Käärmekesä

By Dorte Roholte

Vattulahdella on kesä. 13-vuotias Tiira hoitaa käärmeitä isänsä terraariossa ja viettää aikaa parhaan ystävänsä Emman kanssa. Unelias kesä muuttuu yhtäkkiä huippukiinnostavaksi, kun Tiira tapaa Vattulahden uuden tulokkaan, Hugon. Poika on söpö ja ihana ja kiinnostunut! Emmaa sen sijaan kiinnostaa enemmän alueella tapahtuvat varkaudet, ja hän suostuttelee Tiiran mukaan leikkimään etsivää. Tytöt pääsevätkin hämäräperäisten toimien jäljille – ja yhtäkkiä rikosten selvittely muuttuu turhan jännittäväksi, sillä ehkä varkaat löytyvätkin turhan läheltä?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 27, 2023
• ISBN: 9788728260296

Book preview

Käärmekesä

Translated by Suvi Pehkonen

Original title: Slangesommer

Original language: Danish

Copyright © 2022 Dorte Roholte and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728260296

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Luku 1

Kobra oli noussut.

Se oli levittänyt kaulasuojuksensa samalla kun se tuijotti keskittyneesti vaaleahiuksista poikaa, jolla oli mustat, helmiäismäiset silmät. Kun se tunsi itsensä uhatuksi, häirityksi tai ärsyyntyneeksi kuten nyt, suojus sai sen pään näyttämään melkein yhtä suurelta kuin aikuisen miehen käsi.

Se oli pelottava näky.

Poika jähmettyi paikalleen. Hän vastasi kobrakäärmeen katseeseen ja näytti lähes hypnotisoituneelta.

Sitten poika ei voinut enää hillitä itseään. Hän napautti sormellaan häkin paksua lasia, ja käärme reagoi sekunnin murto-osassa. Sen pää ampaisi eteenpäin ja osui lasiin rysähtäen, ja poika kiljaisi kimeästi ja kaatui taaksepäin.

Perttu! Mitä on tekeillä? huusi nainen, joka oli varmaankin pojan äiti.

Nainen ryntäsi sisään juuri kun Tiira laski kännykän tiskin alle, jolla oli kassakone. Tiira oli seurannut poikaa ja tiesi, että näin tapahtuisi.

Voih, poika kosketti lasia, ja se provosoi käärmeitä, hän sanoi ja nyökkäsi kohti kylttiä, jossa luki: Älä koske terraarioiden lasiin!

No mutta, pikkuinen, säikähditkö sinä? nainen kysyi.

Hän oli kyykistynyt ja ottanut pojan syliinsä samalla kun hän kuiskutteli tämän korvaan lohdutukseksi. Nyt myös isä ilmestyi paikalle. Hän piti kädestä hieman isompaa tyttöä.

Kerro minulle vielä, onko tämä lasi varmasti tarpeeksi turvallinen? mies kysyi ja katsoi Tiiraa syyttävästi.

Tiira nyökkäsi miehelle ja hymyili ajatellessaan, että heidän pitäisi pitää lapsiaan tarkemmin silmällä. Mutta Tiiran isä huomautti usein sekä Tiiralle että tämän isoveljelle Otsolle, että heidän pitäisi olla ystävällisiä ja avuliaita sekä hymyiltävä terraariossa kävijöille.

Kyllä, se on täysin särkymätön, hän selitti. Täällä ei voi tapahtua mitään, ja isälläni on kaikki viranomaisten hyväksynnät ja luvat ja sen sellaiset.

Mies katsoi häntä. Isälläsi? Joten tämä ei ole sinulle vain kesätyö? En uskonut niin, sillä et näytä tarpeeksi vanhalta työskentelemään.

Olen kolmetoistavuotias, Tiira vastasi. Ja tämä on kesätyöni.

Se oli totta, sillä hän sai palkkaa terraarion hoitamisesta. Vain viisi euroa tunnilta, mutta se oli parempi kuin ei mitään.

