Koirastähti

By Jouni Tossavainen

Kun amerikkalainen Jack Unterweger tapaa suomalaisen Katan, se on menoa. Hän sanoo hyvästit Yhdysvalloille ja muuttaa rakkauden perässä Suomeen. Uusi asuinpaikka on paikka nimeltään Oikonen – savolainen kaupunki, joka muistuttaa kovasti Kuopiota. Vaan miten amerikkalaismiehen elo mahtaa soljua Suomessa, vilkkaiden savolaisten keskellä? Entä miten makkarat oikein liittyvät Oikoseen ja sen historiaan?"Koirastähti " on Jouni Tossavaisen huumoria pursuava romaani vuodelta 1996.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 28, 2021
• ISBN: 9788726886290

Book preview

The first zone

1. Rockport

Bostonissa poistin muistista kouluajat. Siihen riitti pari paukkua Chandler Innissä. Auton nokka kohti pohjoista tie maistui paremmalle ja paremmalle.

Mainen umpisuolessa asuin aluksi Motor Houseissa, joskus pahimman talven ja lomien aikaan paikallisen Rockportin elokuva- ja valokuvakoulun asuntoloissa, kunnes sain opetushommia tietokonepuolelta, muutaman jutun myyntiin, ja tämän vuokramajan, Hobbit Hutchin, niin kuin talon emäntä ja omistaja maalasi vähän vinoon oveen kevätruohon vihreällä.

Los Angelesin kohinassa tämä ei tunnu sinusta todelliselta. Et haista idän pikkukaupungin tukkeutunutta viemäriä tai vedetöntä vessaa silloin, kun seinän takana on niin kylmä että autot eivät lähde käyntiin. Täällä voi joskus olla metri lunta. Lunta ja kaikki paikat huurussa ja vaatetta niin paljon päällä kuin mahtuu. Eikä sekään riitä. Pihalla olet kuollut mies viidessä minuutissa. Marketissa on pakko käydä, vaikka olet mies, ja pimeys lyö päin näköä heti ensimmäisessä mutkassa niin lujaa että on juostava pois alta tai huudettava kuin susi. Jos pysähdyt, joku ulvahdus nousee myös Mount Batien takaa.

Hyvänä puolena tässä on unohdus. Pienet murheet musertuvat jäävuoren alle. Nurkkakaupan tyttö tai pesulan lcurttunaama pelastavat illan pelkällä rutiinitervehdyksellä. Se todistaa: olen olemassa.

En kirjoita, en enää tämän jälkeen. Tämä on viimeinen yritys selvittää sinulle, viimeinen kerta kun yritän selvittää itselleni ja toivottavasti myös sinulle, miten meillä meni. Tänä päivänä, kun avioeromme on vihdoin virallisesti saavuttanut minut ja tuo vahva dokumentti lepää Hobbit Hutchin vaatimattomalla kirjoituspöydällä, haluan paljastaa pohjimmaisen mieleni. Se on menneisyyttä. Sen perään en tahdo ruikuttaa. Nyt voin luovuttaa sydämeni. Minulla ei ole sille käyttöä.

Mutta näiden paljastusten kautta et tule saamaan minua kiinni. Yhtä vähän kuin tähän asti. Myönnän, sinä olit se nainen, joka kasvatti minua eniten, ja tällainen minusta tuli: tyhjä, valmis mihin tahansa. Kasvatustyössä paras ase (salli edes nyt tämä militantti kieli) on lapsi, tai lapset, joita saatan kaivata joskus edelleen. Silti sen hinnan, jonka minä saan maksaa työstäsi, sinä saat takaisin. Tasan tarkkaan sama summa elatusmaksuina. Eikä tämä liene uutta maassa, jossa puolet ikuisista liitoista päätyy meidän ratkaisuun (tietoiseen, lisäisit) ja ehkä noin kolmasosa miehistä huolehtii lastensa rahallisesta kasvatuksesta myös silloin kun hänen ex-vaimonsa omistaa koko miehen menneisyyden. Sen omaisuuden joku on laittanut niin taskuunsa, ettei mies saa sitä itkemällä eikä millään niistä poikien konsteista, joilla äiti hellytetään.

