Varjo vain

By Reijo Honkonen

Kuka väärentää rahaa idyllisessä Savonlinnassa?Eletään 2000-lukua Savonlinnassa. Aaretti Turtiainen on liikemies, joka omistaa paperipainon. Yritykseen on palkattu töihin myös muuan Nuutti. Nuutin asema yrityksessä on omituinen – hän ei saa palvella asiakkaita eikä kukaan saa tietää, että Nuutti työskentelee Turtiaiselle. Turtiaisen sanoin Nuutti on pelkkä varjo, ei sen enempää eikä vähempää. Kun Savonlinnassa alkaa sitten liikkua väärennettyjä 500 markan seteleitä, rikoskomisario Kujansuun on aika ryhtyä töihin. Vaan onnistuuko Kujansuu selvittämään, kuka maksaa lörtsynsä väärennettelyillä seteleillä ja miksi?Varjo vain on Reijo Honkosen huumorilla maustettu rikosromaani.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 13, 2022
• ISBN: 9788728459768

Book preview

Varjo vain

Cover image: Shutterstock, Unsplash

Copyright © 2003, 2022 Reijo Honkonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728459768

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Nuutti Lemi otti muutaman painoarkin, vei ne valopöydälle ja syynäsi niitä siinä luupin kanssa. Värit olivat kohdallaan, laatu tasaista. Temisevä oli verevämmän näköinen esitteessä kuin luonnossa. Heikku oli muuttanut täytetyn näköisen konttoripäällikön lihaksi ja vereksi. Naukkari syötti lisää tyhjiä arkkeja Heikun kitaan. Heikku louskutti arkit nelivärisiksi ja sylkäisi ne pinoon.

Esitepino oli vaaksan paksuinen. Temisevä hymyili kannessa ja lupasi paljon, arvosti maaseutua ja pientä ihmistä, turvallisuutta ja raittiutta ja perusarvoja, ja rehellisyyttä. Muun muassa. Esite oli tilkitty täyteen asiaa, tekstikoko oli enää kahdeksan pistettä.

Temisevän kädet olivat kuvassa vähän levällään. Ne kädet oli tarkoitettu syliksi, mutta ne olivat trukin piikit, ojossa, äänilastia vailla.

Sisäaukeamalla oli kuva Temisevästä ja sen perheestä. Kannen tumma puku oli vaihtunut villatakkiin. Se oli samaa harmaata kuin vieressä seisova koira. Temisevä kaulaili koiraa, sen akka niiden likkaa ja likka hymyili väkinäisesti sille kaikelle.

Kun puolet arkeista oli painettu, Aaretti Turtiainen tuli konttoristaan, otti yhden painetun arkin, vertasi sitä luupin kanssa värivedokseen ja huusi:

– On liian punaista. Magentaa vähemmäksi.

Nuutti väänsi hanikasta ja istui takaisin jakkaralle täyttämään ristikkoa. Aaretti kääräisi valopöydän luona sätkän, poltteli sitä siinä vähän aikaa ja käveli painosalin poikki ikkunan luo.

– Temisevä menee eduskuntaan asiakysymyksillä, ei imelillä väreillä, se perusteli, laittoi sitten kätensä karmin päälle ja jatkoi:

– Täältä vetää. Laita liimapaperia kun saat ne painettua.

Se rauhoittui, kun näki että Nuutti oli ehtinyt leikata ja pakata Temisevän julisteet ja käyntikortit. Se veti teipillä yhden julisteen seinään kiinni, katsoi sitä ja sitten Nuuttia ja kysyi:

– Mitäs sanot?

– Liian vähän sitä sinun magentaa.

– Ei kun miehestä? Äänestätkö? Aaretti tivasi.

– En minä ole koskaan käynyt äänestämässä.

– Nyt käyt. Jo oman etusi tähden. Temisevä ajaa meidän kaltaisten asioita. Se ei herroja pelkää.

– En minä ole kenenkään kaltainen, kaikkein vähiten sinun.

Aaretti imi sätkää pitkän aikaa hiljaisena. Sen silmät menivät viiruun ja naama kivettyi juhlalliseksi kun se sanoi:

– Temisevä on koko Savonlinnan ehdokas. Se saa sellaisen äänivyöryn, että se kannetaan kultatuolissa Arkadianmäelle. Siltä jäi viime kerralla alle sata ääntä uupumaan, nyt ei jätetä mitään sattuman varaan. Jokainen ääni on tarpeen.

Aaretti vaikeni. Se vuorasi seinät Temisevän kuvilla ja asetteli vaalimateriaaleja pöydille.

