Vapaus: -

By Janne Kuusi

Satiirinen dystopiakuvaus talouskasvukiihkon ja äärikapitalismin seurauksistaMainostoimistossa raatava ja nopeaa elämää elävä Antti Kataja lipsahtaa voittojen tieltä häviäjäksi ja kokee totaalisen luokkaputoamisen. Ympäriltä katoavat niin perhe kuin urakin, mutta Katajan alamäki ei suinkaan pääty vielä siihen. Samaan aikaan Suomessa nousee valtaan äärikapitalistinen Vapaus-puolue, jonka arvoissa yritysten menestyminen ajaa inhimillisyyden ohi, ja pian Kataja saa kokea puolueen levittämän kylmän ideologian seuraukset myös omassa elämässään.Miten käy yksilölle ja koko kansakunnalle, kun kovat aatteet läpäisevät yhteiskunnan? Janne Kuusen esikoisromaani on jännittävä, humoristinen ja ajattelemaan herättävä tulevaisuudenkuva. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 28, 2023
• ISBN: 9788728565254

Book preview

Vapaus

Copyright © 2010, 2023 Janne Kuusi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728565254

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

rakkaimmilleni

ENSIMMÄINEN KIRJA

LÄHTÖLASKENTA

Alussa Ihminen loi Jumalan.

Jumala sanoi: tulkoon pimeys.

Ja pimeä tuli.

Kun maa kylmeni, Mies leikki tulella.

Kului kymmenen yötä, kymmenen päivää.

Ja tuli leikin loppu.

kymmenen

Mäyrä möyrii mahassa, hinkuu vapauteen. Äiti räkättää niin, että lima kurkussa rohisee – Mies katkaisee puhelun.

Se vanha korppi!

Kiukku pillahtaa, ja mäyrä vetäytyy takaisin vatsaan, multaiset toukat varisevat pikimatolle, korsetti höltyy. Mies kuoriutuu, tempoo itsensä ylös nielusta. Valelee kylmät kahvit kasvoille, tutkii peiliä. Vastaan katsoo tummakulmainen, vanheneva, rupsahtanut akka. Hän panee merkille roikkuvat rintansa.

Mitään ei kuulu, vain vieras henki puhaltaa korvaan. Hän vaeltaa talossa, jota isännöi luonnoton hiljaisuus. Pimennosta pyyhältää hiilenmusta ahvenparvi, kalat jähmettyvät töllöttämään. Magneetti kiskoo savusaunaa kohti; sankka paine kalvaa ääneti järkeä. Pinnistä kuuloa, keskity!

Äänet pysyvät poissa.

Nokinen sauna, verhossa kalpea valo. Vaimeat teurastajat silpovat lapsia kirveillä ja lihaveitsillä: yksi irrottaa selkäfileet ja pilkkoo ne suikaleiksi, toinen veivaa lihamyllyä, sulloo palasia suppilon mustaan aukkoon.

Murskaava hiljaisuus vavahtaa korvan läpi. Mies leijuu syvässä unessa, ei maailmassa kiinni. Ei voi olla.

Samoaa alasti ympäri hämärää asuntoa, piki tahmaa varpaanpohjat, kalat mulkoavat jäisinä katveissa. Valoton olohuone, Mies nujertuu sohvaan ja sulaa tilaan, keho noruu sopukoihin. Keskity, tarraa langasta kiinni. Olet olemassa. Tässä, juuri nyt.

Olenko minä? Onko mäyrä? Onko kukaan, mikään?

Hän kellahtaa pimeään kuiluun, ja hyrränä sen kitaan leijuvat korpin sulat. Huuto juuttuu korinaksi kurkkuun, survaisee hiet ihon pintaan.

Ei koskaan! Ei milloinkaan, ei ikinä!

Herää!

Kuka? Saatana?

Julia taputteli selkää. Antti! Herää. Alakerras on joku. Mee kattomaan. Hän kuunteli. Kolahdus. Adrenaliini ryöpsähti, pää talttui pikaisesti. Nyt hiljaa.

Hän muisti aseen, nouti sen kätköstä ja hiipi portaisiin. Julia seurasi varovasti.

Keittiöstä kajasti heikko valo. Jääkaappi. Juippi oli jääkaapilla, säälittävää. Kataja räpsäytti valon kattoon ja osoitti miestä pistoolilla. Pysy siinä luuseri. Äijä kääntyi nopeasti. Partainen jätkä, epäsiisti pitkätukka, maiharinrähjä päällä. Pelästynyt varas nosti kädet ylös.

Julia, soita päivystykseen. Miellyttävä tyyneys valtasi Katajan. Hänellä oli oikeus tähän. Hän voisi ampua tuon jätkän. Hän saisi tappaa sen.

Hän istuutui tuolille, tarkkaili varkaan kehonkieltä ja antoi piipun myötäillä häiskän mielenliikkeitä. Se laski käsiä vähän. Hän kohotti pistoolin piippua, tyyppi nytkäytti kätensä nopeasti takaisin ylös. Tää toimii kuin nukketeatteri. Katajaa hymyilytti ja hän antoi varkaan nähdä sen. Miehen epäsiisteys ällötti, partaan oli tarttunut jotain vitun majoneesia.

Kohta sä kuolet.

Kaksi vartijaa jalkautui ripeästi autostaan ja saapui talon pihalle. Julialla oli yllään vain ohut yöpaita, ja miesten katseet viivähtivät rinnassa, joka kurkisti hiha-aukosta. Kaljuksi ajellut vartijat tunnistivat oitis Julia Katajan, kymmenen vuoden takaisen perintöprinsessan, joka tätä nykyä tunnettiin suosittuna tv-juontajana. Miehet ilmoittivat hoitavansa homman ja tarttuivat varkaaseen. Voitte mennä rauhassa nukkumaan, toinen ilmoitti isäntäparille virnistellen.

Gorillat lennättivät luuserin maahan, ja kotiväki siirtyi sisään. Pihanovi oli auki, kukakohan oli taas jättäny, Julia sanoi. Kukakohan, Kataja kuittasi. Kinan keskeytti näytelmä pihalla: vartija väänsi varkaan kädet selän taakse ja kytki ne yhteen raudoilla. Ylös, paska. Hän nosti miehen pystyyn ja pidätteli tätä paikallaan. Toinen tinttasi ensin nyrkillä suoraan kasvoihin ja saman tien palleaan.

Pariskunta jäi ihastelemaan pahoinpitelyä pimeän olohuoneen ikkunasta. Vartijat vuorottelivat – toinen siirtyi pitämään kiinni, kun toinen latasi naamaan ja potkaisi haaroihin. Veri roiskui varkaan nenästä ja silmäkulmasta.

