Käsittämättömiä rikoksia

By Heleena Lönnroth

Ajankohtainen dekkari Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan – ja sen vaikutuksista tavallisten suomalaisten arkeen.Sähkö on kallista, samoin polttoaine, ruoka ja lääkkeet – jos niitä edes saa. Sota Ukrainassa jatkuu, ja se koskettaa koko Eurooppaa. Suomessa vaikutukset näyttäytyvät perin poikkeuksellisina rikoksina. Ryöstöjä kohdistuu niin maakuntien ruokakuljetuksiin, hirvimiesten metsästysmajaan kuin apteekkeihinkin. Mutta miten ihmeessä rosvot eivät jää kiinni? Miksi rikoksilla ei ole silminnäkijöitä, tai edes todisteita valvontakameroiden nauhoilla?Seinäjoen poliisiasemalla rikosylikonstaapeli Jormakka ja rikostutkija Pentikäinen ryhtyvät selvittämään toivottoman tuntuista vyyhtiä. Onko tekojen takana jokin nykyajan Robin Hood, joka jakaa tarvikkeita niitä tarvitseville, vai ajaako joku kriisin keskellä omaa etuaan?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 24, 2023
• ISBN: 9788727026886

Book preview

Käsittämättömiä rikoksia

Cover images: Shutterstock & Unsplash

Copyright © 2023 Heleena Lönnroth and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727026886

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Älä nuata pirujas puhu, sanoo Porren faari kun kerjäläänen leipää pyyti.

(Sananparsi Härmästä)

1

Miina istui keittiön pöydän ääressä ja itki. Jääkaappi oli tyhjä. Kuivaruokakaapissa oli vain suolaa, vähän sokeria ja perunajauhoja. Ja kissanruokaa kaksi purkkia. Viimeisillä rahoilla ostetut. Säästellystä kahvipaketista oli menossa viimeiset muruset purkin pohjalta.

– Sota! Se saakelin Putin!

Miina kiroili. Sillä itkeä hän ei tahtonut.

– Venäjä! Sieltä se paha taas on tullut.

Kaikki, ruoka, sähkö ja bensiini olivat kallistuneet. Miinalla oli pieni Toyota, jolla ei nyt voinut ajaa, kun ei ollut rahaa ostaa bensaa. Hänen piti saada puhua Jussin kanssa. Puhelimesta hän ei luopuisi. Ennemmin olisi vaikka viikon syömättä. Hän päätti soittaa Jussille.

– Tuu heti tänne! Ja tuo vähän kahvia tullessasi! Mulla ei oo yhtään.

Jussi lupasi tulla.

– Heti! huusi Miina vielä.

Miina kattoi pöydän nätisti. Hakipa vielä kultapallojakin ikkunan alta maljakkoon. Pöydässä oli vain sokeriastia. Ei maitoa, ei pullaa ja kahviakin vasta sitten, kun Jussi ilmestyisi.

Pian mopo kaarsi pihaan, ja Miina meni ovelle vastaan silmät punaisina.

– No päiviä!

Jussi tuli reippaana ja punaposkisena kuten aina. Siinä oli ystävä, johon voi luottaa.

– Mikäs sulla on hätänä? Tässä on puoli pakettia Presidenttiä, enempää mulla ei ole antaa.

Miina pyörähti halaamaan miestä.

– Oot aarre! Keitän heti kahvin ja toimitan sitten.

Miinan kahvin laitto oli keittämistä, sillä hän harrasti vain pannukahvia vanhaan tapaan. Konekahvit olivat hänen mielestään toinen toistaan häjymmän makuisia.

– Istu, istu vaan siihen pöytään! Miina kutsui. – Pian tämä on valmista.

Jussi veti povestaan paperipussin ja pani pöydälle.

Kun Miina tuli pannunsa kanssa, hän heti huomasi paperipussin. Hänen silmänsä kyyneltyivät, ja itku tyrskähti esiin niin, että pannu meinasi kädestä pudota.

– Mitä sinä nyt…

Jussi sieppasi pannun ja pani sen pöydälle ja veti Miinan istumaan penkille.

– Nälkäkuolema odottaa, ja pian tulee häätökin asunnosta, sai Miina nikoteltua.

