Banksteri

By Janne Kuusi

Hervoton satiiri Suomen finanssieliitistä vallan huipulla.Otso "Nalle" Tiitinen nauttii elämästään Suomen rikkaimpana miehenä. Päivät kuluvat finanssikonsernin johdossa ja illat Ritarihuoneella hyvän ystävän Björn "Walle" Wahlroosin kanssa. Vaimon kautta hoituu aatelissukupuukin. Tiitisen lähipiiri yksi toisensa jälkeen siirtyy tukemaan äärikapitalistista Vapaus-puoluetta. Tiitinen taas kaipaa kipinää elämäänsä ja ryhtyy käräyttämään huvikseen tuttavapiirinsä hämäräbisneksiä. Kun Suomesta puuhataan ökyrikkaiden paratiisia, menee valtakunnan poliittinen kartta uusiksi eikä ruumiiltakaan vältytä. Kerrankos sitä rapatessa roiskuu.Tiitinen ja von Wahlroos ovat pääosissa hävyttömässä satiirissa, joka sekoittaa surutta faktaa ja fiktiota, naurattaa ja kauhistuttaa. Lukija tunnistaa tosielämän henkilöitä mutta parodia on vahvaa – sen takana on kuitenkin aina totuuden siemen!-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 17, 2023
• ISBN: 9788728565292

Book preview

Banksteri

Copyright ©2012, 2023 Janne Kuusi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728565292

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tämä romaani on silkkaa fiktiota eikä mikään siinä ole totta,

sillä tällaista ei tapahdu Suomessa,

eihän?

Hygieenisyyssyistä nimet on kuitenkin vaihdettu, jotkut keskenään.

Jos teoksesta löytyy muuta kuin valhetta,

kirjailija vastaa kaikista totuuksista,

jotka on siihen erehdyksessä tullut suoltaneeksi.

It is well enough that people of the nation

do not understand our banking and monetary system,

for if they did,

I believe there would be a revolution before tomorrow morning

Henry Ford

1.

Elisa painuu joukon mukana, ja nahkatorvi kaikuu kylänraitilla.

Jalat betonivadissa, keinutan itseäni, vaapun ja vaapun kuin takaikkunan koira. Ympäri mennään yhtehen tullaan, luulen, mutta ei. Kurkotan, ja Elisaa ei enää ole.

Mustavalkoinen rapea filmikuva, iskulauseet ja banderollit vajoavat mäen taa, ääni hukkuu tummien kuusten havuihin. Lunta, lunta, vain lunta, rae sakenee ja kuva haalistuu ja joku hipaisee olkaa.

Pitäis mennä.

Sori, torkahdin. Hitto, noloa, vaikka mitä väliä.

It’s show time.

Nousin ja kävelin backstagelta estradille, jossa Naomia jo esiteltiin. Aplodeja – hänelle, ei minulle.

Hän on tänään täällä Akateemisessa kirjakaupassa esittelemässä kirjaansa Tuhokapitalismin nousu. Please be seated. Aplodeja. Minä olen Lasse Lehtinen, yritän tässä esittää haastattelijaa, ja eräänlaiseksi, sanoisinko vastaväittäjäksi, olemme pyytäneet pankinjohtaja Otso Tiitisen, tervetuloa, welcome.

Veltot aplodit, kuten oli odotettavissa.

Olin suostunut yleisön eteen rusikoitavaksi kohdatakseni Naomin livenä. Tervehdin häntä suutelemalla kädelle, joka oli pettymyksekseni taikinamaisen löysä. Vai johtuiko se asenteesta minua kohtaan? Naomin viileänsuklainen katse siirtyi nopeasti Lehtiseen väistäessään säällisen sekunnin ylittymisen. Huulilta erottui vaivoin peitelty innottomuus, jalomuotoinen juutalaisnenä teki hänestä aikuisen, mutta hiusten amerikantätimäinen lewinsky-hillary-look hiukan kavensi aistillisuutta, jota Naomi Klein ei koskaan voinut kokonaan menettää.

Lehtinen hölötti englanniksi tarvittavat diibadaabat kirjan esittelemiseksi ja antoi Naomin jatkaa alustusta. Kökötin vartin toimettomana, kunnes juontaja viimein muisti olemassaoloni.