Kataja siirtyi lähemmäs vaimoaan, käsi kulkeutui tämän rinnoille. Älä. Julia kierähti nopeasti, tyrkkäsi käden syrjään ja sipsutti yläkertaan.

Damn. Katajan alushousut töpöttivät jo, ja hän kiskaisi t-paitaa etumuksensa peitoksi. Saatana, painu sinä nukkumaan, horatsu.

Hän seurasi hetken aikaa pahoinpitelyä, joka oli yltänyt uudelle tasolle. Miehet potkivat maassa makaavaa varasta vatsaan, selkään. Kataja odotti kliimaksia, eivätkä vartijat pettäneet. Kumpikin potkaisi vuorollaan täysosuman lärviin. Jes.

Työhuone sijaitsi pohjakerroksessa, saunan takana. Se oli kellarikammio, ikkunat katonrajassa. Riittävän eristetty muusta huoneistosta, eikä kenelläkään muulla ollut sinne asiaa.

Kataja naputti chatin esiin ja syötti hakuun vakkarien nikit.

Pandora oli ainoa tuttu linjoilla ja näytti terhentelevän seksibaarissa.

Kataja valitsi itselleen nimimerkin, jolla aiemmin oli käynyt Pandoran lippaassa remeltämässä. Lucky Luke, mies, 30. Hänen haitarinsa venyi kymmenestä kahdeksankymmentävuotiaaseen, mutta Luken ikä piti yhtä todellisuuden kanssa.

Luke latautui seksibaariin.

Lucky Luke>Pandora 04.11.13: Moi Pano-Dora ;)

Pandora>Lucky Luke 04.11.26: Ihanaa, Luke, pelasta mut. Tääl on pelkkiä urpoja

IsoMuna>Pandora 04.11.27: Pandora, missä päin maata sä oot?

VanhempaaNaistaM27 04.11.29: Pillua?

Lucky Luke>Pandora 04.11.31: Aina valmiina

Pandora>Lucky Luke 04.11.44: Erehdyin pistään yhelle meili- osotteen ja heti se lykkäs sinne kikkelinkuvia… Ihmistuntemus petti pahasti.

PenisYli20cm 04.11.46: Löytyykö pohjosesta naisia?

Lucky Luke>Pandora 04.11.50: Mikäs kikkeleissä vikana ;)

KikkaN24 04.11.54: Heippa, kundit :)

Pandora>Lucky Luke 04.11.55: Riippuu mistä se roikkuu ;)))

IsoMuna>Kikka 04.11.58: Kikka, heippa mitä mielessä?

Marco 04.11.58: Kikka, moi…

Lucky Luke>Pandora 04.11.59: Ei huono…

KikkaN24 04.11.59: Hih!

Pandora>Lucky Luke 04.12.10: Tietsä et miehen mitta on sellanen 20 senttii…

PenisYli20cm>Pandora 04.12.17: Mä olen sun mies! Ooksää pohjosessa?

Lucky Luke>Pandora 04.12.18: Ai jaa, sit mä oon miehen mittanen…;)

VanhempaaNaistaM27 04.12.20: Pillua!

Pandora>Lucky Luke 04.12.20: Se on se korvien välinen etäisyys…

Lucky Luke>Pandora 04.12.28: Mmmm, kiihottavaa… Mennää privaan nii ei tartte kattoo noita miinusaivoja ;)

Pandora oli äskettäin jyrännyt itsensä Luken nettirakastajattareksi. Aluksi Kataja oli vierastanut tuota playmatea, joka pyrki määrittämään tahdin. Lisäksi tämän mielialat vaihtelivat kiivaasti. Koskaan ei tiennyt, mikä oikku milloinkin tulee vastaan, ja mirri oli turhan usein sairaan skarppina siitä, että moodi on oikea. Mutta koska Pandora oli osoittautunut virtuaaliseksin kuningattareksi, Kataja oli tehnyt hänestä yhden tärkeimmistä chat-objekteistaan.

Hän oli päätellyt Pandoran kärvistelevän kroonisessa avioliittohelvetissä. Mies oli kymppikerholainen liikennelentäjä, ja vaimo notkui öisin netissä äijän hiihdellessä maailmalla lentoemojen perässä. Pennut aamulla kouluun ja päivällä unta palloon. Pääasia oli, että Dora oli herkeämättömässä puutteessa, vaikka toisin väittikin. Silti piti käyttää liikaa energiaa, jotta mirrin sai kehräämään. Pandoran spesialiteetti oli virtuaalikokaiini seksin kyytipoikana. Toisinaan Kataja käytti kokkelia myös oikeasti päästäkseen aktiiviseen moodiin ja veikkasi Pandoran tekevän samoin.

Kataja varastoi nimimerkkejä joka lähtöön, ja Luke oli yksi onnistuneimmista: älykäs, sensitiivinen ja molemminpuoliseen eroottiseen tyydytykseen tähtäävä maanläheinen kaveri. Sivistynyttä panoseuraa, oli joku akatemiavammainen kuivapillu luonnehtinut session päätteeksi. Taktiikan ydin oli nopea tilannetaju ja reaktiokyky, herkkä tatsi vastapuolen mielenliikkeisiin ja hivuttamalla eteneminen, pikkuhiljaa kohti actionia. Chatin kirjoittamaton laki edellytti osallistujalta kevyttä flirttiasennetta ja pilkettä silmään. Vähittäinen ja ehdottomasti leikkisä tunkeutuminen tunteen, sitten erotiikan ja viimein seksin alueelle oli silloin helppoa ja onnistui miltei aina.

Kataja kutsui näitä tuokioita sormiharjoituksiksi. Varsinaiset konsertit käsittivät livehoitoja, tai pikemminkin mirrien pokaamista. Pano oli vain loppukaneetti ja piste tässä ihmistuntemuksen sinfoniassa. Mutta virtuaaliseksi oli käynyt ajoittain monin verroin kiihottavammaksi kuin arkinen rynkytys. Netin partnerit eivät turhia vaikeilleet eivätkä niitä riivanneet kolmen ulottuvuuden fyysiset rajoitteet, jotka käytännön actionissa tärvelivät fiilikset. Koska vastapeluri rakentui omassa päässä, kokemus oli aina maagisella tavalla tyydyttävä, vaikka mälli ei lentänyt tavalliseen tapaan. Ellei sitten vetänyt tumppuun samanaikaisesti, mikä ei yleensä ollut tarpeen eikä edes mahdollista – vinha kymmensormityöskentely sinkoamassa kahlehtimatonta irstailua näppäimistöltä bittiavaruuteen peittosi puisevan onanian ilot mennen tullen.

