Sivullisia

By Jouni Tossavainen

Kun muuan työtön ryhtyy keräämään muiden tekstejä blogiinsa, hän antaa teksteille vain muutamia rajoituksia. Kirjoittajat saavat käyttää yhden puolen aanelosesta eli tekstiä saa olla sivullisen verran. Lisäksi kertomuksen pitää olla totta ja se pitää aloittaa kertomalla kirjoittajan ammatti. Näillä rajoituksilla kirjoittaja saattaa saada tekstinsä Sivullinen-nimiseen blogiin, joka on pian täynnä uskottavia ja uskomattomia ammattikuvauksia.Vaan minkälaisia elämiä asfalttimiehillä, autonkuljettajilla ja toimintaterapeuteilla mahtaakaan olla? Ja pystyvätkö kirjoittajat kuitenkaan pysymään totuudessa?"Sivullisia" on Jouni Tossavaisen kokeellinen romaani vuodelta 2011.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 28, 2021
• ISBN: 9788726886214

Book preview

Työttömänä aloitin blogin Sivullinen. Se kävi pian työstä, jonka eduista tulin riippuvaiseksi. Vaikka sivullisuuden kuvaaminen puudutti eikä kaikkien iltapäivien sanallistaminen tahtonut onnistua edes päätoimisesti, palautetta ropsahti palkaksi asti. Muuta korvausta en olisi ottanutkaan valtion raha-avustuksille asettamien rajoitusten takia. Yhä useammin huomasin kaipaavani enemmän. Monesti lyhytkin blogikommentti tuntui todellisemmalta kuin työttömänä itse itsensä työllistäneen pätevyys salli sivullisuudenkaan suhteen, olinpa ollut minkälainen johtaja tahansa entisessä elämässäni. Pyytäessäni lisää kokemuksia toisten hyvinvoinnista toivoin oman nimen käyttöä. Perustelin sitä sillä, että en halua lukea valheita, jotka usein johtuvat ja johtavat jaaritteluun niin kahviossa kuin netissä. Puhtaan olemassaolosta nauttimisen sijasta oman nimen käyttäminen, vaikka väärästäkin asiasta tai aatteesta, helpottaa ankaran työelämän lakien lähestymistä. Kun omalla allekirjoituksellaan tietää vetävänsä sukunsa likoon tulevia ja kuolleita myöten, osaa karsia polkuja, joita pitkin luikahdetaan passiivin taakse aktivoimaan toista yhtä työttömäksi. Etu- ja sukunimen lisäksi en vaatinut toisten kirjoitukselta muita sääntöjä, joiden laatijat ovat oma ammattikuntansa. Myös säätäjän työ vaatii taitoa ellei peräti himoa toisen tekstitulvan tammeamiseksi niin, että omat etuisuudet eivät pääse kuivumaan. Oman ja muiden lukuhetkien helpottamiseksi esitin vain paria rajoitusta, joita kuvittelin itsekin pystyväni noudattamaan. Käytettävissä oli ainoastaan yksi puoli aanelosesta eli sivullinen tekstiä, ja kertomuksen piti olla totta. Totuuden, kauneuden ja hyvyyden varmisti se, että jokainen aloitti puhumisensa kirjoittamalla ensimmäiseksi sanaksi sen hetkisen työnsä. Kertomuksia, anekdootteja, jopa runoja kertyi enemmän kuin laki sallii lukea saati laatia työaikana. Tähän teokseen olen valinnut vain 157 kertomusta Helsingin seudulta tehostaakseni ajankäyttöä. Mitä nopeammin luetaan, sitä lyhyemmän hetken teos häiritsee päätyötä. Pääkaupunki rajauksena siksi, että tähän pisteeseen liittyvistä yksittäisistä hyvinvoinnin kuvauksista näytti syntyvän kokonaisempi teos tai ainakin dokumentti siitä, mitä pääkallonpaikalla tapahtui vuosituhannen alkupuolella. Kehä III:n ulkopuoliset työkuvaukset julkaisen jossain toisessa yhteydessä, mikäli kirjoittajien kanssa päästään sopimukseen tekijänoikeuksista. Valintojeni jälkeen järjestetyssä nettiäänestyksessä voittajiksi selvisivät pudasjärveläinen sijoittaja Heikki Tolvanen, ruustinnan tytär Lempi Hassinen Eirasta ja makkaramestari Jack Unterweger Rockportista kirjoituksillaan Kerjääjä toisteli, Nero etsi töitä ja Valokuvaajan maata on koko maailma. Äänestäneiden kesken arvottu palkinto on postitettu kaikille voittajille.