Otso Tiitinen, tai jos sopii kutsun sinua Nalleksi, olet tutustunut Tuhokapitalismin nousuun. Siis tarkoitan tietysti kirjaa. Naurua, hymähdin itsekin. Vilkaisin Naomin reaktiota, havaitsin vain värähdyksen noissa julmetun sensuelleissa huulissa. Inhoa vai aitoa empatiaa?

Oletan, että kirja herättää sinussa vasta-argumentteja.

Päinvastoin. Voin yhtyä lähes kaikkeen, mitä Mrs. Klein kirjassaan esittää. Lohkaisuni herätti odotetun kohahduksen, tosin suomalaisittain vain hienoisen. Lasse Lehtinen teeskenteli jätte-yllättynyttä.

Ohoh, odotin aivan muuta. Juontaja vilkaisi merkitsevästi Naomiin, joka vaikutti penseältä. Lehtinen jatkoi minulle, olen ymmärtänyt että olet puhdasverinen Chicagon poika – hän esitti lainausmerkit sormillaan. Olet hankkinut suunnattoman omaisuutesi Milton Friedmanin metodeilla.

Väärinkäsitys. Omaisuutta voi kerätä myös puhtaita jauhoja pussissaan.

Tämä herätti yleisössä naurunremakan, johon Naomi ei yhtynyt, mikä nostatti häntääni. Suomi ei kuitenkaan ole ollut kehitysmaa viiteenkymmeneen vuoteen, jatkoin. Shokkeja ei täällä tarvita rikastumiseen.

Naomi soi viimein katseensa minulle. Arvoituksellinen, ulottumattomissa. Pikainen spekulointi, olinko herättänyt hänessä lapsen, äidin, hallintovirkailijan vai villipedon? Nyökkäsin hänelle kannustavaan sävyyn haaveillen noista viimeistä, mikä käännytti hänet taas yleisöön päin. Hienoinen hiki sihahti otsalleni. Entä jos…

Lehtisen pasmat näkyivät sekaantuneen, hän oli kaiketi janonnut kunnon kaksinkamppailua minun ja Naomin välille. Niin janosin minäkin, mutta aivan toisenlaista.

Kaikki meni perseelleen. En tarkoita keskustelun lässähdystä vastakkainasettelun puutteeseen vaan ihmisläheistä lymfahierontaa kauniin Naomi Kleinin kanssa. Turisin vastoin yleisön oletusasetuksia, enimmäkseen puuta heinää, mutta Naomia en saanut vakuuttuneeksi vastuullisena miljardöörinä.

WSOY oli kaavaillut uskaliasta väittelyä pestaamalla haastattelijaksi tv:stä tutun kirjailija-poliitikon ja debatoijaksi ökykapitalistin vasemmistolaiskirjailijaa vastaan ja järjesti illallisen, johon myös minut kutsuttiin, mutta Naomi jätti yllättäen saapumatta jetlagiin vedoten.

Jos olisin ollut nuorempi kolli, olisin selittänyt itselleni Naomin ihastuneen minuun niin päätä pahkaa, että skandaalin ja avioliittonsa rikkoontumisen torjumiseksi hän oli keksinyt tekosyyn olla tulematta kanssani liukkaille jäille tassuttelemaan. Mutta viidenkymmenen ylitettyäni en ollut enää useinkaan jaksanut lietsoa noita itsepetoksen suolaisenmakeita kekäleitä. Vanha katti pysyttelee mieluummin uuninpankon lämmössä, vaikka vaimoni olikin Naomia viisitoista vuotta vanhempi kurppa.

Soitin kaverilleni Wallelle.

Björn von Wahlroos oli ollut vaihtelevalla menestyksellä kaverini jo 1970-luvun opiskeluvuosista alkaen. Jotkut kutsuivat häntä Nalleksi kuten minuakin, mutta sekaannusten välttämiseksi olimme päätyneet hänen kohdallaan sukunimiväännökseen. Häntä kutsuttiin myös VW:ksi vielä 90-luvulla pilamielessä kuskaamansa, räikein värein töherretyn Volkswagen Kleinbusin vuoksi.