Kaikki tämä liittyi Katajan työhön; hän oli mainostoimisto TOTUUDEN osakas ja kakkosmies, Creative Manager. Hän oli aina töissä, nytkin. Firman luovaa ryhmää kannustettiin jatkokouliutumaan juuri tällä tavoin.

Häätääkseen orastavan väsymyksen hän hieraisi sieraimiinsa pikkusiivun kokaiinia. Hänellä oli sitä aina fingerporillinen pöytälaatikossa.

Pandora antautui tällä kertaa rivakkaan tahtiin – joku häviäjä oli selvästi lämmitellyt häntä. Eukko liiti Luken eroottisen fantasialaivueen siivellä kuin hengitys, ja akti toimi tavallista tymäkämmin. Loppulirkutteluun meni toista tuntia, sillä Kataja halusi mirrin olevan jatkossakin kuumana ja käytettävissään.

Jotta tulevat kontaktit eivät jäisi vain sattuman varaan, Pandora lähetti Lukelle anonyymin sähköpostiosoitteensa, ja Kataja antoi hänelle yhden lukuisista omistaan.

Siinä vaiheessa elokuinen aamu oli niin pitkällä, ettei hän yrittänyt enää nukkua.

Katajan perheen koti sijaitsi kaupungin länsipuolella, tasokkaista asukkaistaan tunnetulla pientaloalueella.

Kataja oli väsännyt espresson. Kolmivuotias Janne mussutti muroja keittiön pöydän ääressä, ja televisiossa pauhasivat aamu-uutiset, joissa käsiteltiin terroriuhkaa: maamme ei enää ole turvallinen lintukoto niin kuin vielä muutama vuosi sitten. Kansainvälinen terrorismi on ulottanut lonkeronsa tänne, ja on kehittymässä vakava kansallinen turvallisuusuhka. Edellisyönä oli räjäytetty elinkeinoministerin auto, mutta kukaan ei ollut saanut surmaansa, ja uutisointi keskittyi tapauksen ympärille.

Julia lysähti tuolille aamutakissaan. Soitat tänään sinne turvafirmaan. Mä haluun ne valvontakamerat. Ja aidan päälle pitää laittaa piikkejä tai jotain lasinsiruja ettei ne pääse kiipeemään yli.

Kuka pääsee kiipeemään, Janne kysyi. Ne, Julia tokaisi. Kekä on ne?

Ei kukaan, ole vaan rauhassa. Katajaa vitutti, kun Julia hölötti näistä penskojen kuullen.

Se ovi oli auki, Julia jankutti. Ei ollu mun jäljiltä, Kataja pudotteli kuivasti. No voisit sä ystävällisesti tsekata ennen kun meet nukkumaan. Niin voisit sinäkin. Ai jaa, tää onkin nyt mun syytä vai.

No hohhoijaa. Vitun akka, aina muka-unohtaa itselleen epäedulliset asiat.

Nyt hiljaa, Julia sähähti ja keskitti katseensa televisioon, jossa oli siirrytty käsittelemään tulevia eduskuntavaaleja.

Karoliina saapui keittiöön ja alkoi pauhata Jannen suklaamuroista. Kataja kaatoi Karkille oman lautasellisen. Mut Janne sai ennen mua! Suut kiinni, Julia valpastui kun puoluesihteeri Arto Kuismaa haastateltiin.

Kataja sulki telkkarin.

Sä olet säälittävä! Julia tempasi kaukosäätimen. Lapset kiljuivat. Mä haluun kattoo piirrettyjä. Niin mäkin! Julia avasi telkkarin ja lisäsi volyymin täysille. Hiljaa nyt, tää on äidin työasia!

Janne itki ja Karkki rähjäsi. No just. Kataja noukki lasten murot mukaan ja hääti heidät töllöttämään olohuoneen teeveetä.

Julian ja Kuisman suhdetta oli vatvottu kyllästymiseen saakka, mutta pentujen eteen sitä juippia ei saatana tuotu. Oli vain ajan kysymys kun lehdet saisivat vihiä asiasta. Biisonin näköinen äijä ja kaunotar. Mannaa hyeenoille.

Kuisma lopetti telkkarissa ja Julia vaimensi äänen. Että sä olet lapsellinen.

Ai lapsellinen? Ja itte sä olet niin helvetin aikuinen vai? Se on mun oma asia.

Siitä tulee mun asia kun sä teet siitä julkisen, Kataja vastasi. Mä en tee siitä julkista. Pikapanoja siivouskomeroissa vai? Vittu sä oot tyhmä.

Voi olla mut mä en saatana ole mikään number two… Tajuuksä edes nainen mitä sä teet mun uralle jos…

Sanoo Suuri Antti Kataja, firmansa kakkosmies… Number two in English.

Se on eri asia…

Ota iisisti. Mä pidän kulissit pystyssä. On mullakin ura.

No ihan varmasti, tota menoa. Kataja viittasi virnistäen television suuntaan.

Pue pennut jos haluut että mä vien ne, Julia tuhahti ja hörppäsi nopeasti kahvinsa. Löytyihän se akilleenkantapää.

Julia purjehti ulos keittiöstä vaalea tukka hulmahtaen. Hyvännäköinen bööna se on vieläkin. Kataja koki Julian seksikkäimmäksi juuri tämän loukkaantuessa. Ei ihme että kaikenkarvaiset killet kuolaa sen perään kaupungilla.

Mutta korkeajännite heidän väliltään oli hiipunut heikkovirraksi hämmennyttyään seitsenvuotiseen keitokseen. He eivät olleet rakastelleet puoleen vuoteen, ja sekin oli ollut satunnainen, täysin epäonnistunut yritys, joka oli saanut lakkaamaan edes toivomasta. Julia oli noussut vuoteesta hätäisen panon jälkeen, käynyt pesulla, palannut poltettuaan savukkeen ja asettunut pukahtamatta selin Katajaan. Eipä Katajaakaan ollut parisuhteen vatkaaminen paljon kiinnostanut.

Julia olisi halunnut oman makuuhuoneen, mutta Kataja arveli tiedon siitä vuotavan lasten kautta tai muuten. Julia oli sitoutunut teeskentelemään onnellista aviovaimoa, sillä puolueen tuleva vaalikampanja ei kuulemma kestänyt sensaatiopaljastuksia. Se tarvitsi keltaisen lehdistön tuen, ja toistaiseksi asia oli kunnossa.