– Pieni eläkkeeni ei kerta kaikkiaan riitä ruokaan ja lääkkeisiin, kun vuokra, sähkö, vesi ja puhelinmaksu on maksettu. Bensaa en ole voinut ostaa kahteen kuukauteen.

Miina tyrski ja nikotteli vielä hyvän aikaa. Jussi silitteli häntä selästä ja puheli rauhoittavasti. Sitten Jussi kaatoi kahvia kuppeihin ja varisti kaksi sokerimunkkia pullalautaselle.

– Saatko toimeentulotukea?

– En, kun en ole hakenutkaan. Ja mulla on vielä autovelkaakin maksettavana.

– Entä seurakunnan ja vapaakirkkoisten ruoanjakelu?

– En minä sinne kehtaa mennä. Se olisi loppu. Ihmiset luulevat, että minulla on rahaa miehen kuoleman jälkeen, mutta ei ole. Mitä oli, meni hänen lainojensa maksuun.

Nyt Miina oli toennut sen verran, että kykeni kaatamaan kummallekin toisen kupillisen.

– Mitä minä olisin tehnyt ilman sinua, Miina huokaisi. – Olisin varmaan tappanut itseni…

– Noh noh, älähän nyt. Lupaan, että keinot keksitään. Sellaiset että saat säilyttää itsekunnioituksesi. Mitä jos tulisit vähäksi aikaa mun tyä? En halua jättää sua tänne murehtimaan yksin kaiken kurjuutta.

– Mutta Misse!

– Misse ja Missen pissalaatikko otethan tietysti joukhon. Paahan nyt vikkelästi vaatetta kassiin, niin lähdetään meille. Onko sulla yhtään bensaa autossa?

– On siellä vähän. Jätin, että jos tulee joku hätätilanne…

– No, nyt on sellainen. Sinä ja Misse ajelette edellä. Minä tuun mopolla perässä. Tässä on avain, että pääsette sisään.

Jussi lykkäsi Miinalle vaaksan mittaisen avaimen. Hän oli säilyttänyt ulko-ovessaan vanhan lukon.

Miina oli sekopäinen eikä oikein osannut miettiä, mitä ottaisi mukaan. Kunhan nyt pesuvehkeet ja yöpaidan ja jotain puhdasta vaatetta. Ja Misse! Ja Missen ruokapurkit. Sitten hän lähti.

Jussi katseli vielä ympärilleen ja odotti, että Miinan auto oli lähtenyt pihasta. Sitten hän sulki oven ja hyppäsi mopon selkään. Hän suuntasi mopon keulan kohti parhaan kaverinsa pikkutaloa.

Kun Jussi tuli viidentoista minuutin kuluttua Jorkan talolle, hän toivoi tämän olevan kotona. Ainakin auto oli pihassa.

Jorkka oli nähnyt ikkunasta Jussin tulevan ja kiiruhti vastaan.

– Terve mieheen! Mikäs sua tänne lennättää?

– Istu perseelles nyt, niin kerron.

Jussi kertoi Miinan tilanteesta ja ehdotti, että heidän olisi kaveriporukan kanssa tehtävä jotakin Miinan ja muutaman muunkin kainon köyhän auttamiseksi.

Päätettiin, että Jorkka kutsuisi jengin koolle jo seuraavaksi päiväksi. Sitten katsottaisiin, mitä tehtäisiin. Jussikin oli rauhallisemmalla mielellä. Kotiin tultuaan hän huomasi, että ovi oli lukossa. Miinan autoa ei ollut pihassa. Hän soitti Miinalle ja kysyi, mikä oli homman nimi. Miina kuulosti järkyttyneeltä, joten pitemmittä puheitta Jussi sanoi tulevansa heti käymään.

– Hyvä! Saat sitten avaimesi takaisin. En minä kehtaa sun tyä muuttaa. Mitä siitä ihmisetkin sanoosivat?

Jussin saapuessa Miina istui takkakivellä ja huojutteli itseään. Hän ei tuntunut olevan tässä maailmassa eikä reagoinut mitenkään Jussin tuloon. Silloin Jussi nipisti Miinaa käsivarresta.

– Mitä sä teet!

Miina läppäsi Jussia kädelle.

