Kanelia ja suukkoja 6: Emilie ja Esteban

By Astrid Heise-Fjeldgren and Sanni Haahdenmaa

Hädässä parhaat ystävät tunnetaan

Sille on luvannut auttaa Sophiaa harjoittelemaan Tanssii Tähtien Kanssa Juniorin koe-esiintymiseen, mutta Ginny ei tunnu olevan mielissään Sophian uudesta roolista kaveriporukassa. Sille ja Ginny ovat myös todella huolissaan Emiliestä, joka tuntuu laihtuneen ja syö merkillepantavan vähän. He haluaisivat auttaa, mutta Emilie tietää itse mitä tarvitsee, kun hän näkee Estebanin. Mutta saako Emilie ottaa kulkukoiran, kun hänen äitipuolensa odottaa juuri vauvaa?

Kanelia ja suukkoja -kirjasarja kertoo 14-vuotiaasta Sillestä, koulusta, kavereista, bileistä ja pojista. Astrid Heise-Fjeldgren on tanskalainen kirjailija ja kääntäjä ja kirjoittanut useita suosittuja nuortenkirjoja.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Nov 30, 2022
• ISBN: 9788702355529

Book preview

1

OLETTEKO TE OIKEASTI SITÄ MIELTÄ, ETTÄ SE ON TERVEELLISTÄ?

kysyn muilta. Olemme Emilien luona kylässä. Sophia ja Ginny istuvat hänen sängyllään, minä tutkin kirjoituspöydän ääressä pikkuporkkanapussia. Emilie seisoo ovella.

Tietysti, Emilie vastaa ovenkarmiin nojaten. Mä syön pussillisen päivässä.

Mäkin tykkään niistä, Sophia vakuuttaa ja ojentaa pitkiä jalkojaan. Ginny nyökkää, ja luon häneen epäileväisen katseen. Nähtävästi paras ystävänikin on muuttunut petolliseksi pupuksi.

Joo, mutta tässä lukee, että sata grammaa porkkanoita vastaa kahtasataa prosenttia ihmisen päivittäisestä A-vitamiinin tarpeesta, väitän vastaan. Eli jos ihminen syö koko pussin… katsahdan nopeasti pussin etikettiä, jossa lukee Nettopaino 250 grammaa, …niin sitten hän tulee saaneeksi… mitä, viisisataa prosenttia omasta A-vitamiinin tarpeestaan.

No ehkä sä voisit syödä sitten vaikka yhden pussin joka viides päivä, Ginny ehdottaa kiusoitellen.

Ei sillä ole mitään merkitystä, Emilie sanoo. Totta kai A-vitamiinikin varastoituu kehoon, mutta porkkanoita voi kyllä syödä huoletta kilokaupalla. Yliannostuksen vaara syntyy vain, jos käyttää A-vitamiinia sisältäviä ravintolisiä jatkuvasti liikaa tai jos syö maksaa joka päivä.

Oletko sä varma?

Emilie nyökkää. Mä kipaisen kysymässä isältä, hän sanoo.

Maksaa joka päivä, hyi miten ällöttävää, Sophia sanoo.

Mutta tavallaanhan se voisi olla toimiva laihdutuskuuri, Ginny lisää ja katsoo minua.

Mä en saisi nieltyä palastakaan , sanon.

Siksipä juuri, Ginny sanoo, ja sitten sekä hän että Sophia purskahtavat nauruun.

Hah hah, jupisen. Miten voisin suhtautua laihdutuskuuriini vakavasti, kun muut ottavat sen pelkkänä vitsinä?

En ole normaalisti mitenkään erityisen kiinnostunut painostani. Elämä on liian lyhyt ja kakut liian herkullisia. Mutta viime aikoina on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat saaneet minut ajattelemaan, että olisi hyvä pudottaa viisi kiloa. Noin suunnilleen.

Ensin söin joululomalla suuret määrät suklaata tukahduttaakseni tylsyyteni, joka johtui siitä, että ystäväni olivat lomalla. Sitten menin Sophian kanssa mökille. Mursin siellä solisluuni, ja sen jälkeen istuin todella pitkiä aikoja paikallani, jopa minun kaltaisen sohvaperunan mittapuulla. Kadut olivat koko tammikuun ajan ihan älyttömän liukkaita, ja koska olin juuri kärsinyt solisluuni ja uutenavuotena sijoiltaan menneen olkapääni takia, äiti ja isä katsoivat parhaaksi, että menisin kouluun Sophian äidin kyydillä. Pikkuveljeni Sigurd ei katsonut sitä hyvällä, mutta sellaista se on, tough luck, veliseni, hanki omia ystäviä, joiden äideillä on autot ja huono omatunto.