Kataja vilkaisi taustapeilistä naamaansa. Parta olis pitäny ajaa. No, onpahan katu-uskottavuutta sitten. Hän hieraisi tummaa sänkeä ja sipaisi tukkaansa, varmisti, ettei vaalennus näy. Hän oli tummaverinen, minkä pyrki taittamaan eri keinoin, jotta häntä ei sotkettaisi liian eteläiseen rotuun. Perhana, aika hyvännäköinen jäbä kuitenkin, vaikka kolmekybää tuli ohitettua keväällä.

Aurinkolasit nokkaan ja baanalle. Vähän aikaa yksin omassa maailmassaan, ei tarvetta esiintyä, saa saatana kerrankin olla oma itsensä.

Radiosta kuului jonkun haastattelu, ei sitä, naps, musiikkia, kyllä. Mutta ei tätä, hän näpäytti kanavahaulle. No nyt, kunnon dynamitea. Voi paska, tää on yleisradion kanava. Uusi haku, no joo, tuttu biisi, olkoon tää. Helvetti, tää loppuu, haetaas vielä… no vittu tää saa kelvata.

Katajan punainen, urheilumallinen auto kaarsi moottoritielle johtavalle rampille. Kuka urpo tossa menee? Kataja tunki nokan lähes kiinni edessä ajavan puskuriin. Joku neiti noudatti nopeusrajoitusta! Kataja käänsi rajusti oikean kautta ja vilkaisi hidastelijaa ohi ajaessaan. Tollaselle ei viitsi edes keskisormea tarjota.

Moottoritiellä oli ruuhkaa tänään vain nimeksi. Flow vei parikymppiä yli nopeusrajoituksen – se ei koskenut Katajaa ja hänen tasoisiaan. Vasen kaista, ja tökkii! Koetetaan oikealta. No vittu, tökkii sielläkin. Hän koukkasi rajusti bussikaistalle, sitten satanen lasiin ja muiden ohi. Vittu dösä edessä. Rampin kautta oikealta ohi, noin. Mikään ei ahdista enemmän kuin köröttely bussin tai rekan perseessä. Älä tööttää dösäkuski, vittuaks tää sulle kuuluu mulkvisti. Ootsä joku wannabe-poliisi vai, hä?

Musiikki oli vaihtunut puheeseen. Äläkä sinä selitä siinä. Kataja näpytti toisen kanavan. Eiks mistään vittu tuu mitään? No ni. Ja nuppi kaakkoon. Ikkuna auki.

Voi jumalauta, edessä sillalla bussi, ohi ei pääse oikeelta ei vasemmalta. No just, ja perässä tulee se kusipäädösä. Menee alle kaheksankympin, tää on aanuksesta. Takaa tuleva bussi ajoi melkein kiinni Katajan auton perään. No joo, tule ruotsalaistuntumaan homo. Hän paineli kevyesti poljinta, niin että jarruvalot vilkkuivat. Håkan pysytteli silti perseessä. Bussi antoi torvensa soida. Kataja avasi ikkunan ja näytti keskisormea taakse. Pieni rako vasemmalla, siihen. Hän hipoi melkein takaa tulevan mirrin nokkapeltiä, mutta tämä jarrutti. Kiitos, rouva. Kataja nosti kätensä kiitokseksi ja yritti nähdä peilistä oliko nainen hyvännäköinen. Pääsinpähän siitä hinttaridösästä.

Musa iisimmälle, tosta vielä vasemmalle, noin. Ja sitte edessä punaset valot. Vilkaisenpa mirriä, jep, pääsen viereen. All ridge.

Aurinko helotti, mustatukkainen nuori nainen aurinkolaseissa istui nyt autossaan ihan vieressä. Helvetin hyvän näköinen. Ei paljon yli kakskymppinen. No, katso nyt tänne. Käänny nyt. Ei. Ihan selittämätön cool. Kataja poisti lasit silmiltään. Ota lasit pois. Ota lasit pois. Nainen katsoi eteensä ilmeenkään värähtämättä. Edessä vaihtui jo vihreä, pian nyt. Ota lasit pois.

Kataja napitti tyttöä, ja tämä otti aurinkolasit silmiltään. Jes. Voi jumalauta mitkä silmät, turkoosit, husky saamari! Tyttö työnsi sangan suuhunsa ja lähti liikkeelle. Kuono kuin luotu suihinottoon.

Vasen kaista sakkasi ja misu katosi ruuhkaan. Kataja yritti kurkkia ja nähdä mihin suuntaan auto kääntyy. Hän toisteli rekkaria mielessään muutamaan kertaan ja päätti tavalla tai toisella palata vielä apajille.

Valo vaihtui punaiseksi, edessä köröttävä apina meinasi pysähtyä. Vittu, kommarit tottelee punaista väriä. Hän koukkasi bussikaistan kautta risteykseen ja sai vaivoin väistettyä vihreiltä ensimmäisenä tulevan luuserin. Keskisormea perään.

Loppumatkan hän maalasi eteensä parikin visiota hänen ja tummatukkaisen huskyn kohtaamisesta. Ilman turhia esipuheita päädyttiin reimalliseen irstailuun autossa, hississä, lentokoneen wc:ssä ja muissa ahtaissa paikoissa.

yhdeksän

Mainostoimisto TOTUUS sijaitsi keskikaupungilla, historiallisesti arvokkaan kahdeksankerroksisen kivitalon kahdessa kerroksessa. Talossa oli useita firmoja ja ala-aulassa yhteinen reception. Sisäänkäynti yöravintola Studio Gomorraan oli talon kulmalla, se muodosti näkyvimmän ja tunnetuimman osan liiketaloa.

Koska talon yritykset olivat trendikkäitä ja tyylitajuisia, tulijoista huolehdittiin hyvin. Kataja ajoi ajokkinsa pääsisäänkäynnin eteen, ja välittömästi sisältä riensi nuori hallivahti. Kataja astui ulos ja heitti avaimet pojalle. Tämä ei saanut koppia, ja avaimet kilahtivat kadulle. Vitun rähmäkäpälä! Vartija ei vastannut vaan poimi avaimet ylös. Ja varokin ettei tuu skraadeja, pelle.

Poika lähti ajamaan autoa kohti tallia. Samassa Kataja näki toisen auton lähestyvän – toimitusjohtaja Bergmanilla oli hopeanharmaa maasturi, jonka mittasuhteet ja ulottuvuudet olivat omaa luokkaansa. Sisusta muistutti paremminkin lentokoneen ohjaamoa ylimitoitettuine tietotekniikoineen. Kataja oli joskus ristinyt auton überkyrväksi. Touché, oli ollut Bergmanin kommentti siihen.

