikan miehet olisivat seuraavat viranomaiset. Ehkä pitäisi saada lisää väkeä lähiympäristön haastatteluihin, sillä raa'asta taposta näytti olevan kysymys. Kuristaminen rautalangalla ja vaginan vahingoittaminen venäläisellä kuohuviinipullolla, josta oli kaula katkaistu, eivät olleet ihan jokapäiväisiä tekoja.

Motellin omistaja kurvasi paikalle mustalla Audilla. Yöportieeri väänteli hermostuneena käsiään.

– En tiedä enempää. Nainen tuli illalla yhdentoista aikaan ja vaikutti aivan normaalilta. Auton bensansyöttöön oli kuulemma tullut jotain häikkää, eikä hän uskaltanut yöllä jatkaa matkaa…

– Näittekö kenenkään tulevan naisen luokse? punaposkinen ja hitusen ylipainoinen paikalle ehtinyt rikoskomisario Vanamo tiukkasi.

– No, oli aika hiljaista kuten meillä yleensä öisin. Ani harva eksyy enää tänne sen jälkeen, kun uusi ohitustie valmistui. Etupäässä vanhat kaupparatsut ja Latvian ja Liettuan rekkakuskit – meillä kun on kilpailukykyiset hinnat…

Omistaja mulkaisi kiukkuisesti portieeria, joka napsautti suunsa kiinni.

– Mikäs tämä museo-Datsun sitten on? Jäljistä päättäen viereisen huoneen edustallakin on ollut auto ja mahdollisesti moottoripyörä. Sano tekniikalle, että ottavat valokset jäljistä.

Vanamo ohjasti seuralaistaan, nuorta rikoskonstaapeli Salli Purasta, samalla hän vilkaisi kysyvästi yöportieeria.

Portieeri levitteli käsiään.

– Yöllä nukun yleensä vastaanoton takaosassa, jossa on sohva. Sisälle tulijat soittavat kelloa. Mutta ketään muita naisen ja yhden rekkakuskin lisäksi ei ole yöpynyt viime yönä.

– Tai siis tullut vastaanottoon näyttäytymään, totesi Vanamo kuivasti.

Tekniikka oli paikalla. Pyylevä, eläkeikää lähestyvä vanhempi rikosylikonstaapeli Jensen veti jo päälleen suojahaalaria. Vakinaisen rikoskonstaapelin sijaisena toimisi nuori, Helsingistä muuttanut Lisa Mononen. Varsinainen herkkupeppu, huhu oli kertonut. Mutta Mononen oli myöhässä. Sen näki Jensenin naamasta. Samassa vanha dieselmersu puksutti parkkiin.

– Hei, anteeksi, että olen myöhässä! Auto temppuili matkalla…

Lisaa harmitti näin huono avaus.

Rikostekniikka aloitti sormenjälkien pyydystämisen. He ottivat myös kokolattiamaton ja sängynpeiton kuituja talteen. Naisen vaatteet ja laukku pakattiin muovipusseihin.

Lisa näytti itse virkeyden perikuvalta. Hän suorastaan valaisi kyynistyneiden poliisimiesten päivän ryhtymällä heti toimeen. Ensin hän kokeili ruumiin jäykistymisen astetta, tutki mahdollisia lautumia ja mittasi ruumiinlämmön.

– Kuolinaika yhden ja neljän välillä aamuyöstä. Kuolinsyy hapenpuute. Kohdun vammat tehty verenvuodosta päätellen ennen kuolemaa…

Lisa pudotteli havaintojaan ääneen sitä mukaa, kun sai itselleen selvitetyksi, sillä sellaisen käytännön hän oli ajatellut omaksua. Ystävällisen, ei ylimielisen kollegoitaan kohtaan… Eikä hän pelännyt virheitä. Niistä oppi eniten.

– Oikeuslääkärinkös ne tänne lähettivät, mutisi Jensen.

Tutkinnan kohteena oleva keski-ikäinen nainen makasi sängyllä irvokkaassa asennossa. Päällä oli musta korsetti ja mustat verkko -stay upit. Vagina oli veressä, ja haarojen välissä oli venäläistä, makeaa sampanjaa sisältänyt vihreä pullo, jonka kaula oli rikottu. Naisen silmät olivat pullistuneet, kieli roikkui ulkona suusta. Syvälle kaulaan oli pureutunut rautalanka.