Teos on omistettu kaikille, jotka ovat olleet mukana tässä työssä tahtomattaan tai tarkoituksella, kuten hyvään sivullisuuteen kuuluu: Aawe, Alasalmi, Allu, Ambro, Andersson, Anni, Antero Yli-Opas, Antti Raittila, Arvo Pärt, Barbara, Casey, Christer Kihlman, Eemeli, Ehrnroth, Eino Grön, Eskelinen, Markku, Esko Salervo, Hanna, Harri Kirvesniemi, Harri Virtanen, Heikki Tolvanen, Herra Tossavainen, Himanen, Holmberg, Houellebecq, Jack Unterweger, John, Jorma Uotinen, Juha Mieto, Juhani Syrjä, Julia, Juntti-Mutteri, Jyrki Lehtola, Jussi Halla-aho, Kalle, Kari, Kauko Keränen, K., K. Koukkunen, K. Silem Mohammed, Keijo Siekkinen, Kojo, Kolehmainen, Late, Lehto, Lempi Hassinen, Lena, Linkola, Loka, Majuri, Make, Matti, Matti Nykänen, Matti Pulkkinen, Meiju, Meri, Merja, Mike Young, Mika Myllylä, Mirkku, Miss Konye Garangin, Myöhäset, N. Jerome Stowell, Paavo, Pate, Peeter, Pekka, Pekka Haavisto, Pekka Salojärvi, Pekka Tammi, Petri, Petri Tamminen, Pilvi, Piippo, Prinsessa, Raija, Risto Lehmusoksa, Sakari, Sauli Niinistö, Seppo, Simo Hämäläinen, Sukari, Tapio, Timo Seppälä, Timo Soini, Timo Torikka, Tomlinson, Tommi, Topi, Turkka, Uno Järnberg, Valavuori, Veltto, Ville, Ville Valo, Viljo, Visapää, Wayne ja Åke.

Abina istuttiin Koffin puistossa ja laulettiin Kotkan poikii. Oltiin erilaisia, mutta tytöt lähtivät vanhoille kavereilleen. Yöllä kiivettiin Laten kanssa tikkaita Mellerille. Tavataan huomenna, runoilija sanoi ikkunalaudalla. Ei ottanut vastaan, vaikka meillä oli Pernod-pullo mukana. Ei menty seuraavana päivänä eikä koskaan, se kaduttaa nyt. Laten muistoksi laulan karaokessa Kotkan poikii aina kun käyn Tehtaankadun Vessassa. Ja näillä kulmillahan minä asun vieläkin Länsi-, Itä- ja Pohjois-Helsingin seikkailujen jälkeen. Täällä sitä tuntee olevansa sinut kaupungin kanssa. Minä tunnen Helsingin ja kaupunki tuntee minut. Vapaus, yhdellä sanalla sanottuna, on yhtä kuin Helsinki. Elää pientä elämää keskellä suurta kaupunkia on vapauteni. Siitä olen kirjoittanut enemmän kuin mistään muusta myös netissä ilmestyvään blogiini. Ja lisää on tulossa, kuten näkyy. Sivullinen, lähetetty 16. marraskuuta, 14:37:00.