Tutustuin häneen vallankumouksellisten riveissä; hän oli syntyisin aatelisesta ja äveriäästä suvusta toisin kuin minä. Olimme kumpikin opiskeluaikoina tulisia taistolaiskommunisteja: vastustimme kiihkeästi EEC:tä, USA:ta ja Vietnamin sotaa. Yritimme joukkovoimalla kumota kapitaalin vallan ja muuttaa Suomen tasa-arvoiseksi työväenvaltakunnaksi.

Hankkeessa kävi niin kuin kävi: jätkät mokasi ja Neuvostoliitto petti. Sosialismin ihannetta ei saatu missään toteutettua, ja termitkin mustattiin niin pahasti, että myöhemmin kommunistista tuli synonyymi natsin kanssa.

Tuolloin koitti tuumauksen paikka – ihanteet eivät kadonneet mihinkään, mutta sen verran Siperia meitä opetti, että alun perin aivan muihin tarkoituksiin hankkimaamme Kauppiksen loppututkintoa aloimme käyttää omaksi hyödyksemme. Wallen kohdalla se merkitsi suunnattoman perinnön vaalimista, omaisuuden kartuttamista sijoitustoiminnalla ja elämän suunnan muuttamista päinvastaiseksi.

Minä vaapuin aikani sekalaisissa bisneksissä, mutta rakastuin 70–80-lukujen taitteessa vaimooni Reaan, omaa sukua afJägerhorn. Aate vetäytyi pinnan alle lymyämään ja katosi näköpiiristä viimeistään lasten synnyttyä.

Tyttäreni Alma ja poikani Juhani kävivät nyt kolmattakymmenettä ja opiskelivat isänsä tapaan kauppatiedettä, poika Aalto-yliopistossa ja tytär muutti juuri Harvard Business Schooliin Amerikkaan. Viimeinen linnunpoika oli lehahtanut pesästä, ja Länsi-Uudellamaalla sijaitseva Rean sukukartano Borlänge jäi meidän kahden lisäksi vanhan ja vittumaisen anoppini kotipesäksi. Raakel afJägerhorn oli eristetty omaan siipeensä ja palvelijat huolehtivat enimmäkseen hänestä, luoja paratkoon.

Akka oli luultavasti suivaantunut siitä, että ainoa tytär oli nainut aatelittoman miehen, mikä merkitsi aateluuden päättymistä sukupuolen perusteella. Rea otti kuitenkin kaiken irti sukurasitteensa rippeistä – Ritarihuonetanssiaisissa seurusteltiin täysiveristen aatelisten kanssa, ja hän oli tyrkännyt minut vapaamuurariloosiin luodakseen illuusion perheen korkea-arvoisuudesta. Tosin säilyttääkseen uskottavuutensa vapaana liberaalina Rea muistutti alinomaa siitä, että hän toimi näin vain vanhempiensa mielenterveyden vuoksi. Sen edistämiseksi vai romuttamiseksi – siitä oli kinasteltu, kunnes olin saanut tarpeekseni koko aiheesta ja valinnut vähimmän vaivan tien: pidin turpani rullalla.

VW oli moottoriturpa, mikä saattoi olla syynä ystävyytemme jatkumiseen näinkin pitkään kanta-aatteen leiskunnan hiivuttua. Kaljoittelun lisäksi pieksimme sulkapalloa viikoittain.

Kato, vanha panomies täällä olutta panemassa, hän tokaisi saapuessaan pöytääni Storyvillessä kaljatuoppeineen. Hän läpsäytti selkääni juuri tuopista hörpätessäni, minulta pääsi kuiva hirnahdus ja olutta tunki nenästä. Sain lievän aivastuskrampin ja VW puolestaan naurukohtauksen. Sitruunanhapan ilmeily oli vakiintunut perinteemme reagoida toistemme limboihin, ja toettuani väänsin naamani sellaiseen.

Kaada itselles vaan, vastasin. Walle oli pari vuotta sitten ottanut parikymmentä vuotta itseään nuoremman vaimon, mikä suivaannutti sitäkin enemmän, koska Susanna oli mukava ja älykäs, viehättävä nainen – ei tosin missityyppiä, joka olisi ollut Wallen maun mukaista. Susanna piti miehelleen sen verran jöötä, että kaljalle päästyään tämän huomio norui yleensä naapuripöytien pimatsuihin promillemittarin vähänkin värähtäessä.