Hymyilen itsekseni ja katson Sophiaa, joka istuu ja heiluttelee toista jalkaansa. Ginny selailee yhtä Emilien monista kirjoista.

Miten treeneissä sujuu? kysyn. Koe-esiintymiseenhän on enää vain viikko.

Sophia nyökkää ja kääntyy puhumaan Ginnylle: Tanssii tähtien kanssa Junior…

Mä olen kuullut siitä, Ginny sanoo ja katsoo suoraan eteensä.

Mun mielestä se kuulostaa tosi jännältä, Sophia, sanon kiireesti peittääkseni Ginnyn puuttuvan innostuksen.

Mä haluaisin harjoitella tanssiparin kanssa, Sophia sanoo ja katsoo minua.

Okei, sanon. Kyllä se mulle sopii. Ginny silmäilee minua. Siis jos sä tarkoitit mua, lisään nopeasti.

Sophia nyökkää. En katso Ginnyä, sen sijaan vilkaisen ulos ikkunasta kohti Ørestadin tornitalojen takana levittäytyvää puistoa. Talven pimeys roikkuu maiseman yllä kuin musta hattu, kaukaisuudesta erottuu vain rivi pieniä vilkkuvia valoja.

Kun Sophia mainitsi ensimmäistä kertaa koe-esiintymisestä, tiesin heti, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä mukaan. Ei tanssijana, tietenkään, muttei myöskään oppilaana, jonka tehtävänä on oppia askeleet lyhyessä ajassa. Kyllähän minä siihen pystyisin, siis oppimaan askeleet lyhyessä ajassa, ainakin yhtä hyvin kuin kaikki poliitikot ja urheilijat. Mutta Tanssii tähtien kanssa Junioriin halutaan vain lahjakkaita urheilijoita. Ja minä olen lahjakas ainoastaan… sohvalla istumisessa. Siinä olen yksinkertaisesti maailman parhaimmistoa. Tai ei, okei, olen minä aika hyvä myös kaatumaan. Mahtaakohan olla olemassa sellaista lajia kuin kaatumisurheilu?

Huokaisen ja käännän katseeni sängyllä istuviin ystäviini.

Mitä Emilie meni kysymään? kysyn. Toivottavasti ei sitä porkkanajuttua.

Ei, Sille, Ginny sanoo, aivan kuin olisin idiootti. Hän meni kysymään, voitaisiinko me jäädä syömään.

Jos me harjoiteltaisiin pari kertaa muutamia vakio- ja latinalaistansseja, niin mä pystyisin saamaan paremmin tuntumaa siihen, millaista koe-esiintymisessä on sitten ensi lauantaina, Sophia sanoo.

Mä tulen mukaan, sanon ja vilkaisen Ginnyä. Niin kuin me puhuttiin.

Sophia nyökkää. Tosi kiva juttu, Sille. Koe-esiintymiseen saakin ottaa jonkun mukaan. Ystävän. Koska siellä voi joutua odottamaan ihan tosi kauan.

Kuvittelen mielessäni tv-studion, joka kuhisee laihoja, treenattuja urheilijalupauksia ja vieläkin laihempia ja notkeampia tanssijoita. Ja sitten kuvittelen itseni. Sumo-Sillen. Tässä on syy, miksi minulla on kova kiire pudottaa viisi kiloa. Vähintään.

Osa ohjelmaan jo valituista urheilijalupauksista tulee studiolle lauantaina, mutta mulla ei ole aavistustakaan, mikä heidän tasonsa on.

Ovathan he varmaan hyvässä kunnossa, Ginny sanoo ja katsoo ovelle.

Niin, ajattele vaikka Lukasta, sanon. Ex-poikaystäväni on oikea huippu-uimari.

Joo mutta mitä jos mä saankin parikseni jonkun kaksimetrisen ja satakiloisen jääkiekkoilijan? Sophia sanoo.

No sitä varten onkin hyvä, että sä saat harjoiteltua Sillen kanssa, Ginny sivaltaa.

Sophia nauraa ääneen.

Heko heko, sanon ja tunnen oloni loukkaantuneemmaksi kuin mitä minun pitäisi.

Laihdutuskuuri liittyy myös Lukakseen. Koska Lukas ei alkanutkaan seurustella sen aarhusilaisen Cecilien kanssa, ehdin jo luulla, että vaara oli ohi ja rauha maassa, mutta sitten kuulin juoruja siitä, että Lukas oli nähty jonkun toisen tytön kanssa.

