Rokkisokki

By Katariina Romppainen

Kitaristi Vilhelmi on uransa huipulla! Hänen bändinsä Kuolio on kutsuttu esiintymään valtakunnalliseen bändikatselmukseen. Korttitalo uhkaa kuitenkin kaatua vakavan sairastumisen takia. Kun Vimpe parantelee sairaalassa keuhkokuumettaan jännittäen, kuinka keikan käy, kuvioihin astuu kilpaileva kitaristi.Ei ole helppoa olla 12-vuotias. Varhaisnuoren mieltä sekoittavat niin musiikkiharrastus, sairastuminen kuin naapurin ihana Kukka-Maariakin. Kertomus päättää Vimpestä kertovan trilogian.Trilogia seuraa 11-vuotiasta kitaristi Vilhelmiä ja hänen yhtyettään, joka levittää punkpopin ilosanomaa muille varhaisnuorille.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 11, 2022
• ISBN: 9788728304723

Book preview

Rokkisokki

Copyright © 2008, 2022 Katariina Romppainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728304723

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Vilhelmi tutkaili vaatevarastoaan. Mustaoranssi paita ja oranssit farkut näyttivät tyylikkäiltä, mutta ne olivat olleet hänellä yllä jokaisella Kuolio-bändin keikalla tähän asti. Sitä paitsi hän oli varmasti jo kasvanut farkuista ulos.

Niin hän olikin. Mutta ei suinkaan lahkeista, vaan mahan kohdalta.

Vilhelmi tuijotti itseään järkyttyneenä lastenhuoneen peilistä. Hän ei saanut farkkujen vetoketjua läheskään kiinni. Totuus oli ruma ja julma. Vilhelmi Kososelle oli kasvamassa pallomaha.

Nyt jo. Hän oli vasta kaksitoistavuotias. Ja tämän kaupungin kovimman punkbändin kitaristi. Ei hän saanut lihoa. Mikä yhtye sellainen oli, jonka kitaristi tulisi lavalle hitaasti lyllertäen? Joka soittaisi skittaa valtakunnallisessa nuorisobändien katselmuksessa kuin Väinämöinen kanteletta, mahansa päällä vaakatasossa pidellen?

Kutsu bändikisaan tulisi päivänä minä hyvänsä. Oikeastaan sen olisi pitänyt jo tulla, mutta Vilhelmi oli luottavainen. Mikään esiraati ei voisi pysyä kylmänä heidän loistavalle demolleen.

Kohta olisi myöhäistä laihduttaa. Asialle oli tehtävä jotain ja heti. Vilhelmi riisui nopeasti esiintymisvaatteensa ja sulloi ne vaatekaapin perimmäiseen nurkkaan, sinne, missä hänen kitaransa oli pitkään ollut piilossa.

Kaksikymmentä, kaksikymmentäyksi, kaksikymmentäkaksi… Vilhelmi makasi lattialla lyhyissä kalsareissaan ja teki vatsalihasliikkeitä. Ihmeen paljon hän jaksoi, vaikka mahanalku oli tiellä.

Syy lihomiseen oli selvä: pitkä joululoma herkkuineen. Vilhelmi oli tankannut itseään erityisesti suklaakonvehdeilla ja juonut niiden päälle litratolkulla limsaa. Liikunta oli taas kerran jäänyt vähiin. Hän ei ollut viitsinyt tehdä pimeässä ja märässä loskassa kävelylenkkejä eikä muutakaan fyysisesti rasittavaa. Luokkakaverit höntsäsivät kiekon kanssa kelillä kuin kelillä, samaten pikkusisko Kastehelmi eli Soosi, mutta Vilhelmiltä puuttuivat urheilugeenit. Kun vesisateet olivat muuttuneet tulipalopakkasiksi, Vilhelmi oli ruvennut nautiskelemaan täysillä sisätiloista, kuuntelemalla musaa karkkipussin kera.

