Elokuun viimeinen päivä, 31.8

By Pentti Hokkanen

Elokuun viimeinen päivä, 31.8 Se on kaksiosainen. Ensimmäinen osa täysveristä Dekkaria, siisti sellainen. Siinä ei tapella, rällätä autoilla, kiroilla, eikä vietetä muutenkaan paheellista elämää. Mikä dekkari se sellainen sitten on? Kyllä se vaan on. Tehdäänhän siinä kaksi murhaa. Toista humahutetaan kivellä ohimoon ja työnnetään vahva huumepiikki käsivarteen. Toiselta katkaistaan ilmaletku tämän sukeltaessa. Ihan siististi. Yksi pelaa lisäksi Venäläistä rulettia. Arvatkaapa miten käy? Toisen osan voi luokitella veijari tarinaksi. Siinä. molemmissa osissa esiintyvä henkilö häipyy hissukseen teille tietymättömille myrsky-yönä arvokkaat timantit mukanaan. Tavaten matkallaan unelmiensa naisen, kuinkas muuten. Miten siinä käy? Arvatkaapa? Tässäkin osassa kahdelle koittaa se kuuluisa elokuun viimeinen päivä. Entäs sitten? Ehkä sittenkin on parempi hankkia vastaus E - kirjasta: Elokuun viimeinen päivä, 31.8.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jul 31, 2020
• ISBN: 9789528025849

Pentti Hokkanen

Elokuun viimeinen päivä, 31.8 on Pentti Hokkasen (myöhemmin tuttavallisesti: Pena) toinen pitkä romaani (n. 200 sivua). Ensimmäinen oli noin viisi vuotta sitten ilmestynyt rakkausromaani Rakkautta. Tässä välissä Pena julkaisi kahden, kirjoittamiensa pienoisnäytelmien käsikirjoitukset novelleina: Mitäs nyt tehdään? ja Missä onni on? Pienoisnäytelmät on suunniteltu esitettäväksi epätavallisissa paikoissa, sekä tilaus esityksinä. Molemmat ovat saatavissa BoD: n kustantamina E-kirjoina BoD: sta, sekä monesta muusta verkko kirjakaupasta

Book preview

Elokuun viimeinen päivä, 31.8

Elokuun viimeinen päivä, 31.8

Maailma.

Esipuhe / Henkilöt.

Prologi.

Kevätmyrsky.

Marina liikkeessä.

Poliisit Koirasaaressa.

Vladimir yrittää poistua maasta.

Poliisien ensimmäinen palaveri.

Maanantaiaamu kultasepänliikkeessä.

Kiven ensimmäinen käynti Kultahammasrannikolla.

Rakkautta romaani vaivaa Korhosta.

Toinen käynti Kultahammasrannikolla.

Ensimmäinen tapaaminen Paattisen kanssa.

Timantin tarina, toinen käynti Kuutamolla.

Korhosen terveys Korven kertomana.

Tili- ja lakiasiaintoimistossa käynti.

Tiistain aamupalaveri.

Tiistain ilta päiväpalaveri.

Kivi yksin Pasilassa.

Kivi tapaa Paattisen toisen kerran.

Audin etsintä.

Audi KIV- 1.

Sukellusonnettomuus.

Elokuun 13, Poliisitalo.

Tiistain 13. päivän iltapalaveri.

Wallilan weet: Weljekset Wiki ja Wille Wiinikka.

Sari Tuukkonen, alias Sari Suukkonen.

Kari Tuuskanen kuulusteltavana.

Tuntematon vasikka.

Kuutamon luontaistuote kuljetus Oy.

Tapaus Paattinen.

Huumekauppa.

Uutinen.

Puhelu Edinburghista.

Osa II                                                                                 Erään suvun loppu.

Tää on tarinani mun...

Sairaalassa.

Kaksoisolentoni.

Pääsiäismunat.

Pietun kortin katoaminen.

Katoamiseni.

Matkalla.

Anja Juusko.

Hotelli Ascot.

Hotellissa.

Bryssel ja Idän Ihme.

Matka Skotlantiin.

Kiltarlity:ssä.

Epilogi.

Valmistusmerkinnät

                            Elokuun viimeinen päivä, 31.8.

                                            Osa I 

Maailma.

Maailmassa on paljon pahuutta ahneutta,

välinpitämättömyyttä, kateutta, syrjintää, vallanhimoa.

Sitä on liikaa, aivan liian paljon.

Maailmassa on onneksi myös toisesta välittämistä,

rakkautta, toisen hyväksymistä.