– Täällä ammutaan illalla Temisevän vaalikampanjan lähtölaukaus. Tulee lehdistöä ja silmäätekeviä, pitää siivota paikkoja, se sanoi ja paineli takaisin konttoriinsa niin rivakasti, että ketjuilla ovessa roikkuva ASIAKASPALVELU-kyltti putosi lattialle.

Nuutti lisäsi magentaa ja antoi Heikun louskuttaa painoksen loppuun niillä säädöillä. Hän nosti jakkaran ja radion valopöydän luo ja alkoi syödä Terhin laittamia eväitä.

Terhi oli pakannut eväät kolmeen muovirasiaan. Ensimmäisessä rasiassa oli makkaravoileipiä, toisessa salaattia ja kolmannessa yksi munkki. Näin käy, sitä saa loppuelämäkseen kolmen rasian eväät, kun laulaa äitienpäiväjuhlassa Äideistä parhain -imelyyden. Äiti ei sellaista unohda, se jää kunniavelkaan, jota se maksaa lopun elämänsä.

Nuutti söi makkarat ja munkin, leivät ja rehut hän kaatoi jätelaatikkoon. Hän pani silmät kiinni ja yritti torkkua, mutta päässä louskutti vielä painokone, ja kun se vihdoin lopetti, Peskan autohajottamon rälläkkä rääkäisi ruokatunnin päättyneeksi.

Nuutti pesi Heikun. Aaretilla ollessaan hän oli oppinut pesemään Heikun ja vähentämään magentaa. Mitään muuta Aaretti ei ollut opettanut koko aikana.

Kahden jälkeen ovisummeri soi. Nuutti lopetti työt, meni paperivarastoon ja painoi oven perässään kiinni. Hän kuuli, miten joku akka tuli kovaäänisesti Aaretin kanssa keskustellen painosaliin ja haukkui Exportpainon sille tekemiä hääkutsuja.

Nuutti siirtyi varaston perältä takaisin oven luo, jäi seisomaan lasin taakse ja teki sälekaihtimeen rakoa sen verran että näki painosaliin. Aaretti oli jäänyt keskustelussa alakynteen, akka käveli sen melkein kumoon, kun se hirnui johtajaa paikalle.

Aaretti yritti selittää sille olevansa johtaja, mutta nainen ei sitä uskonut. Se väitti keskustelleensa hääkutsujen väristä jonkun palveluhaluttoman tuntuisen nuoren miehen kanssa puhelimessa ja sopineensa, että kutsut painettaisiin mattapintaiselle kartongille eikä millekään ohuelle lirulle, joka hukkuisi mainoslehtien joukkoon. Tulossa oli isot häät eikä mikään marketin shokkilauantai.

Aaretti vilkaisi varastoon päin ja mulkaisi. Nuutti siirtyi vaistomaisesti oven luota sivuun ja uskalsi palata siihen vasta kun ulko-ovi kävi. Aaretti seisoi palautettujen hääkutsujen kanssa keskellä painosalia, mulkoili varastoon päin, mutta ei onneksi tullut räyhäämään, vaan paiskasi kutsut roskalaatikkoon ja paineli takaisin konttoriinsa. Mennessään se matki painolla käyneen akan ääntä:

– Palveluhaluton nuori mies vastasi puhelimeen. Sitten se jatkoi: – Ei tämmöinen peli vetele.

Nuutti seisoi varastossa puoli tuntia ennen kuin palasi painosalin puolelle. Siellä hän nosti Temisevän painoarkit leikkuriin. Satsi oli äkkiä leikattu. Hän laittoi taittokoneen kuntoon ja nosti leikatut arkit siihen. Taittamiseen tuhrautui vanhalla värkillä toista tuntia. Ennen stiftausta hän kävi ulkona tupakalla.

Stiftarin nakutus sai Aaretin tulemaan konttoristaan ulos. Se poltteli sätkää ja mittasi Nuuttia pitkään ennen kuin sai rahistua ilmoille:

– Eikö me olla sen tuhat kertaa sovittu, että sinä et vastaa puhelimeen etkä ota asiakkaita vastaan. Sinä vain teet. Ja sen tekemisenkin hoidat silloin, kun ketään ei ole näkemässä. Sitä varten meille on hankittu kallis ovikello ja tunnistinvalot pihaan, että sinä painelet varastoon heti kun se kello soi tai valot räpsähtää päälle. Me ollaan molemmat vyötäröä myöten kusessa, jos käy ilmi, että sinä olet täällä töissä.

