Ei oo helppoo

By Dorte Roholte

Viola on aina tiennyt olevansa vähän pulska. Mutta nyt hän joutuu hyväksymään sen, että hänestä on tullut luokan lihavin tyttö. Asialle on tehtävä jotain! Rajun laihdutuskuurin seurauksena Viola hoikistuu, ja luokan pojatkin alkavat huomaamaan eron. Mutta miksi Violan paras ystävä Simone alkaa yhtäkkiä käyttäytyä niin omituisesti Violaa kohtaan? Onko laihduttaminen sittenkään tie onneen?Samalla luokalla on myös nörttimäinen Rasmus, joka on antanut numeronsa tytölle, josta pitää. Luokan pojat käyttävät Violan kännykkää lähettääkseen Rasmukselle viestin ja esittävät Rasmuksen ihastusta. Pian Rasmukselta tulee yllättävän ihania viestejä Violan kännykkään. Uskaltaako Viola kertoa Rasmukselle totuuden?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 25, 2023
• ISBN: 9788728260395

Book preview

Ei oo helppoo

Translated by Amanda Puerto-Lichtenberg

Original title: Ikke lutter lagkage

Original language: Danish

Copyright © 2006, 2022 Dorte Roholte and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728260395

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1.

Kato tota!

Viola olisi halunnut kuiskata Simonelle ja osoittaa valvontakameran näyttöä.

Kato tota läskiä tyttöä!

Sillä on samanlainen paita kuin mulla.

Ja paidan ja housujen välistä pursuu valtava vatsamakkara!

Mutta hän ei sanonut niin. Hän onnistui viime hetkellä pitämään suunsa supussa.

Se seisoo ihan sun vieressä, Simone…

Niin hän olisi sanonut seuraavaksi. Mutta sekuntia ennen kuin sanat pääsivät ulos, Viola tajusi että läski tyttö, jolla oli samanlainen paita ja sen alta pursuava vatsamakkara, oli hän itse. Hän käänsi nopeasti katseensa pois näytöltä. Ei tämä voinut olla totta. Ei kai hän niin lihava voinut olla. Eihän kukaan ollut koskaan sanonut siitä hänelle. Ei äiti eikä isä eikä Simone eikä kukaan muukaan.

- Mitä sä oikee jumitat siinä? naurahti Simone ja tönäisi Violaa kiusoittelevasti. Tykkääksä näistä?

Simone piti kädessään korvakoruja, jotka roikkuivat kaupan muovilapussa. Viola vilkaisi korvakoruja.

- Noi on tosi söpöt, hän totesi.

- Nii, eiks ookki? Simone yhtyi.

Viola ei voinut olla katsomatta taas valvontakameran näyttöä. Kuva oli mustavalkoinen ja jotenkin kummallisen vääristynyt. Ehkä se johtui siitä, että kamera sijaitsi aivan vaatekaupan katonnurkassa. Siksi hän ei ollut myöskään heti tunnistanut itseään. Mutta hän oli tunnistanut Simonen. Eli kameran kuvan oli pakko olla melko todellinen. Mikä tarkoittaisi siis sitä, että vatsamakkara oli todellakin olemassa. Viola katsoi alas omaa vartaloaan.

Ei se näyttänyt niin pahalta. Ehkä siksi, että hän veti nyt vatsaa sisään. Näytölläkään hän ei näyttänyt enää niin isolta, kun ei seissyt rentona. Mutta oli hän silti lihava. Sen näki aivan selvästi, varsinkin kun vertasi Simoneen. Kuinka kauan siitä mahtoi olla, kun he olivat pystyneet käyttämään samoja housuja? Viola totesi itsekseen, että siitä oli hyvin pitkä aika. Vuosia. He olivat olleet ystäviä pian kolme vuotta. Alussa he olivat melkein samankokoisia. Mutta eivät he koskaan oikeasti lainanneet toisiltaan vaatteita, kunhan vain sovittelivat niitä peilin edessä. Violan housut olivat jo silloinkin hieman liian isoja Simonelle, ja Simonen housut meinasivat ratketa saumoistaan, kun Viola puki ne päälleen.