– Ootko täs mailmas? kysyi Jussi. – Minä sitä vaan kokeilin.

Miina ponkaisi seisomaan ja viisasi pöytälavitsalla olevaa kangaspussia.

– Minä tein sen.

– Mitä teit?

– Varastin kaupasta ruokaa.

Jussi otti pussin ja katsoi. Voipaketti, kahvipaketti, vehnäjauhoja ja hiivaa, makkaralenkki, ruisleipä ja litra maitoa.

– Joudunko minä nyt Helvettiin?

– En usko, että tällä varkaudella pääsee vielä Helvetin porstuahankaan. Älä sure! Meillä on huomenna kokous kavereitten kanssa, miten voitaisiin auttaa hätää kärsiviä, kunniantuntoisia ihmisiä.

– Saako sinne tulla?

– Ei nyt vielä. Ehkä myöhemmin.

– Minäpäs keitän meille kahvia!

Miina poukkasi iloisesti seisomaan. Otti kauppapussinsa ja sytytti kaasuhellaan tulen. Hän oli monta kertaa siunannut, että oli säästänyt äitinsä kuusikymmentäluvulta olevan kaasuhellan, joka oli edelleen varma pelittäjä, kun vain oli pullossa kaasua.

– Kyllä on hienoa, että jääkaapissa on muutakin kuin valot. Minä teen meille ruisleivät kahvin kanssa.

Ystävykset istuivat pöydän päähän, levittivät voita leivälle ja joivat hyvää, tuoretta kahvia.

Lähtiessä Jussin silmät olivat kosteat, mutta sitä ei parannut näyttää Miinalle.

2

Maija-Liisa olisi halunnut mennä kauppaan, mutta eläkerahat olivat loppuneet jo viikko sitten. Hänellä oli ollut kaapissa vain kauraryynipaketti ja vähän hienoa sokeria. Omasta perunamaasta oli tullut kolme säkkiä perunoita, jotka veljenpoika oli kantanut kellariin. Hän oli syönyt illalla ja aamulla lautasellisen kaurapuuroa ja päivällä keitettyjä perunoita. Siinä oli vaihtelua, kun vielä oli itse kasvatettuja sipuleitakin. Sipulista sai C-vitamiinia kuulemma enemmän kuin appelsiinista. Tällä ruoalla kyllä pärjäsi, mutta teki niin toivottomasti mieli kahvia.

– Onneksi en juo enkä polta, Maija-Liisa sanoi ääneen.

Hän oli kuullut, että tupakkalakon tekeminen oli vaikeaa ellei sitten mahdotonta ja viinan juonnin lopettaminenkaan ei ollut helpoimmasta päästä. Hänellä oli riippuvuus vain kahviin. Joskus hän meni käymään veljenpoikansa luo, kun tiesi, että tämä keitti kahvia. Kun poika oli kysynyt, oliko Maija-Liisalla kahvia, tähän asti hän oli urhoollisesti aina väittänyt olevan, mutta nyt hän ei puhuisi mitään. Saisi tehdä omat johtopäätöksensä.

– Onko sinulla kahvia kotona, kysyi poika,

Maija-Liisa ei vastannut mitään. Ei saanut sanotuksi.

– Ostin just tarjouksesta kaksi pakettia. Haen sulle.

Poika lähti keittiön kaapille. Pisti kahvipaketit muovipussiin ja toi Maija-Liisalle.

Tämä kapsahti kaulaan. Ei saanut mitään sanotuksi. Istuttiin kahvipöytään, johon poika oli kattanut kaurarieskaa, voita ja juustoa. Mitään niin hyvää ei Maija-Liisa ollut saanut aikoihin.

Eeva istui jakkaralla jalat kuumavesivadissa. Että lämpiäisi. Hänen tuvassaan oli puuhella, jolla voi lämmittää vettä ja keittää, jos nyt jotain keitettävää oli. Hänellä oli huoneissa jaloilla seisovat patterit, jotka kyllä pitivät huoneet siedettävän lämpiminä, mutta kun ei ollut saanut maksettua sähkölaskua karhuista huolimatta, oli sähkö katkaistu. Sitten tuvassa ja kamarissa tarkeni vain, kun oli kaikki villavaatteet päällä, mitä löytyi. Kamarien uuneja ei voinut lämmittää. Käsissä piti olla lapaset, muuten ne olivat sinisen kylmät.