Aerobicohjaaja mun ammatti oikeasti on. Eikä mua oikeesti oo koskaan pahoinpidelty, jos poliisi kysyy. Aerobicissa mun nimi on Merja. Sit mä oon 75, vaikka et uskoisi. Ei yhtään harmaata ja mä en oo kertaakaan blondannu. Muutin Poriin tota noin ja siks mulla on tämmöinen murre. Siitä on sata vuotta, kun oltiin Fredalla. Iloja on ollu paljo sen miehen jälkeen. Sen näkee naamasta, jos osaat katsoa oikealta puolelta. Mustaa on enemmän vasemmalla vessan peilissä. Kämmenet on lattiassa, uskotko ilman valokuvaa. Voin lähettää. Voimistelin stadionilla viisikymmentäkaksi. Nyt voimistelen tässä tyttären koneella molempia päitä yhtä aikaa ihan sinun takia. On mulla terve äänikin, sirkoissa lauloin. Haluatko kuulla? Jos en soita sitten, huono ajatus. Sanon sulle silti, kun et oo mikään viranomainen, mun tytär on Lontoossa ja hyvissä naimisissa. Jonkun arabin kanssa. Niinku tiedät, sitä se tarkottaa tänä päivänä hyvästi naiminen. Viiteen vuoteen ei oo kuulunu mitään, sanon kun aina kysytään. Paitsi että mun Mirkku on saanu lapsen, ihan pojan oikein. Isä haluais viedä sen Jordaniaan. Isänsä näköinen prinssi, silti en antanu poikaa enkä anna isälle toista kertaa. Näin kävi kerran, jos et kerro kenellekään. Yksinhuoltaja minä olen vielä palvelutalossa jumpatessa. Nyt mulla on onneksi mun mulattipoika kotona. Mutta ainoa tytär uhkaa lähteä sen hullunsa perään johonkin Syyriaan. Komeahan se on, ja rikas. Siinä riittää tappelemista molemmille, mummolle ja tyttärelle. Vaikka en oo nähny viiteen vuoteen, niinku mä sanoin virastossa ja Mirkulle, joka ei osaa muuta kun hakata. Ja sanon vastakin, jos joku kysyy. Sinulle puhun totta, kun et levittele. Kiitos siitä, tää on tärkee kanava mulle. Merja, sinun Prinsessa.

Aluemyyntipäällikön tehtävistä erottamiseni jälkeen olen yrittänyt miettiä siihen johtaneita syitä. Kova olin puhumaan ja sanoin mielipiteeni kahviossa. Tarvittaessa olin yhtä suora vaimolleni kuin lehdistölle, jota ei niin suomalainen käytökseni häiritsee ajojahtiin. Väitetystä väkivallasta ei ole näyttöä, kuten hyvin tiedätte, mutta ennen kaikkea erottaessanne minut unohditte asiakkaan. Hän on luottanut toimintaamme ja joutuu maksamaan siitä kovan hinnan. Yhtiöittämisen jälkeen olen ollut ainut kontaktihenkilö tärkeimpiin pääasiakkaisiin. Heidän kanssaan olemme kehittäneet auto- ja tarvikekaupan kolmen vuoden aikana lähes nollatilanteesta nykyiselle tasolle. Asiakkaalla tarkoitan tässä lähinnä Audia, Lokaa, Merisaloa, Piippoa ja Sukaria. Nyt kun ensimmäisen kerran pitkään aikaan valikoimaan tulee uusia tuotteita, tämä edellyttäisi suoria käyntejä. Heti eikä kuudestoista päivä pitäisi lähteä liikkeelle ja istua Strindbergillä myös siksi, että hallikohtaiset tilaratkaisut uudistuvat, mallit vaihtuvat ja tilausrytmi muuttuu. Tämä lienee ratkaisematon yhtälö organisaation vaihtuessa jälleen kerran. Olen aina luottanut siihen, että asioitani ei tarvitse sopia ja salailla selkäni takana. Kaikilta muiltakin toivon samaa avoimuutta varsinkin vaikeuksien kohdalla. Omasta mielestäni olen ollut aina lojaali työnantajaani kohtaan ja pyrkinyt tekemään minulle määrätyt työt niin hyvin kuin ne minun taidoillani varustettu henkilö pystyy. Olisin odottanut tätä myös työnantajaltani, jota tosin en ole tavannut nokatusten sitten yhtiöittämisen. Kuka sinä olet? Tai te, hyvä herra tai rouva Sivullinen siellä pörssin päässä? Mielestäni avoin keskustelu tulevaisuudesta ja sen haasteista olisi ollut paikallaan minun ja vähintään lähimmän esimieheni tai -naisen kanssa: mitä olen tehnyt väärin ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mediako on nyt se osakkeenomistaja, joka päättää? Toisin toimien olisin välttynyt masennuskausilta, jotka ilmenivät niin, että en tiennyt mitä sairastan, ennen kuin heräsin Mariassa. Olen huomannut, että tauti voi olla tarttuvaa. Se näkyy jo myyntihenkilöstön epätietoisuutena, työssä viihtymisenä, luottamuksen puutteena – ja ennen muuta yhteishengessä eli tiimin toimivuudessa. Tämä on minun arvioni, jääköön se muistoksi olemassaolostani. Tiedän kyllä, että työ tekijäänsä neuvoo. Niin tässäkin tapauksessa, loppuun asti. Toivotan ennen kaikkea rakkaalle Raijalle kestävyyttä ja intoa jatkaa erittäin haasteellisten ja mukavien asiakkaiden parissa.

