Lentävä C

By Jouni Tossavainen

Poika saa huonokuntoisen Ford Cortinan. Se lähtee käyntiin vain niin, että sisko ja veli työntävät mäkistartissa. Mihin sitä menisi, jos olisi bensaa? poika pohtii. Et mene kansanopistoon, siellä ei kasva kuin tukka, isä sanoo. Äiti käskee kuitenkin täyttää kaavakkeet. Vai pitäisikö mennä armeijaan? Välivuosi edessä, elämä on mahdollisuuksia täynnä – vaan käyttääkö poika niistä yhtäkään?Poika on yksi Jouni Tossavaisen novellikokoelman "Lentävä C" -miehistä. Miehistä, jotka elävät syvällä Savossa ja joiden elämää hallitsee silmiinpistävä pysähtyneisyys.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 21, 2021
• ISBN: 9788726886306

Book preview

Akka ja kissa

Akka nousi ravista, oikaisi koukkuisen ruotonsa pyörän runkoa vasten ja painui takaisin. Läheltä näin miten multainen nyrkki puristi ruosteista sarvea, toinen hieroi ristiselkää ja piilosta, metrisen kyykyn alta kuului mutinaa. — Mikäs pahan tappais, vastasin ja huusin kuin kuurolle, että oliko otrat puikkarilla. Haavikkaita oli eukko hakemassa, vähän pottupellon laitaa siivosi ettei ukot pole puimurilla. Hävetti oma venteys, seistä nyt vanhan ihmisen edessä voimatta muutakaan. Lähdin siitä pysäkiltä hönnälle.

Ne muutti muinaisille tiluksilleen eläkepäiviksi, pykäsivät pakettipellon laitaan muutaman TVH:n parakkia muistuttavan tönön perintöriitojen jämälaudoista. — Hyvä kivi, siihen nurkka, äiti sanoi ja siinä paikassa sai isä huvilaa synnyttää. Lopputulosta piti kasassa se että huussit ja saunat sattuivat suurin piirtein tien kanssa linjaan niin ettei naapurin isäntä vihapäissäänkään kurvaillut hönniä nurin traktorilla ja vältillä. Sen isännän nimi oli Pietari, erehtyi aikoinaan papan holhoojaksi sillä seurauksella että kylä ei sano päivää eikä äänestä vennamolaisia. Halkoliiteriksi kelpasi minun puotipuksuna hommaama Amazon, harmitti vieläkin kun itse maalasin pinkiksi muttei ollut varaa mottiremonttiin.

Nyt isä oli harrastanut seinän hienostelua riihimaalilla, verenvärinen paistinpannu makasi kivijalan tekeleen juuressa puoliksi hiekassa. Peräseinällä rempotti edelleen juliste: Poika ja varis peilin vieressä ja toisella puolella kiltin pojan väripärstä. Se olin minä. Ne istuivat sohvalla kuvien alapuolella. Siskon kakara räkä nokassa pyöri jaloissa, sisko itse penkin päässä kälätti ensimmäisenä kännissä. Mistä sekin oli tänne rahdattu kärpäsiä huitomaan? Ruvettiin siinä ottamaan ja kerroin että kaljat on kassissa metsässä piilossa, varmassa piilossa. Sisko ymmärsi ja käski saman tien piilottaa puukot. Äiti ei ottaantunut siihen huumorin lajiin ja veti isän edestä pullon pois. — Käsi vapisee, kaataa pian liinalle, sanoi. — Lähtäänkö sukuloimaan, osoittamaan rakkautta verisitein, sisko huitoi peltojen taakse, veti välistä testatulla perinnevitsillä. Ei paljo naurattanut, olisivat ne muoviliinan hortensiat muutaman tipan kestäneet kuihtumatta.

Äiti näki kun sen siskokulta tuli tönölle äpärikön poikki, pisti äkkiä pasianssiks. Nyt eikö mennä kalaan, on niin hyvä ilma, Irma komenteli ovelta, heti kättelyssä, ja äiti kehumaan korttituuriaan ja ennen kaikkea peikkokänniä, sen verran hyvät viinat oli tytär hommannut ulkomaan reissulta. Sisko ulkomaita nähnytkään mutta kun äiti pääsi vauhtiin, ei pidelleet pienet vinkit. Raivoraitis Irma käännähti siinä paikassa kannoillaan, eikä tule takaisin, sen verran kateellinen on meidän suku. Onpahan aikaa leipoa pojilleen sitä kuuluisaa toista korvollista ruisleipää, maalaislimppu kun pitää tiellä ja käy kaupaksi, on ihan satojen metrien jono Terävän nurkalla kun vaan pubin läven välistä hoihkaisevat. Se tänä päivänä kaupunkilainen, edes silloin kun me tapeltiin omakotitalossa, ei se leipää kapakasta osta, hyvä kun hallista juhlapäiväksi. On se mykykeittoaankin tyrkyttänyt, ihme kun ei kalakukkoa, mutta pojat pisti pihalle. Nekin jätkät niin äksyjä kapakanomistajia, ettei hiljaisemmat uskalla tilauksia vainnella, ensin karjuvat ja puolen tunnin päästä hymyilevät kuin Limingan ladot. Ei semmoinen peli vetele räkälässä, siinä pitää olla kaverina niin hyvänä kuin huononakin päivänä eikä pärjää sittenkään. Sen minä kyllä äidin mukaan tiesin toitottamatta, mainitsi nyt kuitenkin kun minä niitä kauppa-alan miehiä olin. — Vinkaseppas nuoremmuuttas lähteeltä, ota sininen sanko, äiti yllätti välissä isän, joka pistäytyi pihalle pää tutusti vinossa tutisten. Piteli vielä selkäänsä, maalaushommat oli jääneet kesken, tellingit petti ja paistinpannun punamullat lävähtivät ruutuun. Karmista ei lähtenyt millään, mutta lasit sai putsattua ihan kerta kaikkiaan.