- Mikä on? kysyi Simone ja katsoi ystäväänsä. - Ootko sä vihanen?

- En, en. Ei mulla oo mitään hätää.

- Ostanko mä nää?

- Osta ihmeessä. Ehkä niitä ei oo enää ensi kerralla.

Viola tiesi, mitä vastata. Piti sanoa juuri sitä, mitä Simone halusi kuulla.

- Ei, en mä sittenkään taida. Mun äiti saa hepulin, jos mä ostan tässä kuussa vielä lisää tavaraa. Tuu, mennään.

He poistuivat vaatekaupasta. Oli aamupäivä, eikä ostoskeskuksessa ollut kovin montaa asiakasta. Mutta he olivat törmänneet luokkakavereihinsa Louiseen ja Lisetteen. Kello oli vain puoli yksitoista. He olivat menneet tavalliseen tapaan kahdeksaksi kouluun, mutta heidän luokanopettajansa Bodil ei koskaan ilmestynyt paikalle. Heillä olisi ollut Bodilin opetusta koko päivän, lounaan jälkeistä tuplatuntia lukuun ottamatta. Silloin oli saksaa. Bodilin sijaan vararehtori Jette oli tullut luokkaan opettamaan äidinkieltä. Hän oli kertonut, että Bodil on kipeä ja että heillä olisi seuraavat kaksi tuntia vapaata. Yhdeltätoista alkavalle tunnille tulisi sitten sijainen. Simone oli ehdottanut, että he menisivät ostoskeskukseen katselemaan vaatteita. He kävivät myös McDonald’sissa syömässä hampurilaiset.

Viola maistoi vieläkin sipulin maun suussaan, kun he ohittivat ostoskeskuksen kukkakaupan. Kunpa hän ei olisi syönyt sitä hampurilaista. Ei hänen edes tehnyt erityisemmin mieli, mutta Simone ei ollut syönyt aamupalaa. Viola alkoi melkein voimaan pahoin ajatellessaan hampurilaista. Oli niin tyhmää syödä se. Mutta ei se vatsamakkara voinut johtua pelkästään hampurilaisesta.

- Onkohan meillä taas se kuuma sijainen, Tom, pohti Simone ja puraisi huultaan. Tai sitten se Lisbeth, joka oli viime kerralla.

- Simone, aloitti Viola.

He kävelivät leipomon ohi.

- Simone, eikö musta ookkin tullut ihan liian läski?

Simone huokaisi luovuttavasti.

- Älä viitsi, Viola. Ei todellakaan oo. Miks sä koko ajan sanot noin?

Viola ei vastannut, mutta kohautti olkiaan. Olihan siitä pitkä aika, kun hän oli viimeksi tätä kysynyt. Yli kuukausi. Silloin, kun he katsoivat leirikoulukuvia. Silloinkaan Simone ei ollut myöntänyt mitään. Viola uskoi, että vahingossa ja huonosta kuvakulmasta otetut kuvat aiheuttivat sen, että hän näytti luokan lihavimmalta tytöltä. Mutta silti hän oli ollut koko loppupäivän huonolla tuulella, vaikka Simone oli yrittänytkin parhaansa mukaan piristää häntä.

- Mä oon liian läski, hän totesi hetken päästä, kun he olivat lähteneet kauppakeskuksesta.

Kylmä tuuli puhalsi, ja hän veti paitaa alemmas ja takkia kiinni. Ostoskeskuksen liput liehuivat korkealla heidän yläpuolellaan. Maaliskuun valo häikäisi silmiä kauppakeskuksen keinovalaistuksen jälkeen.

- Lopeta nyt, Viola, Simone sanoi uudestaan. - Et sä oo samalla tavalla läski, kuin esimerkiks A-luokan Tine, eiks nii? Sä oot korkeintaan vähän pulska. Mut ei sitä huomaa yhtään!

Simone työnsi kätensä Violan käsivarren alle ja nykäisi tämän mukanaan. Hetken Viola halusi unohtaa kaikki ajatukset siitä, että hän oli liian lihava. Se oli niin houkuttelevaa, niin helppoa, ja niin hänellä olikin tapana tehdä. Simone sai aina ajatukset