Eevalla oli nivelreuma ja korkea verenpaine. Särkyjä tahtoi olla koko ajan, ei pärjännyt ilman särkylääkkeitä. Hän oli pannut etusijalle hankinnoissa lääkkeet ja sitten jonkun verran ruokaa. Nyt kun ei sähköä tarvinnut maksaa, voi ostaa aina vähän klapeja. Hän oli huomannut, että peruna ja näkkileipä olivat tärkeimpiä ostettavia ja maito, silloin kun siihen oli varaa. Kaikista koomisinta oli, että hänellä oli auto miehen peruja. Toyota Yaris, mutta hänellä ei ollut varaa ostaa bensaa.

Eeva kävi kirjastossa lukemassa lehdet, että pysyi kärryillä, nyt kun ei sähkön puutteen takia voinut katsoa televisiotakaan. Hän mietti yksikseen sitä, tulisiko kolmas maailmansota. Hänestä Putin vaikutti uudelta Hitleriltä. Hyökätä nyt viereiseen rauhalliseen maahan ja ruveta tappamaan ja tuhoamaan sitä. Mutta sitähän ne venäläiset yrittivät Suomellekin tehdä, mutta eipä vaan onnistuneet. Mutta sankarihaudat kirkkojen ympärillä olivat kasvaneet. Kovan hinnan Suomi maksoi itsenäisyydestään. Eevankin isä oli tullut arkussa kotiin. Ja äidillä oli jo kolme lasta ennen Eevaa syntyneitä. Eeva ei isäänsä ollut ehtinyt nähdä.

Kun olisi bensaa, niin ajaisi metsän laitaan ja keräisi risuja metsästä ja toisi autolla kotiin, että saisi polttaa hellan pesässä. Tämä oli päivän viimeinen ajatus ennen nukahtamista. Eeva näki unta kuumasta kesästä, jolloin aurinko lämmitti.

Soilikki oli ollut puutteenalainen niin kauan, kuin muisti. Hän oli kasvanut isoäitinsä hoitamana pikkumökissä. Äiti oli jossain etelässä eikä ollut Soilikkia käynyt juuri katsomassa. Jouluksi saattoi tulla paketti, jossa oli pieni nukke tai kirja ja kahvipaketti isoäidille. Siinä kaikki. Vaikka Soilikki oli ollut nätti tyttö, jolla oli kihara kullankeltainen tukka, ei hän koskaan kokenut itseään nätiksi. Ehkä se johtui siitä, että ei ollut kauniita vaatteita. Hän uskoi, että oli ollut joku poika, joka oli ollut kiinnostunut hänestä. Koska ei ollut kuitenkaan rahaa kauniisiin vaatteisiin, hän ei käynyt tansseissa ja jäi paitsi kaikesta, mikä siihen liittyi. Pojista. Mahdollisista sulhasista.

Soilikki oli ollut puolet aikuisiästään töissä neulomossa, jossa tehtiin trikoovaatteita. Kun se oli siirtänyt tuotantonsa Viroon, ei ollut löytynyt muuta kuin siivoustöitä. Hän oli onneksi päässyt kunnan palvelukseen kouluja siivoamaan. Se työ ei koskaan loppunut. Nyt hänellä oli pieni eläke, jolla olisi tullut toimeen, ellei tämä Venäjän sota ja kaiken kallistuminen olisi langennut päälle.

3

Miina oli tehnyt päivätyönsä kotiompelijana ja kutomalla tilauksesta pöytäliinoja, pyyheliinoja ja sängynpeittoja. Kumpikin puuha oli jo 70-luvulla ollut taakse jäänyttä elämää, joten sitten oli pitänyt tehdä maanviljelijöille kesä- ja syksyaikaan tilapäistyötä. Eläkettä ei ollut kertynyt juurikaan, joten kansaneläke oli se varmin tulo. Hän oli jotenkuten kitkutellut pää pinnalla, mutta kun oli tullut tämä uusi Venäjän hyökkäyssota Eurooppaan, oli aivan kaikki kallistunut. Ruoka ja bensa