Minä että millonka ne pääsee asiaan? Riitamaan takana, Irman puolella alettiin jo sytytellä valoja ja siskon kirnu känisi nukkumapuuta. Äiti kaivoi korttipakan verkkareiden takataskusta ja veti vihreää norttia huuleen. Isän sanoi polttavan askinsa heti aamusta, semmoiseksi oli mennyt ja tänäkin aamuna oli kysynyt saako hän vastata puhelimeen vaikkei hönnässä puhelinta ole. Oli sanonut että vastaa vaan.

Oli sitten siltä nuoremmalta Irman pojalta lähtenyt kysymään nimeä vekseliin, ajatteli että antaahan se sukulainen kun ilkiää kysyä ja äiti yleensä ilkesi. Pohjusti kuitenkin kautta rantain, rupatteli omasta mielestään ansiokkaasti niin keittiön puolelle pyörähti poika ja äiti hämmästyi, huuteli perään että se alleraaputus. Minulla ei ole tapana nimeäni kirjoittaa kaiken maailman papereihin, sanoi, niin se sanoi. Äiti jäi suu auki ja rahat sille tielleen, eikä olisi tarvinnut kun kahden henkilön puhtaat luottotiedot. Mistä semmoisen tänä päivänä otat, kaikki naapurit työttömänä. — Rahat on seis mutta tuopit seisoo nokan alla, ihmetteli siskokin ja kulautti kupit päälle. Otettiin taas kun saatiin hyvät vedet ja ruvettiin nakkia lyömään.

Isä kävi käskystä keräämässä käpyjä ja kaivosta makkarat että läväytetään saunan perästä grillillä kunnon eväät. Sieltä kuului kumma rumaus ulkoa, mutta äiti sanoi että puupino lysähti, niitä se oli rakenneltu, rangoista sahaili ja mieluista hommaa tuntui olevan niin kuin muillakin eläkeläisillä, että silleen se on ihan normaali.

Kusella lähdin pistäytymään niin isä yllätti pimeässä, vainteli nurkan takaa tupakkaa. Lainasin loppuaskin ettei tarvinnut tuhkakuppeja kaivella. — Tulitikkulaatikossa toin taimen, sanoi sitten. — Että mitenkä, ja se näytti saunan nurkalle kuuseen, siellä rojotti juurella hellapuita pitkin. Kerta kotipuu hajotti pinon, niin kaveri petti sen minkä alle metriselle pätkälle lupasi. Nyt isä halusi näreen kylelleen. Otin kirveen talteen ja ne kalut mitkä näin kiuastulen loimussa, ja se alkoi muistella navettaa ja kaivoa, joihin ajettiin kivet hevosella Kusettimenmäen louhikosta. — Helvetin mukava homma, jos vaan selkä olisi kunnossa.

Puhaltamalla äiti sanoi tuommoisen ukon kalikkaläjien kaatuvan. Oli nähnyt tupakatkin pimeässä. Itki se mörskäänsä, ei oo sähköä, ei oo vettä, huussi niin vinossa että olisi parempi riu’ulla ruilauttaa isompikin hätä. Isän kissa oikoi koipiaan kaminan pankolla, roikutteli alas ja tovin päästä kurahti pihalle. Äiti uhkasi hirttää munistaan, naukui oven takana rotan tai kahden kanssa joka helvetin aamu heti viideltä.

Kerran jouluaattona oli minun tytär soittanut, oli sanonut että äiti oli kylässä ja että nyt hän pääsi soittamaan mummolle ja kiittämään karkeista. Olivat vieneet akalle ruokaakin, kun minä viiletin retkilläni. Pyöri siinä yksi vakavampikin tapaus joukossa, konkurssin perästä rauhoittui, millä irrottelet jos ei ole rassia alla, hyvä kun tänne osasin bussilla.