– Jaa jaa, sanoi Vanamo. – Jaa jaa. Papereista päätellen nainen on joku pappi. Kaidan tien kulkijoitako lienee…

Vanamon sanat kuulostivat ilkeiltä. Kukaan ei kuitenkaan halunnut niitä kommentoida eikä heittää mitään pilapuheitakaan.

– No, me emme voi tässä muutakaan tehdä, joten lähdetäänpä selvittämään vastaanottoon keitä muita täällä yöpyi viime yönä. Ja sinä, Vanamo vilkaisi Sallia, – käypä haastattamassa lähietäisyydellä asuvat naapurit, onko kukaan kuullut tai nähnyt mitään viime yönä. Autoja, moottoripyöriä, liftareita tai ylipäätään mitään, mikä olisi jäänyt mieleen. Ja selvitä, kenelle museo-Datsun kuuluu.

Rikoskonstaapeli Salli Puranen oli jo menossa, kun Vanamo vielä huikkasi: –…ja soita ruumisauto!

Motellin omistaja, yöportieeri ja Vanamo kulkivat peräjulkkaa vastaanottoon. Kortistosta selvisi, että motellissa papin lisäksi oli yöpynyt vain liettualainen rekkakuski, joka ilmeisesti oli jatkanut jo varhain aamulla matkaa kohti Turun satamaa. Mutta miehen tiedot poliisi sentään sai. Ja kuten yöportieeri oli vakuuttanut, muita tietoja yöpyjistä ei löytynyt.

– Mitenkäs näin vähällä asiakasvirralla voi tällaista taloa pyörittää?

Vanamon kysymys tuntui vaativan vastausta. Vanhoista, bordelleiksi muuttuneista motelleista oli poliiseilla ollut ihan tarpeeksi riesaa milloin missäkin päin Suomea.

Motellinomistajan ilme happani. Hän haistoi vaikeuksia.

– No. Enpä voi pröystäillä. Vain koska kiinteistöstä ei ole velkaa ja niin kauan kuin ei tarvitse tehdä isompia korjauksia, aion tätä pyörittää. Kaikki on kyllä pian kaputt.

Ruumis kannettiin mustassa pussissa paikalle ehtineeseen ruumisautoon, joka kiidättäisi sen oikeuslääkärille Turkuun. Vaatteet ja laukut menisivät tekniikan laboratorioon. Kaikki muu jäisi poliisitutkinnan normaalein rutiinein selvitettäväksi. Sormenjäljet tai dna olisivat nyt tärkeässä asemassa. Niitä pitäisi löytyä. Tai edes kuituja uhrin kynsien alta.

– Datsun kuuluu raumalaiselle eläkkeellä olevalle opettajalle. Soitin hänelle, mutta hän ei ollut edes huomannut autonsa häviämistä.

Sallikin halusi päteä.

– No pyydä tekniikkaa järjestämään auton kuljetus Poriin. Saavat tutkia sen siellä ennen papalle luovutusta.

Vanamo pyyhki hikeä otsaltaan ja niskasta. Otsalta pyyhkiminen kertoi pitkäaikaisille työtovereille ykkösvaihteesta ja alkavasta stressistä, sekä otsalta että niskalta kuivaaminen osoitti, että pian mentäisiin täysillä.

2

Siiri Melto kurvasi Volvolla uudehkon omakotitalon pihaan. Talo oli niitä maaseudun rauhaan rakennettuja, ympärillä kolme hehtaaria ja naapurit taatusti kaukana. Sähköinen autotallin ovi alkoi surrata ja Volvo lipui talliin. Nainen vääntäytyi penkiltä ja kurotteli kasseja jalkatilasta. Pian hän kiirehti autotallin kautta asuinkerrokseen.