Minä en tahdo hellyyttä. Sen verran kovan koulun kävin näiden muutaman vuoden aikana. Minä en vedä viinaa, en lääkkeitä, en rasvaa pistoolin lukkoa perimmäisenä toivona se, että äiti kyllä tulee ja ottaa syliin ja työntää tissin suuhun. Minä haluan pelkästään tunnustaa viimeisen kerran, koska tiedän etten koskaan näe Tyyntä valtamerta, sinun valerauhallista maisemaasi, ja lasten, pojan ja tyttösi jatkuvasti laajenevaa epäkaupunkia. Oi teitä kasvakaa leveiksi.

Ei minullakaan ollut todellista isää, ei edes Kennedyä, jolle ripittäytyä. Jos olisi ollut, ei olisi tarvinnut valehdella niin usein. Lopulta et luottanut edes rakkauteeni. Sen minä kuoletan ensimmäisenä lasteni unohtamisen kautta ja tästä työstä minun tosi valheeni vasta alkaa. Heti huomenna jätän Bean Housen rauhallisen kolmannen kerroksen majan ja jatkan kohti pohjoista. Tai ajan itään sellaiseen osoitteeseen, jota ei löydy miltään päätteeltä.

Minun on nyt helppo mennä itseni sisään, koska alastomalla ei ole mitään menetettävää. Myös sydämeni on syöty. Kaikki nämä naiset, joiden sisään olen mennyt, luettelen koska haluan puhdistaa teidät kaikki mielestäni sinun sydämeen tai päähäsi. Josko sitten jommassa kummassa liikahtaa.

Puhdistan nyt käteni ja pesen sänkyni. Olenko sen jälkeen vahvempi? Vai vikiseekö tyhjä kuori majani nurkassa surkeuttaan, sen saat arvata. Eikä tämä ole pyyntö myönnytyksille. Minä en tule koskaan pyytämään keneltäkään mitään. Enkä ainakaaan sitä. Chandler Innin homot huolehtikoot minusta sen jälkeen, jos sorrun vielä tuon vitun voiman edessä. Ehkä heillä on hellemmät kädet, imevämpi suu ja liukkaammin rapsuttava kieli kuin Amerikan naisilla. Sen verran olen MIT:n eurooppalaisilta neropettereiltä kokemusta tältä alalta kerännyt, että saatan kysyä.

Nämä naiset minut kuitenkin kasvattivat. Lasken pois koulun lettityttöihastukset ja serkut, sen tutun ja turvallisen lapsuuden jota maalla sain elää. Unohdan myös college-tytöt ja heidän rukkasensa. Kaikki muistavat, miten puristetaan siniselle ruutupaperille taiteltua kirjeenpalasta käytävän päässä ja odotetaan juuri ja juuri Barbistaan vierotettua prinsessaa saapuvaksi. Eikä hän koskaan saavu yksin, aina kavereittensa kanssa, ja lopulta yrität työntää jänissydäntäsi tytön käteen sisääntulotungoksen keskellä, ja hän on niin typertynyt että kaikki huomaavat.

Punastun edelleen, rakkauteni sulaa pois, valuu sinne vihatuille vahatuille laatoille ja pulpetin kansien kolinaan, maantiedon opettajan hameen rakoon, josta tutiseva reisi pilkottaa kun se Mutiaiseksi haukuttu istuu pöytänsä reunalle.

Kaiken kaikkiaan teitä on ollut 16 opettajaa. Suurin osa ennen sinua, osa myöhemmin. Miehiä en laske, en omia enkä sinun.