Kirjakaupan haastattelutuokiosta mukaani tarttunut Kleinin kirja lojui pöydällä, ja VW selaili sitä tuttu sitruuna naamallaan.

Antaisitko skrebaa tuolle?

Mä kiinnitän enemmän huomiota henkisiin arvoihin.

Ahaa, mirri ei sitten ollut halukas.

Sitruuna.

Storyvillessa parveili kansanedustajia ja Porin jazz -tyylin väkeä maripaitoineen. Pöytäämme änkesi kaljatuoppeineen ilmeisen seurankipeä ADHD-kansanedustaja Sasi, joka oli tulossa Yleisradion hallintoneuvoston kokouksesta absurdi lippalakki kaljunsa peitteenä. Amerikan ilmavoimien symbolein varustetun lätsän taakse oli isolla kirjailtu väkevä sanapari: KIMMO SASI.

Nalle & Walle. Veljekset kuin ilvekset, Sasi aloitti tyylipuhtaasti väläyttäen samalla krokotiilinhymyään. Kansakunnan sperma kököttää täällä kaikki munat samassa korissa. Ja tyylitön röhähdys päälle.

Haukotus.

Hän läpsytteli kämmeniään vastakkain homma hoidettu -hengessä. Yle on nyt meillä, ja mikä parasta, kansa kuvittelee vieläkin että talo tuuttaa pääasiassa kommaripropagandaa. Merkitsee sitä, että saadaan vieläkin tukevampi niskalenkki, kun kansa vaatii viimeisetkin reporadion jäännökset kilometritehtaalle. Mielikuvat ne on pojat jotka jyllää.

Siltä näyttää. Mielikuva kansasta jyllää, pudotin, mutta Kimmo ei tajunnut piikkiä puheenjohtajahybriksessä vouhkatessaan.

Kimmo juuttui lempiaiheeseensa ja rapsutti hikistä kaljuaan lippiksen alta. Mä pidän henkkoht huolen siitä että kansa pysyy tyytymättömänä Yleisradioon, ne ei nääs voi sietää sitä että poliitikot sorkkii niiden telkkariohjelmia. Kansa vastaa niin kuin sille huudetaan: se aloittaa maksuboikotin ja konkurssikypsä talo voidaan ajaa alas ja yksityistää. Mitäs sanoo wanhat towerit? Ja krokotiilihymy päälle.

Myytkö mulle, VW heitti Kimmolle.

Ilman muuta, jos tarjoot kaljan. Heh heh. Mutta vakavasti, siinä menee koko ajan hyvä bisnes hukkaan joltakin, eihän talon tavoitteena ole nyt edes tuottaa voittoa. Potentiaalia olis vaikka mihin.

Tarjosin Sasille kaljan ja käteni: it’s a deal.

Hän kätteli meitä kumpaakin varmuuden vuoksi, otti kaiketi puheemme lupauksena.

Sasi liimautui meihin kuin takiaispallo. Niinpä keskustelu johti politiikan murrokseen ja uuden populistisen Vapauspuolueen kiivaaseen kasvuun. Vapaus pyrki irrottamaan markkinatalouden valtiovallan kahleista ja ajoi valtion vaikutusvallan rajua vähentämistä. Valtion tehtäväksi jäisi lähinnä yritysten toimintaedellytysten takaaminen ja turvallisuusasiat, jotka nekin voitaisiin enimmäkseen ulkoistaa yksityisten hoidettavaksi. Vapaus kaavaili Suomesta yövartiovaltiota ja veroparatiisia, mikä saisi maailman suuryritykset ja investoijat jonottamaan maahan pääsyä.

Sasi hykerteli. Nyt jos koskaan on meidän tilaisuus. Kokoomus on muuttunut työväenpuolueeksi eikä kovinkaan moni asia erota meitä demareista. Kansa on kertakaikkisen kyllästynyt, ja me ollaan Benkun kanssa puhuttu vakavissaan Vapauteen siirtymisestä ja uskon että jos suosio tätä menoa kasvaa, löytyy aika monta muutakin. Nyt on tuhannen bucksin paikka panna koko garderoobi uusiksi.