Bergman astui autosta. Missäs apina on? Stikkaamassa mun bilikaa.

Helvetti, mitä nyt? Joku mies mätkähti yläkerroksista katuun aivan heidän viereensä. Kataja ja Bergman kätkivät säikähdyksen rutiininomaisesti, kun toinen vahtimestari riensi ripeästi paikalle receptionista. Menkää sisään, mä hoitelen tämän. Mies käänsi ruumiin kengänkärjellään ja tarttui kännykkään. Hän ilmeili miehille osoittaakseen tylsistymistään näiden juttujen hoitamiseen.

Jalava, niinpä tietysti, Bergman totesi. Se urpo vai? Jep. Bergman vippasi autonavaimensa kännykkään puhuvalle aulavahdille ja purjehti tarmokkaana sisään. Kataja katsahti Jalavan siniseksi muuttuneita kasvoja. Mies oli pudonnut korkealta, mutta mikään paikka ei ollut revennyt. Verta ei ollut kadulla lainkaan.

Juhani Jalava oli ollut ikäloppu, yli 60-vuotias mainosmies, joka ei ollut pysynyt vauhdissa mukana. Muinaiset kujeet eivät olleet enää purreet ja hän oli juuttunut TOTUUDEN johtoryhmän hampaisiin. Jalava oli menneen maailman miehiä; hän oletti mainonnan laadun olevan merkityksellistä ja pyrki tekemään ahkerasti työtä. Ei siinä mitään, jos häiskällä olisi ollut jonkinlainen käsitys siitä, missä mennään. Hänen työtaakkaansa oli kasvatettu tasaisesti, tarkoituksena saada hänet vapaaehtoisesti luopumaan leikistä. Mikään ponnistus ei ollut tyydyttänyt vaatimuksia viime aikoina, ja ukko oli joutunut viettämään kesänsä viikonloppuineen toimistolla. Bergman oli jo päättänyt dellata miehen, mutta oli tullut aikanaan tehneeksi virheen ja palkannut äijän vakituiseen työsuhteeseen. Sellaisia ei TOTUUDESSA ollut monta. Jalavalla oli vankka CV, muukalaislegioona, useita vankilavuosia, vaikkakin omien sanojensa mukaan syyttömänä, tietysti. Hän oli tullut alalle vasta kymmenen vuotta sitten ja ollut melkoinen haka vielä edellisessä työpaikassaan mainostoimisto Galaxyssa, josta Bergman oli onnistunut hänet shanghaijaamaan. Ukko ei ollut kuitenkaan lainkaan sopeutunut TOTUUDEN dynaamiseen speediin ja oli menettänyt pian motivaationsa. Bergman oli käskenyt lakimiehiä kehittelemään minkä tahansa pätevältä näyttävän perusteen potkuille – sille dropoutille ei näet mitään kipurahoja maksettaisi.

Näin tarina sai onnellisen lopun, vieläpä ilman verenvuodatusta. Vaksi tarrasi Juhani Jalavaa jaloista ja raahasi hänet kadullakävelijöiden katseilta suojaan.

Hississä johtajakaksikko kertasi päivän yhteistä ohjelmaa: Winner- oluen panimomiehet olivat tulossa kymmeneltä, ja leffafirma esittelisi niiden uuden spotin.

Dissataan se, oli mikä tahansa ja pannaan uusiks joka tapauksessa. Niihin jätkiin vetoaa semmonen. Tuu tasalta mun luo niin kerrataan keissi. Miten meni maailmalla? Kataja oli palannut illalla ulkomailta. Turha keikka. Makaroonit hölpöttää eikä tee. Ens viikolla pannaan joku pikkutekijä sinne, ei mulla oo aikaa tuhlattavaks joideki vittu pizzapoikien kaa.

Ok, paa Ulla hoitaan. Saitko ees pillua?

Hukkareissu siinäkin suhteessa, eli Wolfgang, niinku Amadeus sanoo.

Heh heh. Pling, hissi nelosessa. Tänään sauna ja komissio, Bergman muistutti ja kipaisi omaan suuntaansa. Pitkän valkean takkinsa huolettomuudella mies tavoitteli taiteilijavivahdetta. Hän oli muutaman vuoden Katajaa vanhempi ja oli ratkaissut hiusten varhaisen harvenemisen ajattamalla päänsä kaljuksi. Hän ei ollut isokokoinen, päinvastoin, mutta pyrki ylikorostuneella ryhdillään leuka pystyssä karisman vaikutelmaan, ja monien silmissä onnistuikin hankkeessaan.

Katajan huone sijoittui talon rauhalliseen kulmaan, hiukan muun firman hektiikasta erilleen. Entinen asuinrakennus tarjosi asialliset puitteet toimistohuoneelle: iso koristeellinen kaakelitakka dominoi seinustaa, suuret ikkunat antoivat puistoon päin neuvottelunurkkauksen kahden puolen. Päädyn ovesta aukesi henkilökohtainen kylpyhuone. Sen seinät olivat tyylikästä vanhaa kaakelia ja kullatut hanat 1800-luvulta. Massiivinen antiikkinen mahonkipöytä notkui sekalaisia luonnoksia ja turhanpäiväisiä papereita, joita Kataja ei ollut saanut heitetyksi menemään.

Kone auki ja viikko-ohjelma kehiin. Tavallista tavallista. Ullalle meili saman tien että slumppaa makarooneille ensi viikolla jonkun pikkupomon.

Autorekisterikeskus esiin niin kauan kuin huskyn rekkari on päässä. Haku, naps ja hmm, Sjöbacka, Arvid, toivottavasti ei ole aviomies tai muu fuckbuddy. Nimi muistiin myöhempää käyttöä varten.

Ulla oli pian nelissäkymmenissä, tuli töihin ennen muita ja usein lähti muiden jälkeen. Mies oli jättänyt hänet muutama vuosi sitten ja saanut kaapattua lapset itselleen, joten Ulla ratkaisi elämäntilanteensa paneutumalla 150-prosenttisesti työhönsä. Bergman oli tuonut hänet mukanaan edellisestä, konkurssiin ajetusta firmastaan, kun TOTUUS pari vuotta sitten perustettiin.

Johtokaksikko työnsi kaikki käytännön järjestelynsä Ullan hoidettavaksi, joten niillä miesten ei tarvinnut vaivata päätään. Onks tarjoilu kondiksessa? Kaikki on. Viimeks ei ollu ku jotain vitun kaurakeksejä. Ulla lepytteli, nyt on Jaana järjestänyt kunnon aamiaiset.

