Sääskentapporock

By Katariina Romppainen

12-vuotias Vimpe on lakannut salailemasta kitaransoittoaan. Asiat menevät kuitenkin jälleen mönkään. Kesäksi Kuolio-bändin kanssa kaavaillut treenit ovat vaakalaudalla Vimpen perheen Lapin-matkan takia. Vimpe keksii kuitenkin oivan ratkaisun: hän hoitaa bändille juhannuskeikan Lappiin! Kun käytännön järjestelyt eivät mene suunnitelmien mukaan, apuun tarvitaan Lapin luonnonvoimat – erään neuvokkaan pikkusiskon ohella.Sääskentapporock on Salaisen sähkökitaran itsenäinen jatko-osa, jossa Vilhelmille ja hänen bändikavereilleen sattuu ja tapahtuu Lapin upeissa maisemissa.Trilogia seuraa 11-vuotiasta kitaristi Vilhelmiä ja hänen yhtyettään, joka levittää punkpopin ilosanomaa muille varhaisnuorille.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 11, 2022
• ISBN: 9788728304730

Book preview

Sääskentapporock

Copyright © 2006, 2022 Katariina Romppainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728304730

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Kitara ei ollut koskaan painanut Vilhelmin sylissä niin raskaana kuin sinä iltana. Sormet juoksivat kyllä kielillä sukkelasti, ja päällisin puolin soitto sujui mukavasti, mutta kipinä oli kadoksissa. Vilhelmi teki kaikkensa vaikuttaakseen normaalilta, muttei saanut toisten riehakkaasta tunnelmasta kiinni.

Kuolio-bändin muut jäsenet, biisintekijä ja laulaja Peejii Mäkinen, basisti Wilma Är ja rumpali Ozmo irrottelivat hilpeinä. Koulu oli tältä vuodelta ohi, ja kesäloma alkaisi seuraavana päivänä todistusten jaon jälkeen.

Vilhelmi tarttui tiukemmin kiinni kitaran kaulasta ja vingutti tavallista synkemmän kitarasoolon. Peejii nyökkäsi hyväksyvästi ja tarttui taas mikkiin.

Tauolla Osmo kaivoi olkakassistaan porkkanoita ja Peejii mutusteli keksejä mietteliään näköisenä. Vilhelmi hörppi vettä pullostaan. Äiti oli laittanut reppuun pari voileipää mukaan, mutta hänellä ei ollut nälkä.

Vilmalla oli. Hän haukkasi ahneesti palan lenkkimakkarasta, ja Osmo irvisti.

– Yäk, miten sä saatat syödä kuollutta eläintä?

– Ihan hyvin, enhän mä sitä itse ole tappanut, Vilma tuhahti.

Peeji katsoi Vilhelmiä.

– Kosonen, kaikki ookoo?

– Joo.

Mutta Vilhelmi ei voinut katsoa Peejiitä silmiin. Voi luoja. Miten ihmeessä hän saisi kerrotuksi bändin johtajalle ikävät uutisensa?

– Ootteko te tsekanneet jo kesäkuun kalenteria? Peejii kysyi. – Ehdottaisin, että pidettäisiin treenejä niin usein kuin mahdollista. Vähintään joka toinen päivä. Saataisiin uudet biisit kulkemaan täpöillä Linturockiin mennessä. Olisi noloa soittaa huonosti tämän alueen ekassa kaupunginosafestivaalissa. Elokuuhun on onneksi vielä pari kuukautta. Seuraavat harkat voisi olla jo huomenna iltapäivällä.

– Kyllä mulle sopii, Osmo sanoi. Vilma nyökkäsi suu täynnä makkaraa.

Vilhelmi ei sanonut mitään.

– Sulla Vimpe ei varmaan ole mitään tätä ehdotusta vastaan, Peejii sanoi. – Sun soittomotivaatio on kybä plussaa. Et ole ollut pois yksistäkään reeneistä koko keväänä.

Vilhelmi hymyili kankeasti mutta pysyi vaiti. Peejii katsoi taas muita bändiläisiä.

– Muistutan vielä kesäkuun kahdeksannesta. Me Kososen kans täytetään silloin kakskytäneljä vuotta!

Osmo ja Vilma virnistivät. Sekä Peejii että Vilhelmi olivat syntyneet samana päivänä ja samana vuonna ja täyttäisivät molemmat kaksitoista – eli yhteensä kaksikymmentäneljä vuotta.