Ammattilainen osaa kysyä, missä kanissa sormus luuraa. Aulabaarin nurkkapöydässä iso mies lipoo hänelle kieltään kuin liippaa. En käytä, en minä niin köyhä ole, sanon kun ammattilainen tuijottaa varsin vaativasti. Juuri tällaisten tilanteiden takia tiedän, missä kanissa sinun sormus on, hän toistaa tarjoustaan, joka selvisi jo hänen tuoksustaan. Jumalasta seuraava tilaa lisää jäävettä ison lasin pienellä liikkeellä. Yhdessä olemme eläneet samalla tilalla vasta vähän vajaat neljäkymmentä vuotta, sanon. Siihen on tarvittu yhtä vähän kaneja kuin sormuksia. Kun jäävettä ei tule, ei edes pientä lasia, tarjoan juttujen kostukkeeksi kossuvissyä ilman jäitä sulaa hyvyyttäni. En ota turkistarhurilta lämmintä enkä lämmikettä, vegaani hymyilee ja jatkaa unelmien pölyttämistä Vaakunan toista nurkkapöytää kohti. Siellä käärmemies liippaa edelleen kieltään. Ammattilainen vetää sinappia kielimiehen kaljuun ja niittää ketsupilla valkeaan t-paitaan verisiä viiruja. Äkkiä bodarin vartalo näyttää nyljetyltä ketulta, avuttomat kädet tärisevät alastoman pääsiäismunan jatkeena. Vahtimestari ja tarjoilija vievät ammattilaista, joka ei pane vastaan. Minä arvasin tämän, hän sanoo mennessään. Näin minulle käy aina selvinpäin. Hänellä oli kaunis suunnitelma sellosta laivan kannella silloin kun joutsenet ovat matkalla etelään ja joku on viillellyt syyskesän nautinnon kirkkaaksi kuin kuiva samppanja korkeissa laseissa.

Ammattitoimittaja ottaisi Paavon uuteen käsittelyyn. Kirja-alan asiantuntijana toimittajan paras työkaveri tuntee Paavon. Paavo on ammattimies, ja hän tekee tärkeää työtä Washingtonissa, toimittaja sanoo. Hänen mielestään tämä ei ole painostusta. Ja jos taas niin tulkitaan, toimittaja kysyy, voidaanko Paavo palkita seuraavalla kerralla. Tai jokin ylimääräinen erikoispalkinto? En tietysti halua kyseenalaistaa muiden raatilaisten näkemystä Paavosta, mutta ristiriitaa on opittava sietämään. Ristiriita on epäilyn perusta, ja jatkuva epäily on eurooppalaista kulttuuria. Lautakunnan puheenjohtajan mielestä tuo on niin totta, varsinkin se mitä asiantuntija sanoi kulttuurista. Tiettyä ristiriitaa me haemme myös tämän päivän kirjallisuudesta, jopa kriittisyyttä. Näin ollen epäily jos mikä on itsestäänselvyys palkintojen jakamisen lähtökohtana. Otetaan Paavo uuteen käsittelyyn. Tai perustetaan Paavopalkinto! Kirjallisuus on niin arvokas asia palkittavaksi, että asiantuntijaa kannattaa aina kuunnella, ja se rooli sivullisen on nyt otettava hyvän ja pahan taistelussa. Valehtelen istuneeni samoilla tutkija Pekka Tammen luennoilla kuin raadin ainoa alan ammattilainen. Minä tunnen tuon narratologian, sanon. Mutta minä olen myös lukenut Paavon kirjan. Minua voitte syyttää, jos joku tulee lankoja pitkin sihteerille.