Hän avasi pienen luukun kassan luota syvennyksestä, otti tikkaripurkin ja meni tarjoamaan sekä pojalle että tämän sisarelle yhden kummallekin. Häntä oli ohjeistettu tekemään niin, jos lapset pelästyisivät käärmeitä vierailun aikana. Niin tapahtui melko usein.

Tiira hymyili, vaikka hän sääli enemmän kobraa kuin vaaleatukkaista poikaa.

Haluatteko yhdet? Noin vartin kuluttua annan tuolle käärmeelle käärmeenruokaa, jos haluatte jäädä katsomaan?

"Aiotko sinä ruokkia sitä?" tyttö kysyi jo tikkari suussaan.

Kyllä, Tiira nyökkäsi. Se syö hiiren kahdesti viikossa ja nielee sen kerralla.

Elävänkö hiiren?

Ei, vaan kuolleen hiiren. Isäni… öö, valmisteli sen tänä aamuna.

Kuollut hiiri odotti jääkaapissa.

Miksi käärmeet haisevat tuolta? tyttö halusi tietää.

Eivät käärmeet haise, Tiira selitti. Vaan niiden ruoka eli hiiret ja rotat.

Kosketatko sitä sitten?

Juu, käärmeitä on mukava koskettaa. Jotkut luulevat, että ne ovat limaisia ja kylmiä, mutta eivät ne ole sellaisia, vaan ne ovat lämpimiä ja liukkaita. Jos tulette takaisin viikonloppuna, kun isäni on täällä, myös te voitte koskettaa käärmettä.

Selvä, mies nyökkäsi ja katsoi puhelintaan. Me jäämme katsomaan, kun syötät käärmeen. Olemme vuokranneet mökin läheltä… ja muuten, näimme myös kyltin minigolfista. Vattulahden minigolf, siinä luki. Onko se myös teidän? Tarkoitan, eikö tämän paikan nimi ole Vattulahden terraario?

Tiira pudisti päätään ja katsoi kylttiä. Ulkona oli yhteensä vain kolme kylttiä, jotka osoittivat minigolfkentälle ja yhteen niistä joku oli kirjoittanut a-kirjaimen mustalla spraymaalilla i-kirjaimen päälle, joten siinä luki Vittulahti. Kaikki Salmelan koulussa kutsuivat aluetta Vittulahdeksi.

Ei. Meillä ei ole mitään tekemistä minigolfkentän kanssa, hän vastasi. Mökkialue on nimeltään sellainen. Kenttä avattiin vasta muutama kuukausi sitten, mutta isäni on pitänyt terraariota neljä vuotta.

Perhe katosi kohti kolmea anakondahäkkiä, jotka olivat rakennuksen takaosassa, ja Tiira asettui taas kassan taa. Hän heilautti jalkansa ylös tiskille, tarttui taas kännykkäänsä ja ravisteli päätään kobralle. Se oli nyt taittanut kaulasuojuksensa kiinni, mutta sen pää oli edelleen koholla.

Piki, senkin hullu, hän sanoi sille hiljaa.

Piki oli kymmenvuotias ja se oli ensimmäinen käärme, jonka Tiiran isä oli ostanut. Melko pian hän oli hankkinut lisää, ja Tiira ja Otso olivat kasvaneet yhdessä käärmeiden kanssa samalla tavalla kuin muut lapset kasvoivat koirien, kissojen ja hevosten kanssa. Kolme vuotta sitten hänen isänsä, Susi, oli alkanut rakentaa terraarioksi pientä ulkorakennusta, joka oli heidän vanhan pientilansa yhteydessä, ja kaksi vuotta sitten hän oli avannut sen yleisölle. Hänen suurin tulevaisuuden unelmansa oli ansaita elantonsa terraariolla ja kenties laajentaa kilpikonniin ja krokotiileihin, mutta toistaiseksi Tiiran äidin Sirkun mukaan pääsymaksut tuskin kattoivat kulut, joten isä työskenteli edelleen Salmelassa pesulassa.

Tiiran kännykkä oli äänettömällä.

1 uusi viesti, näytöllä luki.

Tiira napsautti viestin esiin. Se oli Emmalta, joka oli ollut hänen paras ystävänsä viiden vuoden ajan.

