Sinä tai sun henkes: -

By Markku Turunen

Tragikoominen rikosromaani, jossa kolmen ihmisen elämä menee sekaisin.Rainer tekee postiryöstön. Aulikki tietää hänen olevan syyllinen, sillä hänellä ja Rainerilla on suhde. Mukaan keskelle tapahtumia vedetään myös Asser, Aulikin aviomies. Syntyy omituinen kolmiodraama, kun samaan aikaan olisi selvitettävä niin ihmissuhteita kuin ryöstön seurauksia. Jäävätkö Rainer ja hänen apurinsa kiinni? Kuka saa rakkautta, ja keneltä? Kenestä tulee voittaja, kenestä häviäjä?Markku Turusen humoristinen romaani on kuvaus sekä pankkiryöstöstä että parisuhteiden arjesta. Rikosromaani kääntyy välillä koomiseksi, välillä traagiseksi, ja yllättää lukijan useasti.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 30, 2023
• ISBN: 9788728536216

Book preview

Sinä tai sun henkes

Copyright ©1988, 2023 Markku Turunen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728536216

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Knihti:

Olemme köyhiä poikia ja pyyvämme lanttia.

Rakkaat Asser ja Rainer

Koko täällä oloni aikana en ole saanut yhtään muistutusta Suomesta, mutta eilen löysin baarin lehtihyllystä suomalaisen aikakauslehden. Jo se tuntui pieneltä ihmeeltä, mutta ällistykselläni ei ollut rajoja, kun heti ensimmäisellä aukeamalla oli kuva näytelmää harjoittelevista vangeista. Ja te molemmat olitte kuvassa!

Te vaikutitte tyytyväisiltä eläytyessänne roolihahmoihinne ja minusta melkein tuntuu että te olette omalla tavallanne onnellisia siellä kiven sisällä. Ja sinä Rainer olet päässyt ohjaamaankin, mistä aina niin haaveilit! Kaikki muistot tulvahtivat mieleeni ja päätin kirjoittaa teille. Lehti oli tosin aika vanha enkä tiedä oletteko enää vankilassa, mutta ehkäpä tämä käännytetään perille, jos olette jo vapaina.

En kirjoita tätä puolustellakseni itseäni tai vakuutellakseni etten ole niin paha kuin teistä ehkä tuntuu. Teillä on täysi oikeus ja hyvät perusteet käsityksiinne. Niin, en oikein itsekään tiedä miksi tätä kirjoitan. Ehkä itseni vuoksi, ehkä kertoakseni että joka tapauksessa muistan teitä hyvällä.

Ei muuten ollut aivan yksinkertaista päästä Suomesta sellaisen rahasumman kanssa. En voi paljastaa yksityiskohtia, sillä en halua saattaa vaaraan auttajiani, voin vain todeta että mikään ei ole liian vaikeaa sille, jolla on maksukykyä. Saatte uskoa että rahat hupenivat melkoisesti ennen kuin pääsin asettumaan tänne. Varmaankin menettelin välillä hieman taitamattomasti, mutta onneksi elinkustannukset ovat täällä niin alhaiset että kykenen kyllä elämään melko mukavasti.

Olen opiskellut ahkerasti sekä paikallista kieltä että englantia. Olen saanut runsaasti ystäviä, mutta osaan pitää kanssakäymisen muodollisella ja kevyellä tasolla, sellainen sopii minulle parhaiten. On minulla muutamia sydänystäviäkin. Täällä asuu lähes pelkästään rikkaita ja joutilaita ihmisiä, mutta mistään yläluokkaisesta kireydestä ei ole tietoakaan, kuuma aurinko ja lempeät tuulet yksinkertaisesti pyyhkivät ihmisestä pois kaiken tärkeyden. Tietenkin täällä on myös paikallista väkeä sen verran että kaikki toiveemme tulevat asianmukaisesti toteutetuiksi.

