Vikatikki

By Reijo Honkonen

Voiko yksi valinta muuttaa koko loppuelämän suunnan?Eletään 1980-lukua. Esko on nuori mies, jonka kesätyö paikallisella huoltamolla ei ole varsinainen unelmien täyttymys. Päivät ovat yhtä pöytien siivoamista, kassojen laskemista ja pullien paistamista. Kaiken huipuksi yksi Eskon työkavereista raportoi johtajalle joka ikisestä virheestä... Kun Esko eräänä iltana kohtaa huoltamolla kauniin tytön, heidän välillään on heti kipinöitä. Eikä aikaakaan, kun Esko päättää tehdä hurjan päätöksen – mitä jos hän vain ottaa päivän kassan mukaansa ja suuntaa vaikka kohti Norjaa? Edessä odottavat jännittävät ajat – voiko Esko selvitä rikoksestaan ilman rangaistusta?Vikatikki on Reijo Honkosen vauhdikas jännitysromaani, jossa on mukana myös aimo annos huumoria. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 13, 2022
• ISBN: 9788728459751

Book preview

Vikatikki

Cover images: Shutterstock and Unsplash

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1989, 2022 Reijo Honkonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728459751

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

VUOSIA SITTEN

Opettaja soitti kotiin ettei mun kirjaimet pysy rivillä, vaikka kevät on jo niin pitkällä, että jääpuikkarit tippuu. Mutta kun alasahan seinään piirtää hiilellä isoja kirjaimia, ne näyttää hyviltä. Ne on komeampia kuin aapisessa.

Kotona vanhat on kieltäneet mua tulemasta tänne. Ne sanoo, että sahurin kopissa kummittelee.

Portaat yläsahaan on palaneet melkein katki. Ei ne kanna ees kummitusta.

Huomenna äiskä vie mut kauppalan puolelle. Siellä ne piirrättää mulla kaikenlaista ja kyseleekin kai. Äiskä lupasi ostaa mulle polkupyörän, jossa on jappitanko, jos ne testit menee hyvin.

Kaverit rikkoo riitteitä lätäköistä. Tekisi mieli mennä ja hakata nokisella kepillä kaikki jäät mäsäksi, niin ettei muille jäisi mitään. Mutta ne kantelisi heti opettajalle, että mää lintsaan päivät palaneessa sahassa.

Niin kateellisia ne on, kun eivät itse uskalla tulla tänne.

S itä ruipeloa ei voi nauramatta seurata. Se tulee ääni väristen kassalle kysymään, mihin se voisi laittaa rikki menneet jogurttipurkit. Ne se oli murjonut pikku fiijullaan littanaksi, kun sen auton katolle unohtama ostoskori putosi mittarikentälle auton lähettyä liikkeelle.

Kun sille nauraa päin naamaa, se uhkaa tehä ilmotuksen esimiehelle. Ja paskat mulla mitään esimiestä ole, ei tällä läävällä koskaan ole ollut. Täällä huseeraa tappina Jäteöljysheikki-Salonen vaan, eikä sille auta mennä valittamaan. – Aja se kirnusi vekeen mittarikentältä, mää sanon sille vanhallepiialle ja vasta sen jälkeen se ymmärtää häippästä.

Fiiju nykii mennessään, ihan kuin sekin nyyhkisi.

Mitään muuta mielenkiintosta aamuvuoron aikaan ei satukaan. Kaksi finninaamaa tosin yrittää livahtaa maksamatta mopojensa bensoja, mutta mää juoksen toisen niistä kiinni ja isken rautakangen mopon pinnojen väliin ja se hyytyy makarooniksi koko värkki. Kaveri maksaa viiskymppisellä ja jää norkoilemaan vaihtorahoja pihaan. Luuleeko se meikäläistä joksikin kyyppariksi? Vaihtorahat häviää mun povariin. Eikä se nilkki uskalla tulla kinuamaan rahojaan, vaan lähtee työntämään lenksuttavaa mopoaan päätietä pitkin toisen jepen pörrätessä sen ympärillä paskarinkiä.

Ja mulle ryömii mieleen, miten älyttömällä tv-mainoksella tätäkin bensa-asemaa mainostetaan. »Autoile tulevaisuuteen». »Suksi vittuun». Jäteöljysheikki-Salonen ajaa itse vanhalla Ladalla, niin kuin melkein kaikki sen asiakkaatkin, jotka laskee kymmenen ja puoli litraa bensaa ja rupeaa kassalla väittämään, että mittarikentän mittari näytti tasan kymppiä. Sitten ne jankuttaa, että mittarit valehtelee, koska Salonen on räpläillyt niitä. Mulle on yks hailee, mitä ne jauhaa. Kassan mittarista näkyy mun luvut, ja sen mukaan kone iskee kuitin. Jos joku ei maksa, sen rekkarinumero pitää kertoa Saloselle. Eikä sen auton omistaja sen koommin urputa mitään. On Salonen sen verran kova jätkä.

Kello kaks vaihtuu vuoro. Mulla on tapana tehä aamuvuoron tilitykset hyvissä ajoin valmiiksi, niin ei tarvitse jännittää, täsmäävätkö rahat ja litrat. Toisinaan vähän ennen kahta pamahtaa ruuhka, ja pasmat menee sekasin, eikä siinä auta muuta kuin yrittää vekslailla juttu joten kuten läpi, ettei kaikki menisi alusta alkaen taas uusiksi.

Shekit ja luottokorttien tositteet on nipussa laskettuina. Istun ynnäilemässä parhaillaan pohjakassaa, kun Irkku ilmestyy. Irkku on pieni ja nopea. Ja yksinhuoltaja, muttei mikään ressukka. Se lemppasi ukkonsa pihalle pari vuotta sitten ja raahaa nyt pentujaan harva se kuukausi vaihtuviin hoitopaikkoihin.