Enkä minä kestä sitä, että Lukaksella sujuu hyvin, kun minulla ei ole ketään, kenestä olisin edes hitusen verran kiinnostunut. EI KETÄÄN.

Sä olet kyllä ilkeä, Sille, vihainen ääni sanoo.

Enpäs, mä olen vain epätoivoinen, mumisen itsekseni.

Mitä, Sille? Ginny kysyy Emilien sängyltä. Hän aistii, että jokin on vialla. Mutta koska se jokin liittyy Lukakseen, häntä ei kiinnosta kuulla enempää. Ginnyllä on omatkin ongelmansa.

Porkkanoita mä tässä vain mietin, vastaan, ja Ginny pyörittelee silmiään.

Ginny on paras ystäväni, on aina ollut, tulee aina olemaan. Mutta viime vuonna Emiliekin alkoi hengailla meidän kanssa, ja se on okei. Ihan alussa minusta tosin tuntui, että Ginny tykkäsi enemmän Emiliestä kuin minusta. Nyt meillä kolmella sujuu hyvin. Sen sijaan en saa ihan kiinni siitä, miten Ginny suhtautuu Sophiaan, meidän luokan uuteen tyttöön.

Ginnyllä ei ollut mitään sitä vastaan, että lähdin joululomalla Sophian mukaan mökille. Sillä hän oli itse samaan aikaan Pariisissa. Mökkireissun jälkeen Ginny, Emilie ja minä kävimme hienoissa uudenvuoden bileissä, jonne Sophia ei tullut, sillä hän jäi hoitamaan pikkusiskoani. Mutta bileiden jälkeisestä aamusta lähtien hän on ollut meidän kanssa, Sophia siis. Hän pitää sitä itsestäänselvyytenä, ja huomaan, että Ginny on sen suhteen hieman epäröivällä kannalla. Sen näkee jo, kun katsoo heitä tuossa Emilien sängyllä: Sophia istuu ryhdikkäästi, pitkät jalat ojennettuina, ja keinahtelee vain omissa korvissaan soivan musiikin tahtiin. Ginny istuu puoliksi selin Sophiaan ja katsoo minua kysyvästi. Jos me olisimme kahdestaan tai Emilien kanssa kolmistaan Ginnyn luona, hän makaisi varmasti sängyllä pitkin pituuttaan.

Mitä minun pitäisi tehdä? Ginny tuijottaa minua yhä aivan kuin haluaisi minun kertovan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Otan porkkanan. Ja toisenkin. Ne ovat aika pieniä.

Mä tiedän yhden tyypin, jonka kasvot muuttuivat ihan oransseiksi porkkanoiden syömisestä, Sophia huomauttaa, kun nappaan pussista kaksi porkkanaa kerralla. Näytti siltä kuin hänellä olisi ollut huonosti levitettyä itseruskettavaa naamassa. Sophia nauraa. Minäkin nauran. Ginny nyppii kynttään.

Ah, itseruskettava, mulla olisikin sille nyt käyttöä, sanon ja kosketan marmorinvalkoista käsivarttani. Sophia nyökkää. Katson Ginnyä. Hänen ihonsa on kauniin vaaleanruskea kuten aina, sillä hänen äitinsä ja isänsä ovat Intiasta. Eikä minulla ole mitään syytä olla sen vuoksi vihainen.

Sä olet onnekas, Ginny, sanon ja yritän vangita hänen katseensa. Sä näytät aina siltä kuin sä olisit juuri ollut lomamatkalla etelässä.

Hän kohottaa kulmakarvojaan. Ja kyllä minä sen tiedän, toisinaan Ginnyä kiusataan ja haukutaan, ja ihmiset luulevat, että hän on paennut sotaa, vaikka hän on asunut koko ikänsä Amagerissa. Mutta miten se voi olla hänelle mikään ongelma, kun hän on niin äärimmäisen kaunis?

Ginny, aloitan, mutten ehdi sanoa enempää, sillä Emilie palaa huoneeseen ja kertoo, että me voimme jäädä syömään.

Onko teillä oikeasti tarpeeksi ruokaa kolmelle ylimääräiselle syöjälle, tällä tavalla yllättäen? kysyn ja hypistelen viimeisiä oransseja porkkananpalasia pussissa. Eihän pikkuporkkanoista nyt varsinaisesti kylläiseksi tule.

On, keittiö pursuaa ruokaa, Emilie selittää. Aina. Eihän hän saa nähdä nälkää, nyt kun hänen täytyy syödä kahden edestä.

Hän tarkoittaa Anna-Bethiä, Emilien äitipuolta, joka on raskaana.

Emilie jää ovelle seisomaan.