Miehet ovat hauskoja ja eloisia, he osaavat tanssia ja pitää hauskaa, he tietävät mitä romantiikannälkäinen nainen tarvitsee, mutta heissä ei ole sitä karua vakavamielisyyttä jota oli teissä ja jota joskus kaipaan samalla tavalla kuin ruisleipää.

Ilman omaa taloa täällä ei voi kuvitellakaan elävänsä. Sain omani, sievän huvilan, aivan palmujen reunustaman rantakadun tuntumasta, voin koska tahansa kuulla maininkien kohinan avaamalla terassin oven. Iltaisin katu on valaistu pienillä lyhdyillä ja läheisestä kahvilasta kuuluu paikallisen orkesterin soittamaa rytmikästä musiikkia jolle meri on antanut keinuntansa. Suuret tähdet loistavat meren yllä, ne todella ovat suurempia kuin suomalaiset tähdet. Talon toisella puolen alkaa pelottava sademetsä joka kipuaa poimuillen aivan tulivuoren tuntumaan. Joskus olen kuulevinani sieltä tiikereiden murinaa, mutta se on varmaankin kuvittelua.

Minä olen jo ohittanut iän jolloin tavoitellaan täydellistä onnea, kokemukseni ovat opettaneet minut hyväksymään ne pienet epätyydyttävät seikat jotka elämään, parhaaseenkin, väistämättä kuuluvat. Loppujen lopuksi ero entisen ja nykyisen elämäni välillä ei ole niin suuri kuin teistä kenties tuntuu, sillä kaikki todellinen on kuitenkin ihmisen sydämessä eikä se kysy paikkaa eikä aikaa. Me kaikki, te siellä vankilassa ja minä täällä, voimme tehdä elämästämme onnellisen ja rikkaan. Ehkä minä juuri tämän halusin teille kertoa.

Miten mielelläni kuulisinkaan teistä jotain, mutta valitettavasti en voi ilmoittaa teille olinpaikkaani (postileimastakaan se ei selviä, sillä eräs ystäväni, joka on lähdössä Eurooppaan, lupasi postittaa tämän kirjeen jostain matkansa varrelta).

Rakkaudella Aulikki

I

Rainer pysähtyi vielä ovella, kääntyi ja suuntasi kiukkuisen katseensa myymälänhoitajaan joka istui pienenä suuren pöytänsä takana.

— Haluatteko tietää mitä minä ajattelen teidänlaisistanne ihmisistä, Rainer kysyi. Myymälänhoitaja kutistui entisestään, katsoi arasti silmälasiensa yli, mutta näytti yhtä kaikki olevan halukas kuulemaan.

— Raatokärpäsiä, Rainer julisti ja ihmetteli mistä tuo sana oli tullut hänen mieleensä ja mitä hän sillä oikein tarkoitti. Mutta se kuulosti melko hyvältä. Hän sulki oven äänettömästi perässään ja jätti kärpäset surisemaan myymälänhoitajan huoneeseen.

Hän meni pukukopilleen ja otti sieltä pikkutakkinsa ja suuren mustan kassin. Hän ryhtyi poimimaan kassiin tupakkakartonkeja, kahvipaketteja, säilykkeitä, juustoja ja muuta mitä myymälän takahuoneesta löysi. Saatuaan kassin täyteen hän meni myymälän puolelle, pysähtyi lihatiskille ja laski kassinsa lattialle.

— Ja mitä teille, hän ärähti värikkääseen kesäpaitaan sonnustautuneelle miehelle jonka kasvot ja käsivarret punoittivat liiasta auringosta.

— Kaksi sataa grammaa jauhelihaa.

— Paistia vai sikanautaa.

— Ihan sama, sikanautaa.

— Kiitos.

Rainer koukkasi pari kauhallista, puolentoista kilon verran, lihaa vahapaperille ja kääri omituisen näköisen paketin jonka ojensi miehelle.

— Tulikohan siihen vähän liikaa?

— Tämä on lahja kauppiaaltanne, Rainer sanoi ja jätti miehen seisomaan tiskin taakse.