Vanhanaikaisen puhelinvastaajan punainen silmä vilkkui, nainen potkaisi kengät jalastaan ja riensi tsekkaamaan viestit. Lankapuhelin oli hänen erittäin yksityinen puhelimensa. Hän oli varovaisempi kuin nykypoliitikot eikä puhunut matkapuhelimessa mitään arkaluontoista. Matkapuhelin oli vain työpuheluja varten. Steriili. Puhelinvastaajankin hän tyhjensi päivittäin. Vastaajassa oli odotettu viesti deitiltä ja tapaamisehdotus. Tapaaminen oli sovittu Loviisaan hotelli Degerbyhyn. Eikä hän aikonut peruuttaa. Aivan liian kauan oli saanut olla puutteessa. Hän oli vilpittömän iloinen, että lehdissäkin oli alettu kirjoitella vanhempien naisten ja nuorten miesten suhteista hyväksyvästi. Hotelli Degerby oli valittu kohtauspaikaksi siksi, että hänellä oli talo Pernajassa.

Siiri kurkisti pakastimeen. Siellä oli muutama valmis-ateria. Ruoanlaitto ei kiinnostanut häntä alkuunkaan. Hän heitti mikroon kanawokin ja kiersi auki Beaujolais Noveaun. Viinit olivat hänen pikkuharrastuksensa. Työsalkku oli pöydällä. Hän teki sivutöikseen pienehköjen yritysten tilinpäätöksiä ja kirjanpitoja. Numeroitten lahjomattomuus viehätti häntä. Sen vastapainoksi hän tunsi tarvitsevansa seksin rentouttavaa vaikutusta. Hänen ongelmansa oli ainoastaan se, että mikä tahansa seksi ei kelvannut. Hän oli kiinnostunut lähinnä nuorista tytöistä ja pojista. Seksi transsukupuolisen kanssa kävi myös paremman puutteessa.

Nainen hymähti. Seurakuntalehtorin paikka oli ollut ihanteellinen. Vielä kun kumppanina oli samanhenkinen esimies. Se oli sujunut niin kauan kuin oli sujunut. Sitten kaikki oli muuttunut liian kuumaksi. Oli pitänyt vaihtaa ammattia ja siirtyä nettiin. Se olikin ollut pelastus. Siellä oli suljettuja sivustoja, joihin vain asianharrastajilla oli pääsy.

Matkapuhelin piippasi. Siiri rypisti ärtyneenä otsaansa. Tuntematon numero soittaa. Jokin, inhimillinen uteliaisuusko, sai kuitenkin vastaamaan.

– Hello Siiri? Mitä sinulle kuuluu?

Nainen värähti tahtomattaan. Tuttu ääni sai muistamaan.

– Et olekaan aikoihin antanut kuulua itsestäsi.

– No, täällä on aina lämmin ja seuraa on tarjolla. Kaikki on loistavasti, et uskokaan kuinka mahtavaa… Koti-ikävä joskus vaivaa kuitenkin…

– Et varmaan soittanut kertoaksesi säästä, Siiri huomautti sarkastisesti. – Mikä on hätänä?

– No… Mikko empi, – lähteeni kertoi, että kuvani on liikkunut internetissä tietyillä pedofilian vastustajien palstoilla. Onko Alisa Heikkilän surman tutkimukset avattu uudelleen?

Siiri tiesi, minkä vuoksi kirkkoherraksi nimitetty Mikko, hänen entinen esimiehensä, oli jättänyt virkansa ja hävinnyt tuntemattomiin. Asia ei ollut missään vaiheessa päässyt kovin julkiseksi. Se oli hoidettu sammutetuin lyhdyin, mutta sekin oli ollut tarpeeksi paha. Lehdissä oli kuitenkin spekuloitu myös kirkkoherran syyllisyydellä rippikoulutytön katoamiseen ja surmaan. Jos ne todella olisivat saaneet vihiä jutusta, ei olisi jätetty kiveä kiven päälle.

Arkkipiispa oli lähettänyt paimenkirjeen, jossa oli sivuttu pedofilian syntiä niin katolisen kirkon, laestadiolaisten kuin nyt luterilaisenkin kirkon piirissä. Tiedossa ei ollut, olivatko itseään evankelisluterilaisen kirkon viidenneksi herätysliikkeeksi kutsuvat lähdössä eheyttämään pedofiileja, kuten he olivat homojakin eheyttäneet ja mitenkä se oikein olisi mahtanut tapahtua. Siiri veti suunsa vinoon hymyyn. Vapaa, iloinen seksi oli vielä kaukana kaanaan kielen sanastosta.