Pitäisikö hänen kehittää itselleen jokin urheiluharrastus nyt uuden vuoden kunniaksi? Yhdeksänvuotias Soosi treenasi lätkää kaksi kertaa viikossa ja kävi sen lisäksi jazztanssitunneilla. Epämusikaalinen pikkusisko ei osannutkaan soittaa kuin Ukko Nooaa ja teki siinäkin virheen.

Vilhelmi makasi lattialla reporankana. Pieni tauko, ja sitten vielä yksi viidentoista liikkeen sarja. Kotona jumppaaminen oli kyllä naurettavaa. Hänen pitäisi hankkia kuntosalikortti. Painonnosto saattaisi hyvinkin sopia Kososen Vimpen vakaalle, sitkeälle ja vahvalle luonteenlaadulle.

Yksi, kaksi, kolme… Hiki valui noroina otsalta alaspäin ja kutitti silmiä. Vilhelmin oli pakko nousta ja avata ikkuna, vaikka ulkona oli kaksikymmentä astetta pakkasta.

Onneksi pian koittaisi taas tavallinen arki. Koulu alkaisi huomenna ja Peejii palaisi paratiisisaarilta, minkä jälkeen päästäisiin välittömästi bänditreeneihin. Niitä olikin odotettu koko joululoma. Vilhelmi odotti erityisesti sanoitusta, jonka Peejii oli luvannut sorvata loman aikana hänen uuteen sävellykseensä. Biisissä oli erityisen tarttuva melodia, se oli selvää hittiainesta, kunhan vain saataisiin laulajalle sanat suuhun.

Rokkisokki, sokkirokki… Vilhelmi tapaili mielessään mahdollista kertosäettä. Ei hänen sanoitusapuaan tosin kaivattu. Sekin oli jo iso saavutus, että Peejii hyväksyi kitaristin tekemiä sävellyksiä bändin ohjelmistoon, vaikka ne poikkesivatkin yhtyeen aikaisemmasta musiikillisesta linjasta.

Se oli punkkia, yksinkertaista, nopeaa ja aggressiivista peruspunkkia, lyhyitä biisejä ja vihaisia sanoja.

Sokkirokki, rokkisokki…Vilhelmi veti kylmää pakkasilmaa syvälle henkeensä ja jatkoi sitkeästi vatsaliikkeitä, vaikka silmissä musteni. Kahdeksan, yhdeksän, kymmenen…

Yhtäkkiä lastenhuoneen ovi vetäistiin auki. Vilhelmi erotti tuskanhikisen katseensa takaa kolme tytönhahmoa. Yksi oli Soosi, toinen joku samankokoinen ja kolmas heitä kahta selvästi pitempi.

Tytöt tuijottivat häntä, kunnes se alkoi. Kikatus. Se lähti liikkeelle varovaisena hihityksenä ja yltyi sitten hillittömäksi hekotukseksi. Kolme tyttöä nauroi ovella katketakseen. Tai kaksi pienempää nauroi, mutta isoin tuijotti Vilhelmiä kulmat kurtussa.

– Tässä on veljeni Vimpe, kehonrakentaja, Soosi sanoi.

Vilhelmi istui tiukassa kyykyssä lattialla ja yritti peittää vatsaansa polvien taakse.

– Heipä hei, hän sanoi, – ja nyt voitte varmaan poistua.

Soosi virnisti.

– Älä viitsi olla noin kireä, Vimpe. Minä olisin vaan halunnut hakea mun penaalista yhden jutun.

– Joskus toiste sitten, Vilhelmi jatkoi pakotetun kohteliaasti.

– Okei. Tässä on muuten Liisi, mun uusi kaveri, ja tää toinen on Kukka-Maaria, Liisin isosisko.

Vilhelmi nosti varovaisesti katsettaan polvistaan sen verran, että näki, kenestä puhuttiin.