– Mitäs tuumaat Vimpe, jos pidettäis täällä meidän treenikämpässä pienet pippalot merkkipäivän kunniaksi? Peejii kysyi.

Vilhelmi rykäisi. Enää hän ei voisi istua totuuden päällä.

– Huono idea, hän ynähti.

– Tä?

– Niin siis, sä voit toki pitää, mutta… Mä olen matkoilla.

– Siis mitä sä sanoit? Peejii tuijotti häntä kummissaan.

– Me lähdetään koko perhe Lappiin, Vilhelmi sai sanotuksi. – Jo huomenna.

Peejiin naama venähti.

– Harmi, olisi ollut niin kiva juhlia kimpassa… Okei. Ei yhteisiä synttäreitä, eikä treenejä huomenna eikä ensi viikolla. Ei se mitään. Meillä on onneksi pitkä loma edessä. Koska te tulette takaisin?

Tästä en selviä, Vilhelmi ennätti ajatella ennen kuin avasi suunsa.

– Elokuussa, hän sanoi. – Me tullaan takaisin elokuun alussa.

Vilhelmin ilmoitus kaikui autotallin betoniseinissä ikuisuuden. Osmolla meni porkkananpala väärään kurkkuun ja Vilmalla kesti kauan niellä viimeinen pätkä makkaraansa.

Aina niin nokkela Peejii tuijotti Vilhelmiä sanattomana. Uutinen näytti järkyttäneen kuoliolaisia. Järkyttäjä itse tunsi olonsa aavistuksen verran keventyneeksi. Asia oli painanut jo monta viikkoa, siitä saakka kun äiti oli ilmoittanut jäävänsä vuorotteluvapaalle. Kesä vietettäisiin hänen kotikylässään Haukka-aavalla Vilmajärven kunnassa itäisessä Lapissa koko perheen voimin.

Äiti oli ollut kuuro poikansa vastusteluille, eikä Vilhelmin auttanut muu kuin niellä tosiasiat. Bänditreeneihin ei olisi asiaa ennen loppukesää. Vilhelmin sydän pamppaili, mutta hän koetti pysyä tyynenä. Se oli vaikeaa, sillä Peejii katsoi häntä suoraan silmiin myrkyllisesti.

– Niin että meinaat olla koko kesän matkoilla? Peejii kysyi.

– Juu.

– Ei käynyt mielessä mainita asiasta meille yhtään aikaisemmin? Peejii sanoi ja jatkoi ivallisesti:

– Ellet satu muistamaan, niin sä olet ollut mukana tämmöisessä punkbändissä kuin Kuolio kohta puoli vuotta.

– Kuulostaa tutulta, Vilhelmi naurahti ja tavoitteli kepeyttä. – Sehän on se sama bändi, millä oli keikka ystävänpäivänä Klubikulmalla. Kyllä maailma on pieni!

Peejiitä ei huvittanut Vilhelmin ontuva huumori.

– Sä tiedät, kuinka paljon me muut ollaan odotettu kesälomaa ja sitä, että voidaan lopultakin panostaa harjoitteluun, hän jatkoi. – Silti sulla on pokkaa tulla sanomaan päivää ennen lomaa että sori, mulla onkin muuta hauskempaa mielessä.

Vilhelmi nielaisi. Peejii oli nyt epäreilu. Eihän hänellä ollut mitään hauskempaa koko elämässään kuin Kuolio. Jos hän itse olisi saanut päättää, hän olisi vaikka asunut koko kesän tässä kellarissa ja nukkunut soittokamojen keskellä. Mutta ei kaksitoistavuotiaalla ollut päätäntävaltaa omiin asioihinsa, ei ainakaan heidän perheessään.

Hän pysyi vaiti. Vaikka hän kuinka selittäisi, Peejii ei voisi ymmärtää. Mäkisen äiti ja isä olivat aivan erilaisia ihmisiä kuin Vilhelmin vanhemmat Anneli ja Jari Kosonen. Mäkiset kannustivat poikansa bändiharrastusta, eivätkä koskaan olisi voineet kehitellä niin itsekästä lomanviettosuunnitelmaa kuin Vilhelmin äiti oli tehnyt.

– Minä haluan, että sinä tutustut kunnolla omiin juuriisi, kuului äidin perustelu päätöksestään.

– Kymmenen pistettä kauniista ajatuksesta, mutta miksi juuri nyt? Vilhelmi tivasi vastaan. – Just kun mulla olisi ollut eka kerran kivaa kaupungissa kesällä.

– Aina ei voi olla kivaa! äiti tokaisi. – Sinä