Kimmo viittasi kaveriinsa Ben Zyskowicziin, politiikan Groucho Marxiin, joka oli ikänsä luuhannut eduskunnassa mahdollisimman etäällä marxilaisuudesta. Taistolaiskommunisteja mies näki edelleen ympärillään kuin vihreitä pikku-ukkoja ja vierasti siksi jopa Wallea ja minua. Natsahtavaa äärioikeistolaisuutta toteuttava Vapaus olisi juutalaiselle Zyskowiczille metka kotipesä absurdilla Auschwitz-kierteellä ryyditettynä. Sasi oli höläyttänyt skuupin, mutta hällä väliä.

Minua eivät ääriliikkeet kiinnostaneet, vaikka olin myötäilevinäni. VW sen sijaan oli ollut jo jonkin aikaa kiimoissaan Vapauteen päin, eikä vähiten sen puoluejohtajan vuoksi: Katariina Karmavirta oli entinen Miss Suomi, ja yli nelikymppisenäkin edelleen korea kuoreltaan, mutta sisältä hän oli morfiininkova führer. Nainen oli pestannut puoluekoneistoonsa katraan hyvännäköisiä naisia mallitoimistoista ja leegion alfauroksia imitoivia tyhjäpäitä kuin suoraan Dressman- mainoksista, sillä hän luotti mielikuvien voimaan.

Walle oli vannonut kepittävänsä Karmavirtaa, mitä en pitänyt mitenkään epätodennäköisenä. Mutta kai hänessä aatteen palokin roihusi pelkän lihallisen kiiman palanpainikkeena.

Vetäydyin kuunteluoppilaaksi, kun VW ja Sasi virtaviivaistivat kilvan Suomea kuoliaaksi. Näin tein useimmiten, enkä ollut lausunut julkisuudessa minkäänlaisia statementteja, mikä periaate tuli tänään rikottua söpön Naomin vuoksi. Nähtävästi aiempi hiljaisuuteni oli aiheuttanut ennakko-odotuksen näkemyksistäni – ja sen kääntymisen vastakohdakseen.

Otetaas jätkät uubisnuubit, Sasi intoili, eihän me tänne höpisemään ole tultu!

Eivätkä ne jääneet ainoiksi sinä iltana.

2.

Autonkuljettajani Häkkinen nouti minut Storyvillestä ja hurautti Bentleyllä kotiin yhden varikkokäynnin taktiikalla: Inkoossa oli pakko heittää pythonit tien poskeen.

Tuhokapitalismin nousu kuumotti kainalossani ja Rean makuuhuonetta lähestyessäni kaavailin vaimon innostamista eroottisen temmellyksen pyörteisiin.

Älä, Rea sähähti kun näpelöin kaljapöhnäisenä hänen uinuvia rintarauhasiaan.

Kalsarien etumusta töpötti, mutta aviollinen velvoite ei maittanut laillisesti vihitylle vaimolleni. Nihkeilyä oli kestänyt jo kymmenkunta vuotta, ja sinä aikana olin ajautunut sadan pienen ranneliikkeen ravisteltavaksi niin usein, että ajoittain tuntui kuin olisin nuortunut parikymppiseksi kolliksi. Niin nytkin.

Tulos: käytin kylppärissä inspiraation lähteenä mielikuvaa Naomista – kirja sai kelvata hänen fyysiseksi vastineekseen.

Miehuuteni tultua taas kerran nolosti runnelluksi hipsin Rean viereen ja nukahdin saman tien.

Aamuyöllä heräsin kokoamaan elämäni puzzlea. Tuijotin hämärässä kuorsaavaa rouvaani ja tuntui kuin mahalaukkuuni tungettaisiin heliumilmapallo täynnä tyhjää: lapset häipyneet, vaimon kanssa tuli jotenkuten toimeen, ei muuta. Vanhempani olivat kuolleet, samoin Rean isä. Anoppi oli teljettynä vankilasiipeen, jota hän itse halusi vahvistaa loputtomilla remonteillaan ja lukonvaihdoillaan. Ystäväkaartini muodostui pinnallisista puliveivareista