Okei, eihän se sun syytä ollu. Kiitos, vastasi Ulla. Sihteerin nöyristely vitutti. Mutta Ulla oli johtokaksikolle kaikki kaikessa, ja luonteen heikkoudet oli pakko sietää.

TOTUUDESSA oli kahden kerroksen väkeä, nelosessa johtoryhmä, luova osasto ja edustustilat, muurahaiset kolmannessa.

Kataja laskeutui kolmoseen. Avokonttorissa työskenteli kolmisenkymmentä ad:ta, saman verran copywritereita ja lisäksi joukko avustajia. Hän aikoi syöttää viime hetken briiffaukset Winner-tiimin jäsenille palaveria varten, mutta asia unohtui, kun hän huomasi yllättävän näyn konttorin toisella reunalla. Husky, perhana. Hyvä ettei se nähnyt mua autossa äsken.

Terve, me ei olla tavattu aikasemmin. Mä olen Antti Kataja, TOTUUDEN varatoimari.

Tyttö ojensi kätensä. Cilla Sjöbacka, TOTUUDEN harjoittelijatypykkä.

Firma käytti paljon opiskelijoita, jotka oppilaitoksista valmistuakseen oli velvoitettu tekemään ilmaista työtä. Koulujen ja liike-elämän välillä sovitun järjestelmän avulla säästyi rutkasti rahaa parempiin tarkoituksiin, kun rutiinitöihin ei enää tarvittu palkattua työvoimaa, ja ne voitiin heivata pihalle.

Tytön viileä sarkasmi nostatti moodia. Millon sä olet tullu hommiin?

Eilen, Lasse Bergman otti mut töihin. Vihreä, itsevarma katse suoraan silmiin.

Kiva nimi, siis ei se Lasse tietenkään, vaan toi Cilla.

Kevyt smaili. Mä tulen myös sinne Winner-palsuun kybältä.

All right, siellä nähdään. Kataja oli pidellyt tyttöä kädestä koko tuon ajan. Palsuun, voi tota viatonta karitsaa…

Bergman saapui paikalle ja nykäisi Katajan mukaansa. He pötkivät portaikkoon.

All yours. Mä otin sen pelkästään henkisten ominaisuuksien ja pätevyyden perusteella. Miehet rähähtivät nauruun. Kiitti vaan, ei sun tartte mulle järjestellä. No no, älä sylje lasiin, man.

He nousivat portaat neljänteen ja Bergmanin huoneeseen. Onkohan Lasse jo pannut sitä? No sama se, en aio paljastaa jätkälle omaa kiinnostustani.

Bergmanin avaran, valoisan ja modernin askeettisella tyylitajulla sisustetun huoneen kruunasi aito Picasso siniseltä kaudelta. Kalustus oli pääasiassa miehen itsensä suunnittelemaa ja käsityönä teettämää, mitään feikkikamaa mies ei huoneeseensa kelpuuttanut. Kriteereinä olivat materiaalin kalleus ja vaikea saatavuus.

Onks sulla päällystakkia mukana? Katajalla ei ollut, joten Bergman kaivoi sellaisen kaapista. Mennään sinne ulkovaatteet päällä, tehdään niille selväks että ollaan säälistä paikalla, kun sattuu olemaan pieni rako vaikka onkin muka vitun kiire jo muualle. Ja seistään koko aika. Ota siitä, Bergman tyrkkäsi jauhetta. Kataja dippasi pikkusormeaan kokkeliin ja tunki ikeniinsä.

Se kalja on uskomatonta paskaa, Bergman pääsi mieliaiheeseensa. Tällä kertaa näytetään markkinoinnin totalitaarinen voima. Tätä bissee tullaan vittu kittaamaan enemmän kun vettä.

Bergmanilla oli hyvät lähtökohdat neuvotteluun. Hän oli kohonnut olutalan guruksi muutaman vuoden takaisen tempauksensa vuoksi. Hän oli järjestänyt aiemman yrityksensä, mainostoimisto Caligula Ltd:n, vaikeuksiin hyödynnettyään silloista ministeriä olutmainonnassa. Sosiaaliministerin aviomies oli tunnetusti törttöillyt kännipäissään, millä iltapäivälehdet riekkuivat tavan takaa. Mutta Bergman vaistosi, että bissen ensisijainen kohderyhmä, kuppiloiden karjut, piti äijää hyvänä jätkänä, ja antoi palaa.

Tienvierimainonnassa nökötti joka kulmalla manipuloitu kuva rouva ministeristä, joka kieltäytyy oluttuopista. Kuvaan oli sämplätty sitaatteja eukon omista puheista. Mainos yhdisti ministerin lauseet näppärästi äijän tunnettuun alkoholiongelmaan. Alkoholista kieltäytyminen saa minut tuntemaan itseni Naiseksi. Miestenkin tulisi tämä jo ymmärtää. Tarralaput, joilla ministerin lätty tultaisiin peittämään, kun hulabaloo alkaisi, olivat jo valmiiksi painettuina ja odottivat liimaamistaan. Kun viranomaiset odotetusti määräsivät ministerin poistettavaksi mainoksista, Caligula jatkoi korottamalla panoksia: rouva ministerin naama peitettiin aviomiehen kasvokuvilla. Äijä sai näin eukkonsa kuteet ja vartalon, mikä synnytti uudenlaisia mielleyhtymiä. Alkuperäiseen tekstiin liitettynä tuo kuva näytti paljastavan ministerin puheiden seuraukset: sosiaalitanttameiningillä miehistä tehdään ämmiä.

Näin olutmerkistä tuli miehen oikeuksien symboli – täsmälleen kuten Bergman oli laskenut.

Markkinoinnin seurauksena ministerin murrosikäinen poika hakattiin koulumatkallaan henkihieveriin transu-isän poikana; hänen toipumisensa kesti vuosia. Media aloitti farisealaisen vyörytyksen pojan vuoksi. Maalitauluksi asetettiin Caligula Ltd ja Lasse Bergman. Hänet pakotettiin mainosalan muiden toimijoiden myötävaikutuksella ajamaan firmansa alas.

Kalja virtasi odotuksiakin vuolaammin.

Vuoden parhaan kampanjan palkinto odotti seuraavana keväänä. Legenda nimeltä Lasse Bergman syntyi viimeistään niistä tapahtumista.

Bergman annosteli valkeita viivoja lasipöydän pintaan.

Onks jotain spezialea mielessä, Kataja uteli.