Irkku tulee pukuhuoneesta päällään Salosen puljun räikeänpunanen mainospaita. On muuten ainoa etu, jonka Salonen on meille myöntänyt.

– Kiirettä? Irkku kysyy. Ei se sitä uteliaisuuttaan kysy. Se vain sattuu olemaan hyvä tapa moikata sanomatta mitään.

– Kassa on valmis. Panin omistani puuttuvan kaksseitkytkolme. Haluatko laskea?

Ei Irkku halua, se luottaa muhun.

Väänäsen ämmä on tasan päinvastanen tapaus. Se laskee joka killingin ja kiertää hyllyjen välissä nuuskimassa, onko sieltä pöllitty mitään. Se ei luota keneenkään, tuskin itseensäkään. Väänäsen ämmä laskee rahat niin moneen kertaan, että varmasti sekoaa laskuissaan ja pääsee huokailemaan:

– Taaskaan kassa ei täsmää.

Sitten se plärää setelit vielä kerran läpi ja saa hyvässä lykyssä kassan täsmäämään. Mutta sitten sen on pakko jatkaa niin kauan, että saa ainakin kymmenet eri loppusummat. Sitten se ruikuttaa, syyttää mua, eikä rauhotu, ennen kuin saa tiristettyä itkun.

Mun onneni on, että Väänänen on kesälomalla. Se koulutti mut keväällä tähän hommaan ja kanteli joka jumalan virheestä Saloselle. Yrittikö se napsia irtopisteitä vai mitä? Musta se oli kuitenkin nilkkimäistä, etenkin kun multa meni kaikki melkein putkeen, mitä nyt sillon tällön lipsahti tarvike väärälle koodille ja kahvion veskiin jäi paperit viemättä … niin ja yksi äijä sai luottoa asiakaskortilla, vaikkei sille olisi saanut antaa kuin kaksi penniä litralta alennusta.

Salonen taitaa olla aika tyytyväinen. Sen huomaa jo siitä, ettei se pyyhkäse enää kovinkaan usein huoltamolleen juuri ennen sulkemisaikaa tsekkaamaan, onko kaikki ok.

Yhtä Väänäsen ämmän opettamaa juttua mun lanttu ei ole sulattanut, ja sen takia Salonen on ottanut mut pari kertaa puhutteluun.

– Muista, että asiakas on aina oikeassa, Väänäskä sanoi jo ensimmäisenä työpäivänä, ja musta se oli älyttömintä mitä mää olin koskaan kuullut. Musta on lysti viduilla ihmisille, kun ne on väärässä tai töpeksii. Ne menee ihan hämilleen ja punastelee, sillä ne luulee, että huoltamon kassalla nyt viimeksi on vara ruveta aukomaan niille päätään.

Irkku mättää savuketoppia jakeluhyllyyn.

– Viskaa tännekin yks.

– Pane se ylös mustaan vihkoon, Irkku huutaa heitettyään topan mulle. Rustaan velkani vihkoon ja jään selailemaan joutessani sen sivuja. Irkku on Saloselle pystyssä kamaa yli tonnin arvosta. Kahvia. Makkaraa. Kissanrasvaa. Leipää. Vaikka mitä. Mulla on vain neljä toppaa tupakkaa, jotka Salonen vähentäisi seuraavasta tilistä.

– Mun lomapalkka on tonnin verran pienempi kuin muilla, Irkku selittää omia aikojaan. Sitten se menee vaivautuneen näköseksi.

En vastaa sille mitään. Ei sen tarvitse tehä mulle selkoa omista asioistaan. Eikä päinvastoin.

Irkku istuu kasöörskan pukille ja meikämanne jää lorvailemaan nurkassa olevaan kahvioon. Raivailen röykkiön pahvimukeja roskikseen, ja Irkku huutaa mulle kiitoksen.

– Huomenna voi olla tohinaa iltavuorossa, Irkku sanoo, kun se näkee mun tekevän lähtöä.

– Ai, Pihtiputaan festareitten takia?

Irkku nyökkää ja sanoo joon.

Mun on aina pakko mennä suihkuun heti, kun mää pääsen pois Saloselta. Niin nytkin. Suihkun jälkeen reitti kulkee pankin kautta Koronaan. Korona on Äänekosken ikioma vahakabinetti, jossa samat harmaakasvoset äijät jurrottaa aamusta iltaan hieroen kämmentensä välissä rupista oluttuoppia. Samean järven kalat! Mutta Korona on myös ainoa paikka, missä ei ole sämpylänostopakkoa kaljan kanssa ja sen jukeboksissa on joitain helmiä, joita ei muualla kuule.

F seiska on mun lemppari. Painan sen heti, kun olen saanut ykskätisestä jenejä. Äijiin musiikki ei vaikuta mitenkään. Korkeintaan ne vähän häiriintyy. Kun ne lähtee tarpomaan kohti kaljatiskiä, ne liikkuu hitaasti, ihan kuin vesimassan keskellä.

Nostan bootsit toisen tuolin nojalle, annan stetsonin valahtaa silmille ja yritän eläytyä jytkeeseen. Mutta paskat Äänekoski mikään Memphis ole, ei täällä syty syvän Etelän tunnelma.

Kipaletta seuraa lenkki kylällä. Siihen mua patistaa paitsi nälkä, myös naapuripöytään ilmestyvä remppa, joka hihittelee ja kurkkii siihen malliin, että tekisi mieli mennä tinttaamaan niitä.

Nakkarilla syön taksarin ja pärtsäilen sitten kotiin. Mun vanhemmat tulee kotiin kello puoli viis, joten