Voinko mä tarkistaa yhden asian ihan nopeasti sun tietokoneelta? Sophia kysyy.

Emilie kurtistaa kulmiaan. Sophia pitelee iPhonea kädessään.

Joo… Emilie sanoo lopulta.

Nousen työtuolilta.

Sophia menee sivustolle, jossa on klippejä tanssiohjelman amerikkalaisesta versiosta. Dancing with the Stars Junior Edition.

Voi jessus kuinka taitavia he ovat, Sophia sanoo.

Istun Ginnyn viereen sängylle. Hän on huonolla tuulella, enkä osaa sanoa, johtuuko se Sophiasta. Ja minun innostuksestani Tanssii tähtien kanssa Junioria kohtaan. Välillemme on noussut äkäisyyden muuri. Ginnyn käsi on sängyllä kilometrin päässä omastani. Haluaisin kuroa välimatkan kiinni ja tarttua Ginnyn käteen. Kertoa hänelle, että kyllä kaikki järjestyy. Joen suhteen.

Sen sijaan huokaisen.

Joe.

Ginny joutui todella taistelemaan löytääkseen Joen ja päästäkseen hänen kanssaan juttusille, ja sen Luomumessu-päivän jälkeen ajattelin jo, että jes, nyt asiat sujuvat niin kuin pitääkin. Mutta olin väärässä.

Katson Ginnyä ja muodostan huulillani Joen nimen. Hän pudistaa päätään katse Sophiassa.

Ginnyn sanoo, ettei edes haluaisi seurustella Joen kanssa. Hän haluaisi vain tapailla. Mielestäni se on kyllä vuosisadan vale. Tällä hetkellä hartain toiveeni on, että joku havaitsisi koe-esiintymisessä lahjani (miinus viisi kiloa). Samalla minun pitää kuitenkin huolehtia siitä, että Ginny ja Joe löytävät uudelleen tien toistensa sydämiin. Kuinka vaikeaa se voisi edes olla? He ovat kuin luotuja toisilleen, minä yksinkertaisesti TIEDÄN sen. Siirryn hieman lähemmäksi Ginnyä. Emilie ei ole vieläkään istuutunut alas, sen sijaan hän astelee huoneessa edestakaisin eikä huomaakaan, kun taputan sänkyä kutsuvasti. Kyllä Emilie nyt hitto soikoon mahtuu istumaan tässä Ginnyn ja minun vieressä. Mutta Emiliestä paistaa levottomuus. Nyt hän hymyilee minulle, rauhoitellen. Huomaan kuitenkin, että hän on surullinen, vaikka hän väittää toisin.

Sophia osoittaa näyttöä. Katsokaa, tuo on se pari, joka voitti.

Ruudulla näkyy siro tyttö, jonka hiukset on palmikoitu tuhansille timantein koristelluille leteille. Hänen vieressään on poika, jolla on täydellisen lihaksikkaat käsivarret ja komea rusketus, tietenkin, eihän lölleröitä käsiä ja vatsamakkaroita tv:ssä kuulu näkyäkään.

Minkä lajin urheilija tuo poika on? kysyn.

Poika on tässä se tanssija, Sophia selittää. Tyttö on voimistelija.

Eikö se ole melkein huijausta? kysyn. Eikö voimistelu olekin vähän kuin tanssimista?

Joo, no on hän kyllä enemmän tanssija kuin sä, Ginny piikittelee.

Näytän hänelle kieltä ja vaihdan tyylikkäästi aihetta. Mmm, mä haistan pekonin, sanon Emilielle.

Tarjolla on salaattiakin, Emilie vakuuttaa, aivan kuin laihdutuskuuri olisi minulla tässä päällimmäisenä mielessä. Ginny nauraa ilkeästi.

Äh, mä sain varmaan täytettyä mun päivän kasvistarpeen tällä porkkanapussilla, sanon kiireesti. Emilie kurtistaa kulmiaan, muttei anna hymynsä hyytyä. Minusta on tullut hänen projektinsa, sillä hän on itse nimittänyt itsensä ruoka- ja treeniasiantuntijaksi. Hän on aina ollut kiinnostunut aiheesta, siis sinä aikana, kun me olemme hengailleet hänen kanssaan, mutta nyt homma alkaa mennä jo liian pitkälle. Viime viikolla aloitimme koulussa uuden ryhmätyön, ja sillä aikaa kun Emilie meni puhumaan meidän luokanvalvojallemme Carstenille, minä yritin jutella Ginnyn ja Sophian kanssa Emiliestä. Mutta Ginny ei oikein halua puhua kanssani, jos