Me otetaan teemaksi pelko. Kaivetaan esiin se mitä jengi pelkää. Katotaan sitten mitä tuolla tapahtuu, isketään tiskiin improvisazione totalemente. Vedetään vanha kunnon tupu-hupu-lupu -setti kahestaan. Tää meinaa lisää poweria, Bergman esitteli sormimerkkejä. Tää, otetaan iisimmin, okei?

Ja sehän sopii. Kokkelidippi oli jo potkaissut Katajan kiinni Bergmanin spiidiin.

Ja kaikki puhe sitte isoilla kirjaimilla, Bergman täydensi. Muista Sota.

Aina. Kataja työnsi norsunluisen tupakkaholkin sieraimeensa ja snorttasi reimalliset nenät. Kama kipusi tujakasti nuppiin, iso pyörä starttasi ja parissa sekunnissa hänen päänsä koki rykäyksen, johon pulliainen tarvitsee puoli päivää tai yön: Antti on skalpeerattu satiainen hiusmarto tihkuu verta Spandaun portti aukeaa kiirastuleen kärventää veret paltuksi päälakeen Picasson Pablo sulaa siniseksi Lasseksi Lasseksi sini seksi lasselasseliitten siitten tulee kristallinkirkas Picassobergman näyttää filmiltä palttupäälle satiaisen elämää juoksuhaudoissa… Ja kiihottavinta hetkessä on kuoleman suloisenläntä tatsi.

Satiaisen pää kirkkenee salamana ja se nelistää juoheasti aikaan, kun TOTUUTTA kaavailtiin.

Mä olen tappanut. Tule tänne, mä tarvitsen sua nyt. Bergman sulki puhelimen vastausta odottamatta.

Tappaminen ei tuntunut mahdottomalta, sillä mies oli ennenkin harrastanut kanssaihmisten rökittämistä, tosin vähäisemmin seurauksin. Katajan mielestä he eivät olleet kovinkaan läheisiä, mutta hän lähti silti tämän kotiin kaupungin hyväosaisimpien linnakkeeseen. Matkalla hän sai lakonisen tekstiviestin: katharsis. Siltavartijan kysyessä tunnussanaa sitä ei ollut vaikea päätellä.

Bergman oli opiskellut pari vuotta teatteriohjausta, mutta siirtynyt kauppatieteisiin paremman tulotason perään. Sittemmin liike-elämään siirryttyään hän oli hyödyntänyt kosolti draama-alan oppeja. Saatuaan paperit kouraansa hän oli perustanut Caligula Ltd:n. Pian ne toimeksiantajat, jotka havittelivat mainontaansa poikkeuksellista räväkkyyttä, hakeutuivat hänen asiakkaikseen.

Ilmestyessään mihin tahansa mies herätti huomiota olemuksellaan. Hän oli värjännyt pitkän tukkansa lakananvalkoiseksi. Hän tarkkaili ympäristöään syvältä vankkojen kulmiensa alta, harmaiden silmien matta tarjosi vaikutelman hain katseesta. Vastakohtana ulkoiselle habitukselleen Bergman oli älykäs, nokkela suustaan ja huumorintajuinen – usein hän paljasti tasaisen valkoisen hammasrivinsä hymyillessään. Tuo pelottavan ja inhimillisen välinen särmikäs sotatila kiihotti aina ihmisiä hänen ympärillään.

Hakiessaan olutseikkailun jälkeen uutta sijaa markkinajalalleen Bergman tunnusteli Katajan mielialoja tapailemalla tätä muutamaan otteeseen kaljatuopin ääressä. Hän haki tämän ystävyyttä ja kertoi tälle intiimejä ja henkilökohtaisia asioita avioliitostaan ja lapsettomuuden ongelmista. Kataja ei hahmottanut, mitä mies kaavaili, mutta jokin valtti tällä selvästi oli hihassaan.

Vastaus tuli tuona marraskuisena yönä.

Yllättäen öiseen taloon saapui muitakin samanlaisen puhelun saaneita. Bergmania itseään ei näkynyt, mutta hänen vaimonsa Sari Heikura tyynnytteli hämärästi valaistuun olohuoneeseen kokoontunutta uteliasta ryhmää ja väitti, ettei tiennyt sessiosta enempää kuin muutkaan. Äkkiä pihan kirkkaat valonheittäjät rävähtivät päälle, kovaäänisistä jyrähti Shostakovitshin Leningrad-sinfonian kliimaksi ja Bergman teki ulkona näyttävän entréen kaljuksi ajeltuna, pitkäliepeisessä takissaan. Pian hän pujahti sisälle ja aukaisi aurinkoisesti hymyillen ison liukuoven, joka erotti olohuoneen ruokailutilasta. Valot syttyivät huoneeseen, ja vieraat näkivät edessään herkkuja ja juomia notkuvan pöydän.

Miehen raflaava harhautus ja sen tarkoitus valkenivat pian läsnäolijoille, joista pari osoitti syvää närkästystään ja poistui saman tien. Jäljelle jääneet eivät pitäneet temppua mauttomana vaan päinvastoin näyttönä rautaisesta mainosmiehen ammattitaidosta. Bergman oli soittanut samansisältöisen puhelun parillekymmenelle oikein ajattelevalle henkilölle. Omintakeisen karsinnan jälkeen hän oli saanut haalittua kotiinsa ydinryhmän, ja tuon yön hektisinä tunteina luotiin pohja TOTUUDELLE.

Toverit. Se, että tulitte tänne, todistaa, että juuri te olette todellisia ystäviä. Nyt viimeistään tiedän, keneen voi luottaa tiukassakin paikassa, Bergman julisti samppanjapulloa avatessaan.

Tämä palaveri ymmärrettiin übertärkeäksi, kun Bergman riisui pitkäliepeisen takkinsa. Sitä hän ei hevin tehnyt; Kataja oli nähnyt miehen jopa paneskelevan jonkun kanssa tuo myyttisiä ulottuvuuksia saavuttanut palttoo yllään.

Lasse Bergman halusi perustaa mainostoimiston, jonka nimeksi tulisi TOTUUS. Hän esitteli toimintaperiaatteita, jotka motivoivat nimivalintaa ja tulisivat parissa vuodessa ajamaan kilpailijat nurkkaan. Vaikka markkinoinnissa harvoin viljellään totuuksia, oli tulevan firman sisällä sitouduttava asioiden käsittelyyn niiden oikeilla nimillä. Oli kiellettyä uskotella, että toiminta olisi jotenkin eettisesti kestävää: jos menestymien edellyttäisi valehtelemista, silloin valehdeltaisiin. Mutta tällöin tiedettäisiin, että valehdellaan, eikä teeskenneltäisi. Menestykseen piti sitoutua, ja silloin ei vouhotettaisi minkään moraalin kimpussa. Firman johtoryhmän olisi tunnustettava tosiasiat voittoisaan loppuvihellykseen asti, mitään peittelemättä, mitään lisäämättä. Päämääränä tuli olla firman menestys ja toiminnan tavaramerkkinä häikäilemättömyys ja suorasukaisuus.