Mikroaterian ja seuraavan päivän asialistaan perehtymisen jälkeen Siiri siirtyi pöytäkoneelleen. Lapsipornon tai nuorten eroottisten kuvien katselu ei ollut ongelma. Kuvastoa oli saatavissa mielin määrin, mutta ongelma sen sijaan oli, miten tavata livenä näitä halun kohteita. Thaimaa oli yksi vaihtoehto, naapurimaan katulapset toinen, mutta Siiri olisi halunnut viehätystä ja jännitystä kotimaan kamaralla. Siitä tuli kicksit. Käyttäytymismalli oli se, että ensin oli hankkiuduttava jonkin lapsiperheen tai nuoren tuttavuuteen, sitten ansaittava lapsen luottamus tai oltava nuorisotyössä. Loppu olikin sitten helppoa.

Siiri tiesi kokemuksesta, että nuoret deittailivat aikuisten treffipalstoilla sekä jännityksen halusta että hankkiakseen aikuisia kumppaneita, myydäkseen seksiä tai pelkästään kerskaillakseen. Ehkä hänen olisi paras lähestyä toivottuja kohteita rahalla houkutellen?

Nainen päätti kokeilla vetävää nimimerkkiä RAHAA ja kysyä, kiinnostiko pieni lisätienesti. Hän uskoi nuorten olevan niin fiksuja, että ymmärtäisivät, mistä oli kyse. Sitten hän vastasi muutamaan kiinnostusta herättävään profiiliin.

Mikon yhteydenotto oli jäänyt vaivaamaan. Miksi tämä oikeastaan oli soittanut? Ehkä hän voisi suoda itselleen pienen loman ja lennähtää Thaimaahan? Piristys ei ollut koskaan pahaksi. Asiaa täytyi pohtia, mutta nyt oli Degerbyn vuoro. Siiri hyräili. Hän pani kylpyveden valumaan ja hyräili Niin pi-eeni ihmissydä-ään on, niin avaara ja po-ohjaton. Ilta hotelli Degerbyssä odotti.

Ikkunan takana omenapuun vieressä seisoi tumma hahmo. Nainen kääntyili ilkosillaan huoneessa, jossa ikkunat olivat vailla verhoja. Siiri rakasti ympärillä levittäytyviä puita ja vuodenaikojen vaihtelua. Talon ympärillä oli aita, mutta puutarhaan pääsi myös metsän kautta. Talon takana, naapurin mailla kulki metsäautotie. Mutta koskaan hänellä ei ollut tunnetta, että joku olisi vakoillut häntä.

Siirillä ei ollut omantunnontuskia mistään, mitä hän teki tai jätti tekemättä. Joskus hän ihmetteli itsekin, miksi hän oli valinnut teologian opintoaineekseen. Oliko hän kuvitellut, että löytäisi sieltä jotain sellaista, mikä häneltä puuttui vai oliko se vain se, että teologiseen tiedekuntaan oli päässyt helposti sisään. Nainen oli jo nuorena ymmärtänyt olevansa henkilö, jolla ei ollut tunteita eikä omaatuntoa. Hän päätti asiat järkensä avulla, mutta vaikkei hän kyennyt tuntemaan myötätuntoa, hänellä oli kuitenkin haluja, joiden täyttämisen hän koki oikeutetuksi.

Teoreettinen opiskelu oli ollut naiselle helppoa. Mikäli oli kyse uskonnonopetuksesta tai määrättyjen asioiden ulkoluvun omaisesta oppimisesta ja opitun siirtämisestä, kaikki kävi sutjakasti. Koulu ja luterilainen kirkko olivat niin kaavoittuneita ja vanhoillisia laitoksia, että minkäänlaisia vaikeuksia ei ollut koskaan ollut. Nämä olivat olleet parhaastaan naisen työnantajia. Oppilaiden ei haluttu keskustelevan eikä kyseenalaistavan mitään, kaikki oli otettava annettuna, eikä uskonnosta koskaan ketään jätetty ehdoille. Laiskalle opettajalle uskonnon opetus oli