Arkkipiispa kuunteli ensin hyvän uutisen. Se oli yleensä lyhyt, sitten päästiin arkistotöihin. Hoidettuaan seurakuntalaisten suhteita ja kirkon suhdanteita, jotka hän useimmiten käänsi itsensä kautta perin inhimilliseksi kokemukseksi, jäljelle jäi rasvainen tiskivesi. Se ei pelkästään näyttänyt huonolta, vaan oli niin pitkä ja passiivinen, että piispan viitta tyhjeni, kädet haisivat tahmaisilta ja naama tuntui harmaalta. Ei ihme, että penseys luettiin kuolemansynniksi. Ihme pitäisi tapahtua, että jaksaisi odottaa merkkiä Jumalan lempeydestä. Kun onnen hetki sattui Dostojevskille, hän pysäytti kellon. Se oli kaksikymmentäkolme minuuttia vaille kolme. Kun maailma näytti tukehtuvan pahuuteensa koko päivän, hän rukoili piispantalonsa kellariin kärjistyscenteriä. Siellä saisi ryypätä diakonisesta tasa-arvosta välittämättä. Ritilät revittäisiin polttopuiksi ja tupakan savu suitsuttaisi taivaalle pienistä katonrajan räppänöistä. Iso pakastin tarvittaisiin ja sille mikro, lämpökattila tohisisi turvallisesti kuusihakkeella ja savujen levitessä Jumalan silmille lattiakaivoihin saisi oksentaa rauhassa imelimmät kirkkoviinit. Lasten nukkuessa yläkerrassa olutvarastoja päästäisiin täydentämään keittiön jääkaapista. Samalla reissulla tuotaisiin nakkeja. Niitä lämmittäisi kahvinkeittimessä paremmin kuin mikrossa, jossa makkara jäähtyy pitempien juttujen ja pokerikierrosten venyessä. Piispan päästyä konttoriltaan avomies tuli vastaan tuulikaapissa. Karvaisessa kädessä lepatti tuore Kuvalehti, jonka mukaan arkkipiispa oli kuudes nopeimmiten arvostustaan menettäneiden listalla. Sinä olet vasta sadaskuudeskymmenesyhdeksäs, sanoi hänen miehensä. Ota satanen edestä, niin se on ihan hyvä luku, vastasi piispa. Älä taas ala kärjistää, mies sanoi. Tiedätkö, tuollainen yliseksualisoitunut numerofetisismi saattaa viitata alzheimeriin. Piispa myönsi ja pyysi syntejään anteeksi muotojensa vuoksi, tunsihan hän avomiehensä paremmin kuin seurakunnat. Toisena huonona uutisena hän kertoi kirkon omaisuudesta löytyneen vaurioita. Hyvänä puolena rakennusmestari näki sen, että hometta oli löytynyt vain heidän talonsa kellarista. Yläkerran suihku palvelisi saunana siihen asti, kun alakertaa korjataan. Miehen ilmeen lientyessä piispa päätti esittää remontin yhteydessä pienen henkilökohtaisen työtilan mahdollisuutta. Illan, yön ja seuraavan aamun keskusteluissa piispojen kärjistyscenteristä kasvoi koko perheen yhteinen huolto- ja varastotila. Kun neuvotteluja sinällään negatiivisen homeasian positiivisista mahdollisuuksista jatkettiin, ihmeteltiin lastenkin kanssa, miten yleensä oli tultu toimeen ilman kyseistä tilaa. Sinne mahtuvat kuravaatteet, labradorinnoutajan siivousvälineet, pyykkikone, rumpu, sukset, painepesuri, kangaspuut ja kaikki muu hyvän elämän kannalta tarpeellinen tavara.