– Pakkohan jonkun on vastata puhelimeen, jos sinä huitelet maailmalla, Nuutti puolustautui, mutta siitä Aaretti vain yltyi:

– Muista, että sinä olet pelkkä varjo. Sinulla ei ole nimeä, ei ääntä, ei kroppaa. Kun sinä lähdet töistä, mitään ei täällä ollut, mitään ei ole poissa. Sinä lakkaat olemasta sillä siunaaman sekunnilla, kun ovikello soi. Ymmärrätkö sinä? Jos minä heitän puukon sinun kohdallesi seinään, se menee seinään eikä jää sinuun. Se kuuluu varjon työnkuvaan, se.

– Selvä.

Saatuaan vielä yhden sätkän poltettua Aaretti rauhoittui, meni konttoriin ja tuli sieltä valkoinen paita päällään takaisin. Sen rintapielessä oli nappi, jossa luki: Reino Temisevä, mies paikallaan.

– Minä kai tästä joudankin kotiin, Nuutti sanoi. – Ei lähde suotta sana kiertämään.

Aaretti ojensi prinssinakkikulhon Nuuttia kohti ja sanoi, ettei kaikkea sen sanomaa tarvitsisi ottaa kirjaimellisesti. Yksityiselämässään Nuutti saisi liikkua vapaasti, osallistua tukiryhmän toimintaan ja olla muutenkin aktiivinen nuori ihminen.

– Siinä tapauksessa minä lähden kotiin makaamaan, Nuutti sanoi.

Aaretti kaivoi lompakostaan kolme satasta ja työnsi ne Nuutille.

– Jää tukiryhmän kokoukseen. Se nostattaa henkeä, kun nuoriakin on paikalla, Aaretti pyysi ja pakotti Nuutin laittamaan napin rinnuksiin. – Näet samalla miten vaalityötä tehdään Amerikan malliin.

Nuutti työnsi rahat taskuunsa ja laittoi kampanjanapin rintaansa. Aaretti asettui ulko-oven luo ottamaan väkeä vastaan. Temisevä itse tuli ensimmäisenä, sitten pyryn seasta pölähti kuusi lumista tukiryhmäläistä.

Mediaa ja silmäätekeviä odotettiin niin kauan että prinssinakit ehtivät jäähtyä. Sitten autohajottamon Peska tuli utelemaan, miksi painolla paloivat vielä valot. Tukiryhmäläiset istuttivat sen ja Nuutin etupenkkiin.

Aaretti avasi tilaisuuden, se sanoi, että keskustelu voisi jatkua Temisevän puheen jälkeen vapaamuotoisena. Temisevä korosti puheessaan, että jokainen ääni oli ratkaiseva. Sitten se luki kotona kirjoittamansa poliittisen manifestin. Se oli huolissaan pienen ihmisen osasta tässä maassa. Se ei määritellyt pientä ihmistä mitenkään, mutta katsoi puhuessaan Nuuttia niin tiukasti, että Nuutilta jäi karjalanpiirakka kesken. Nuutti laski piirakan pöydälle ja hivuttautui hitaasti ovea kohti.

Peska kysyi Temisevältä, runnoisiko se kansanedustajana läpi sellaisen lain, joka helpottaisi käytettyjen autojen ja varaosien vientiä Venäjälle. Temisevä vastasi, että ottaisi asian esille puolueen eduskuntaryhmässä heti ensitöikseen. Peska intti, että se halusi selvän vastauksen eikä mitään poliittista pölinää. Jos Temisevä oli mies paikallaan, se runnoisi lain läpi niin kuin Kekkonen, joka oli ollut mies paikallaan muuallakin kuin rintanapissa.

– Älä nyt enää Kekkosta tähän vedä, Aaretti suuttui. – Nyt on uuden poliittisen kulttuurin aika.

Tukiryhmäläiset heittivät Peskan hankeen. Aaretti ronklasi pattereita, se kysyi, oliko muidenkin kylmä. Joku katsoi mittarista, sanoi sisällä olevan lämpöä kaksikymmentäkolme astetta.

Aaretti hieroi niskaansa. Tukka jäi pystyyn. Nuutti kantoi tukiryhmäläisten kanssa vaalimateriaalit leipomon pakettiautoon.

– Hienoa, että nuoretkin kiinnostuvat politiikasta, Temisevä hehkutti Nuutille. – Tekee hyvän säväyksen, kun joukossa on kunnon duunarin näköinen nuori mies. Se antaa katuuskottavuutta. Mikä sinun nimesi on?