Äidin toista miestä en tahtoisi tähän vetää. Ehdin silti kuulla hänen suustaan, miten hän sai kyläkoulun vanhemman neekerikeittäjän kanssa lapsen. Se haudattiin samaisen koulun puistoon jalavan juuren alle. Siellä on pysynyt, ja hän korosti aina minulle, kuinka naista pitää kohdella hyvin jos meinaa herrasmiehen kirjoissa pysyä. Kaikkea muuta liikkuvaa, mutta naista ja lasta ei saa iskeä. Niin hän opetti ja hän oli sentään herrasmies loppuun asti. Kun äiti napsautti lukulampun sammuksiin, siihen loppuivat ukon luvut ja hän oli innokas lukumies. Sanomalehden hajuakaan äiti ei sietänyt makuuhuoneessa. Siksi minä tykkäsin ja luin pitkään sunnuntain Los Angeles Timesiani nimenomaan aviovuoteessani. Ja porealtaassa, jonka sitten sait rikki.

Ensimmäinen tyttö päästi jalkojensa väliin meidän autossa. Tutkimme yhdessä Playboyta, jonka ukko piilotti oikean etuistuimen alapohjan jousien varaan. Lehti lepäsi takapenkillä hänen toisessa kädessään, kun hieroin vaatteita alemmas ja sain vihdoin nitkuteltua hänen kermanväriset housunsa toiseen jalkaan roikkumaan. Yritin työntyä hänen pehmeyteensä, mutta paikkaa johon työntyä ei löytynyt. Pelkkää kuivaa erämaata. Sitä samaa kuin kotipreerialla. Tuoksu tuntuu täällä asti.

Toisen tytön kanssa armeija-aikaan pääsin vihdoin sisään, mutta hän haetutti kesken parhaiden hyväilyjen – ja hän sentään osasi työntää kielensä korvaani niin että muistan sen mehukutinan vieläkin – autostaan kumin ja sen kanssa räpeltäminen sai molempien paikat aristamaan niin että tuskin uskalsi koskea kun narina kuului puistonpenkiltä kasarmille.

Parhaita panoja ei ole monta. Mutta ihan sinun takia tahdon nyt kertoa, koska ne molemmat naiset ovat sinulle yhtä tuntemattomia kuin minä nyt.

Eräs oli sellainen pehmeä. Ei suostunut illalla muuta kuin hotellin peiton alle, mutta yöllä hänen rintansa olivat ihan lähellä ja hän ohjasi heti seisomaan nousseen kaluni kauas syvälle. Se oli kuin pullaa. Me nukuimme ja naimme samaan aikaan. Hän on edelleen tunnettu runoilija ja esiintyy LA:ssakin. Saatat törmätä, tai ainakin katso sillä silmällä, jos edes myöhemmällä iällä kiinnostut muusta kuin omasta tekstistäsi eli kauneusleikkausten hinnoista. Näiden erottaminen on tietysti vaikeaa, kun sinun kummassakin päässä ne tarkoittavat samaa rahantekokonetta.

Aamumuna kädessä muistan tätä naista. Hänestä minulla on valokuva sillä pitkällä hiekkarannalla, jolla tapasimme. Me rakastelimme valkeassa purjelaivassa. Hänen rintansa olivat niin pehmeät ja kypsät, etteivät ne mahtuneet pieniin käsiini. Koska olimme juhlineet pitkin yötä, nukahtelimme välillä, mutta hän kykeni pehmittämään ja kovettamaan minua aina uudelleen ja uudelleen niin että lopulta toinen polveni hankautui vereslihalle. Hän suuteli molempia polviani ja jatkoimme taas. Samppanjaa meillä ei ollut, kuohuviiniä kyllä. Ja että kostoni olisi täydellinen, tämä tapahtui silloin kun elimme toista vuotta onnellisesti naimisissa. Autoni työkalupakin kanteen liimaamassani kuvassa näen otsaa hyväilevän hyvinhoidetun käden. Sen nimetöntä rengastaa kaksi pienikivistä sormusta. Tyylikkäästi leikattu bleiseri, joka on hänen itsensä suunnittelema, ei peitä kokonaan rintojen kaarta ja korvakoru näyttää sellaiselta designelta, että se on miljoonien arvoinen. Niin se on, koska minä sen hänelle ostin. Sinun tonnin kihlasormuksen hankin muuten meidän kulmilta 50 dollarilla."