Asfalttimies nukkuu valot ja vaatteet päällä. Kuuden hengen huoneessa kukaan ei uskalla sammuttaa hänen lamppuaan. Olin niin väsynyt, hyvä kun ehdin napin aukaista, mies sanoo ja lähtee tupakalle. En ehdi nukahtaa, ennen kuin hän jatkaa uniaan.

Autonkuljettajana minusta tulee oma itseni. Autonkuljettaja on aina ollut ihanneammattini. Lapsena minulla oli sata autoa, jotka laitoin nukkumaan. Käänsin ne illalla selälleen. Autonkuljettajana käytän sanaa minä myös muissa teksteissä kuin rakkauskirjeessä, joita olen kirjoittanut kaksi. Ehkä jatkossa enemmän. Autonkuljettajana synnytän oman lapsen. Ennen häntä kohtaan prinssin. Autonkuljettajana uskallan katsoa silmiin Pekka Haavistoa ja kutsun häntä rohkeaksi. Tässä Mäkelänkadun risteyksessä minä odotan jälleen itseäni ja sitä rohkeutta. Minä olen bussinkuljettajan puolella ikkunaan nojaava hahmo peräpenkissä. Näin kaukana ja korkealta näkee hyvin autojen sisään. Seuraan tiettyjä merkkejä perille asti. Kiristävät haarat pukuhousuissa ja karvaiset kädet vaihdekepeissä eivät ole minun merkkejäni. Monien sormuksettomien autonkuljettajien omituisuuksista tiedän enemmän kuin he uskaltavat kertoa tyttö- tai poikaystävilleen. En odota esimerkiksi tuota automiestä, joka on tatuoinut ristin kauniiseen olkapäähän. En minä hänen jumaluuttaan odota enkä hänen Hummeriaan, vaan häntä joka ei tule. Odotus on paras ääni. Askel kohti, suu, suudelma, rakastava kuin iso musta kumipyörö humahtaa mustaa vasten. Tuohon odotuksen kuumaan väliin tahtoisin litistyä, litistä, heittäytyä odottamatta renkaaksi, hieroutua tasaiseksi ja rikki. Vereslihaa kovaa asfalttia vasten. Ei, hän ei koskaan pysty, ei ota askelta eteen tai kohti. Toistan. Aina taaksepäin, kuten sana autonkuljettaja. Se ei voi hylätä minua. Eikä hylkääminen ole syy lopettaa odottamista. Kun kuiskaan jälleen sanan autonkuljettaja, minusta tulee minä, valmis odottaja.

Avustaja saa osansa, jos niin sovitaan. Avustaja ottaa osansa vaikkapa Mariassa kääntämällä potilaan, jos hän osaa kääntää sairasta. Ottaa, osa ja kääntää tarkoittavat tässä avustajan saamaa palkkaa eli korvausta menetystä ajasta Merjaa hoidettaessa. Avustaja on myös kirjoittaja, mikäli niin sovitaan. Tosin sopimattakin meitä terveitä ja sairaita kirjoittajia löytyy kääntää asti. Jokainen lukutaitoinen, vaikka sitten numeroihminen, osaa nimittäin kirjoittaa, kuten näkyy. Avustavana kirjoittajana saan osuuteni kakusta tekstillä, jonka osaamisen määrittelee lopulta jokainen lukutaitoinen, olipa lukija terve tai numeroihminen. Loppukakkuna niin mahdollinen kuin mahdoton lukija on siis kirjoittajan avustaja, joka ei kuitenkaan saa korvausta menetetystä elämästä, vaan maksaa ajastaan