– Mr. Nobody.

Aaretti seisoi siinä vieressä ja oli nielaista sätkänsä.

Nuutti lisäsi, ettei ollut koskaan aikonut liata käsiään politiikanpaskaan. Hän oli liikkeellä täällä maksettuna miehenä samalla tavalla kuin elämässä muutenkin. Hän ei ollut koskaan äänestänyt eikä tulisi äänestämäänkään niin kauan kuin ehdokkaina olisi Temisevän kaltaisia miehiä, joiden ajatukset mahtuivat tulitikkulaatikkoon.

Temisevän hymy kuivui naamalle. Se meni pöydän luo ja veti siltä seisomalta kaksi jallua.

– Jotain tapoja edes, Aaretti moitti. – Mr. Nobody, saatana.

Tukiryhmäläiset eivät maanitelleet enempää. Ne lähtivät tekemään vaalityötä Savonlinnan keskustan kapakoihin. Aaretti ajoi, Temisevä istui sen vieressä ja tukiryhmäläiset kyykistelivät tavaratilassa esitelaatikoiden päällä. Joku pani Jaloviina-pullon kiertämään.

Pyry oli yltynyt, auto upposi lumen ja pimeän sekaan. Nuutti sammutti valot, lukitsi ovet ja lähti lampsimaan kotiin. Aaretin antaman rintanapin hän heitti Finnairin hallin luona ojaan. Hän ajatteli, että joku kersa sen sieltä keväällä löytäisi ja saisi siitä vaihtarina merkkarin tai kaksi.

Vitutti vieläkin se varjohomma.

Temisevän tukiryhmä piti vaalivalvojaisensa Aaretin Exportpainolla. Kun Nuutti tuli aamulla töihin, muutama tukiryhmäläinen oli vielä paikalla. Aaretti nukkui puku päällään konttorinsa sohvalla, Temisevä ja mustatukkainen nainen makasivat toisiinsa käpertyneinä paperivaraston lattialla, johon ne olivat kasanneet painokoneen pesuräteistä pesän.

Nuutti pani alueradion päälle. Toimittaja luetteli häntäpään ääniä. Temisevä oli saanut 67 ääntä, se oli kolmanneksi viimeinen.

Aaretti heräsi ensimmäisenä, se könysi konttoristaan ja sulki radion. Sitten se vei peiton Temisevän ja naisen päälle.

– Täyttä ja aitoa tavaraa, niin kuin hyvin suolattu voi, eikä mikään laitti, Aaretti jaksoi vieläkin kehua Temisevää. – Mutta ei sellainen mene Suomessa läpi. Demokratia toimii mutta ei toimita enää mitään. Ihmiset on kiinnostuneita Harkimon akan jakauksen paikasta ja Backmanin Jounin omakotitalosta, siitä, tuleeko vilpola vai ei.

Aaretti sytytti sätkän. Sitten se jatkoi:

– Politiikka on kuollut, se on muuttunut televisiosarjaksi. Tänä aamuna moni pätevä mies makaa Temisevän lailla pulu kainalossaan teollisuushallin kylmällä lattialla.

Aaretti istui valopöydän luo. Temisevä ja nainen heräilivät hiljakseen. Nainen yritti tarttua Temisevää tiukemmin kiinni, mutta Temisevä käänsi sille selkänsä, veti peiton itselleen ja nukahti. Nukkuessaan se maiskutti äänekkäästi suutaan.

– Tuon akan musta tukka on kotoisin purkista, Nuutti sanoi.

– Täh? Aaretti ähkäisi.

– Se on luonnossa ristiverinen, se on vetänyt väriä päähänsä. Temisevä pitää tummista.

– Mistä sinä sen tiedät?

– Sen oma akka on vaalea.

Kun Nuutti kysyi Aaretilta, säilytettäisiinkö Temisevän kampanjamateriaalien paino-originaalit, Aaretti heilautti kädellään roskalavalle päin.

Nuutti kantoi filmit ja kromaliinit ulos. Temisevä ja nainen olivat tulleet sillä aikaa painosalin puolelle. Temisevä kätteli Nuutin, se ei ollut ottanut itseensä siitä parin viikon takaisesta. Tai sitten se oli tullut järkiinsä ja oli nyt itsekin sitä mieltä, että sen ajatukset mahtuivat tulitikkulaatikkoon.

Nuutille tuli sen kättelystä mieleen valokuva, jossa Hitler kätteli Berliinin raunioilla sodan viime hetkillä nuoria poikia.

