Rakkaus piilosilla

By Tuija Lehtinen

Petu on bisnesnainen, jonka ylelliseen lahjatavaraliikkeeseen pölähtää toisinaan kiinnostavia miehiä. Menestyvä kaupunginvaltuutettu Ari-Pekka on tarjonnut hänelle kevyttä seuraa, mutta Petu kaipaa jotakin enemmän. Onneksi jännittävä kohtaaminen liikkeessä luo uudenlaisia odotuksia: ehkä rakkaus ei sittenkään ole aivan tavoittamattomissa! Itsellinen yrittäjä Petu ei varsinaisesti tarvitse miestä rinnalleen, mutta silloin tällöin häntä kaihertaa silti outo kaipaus. Rakkaus piilottelee nurkan takana kepeässä viihdekertomuksessa, joka vie romantiikannälän mennessään. Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 8, 2023
• ISBN: 9788728406809

Book preview

Rakkaus piilosilla

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406809

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Lupaava alku

P etunia" sijaitsi käsityöliikkeen ja laukkukaupan välissä pikkukaupungin pääkadulla, oivallisella paikalla, eikä liikkeen omistajatar suotta hykerrellyt mielessään nähdessään ihmisten pysähtelevän ikkunan taa katselemaan esillä olevia tavaroita. Avajaiset olisivat huomenna yhdeksältä ja kaikki alkoi olla tiptopkunnossa. Tavaraa oli runsaasti ja esineet oli aistikkaasti laitettu lasihyllyille peiliseinille. Liike oli kuin kristallipalatsi, ja oikeastaan sen nimeksi olisi sopinut jokin ihan muu kuin Petunia, vaikka joku Boutique Diamond tai muuta ylellisen tuntuista. Vaan Petunia siitä tuli ja siihen oli syynsä.

Puhelin pirahti ja liikkeen keskellä olevan o-kirjaimen muotoisen tiskin sisällä oleva tyttö kurotti kätensä ja mutisi nimensä.

— Minä olen siellä vartin kuluttua, oletko sinä valmis?

— Selvä on, tyttö vastasi ja suoristi puhelimen vieressä pienessä laatikossa olevia käyntikortteja, joissa oli liikkeen nimi ja alanurkassa pienemmällä hänen nimensä: Eveliina Ekholm.

Eveliina Ekholm siveli yhtä korteista, ja kuvitteli, miten antaisi sen jollekin asiakkaalle, joka halusi suositella hänen lahjatavaraliikettään tuttavalleen, ja miten ympäri tienoita leviäisi tieto, että Petuniasta löytyi lahja vaativimpaankin makuun, siellä oli joka hintaluokan tavaraa, mutta minkään krääsäkaupan tasoinen se ei missään tapauksessa ollut. Eihän ollut, tytön tummat kulmat kurtistuivat ja hän antoi katseensa kiertää hyllyjä. Oli lasitavaraa Alvar Aallosta Muranon lasiin, oli posliinia ja Aarikan puuesineitä ja koruja, oli muotitavaroita — muovisia cocktail-laseja, joihin oli yhdistetty pilli — oli pieniä mielettömiä esineitä lahjoiksi niille, joilla jo oli kaikkea, kuten samppanjahammastahnaa. Oli hassuja koriste-esineitä ja pieniä naivistisia tauluja, oli … yhden hyllyn tavarat aiheuttivat pientä närästystä. Siellä näet kökötti tusina posliinikissoja, jotka herra ties mistä syystä olivat eksyneet lähetyksen joukkoon. Ja kun hän oli soittanut maahantuontifirmaan, niin nämä väittivät peräänantamattomalla äänellä, että kyllä neiti Ekholm oli pannut ne listaan, numero oli ihan selvä. Tusina arvokkaita posliinikissoja, niin se oli.

— Te olette hirvittäviä, kertakaikkiaan hirvittäviä, sydämistynyt neiti Ekholm mutisi silloin ja mutisi yhäkin. Ne kissat oli taatusti muotoillut henkilö, jonka värisilmä ja tyylitaju oli jotenkin omituinen. Ne olivat parikymmentä senttiä korkeita istuvia kissoja, joiden kita ammotti auki, niin että pienet söpöt kitarisat lötköttivät näkyvillä. Hampaat kateilla olivat kuin vampyyrien aseet ja kellanhohtavat silmät olisivat käyneet pimeänä yönä taskulampusta …

— Minä täällä, miesääni keskeytti tytön pohdiskelun, ja vilkastuaan nopeasti hyllyjen väliin peiliin, hän meni takaovelle.