Mitä teet?

Tylsistyn ja vahdin käärmeitä, Tiira kirjoitti.

Voinko tulla illalla? En tahdo olla kotona, äidille tulee vieras. Sain siltä parikymppiä. Kokeillaanko sitä minigolfia?

Hyvä on, tule, voit auttaa mua tekemään …

Tiira olisi kirjoittanut ruotsalaista makkararuokaa, koska sitä hän oli luvannut tehdä. Hänen äitinsä työskenteli Salmelan supermarketissa ja tuli kotiin varttia yli seitsemän illalla. Mutta Tiiralla ei ollut aikaa kirjoittaa sitä.

Hän oli ollut niin kiireinen kännykkäänsä katsellessaan, ettei ollut kuullut jonkun tulevan hiljaa pihamaan avoimesta ovesta. Ja joku poika tuijotti nyt häntä.

Poika oli vetänyt lippalakin tummien hiustensa peitoksi, ja hänen toisessa korvassaan kimalsi korukivi.

Tiira säpsähti niin rajusti, että kävi tuuri, ettei hän pudottanut kännykkäänsä.

Hei, poika sanoi hymyillen. En halunnut säikäyttää sua.

Hyvä, mutta säikähdin silti, Tiira kähisi.

Toimistotuoli oli liukunut hieman taaksepäin, ja hänen paljaat jalkansa farkkushortseissa olivat pudonneet pöydältä. Kun hän yritti saada hillittyä itsensä, ajatukset pauhasivat hänen kallonsa sisäpuolella:

Pahus, miksen laittanut puhdasta toppia tämän keltainen jogurttitahraisen paidan sijaan?

Se on Austin Mahone!

Mutta puhuuko hän suomea?

Ei!

Ei, ei, sen täytyy olla joku, joka näyttää häneltä!

Hän on niin söpö!

Hän pitää minua varmaan tyhmänä tai jotain!

Mutta onneksi käytin suoristusrautaa tänä aamuna!

Haiseekohan tämä paikka hänen mielestään?

Ja ajatteleekohan hän, että minäkin haisen?

Öh… mitä, voinko ostaa lipun?

Lipun? Tiira toisti ja kuuli itsensä kuulostavan idiootilta. Tai papukaijalta. Tai molemmilta.

Niin siis, lipun, jolla pääsee katsomaan käärmeitä.

Poika hymyili, ja Tiira tunsi olonsa niin lämpimäksi, että pelkäsi räjähtävänsä.

Kymmenen euroa, jos olet yli kaksitoista, hän sanoi ja työnsi kädet taskuihinsa.

Olen viisitoista. Maksaako se sitten ylimääräistä?

Ei sulta, Tiira sanoi toivoen, että se olisi kuulostanut edes hieman siistiltä. Hän ei ollut koskaan nähnyt poikaa aiemmin, mutta tämä puhui samalla murteella kuin perhe, joka oli terraarion takaosassa.

Kiva.

Poika kaivoi taskustaan rypistyneen kympin ja laittoi sen tiskille, ja samaan aikaan perhe ilmestyi jälleen paikalle.

Eikö sinun pitäisi nyt ruokkia sitä käärmettä vai mitä?

Niin… kyllä, minäpä teen niin.

Tiiran suu oli kuivunut. Eikä syy ollut se, että hänen piti ruokkia Piki. Vaan se, että Austin Mahone -klooni katsoisi. Katsomatta poikaa hän avasi luukun uudelleen, otti muovisen tarjottimen ja kuolleen hiiren jääkaapista ja avasi terraarion lukon.

Enpä ole oikein varma, nainen sanoi hermostuneesti. Eikö se ole vaarallista? Tarkoitan, mitä jos se puree sinua ja karkaa. Se on kobra, eikö? Tietääkseni niiden purema on tappavan myrkyllinen!

Tiiran sydän hakkasi, mutta hän teki kaikkensa näyttääkseen rauhalliselta. Vaikka hänen selkänsä oli lippalakkipäistä poikaa kohti, hän