Ei hän paljon ehtinyt nähdä, sillä katse sumeni saman tien. Hän näki siron ja hennon olemuksen, vakavat kasvot ja maailman vihreimmät silmät. Ne katsoivat suoraan kohti Vilhelmiä, aivan kuin Kukka-Maaria olisi laserkatseellaan porannut hänen salaisiin ajatuksiinsa.

– Kivat pupuboxerit sulla, Liisi sanoi kovalla äänellä.

Vilhelmi ei sanonut mitään, hän kärsi. Ovi sulkeutui ja sen takana räjähti ilmoille kammottavin räkänauru, minkä Vilhelmi Kosonen oli konsaan kuullut.

Iltapalalla Soosi tuijotti häntä tiiviisti. Vilhelmi mutusteli porkkanaa muina miehinä.

– Miksi sinä teit niitä vatsalihasliikkeitä? Soosi kysyi. – Et sinä ole ikinä harrastanut liikuntaa.

– Ei kuulu sulle, Vilhelmi sanoi. – Mutta suurkiitos siitä, että tulitte koputtamatta huoneeseemme. Tietääkseni meillä on sopimus, että jos ovi on kiinni, ensin koputetaan ja kysytään, saako tulla sisään.

– Anteeksi, minä unohdin. Olin niin innoissani Liisistä, se tulee mun luokalle huomenna! Ja parasta tässä on se, että ne on muuttaneet joululoman aikana meidän rappuun. Niin lähelle. Ajattele!

Vilhelmi ajatteli ja näki taas edessään eräät vihreät silmät. Ihmeelliset silmät.

Hän punastui.

– Se Kukka-Maaria on myös hirmukiva, Soosi sanoi. – Se tulee sun luokalle.

Porkkananpala oli mennä väärään kurkkuun.

– Mitä sä sanoit? Vilhelmi tarkisti.

– Kukka-Maaria on kans kakstoista, niin kuin sinä. Se tulee sun luokalle huomenna. Muista laittaa vaatteet päälle.

– Joo, Vilhelmi ynähti.

– Sinä olet ihan punainen, Soosi huomasi. – Oletko kipeä? Liisillä on just ollut tosi hankala keuhkoputkentulehdus.

Vilhelmi kokosi itsensä.

– Ei ku mua vaan huvittaa yks juttu.

Sisko katsoi kysyvästi.

– Teidän nimet. Soosi ja Liisi. Kuulostaa lehmäjengiltä.

– Älä pilkkaa, Soosi äsähti. – Ite oot lehmä. Nimittäin lehmästä tehty makkara. Juusto-Vilhelmi!

Siihen Vilhelmillä ei ollut mitään lisättävää.

2

Vilhelmi yritti keskittyä 1980-luvun Suomi-rockista kertovaan tv-dokumenttiin, mutta äiti ja isä häiritsivät. Vanhemmat kiersivät heidän ahdasta asuntoaan, ja isä teki merkintöjä ruutulehtiöön.

– Onneksi investoitiin silloin heti muuton jälkeen parkettiin, äiti sanoi.

– Tämä on vielä aivan hyvä. Hiukan hiomista ja lakkaa, niin lattia on kuin uusi.

– Olisi pitänyt sijoittaa myös keittiöremonttiin, isä tuumasi.

– Nyt se keittiö olisi jo täysin pois muodista, äiti sanoi. – Olemme sentään asuneet tässä yksitoista vuotta. Uusi omistaja haluaa tehdä asunnosta omannäköisensä, ja yleensä remontit aloitetaan keittiöstä.

Vilhelmi havahtui.

– Kuka uusi omistaja?

– Ei vielä kukaan, äiti sanoi nopeasti. – Me vasta suunnitellaan.

– Asunnon myyntiä? Vilhelmi oivalsi. – Miksi ihmeessä juuri nyt?

– Mikäs ihme se on, isä sanoi. – Kolmio on liian pieni neljälle hengelle. Ja jos oikein muistan, olet vaatinut itsellesi omaa huonetta pikkukersasta lähtien.

– Totta, Vilhelmi