— Miltä näyttää?

— Suloiselta, Petu, kertakaikkisen suloiselta, mies sanoi, eikä vilkaissutkaan liikkeeseen vaan tuijotti tytön harmaanvihertäviin silmiin ja sipaisi toisella kädellään tämän poskea ja ujutti sitten käden vaaleisiin hiuksiin. — Päivä päivältä suloisemmalta.

— Imartelija, tyttö naurahti ja suuteli pikaisesti miehen poskea. — Jos sinä luulet, että nuo sanat avaavat ovet minun linnaani, niin sinä erehdyt. Minä aion nukkua kauneusuneni ilman häiriöitä ja olla aamulla kuin peipponen täällä toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi.

— Sinä olet peipponen vaikka valvoisitkin vähän pitempään, mies naurahti, avasi susijakkunsa ja asteli peremmälle. — Ihan hyvä, hän totesi silmäiltyään ympärilleen. — Mutta nuo kissat, miksi hemmetissä sinä panit ne hyllylle?

— Ne kissat maksavat tukulle jo neljäkymppiä kappale, en minä voi jättää niitä takahuoneeseen lojumaan. Joku voi ostaa yhden silloin tällöin.

— Luuletko sinä, että kaupungissa on tusina tärähtäneitä?

— Eikö valtuustossa ole, tyttö hymyili vinosti, mikä sai miehen irvistämään ja nyökkäämään.

Mies, kaupunginvaltuutettu Ari-Pekka Oinonen, monitoimimies, jolla oli lusikka vähän joka sopassa, jäi tujoittamaan kissoja kädet nahkahousujen taskuissa, eikä Eveliina, tuttujen kesken Petu, voinut olla miettimättä, miten mainiota olisi, jos saisi hänet myyjäksi liikkeeseen. Ari-Pekka oli kuin ylellisyysesine itsekin: pitkä, hyvävartaloinen, tummatukkainen mies, jolla oli älykkäät syvänsiniset silmät ja hurmaava pikkupirullinen hymy. Pukeutumisensa puolesta Ari-Pekka oli aina kuin jostain ranskalaisesta muotilehdestä leikattu. Namipala, olivat tytöt kauppaopistossa huokuneet kateellisina, kun Ari-Pekan Citroen hyrisytti dieseleitään koulun ulkopuolella tuntien päätyttyä.

Ari-Pekan Petu tapasi viimeisenä kauppaopisto keväänään ja tietenkin ravintolassa. Ari-Pekka ei ollut yhtään hänen tyyliään, menevä muotitietoinen pintaliitäjä, ja hyvin vastenmielisesti Petu lähti hänen kanssaan tanssimaan. Liian kauniit miehet saivat aina varoituskellot kilkkaamaan hänen päässään. Hän oli varma, että tuo upea kuori kätkisi tyhjän ja narsistisen luonteen. Mutta Petu oli väärässä. Toki Ari-Pekka oli itsevarma, mutta terveellä tavalla, eihän hän muuten pääsisi eteenpäin politiikan koukeroisilla poluilla. Koulutukseltaan Ari-Pekka oli oikeustieteen kandi ja toimi isänsä firmassa apulaisjohtajan pallilla. Firma oli tietenkin rättikauppa, joten Ari-Pekan täytyi olla itse aina kävelevä mainos tuotannosta.

— Nimi Eveliina ei sovi sinulle, Ari-Pekka sanoi melkein ensisanoikseen, kun he tanssivat.

— Sille ei voi mitään, Eveliina valehteli silmää räpäyttämättä. Ei hän erityisemmin itsekään nimestä Eveliina pitänyt, mutta vielä vähemmän kutsumanimestään Petusta.

Kun Petu sitten päätyi ylioppilaskirjoitusten jälkeen tähän suloiseen pikkukaupunkiin opiskelemaan merkonomiksi, niin hän hautasi nimen Petu. Kauppaopisto tunsi hänet Eveliinana ja hän itsekin alkoi uskoa olevansa tiellä arvokkaaksi nuoreksi naiseksi.

— Eveliina, ulvahti sitten täystuho, joka viime kesän lopussa rynni hänen asuntoonsa ja sattui vastaamaan puhelimeen, jossa