Lasse Bergman tiesi hyvin ajaneensa Caligulan karille juuri samoilla periaatteilla. Hän janosi revanssia ja vaistosi ilmapiirin maassa muuttuneen suopeaksi sellaiselle toiminnalle. Tappiokseen hän ei Caligulan kohtaloa laskenut, sillä kiistanalainen olutmerkki oli kasvattanut myyntinsä välittömästi kärkisijalle, ja menestyksen oli taannut Caligulan uhkarohkeus. TOTUUS jatkaisi siitä, minkä Caligula jo oli saavuttanut, eikä uuden yrityksen lastentaudeista tarvitsisi siksi liiemmin kärsiä.

Bergman inhosi sovinnaista, itseään edistyksellisiksi kutsuvien mainosalan trendiklovnien sanastoa. Hän julisti heti alkuunsa pannaan sellaiset sisältöinflaation kärsineet käsitteet kuten brändi, innovaatio tai verkostoituminen. Tai haaste, kun tarkoitetaan ongelmaa. Sanojen alkuperäisestä sisällöstä pitäisi luonnollisesti pitää kiinni, mutta TOTUUDEN seinien sisäpuolella olisi kiellettyä harjoittaa tyhjää mantramaista trendi-ilmaisuilla kohkaamista. Hän esitteli suunnitelmaansa kiihkeän tajunnanvirran kuohuessa:

"Mainonta on pohjimmiltaan tarpeetonta, helvetillinen määrä pätäkkää heitetään vessanpönttöön pyhän kilpailun nimissä. Mainonta on kusetusta ja valehtelua. Tämä meidän pitää nyt kiltisti tunnustaa. Miksikö? Yksinkertaisesti koska meidän tavoitteena on korjata se irtofyrkka parempaan talteen.

Ja toiseksi, me ei enää uskotella itsellemme, että mainonta ei muka luo tarpeita. Totta vitussa se luo, siitähän koko hommassa on kyse. Me tullaan avoimesti uurastamaan sen eteen, että kuluttaja kuvittelee todella tarvitsevansa sitä kaikkea paskaa mitä sille syötetään. Tää totuus on ikivanha, mutta julkisesti aina uutteraan kiistetty ja vaiettu.

Ja kolmanneksi, meidän kruununjalokivi tulee olemaan markkinakarjan suhteellisuudentajun sekoittaminen – tai oikeastaan sen puuttumisen totalitaarinen hyödyntäminen. Ei sekään mitään uutta ole, mutta kukaan ei ole aikaisemmin uskaltanut artikuloida sitä suoraan. Kansa kitisee jostain vittu kansanedustajien ulkomaanmatkoista ja samaan aikaan ne lahjoittaa kiltisti miljoonakertaisia summia johonkin paskamainontaan. Ja me otetaan ne miltsit auliisti vastaan, kun kerran urpot niitä meille väkisin tyrkyttää. Koska elämän laajassa spektrissä on kysymys siitä, kuka sun lounaasi maksaa, pitää meidän hyväksyä se annettuna tosiasiana. Tarkoitan, että ette te löydä sellaista elämän aluetta, johon toi lounaan muilla maksattamisen periaate ei päde. Liiketoiminta, politiikka, ihmissuhteet, rakkaus, uskonnot, vittu kaikki. Saatana liikenne ja lastenkasvatus. Koko maailma on varustanut kaikki mahdolliset koneistonsa peittelemään juuri tätä nimenomaista tosiasiaa. Kun minä voitan jotain, niin joku toinen häviää, ja kun se hävikki levitetään mahdollisimman monen maksettavaksi, ja mieluummin vielä toiselle puolelle maapalloa, siitä syntyy sellainen illuusio, että kukaan ei olekaan hävinnyt. Ja että olis mahdollista pelkästään voittaa tässä pelissä. Näin syntyy se harha, että sun lounas on ilmainen.

Ok, mä tiedän että se on bullshittiä, ja meidän kaikkien pitää tietää se. Tän uuden TOTUUDEN ideana on kaikessa toiminnassaan tiedostaa että maailma toimii juuri näin. Meistä tulee peittelyn ammattilaisia. Tarkoittaa, että me rakennetaan tähän maahan ja ehkä vielä koko maailmaan se jatkuvan voittamisen illuusio. Ja meidän pitää itse tietää että me ollaan tekemässä käytännöllisesti katsoen petosta, eli luomassa harhakuvia. Itsepetokseen me ei enää lähdetä, kaikkien näiden valheen vuosien jälkeen. Sen valheen, johon tämä ihmisen maailma on tähän saakka perustunut. Meihin ja TOTUUTEEN saakka."

Bergman käveli laajassa olohuoneessaan kiihtyneenä edestakaisin ja suki kädellä vasta-ajettua kaljuaan. Hän oli kietomassa kuulijat hurmioon:

"Kun me myönnetään reilusti tää kaikki itsellemme, meitä ei sido mitkään moraalisäännöt tai muut vitun käyttäytymiskoodit. TOTUUDEN rehellisenä lähtökohtana on kusettaa kuluttajaa, tehdä omat säännöt ja paskat piitata vallitsevista käytännöistä. Me käännetään totutut mallit ylösalaisin ja siitä tulee meidän valttikortti. Me suhtaudutaan markkinointiin ennakkoluulottomasti, heitetään kaikki alan opit hevon perseeseen ja kehitetään omat tilalle. Saman tien toivotetaan helvettiin liike-elämän eettiset koodistot ja toimitaan niin edistyksellisesti, ettei naapuri ehdi edes sanoa näkkileipä kun me painetaan jo ohi. Me hylätään kaikki vanha ja luodaan katse pelkästään eteenpäin. Häviäjät on niitä jotka tuijottaa menneeseen. Uskokaa mua, kilpailijat tulee vihaamaan meitä, mutta – ja muistakaa tämä – asiakkaat rakastaa meitä vielä, koska me ohjastetaan kansaa niin kuin vittu ravihevosta. Me toteutetaan sellaisia metodeja, joita käytetään maailman parhaassa