– Meidän pitää nousta tappion yläpuolelle, Temisevä sanoi ja kiitti kädestä pitäen myös Aarettia ja naista.

Temisevä käveli ovelle ja näytti taas taas topatulta konttoripäälliköltä. Vaalityön taika oli mennyttä. Nainen nyyhki, se antoi tulla pettymyksensä ulos ilman suotimia. Sen tyrskähdykset olivat isoja ja kosteita.

Aaretti paineli Temisevän perässä ovelle. Siellä se kysyi:

– Entäs painolaskut?

Temisevältä loksahti suu auki.

– Vaalityö on vapaaehtoistyötä, ilmaista. Niinhän alussa sovittiin.

– Mutta painotyö ei ole koskaan ilmaista. Heikku maksaa, paperi maksaa, painovärit maksaa. Minä en maksa, minun työ on sitä luvattua vapaaehtoistyötä, sen sinä saat ilmaiseksi. Sen minä revin omasta selkänahastani.

– Nyt tässä on tullut joku informaatiokatkos, Temisevä sanoi.

Aaretti tarttui Temisevää rinnuksista kiinni ja kiristi niin, että vaalinappi lensi lattialle.

– Ammun tratalla, Aaretti uhkasi.

– Tulee huti. Ei me olla mitään sovittu, ei paperilla eikä todistajien kuullen.

Aaretti irrotti otteensa Temisevän pikkutakista. Temisevä lähti, Aaretti palasi valopöydän luo, jossa nainen tuhrasi vieläkin itkuaan. Aaretti toi naisen eteen talouspaperirullan ja painoi foliosta naisen käteen Coldrex-tabletin. Toisen se otti itse.

– Pitää nousta yläpuolelle, Aaretti matki Temisevän puhetta ja kurlasi tablettia vichyn voimalla alas. – Se on helppo virkamiehen nousta, kun on hissit ja vehkeet.

Nainen viipyi pari tuntia. Se tilitti Nuutille avoimesti elämäänsä. Nuutti sai sen käsityksen, että se oli ollut Temisevän kampanjaemäntä. Se oli kiertänyt kolme kuukautta ilman palkkaa tekemässä Temisevän vaalityötä. Se oli juossut jakamassa esitteitä kerrostaloihin, palellut torilla megafoni kädessä ja keittänyt asuntovaunussa kahvia ihmisille. Itkun vuolaudesta saattoi arvata, että yöt se oli lämmittänyt Temisevän petiä.

Se oli seissyt ja maannut Temisevän rinnalla, alla ja päällä silloinkin kun gallupit olivat kääntyneet lopullisesti Temisevää vastaan. Se ei tajunnut, että emännyys oli nyt ohi.

– Pitää vaan sinunkin joku uusi projekti kehittää, Nuutti kannusti sitä, kun se keräsi tavaroita kassiinsa.

Naisen lähdettyä Aaretti sanoi:

– Naiset rakastuu valtaan, titteleihin ja univormuihin. Miehet on niille sivuseikka. Tämän kun muistat, tiedät naisista kaiken oleellisen.

Aaretti käveli konttoriinsa ja palasi saman tien salkkunsa kanssa. Se oli lähdössä myyntimatkalle.

– Nokka pystyyn. Ei meillä mitään hätää ole. Kesän matkailuesitteet tulevat painoille viimeistään ensi kuussa, se selitti ja lähti.

Nuutti piti ruokatuntia ikkunan luona. Taivas oli pitkästä aikaa kirkkaan sininen, aurinko voiteli kuusikkoa keltaisellaan. Pihassa oli jäniksenjälkiä, jänis oli tullut kuusikosta ja jatkanut leipomon suuntaan.

Leipomon pakettiauto nostatti pakkaslumen Ahertajantien päälle. Tuuli painoi harmaan pilven pihaan päin.

Konttorissa soi puhelin pitkään. Aaretti oli unohtanut taas kääntää puhelut kännykkäänsä Soitto vaikeni hetkeksi, mutta kohta puhelin pärähti uudelleen soimaan.

Nuutti meni konttoriin ja mietti, uskaltaisiko vastata. Tuntui älyttömältä antaa puhelimen soida tyhjää, kun Heikku huusi töitä.

Helsingin seudun rakennuksille ja ravintoloihin tehdyt ratsiat olivat saaneet Aaretin vauhkoksi. Sen oli vaikea käsittää, että yllätysiskuilla yritettiin kitkeä pimeään työvoimaan liittyvää järjestäytynyttä rikollisuutta. Eivät verottajan ja poliisin kommandojoukot