— Minä olisin vielä pari suolakurkkua, mies yritti Rainerin perään, mutta Rainer meni jo hyvästelemään työtoverinsa.

— Myyntityö on hienoa työtä, hän selitti näille. — Palveluala on tulevaisuuden ala, mutta …

Rainer etsi vähän aikaa sanoja ennen kuin jatkoi:

— Mutta tästä puuttuu se jokin.

Kaikki hyrähtivät nauramaan. Rainer ei enää vilkaissutkaan työtovereihinsa, vaan kohensi ryhtiänsä ja lähti painava kassi kädessään myymälästä. Myymälänhoitaja juoksi puuskuttaen hänen peräänsä. Rainer antoi sen pyytää pari kertaa ennen kuin pysähtyi.

— Sinullahan on vielä palkkasaatavia, myymälänhoitaja sanoi ja katsoi Rainerin kassia. — Ja vaikka minä en ole vielä arvioinutkaan varastettujen tavaroiden …

— Minä en tarvitse teidän rahojanne, Rainer keskeytti ja jatkoi matkaansa.

— Sitä minä vaan etten minä tästä poliisijuttua halua tehdä, myymälänhoitaja huusi hänen peräänsä.

Rainer ei sanonut enää mitään. Hän käveli kovaa vauhtia asfaltoidun parkkipaikan poikki. Päästyään bussipysäkille hän laski kassin penkille, istui sen viereen ja sytytti tupakan. Hän katsoi kadun toisella puolella kirjelaatikkoa tyhjentävää virkailijaa joka asetti säkin laatikon alle ja avasi avaimella laatikon pohjan. Mies lukitsi taas laatikon, työnsi avaimet taskuunsa ja roikotti säkin oranssiin pakettiautoon. Rainer seurasi tarkkaan miehen huolettomia toimia. Mies vetäisi auton liukuoven kiinni ja keikautti itsensä ohjaamoon kuin hevosen selkään. Auto lähti liikkeelle, ja koska Rainer olisi oikeastaan tarvinnut silmälaseja, auto muuttui parin korttelin päässä suureksi kieriväksi appelsiiniksi jota vastaan tuli sininen pallo.

Kun bussi alkoi saada oikeaa hahmoaan Rainer tarttui kassiin mutta ei jäänytkään odottamaan autoa vaan juoksi kadun poikki. Hän kiersi kaukaa seinänviertä hissuttelevan puliukon ja astui purkutontin laidalla olevaan puhelinkoppiin. Kioskin pölyisiin laseihin oli piirrelty sydämiä ja muita elimiä. Hän laski kassin jalkojensa väliin lattialle, syötti kolikon koneeseen ja paineli numeron.

— Aulikki Jalkanen.

— Oma Desdemonani, Rainer sanoi kiihtyneenä.

— Mikä hätänä, Aulikki hämmästyi. Taustalta kuului hoitolasten mekastusta.

— Minä rakastan sinua.

— Odota vähän.

Aulikki komensi lapsia pysymään hiljaa.

— Niin?

— Jokainen vapaa ihminen on uhka myymälänhoitajien pienille sieluille.

— Saitko sinä potkut?

— Ei minusta ole sellaiseen, Rainer myönsi.

— Eipä taida olla, Aulikki naurahti. Sillä oli kyky ottaa kevyesti tällaiset asiat. Siltikään Rainer ei kyennyt kertomaan että oli jäänyt kiinni näpistelystä. Joku hänen työtovereistaan oli kannellut myymälänhoitajalle.

— Mitä sinä nyt aiot, Aulikki kysyi. — Shakespearen suuret monologit videolle?

— Älä viitsi. Pääsetkö sinä seitsemäksi Sillankorvaan?

— Hyvä on, minä keksin jotain Asserille.

Rainer tuli puhelinkopista kadulle, pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan ja katsahti ylähuuli kippurassa säkenöivälle taivaalle. Hänen vatsansa tuntui olevan aivan sekaisin. Purkutontilla oli