En tiedä saanko kirjettä koskaan valmiiksi. Tai lähetänkö edes. Vaimoni, hän ei ole minulle enää edes nimeämisen arvoinen. Ei nimettömälle voi lähettää postia. Mutta mistä minä löydän oman nimeni?

Ehkä hän on riisunut minut niin yltään, etten omista edes sukunimeäni. Hän ja lapset saattavat jo ruskettua Nevadan liepeillä jonkun lihavaperseisen öljysulttaanin luomuartisokkaranchilla. Siellä ei postia lueta ja sukunimet on niin vaikeita ettei köyhempi amerikkalainen osaa niitä kirjata. Hommat hoidetaan meditoimalla.

Tietysti, kun mielikuvitus leipoo vitutusta, kirje on kuin sateessa uitettu ja kyyneleet täyttävät silmännurkkia. Hakkaan silti Osbornen ruutuun todellisen syyn, ensimmäisen liikuttajan. Valokuvassa näen tumman, kauneudestaan tietoisen tytön katseen. Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä Katariina 19.8. Selen. 1:10 10 min.

Kate, Kati, Kita, Katherine, Kata, Katariina, Kitty, kaikilla noilla nimillä, joskus myös Gate kaupan päälle, Sinua kutsuin ja hevosentuoksuusi upposin. Suomi-tyttö, Rakastajattareni, hyvällä naisella on monta nimeä, Sinun kuvasi pelastin Rockportin valokuvapuolen terassilta, jonka puuleikkauksin koristettua kauneutta nuoret taiteilijat käyttävät pääasiassa kaatopaikkana.

Kehystin sen majani seinälle. Ensin kuitenkin raaputin näkymättömiin vieraalla käsialla huolitellun muistiinpanon kuvasi takaa. Minä tiedän, että kuvan ottaja rakasti Sinua ainakin yhtä paljon kuin minä. Tietysti se rikkaan New Yorkin papan poika sai heiluttaa ja huljuttaa Sinut esiin kehitteestä. Se juuri, joka kiidätti hopeisella maastopyörällä mustaa Leicaansa samalla valokuvakurssilla kuin Sinä. Sinun kirjettäsi, Sinun puheluasi minä odotan kuin uutta maailmaa.

2. Oikonen eli kuopio

Kaupungin tutkiminen tulee halvaksi. Noin 33 dollaria päivässä ja kaksi päivää on liikaa. Siellä on halpaa Katan mielestä siksi, että matkustajat yleensä suuntaavat etelämmäs Liettuaan, Puolaan tai Unkariin tutustuessaan Venäjän alusmaihin. Saksalaiselle kelpaa myös Suomi-Finland.

Kirjastossa eivät tienneet sanoa muuta kuin että jossain pohjoisessa salaperäinen maa. Ehkä peuroja niin kuin sadussa Santa Claus? Ei pilvenpiirtäjiä. Asukkaita yhä harvemmassa. Jatkossa tilastoidaan vain suurimpien talouskeskusten äänestäjät.

Kata kirjoitti Suomesta, että ei siitä ole kuin muutama vuosi kun Moskova luovutti tämän maan Brysselille ilman verenvuodatusta ja taisteluja. Mutta kommunistit toimivat edelleen siellä. Muuten venäläistä vaikutusta on vaikea huomata. Katan lähettämästä opaskirjasta keksin viiden dollarin konserttiliput, huoneen voi saada jopa parilla kympillä ja aterian 10 taalalla.

Katan mukaan koko hänen maansa itsenäisyys on makkaran ansiota. Tiedetään, että Tampere-nimisessä