Sitä on aivan liian vähän.

Valitettavasti pahuus ja hyvyys eivät ole tasapainossa.

Me olemme maailma.

                                      Pentti Hokkanen. 

Esipuhe / Henkilöt.

Tässä kaksiosaisessa romaanissa esiintyy monenlaisia ja monen tapaisia henkilöitä. Kielen käyttö on siistiä, vaikka kyseessä on rikosromaani. Yhtä sun toista tapahtuu siitä huolimatta, ettei autoja romuteta eikä taloja räjäytetä. Silti ruumiita tulee tavanomaista dekkaria enemmän. Kaikkiaan viisi.

Siistiä. Kuten nykynuoriso sanoo.

Eetu Korhonen: keski-iän ohittanut rikas herrasmies,  päähenkilö, joka esiintyy romaanin molemmissa osissa.

Osa kaksi: Erään suvun loppu kertoo tapahtumat hänen näkökulmastaan, ollen hänen kirjoittamansa, dekkari tyyliä tavoitellen. Eli tässä on dekkari dekkarissa, tyyliin shop in shop.   

Pietu Paattinen, alias Igor Petrovosk: Eetu Korhosen näköinen, lähes identtinen, jostain kumman syystä. Onko se sattumaa vai ovatko he Eetun kanssa sukulaisia, ja jos ovat, miten läheisiä?  

Jalo Kivi: paikallinen komisario, joka tutkii ja johtaa toisia. Palavereissa syntyy hänen ja etsivien välillä komisarion nimestä johdettua, teekkari tyylistä kevyttä huulenheittoa hänen kehoittaessa tekemään huolellista ja tarkkaa työtä.

Klaus Korvesta, Kuutamon Kellon ja Kullan myymäläpäälliköstä, on Kivelle suuri apu Korhosen ja liikkeen taustoituksessa.  

Liikkeen toisella myyjällä, Marina Sirhosella, alias Maria Sokolovilla on sukeltaja Vladimir Romanskin mielestä hengenvaarallinen tapa. Romanskilla itsellään on, tai paremminkin on ollut, meressä Neljänviitan karin luona kahdenkymmen metrin syvyydessä pieni Kummeli.  Miksi? Tiedättehän mikä Kummeli oikeasti on? 

Lisäksi mukana on useita nimeltä mainittuja ja tarinalle välttämättömiä, mielenkiintoisia persoonia, joiden esiintymisen tarpeellisuus ja tarkoitus selviää saman tien, jääden kuitenkin hetkellisesti ja usein kertaluonteisesti. Suurimmaksi osaksi he esiintyvät ensimmäisessä osassa. 

Ei Idän Pikajunassa, vaan pikajunassa Tukholmasta Kööpenhaminaan. Sen ravintolavaunussa Eetulta oli lähteä jalat alta. Viejänä oli tietenkin nainen: Nainen, joka edusti ulkonäöllisesti täydellisesti hänen naisihannettaan. Nainen on Anja Juusko, jonka hän sai hieman myöhemmin tietää. 

Mitä sitten tapahtui? Lähtikö Eetulta jalat alta vai taju kankaalle? Tai tapahtuiko mitään? Mitä elintarvikemyyjä sanoi Eetulle  Invernessissä, hänen selitettyä ostostaan, jota myyjä katsoi vähän pitkään?

Inverness. Sehän on Skotlannissa, ylämaan nummilla. Mitä tekemistä Eetulla, suomalaisella kello-  ja kultasepällä siellä on?

Sitten kakkososassa on ne munat. Mitkä hemmetin munat? Niistäkin saamme tietää, kuten monesta muustakin asiasta, vasta reilusti elokuun viimeisen päivän jälkeen.

Lue ja nauti! 

Prologi.

Myöhäinen kevät. Myrsky raivosi illan hämärtyessä täydellä teholla. Puut kumarsivat syvään ja laineet löivät rantaan vaahtopäinä ennen niin suojaisalla merenlahdella. Sen rannalla sijaitsi kookas ja vanha, lähes kartanon kokoinen kivitalo. Eräästä sen suuresta ikkunasta näkyi heikkoa valoa. Ei kylmää sähkövaloa, vaan elävän takkatulen lämmintä loimotusta. Sisällä sen lämmössä istui suuressa, upottavassa laiskanlinnassa jo vuosia sitten keski-iän ohittanut mieshenkilö. Hänen katseensa oli suunnattu lähes seinän kokoisesta ikkunasta ulos raivoavalle merenlahdelle. Suurella, rakennuksen ikää myötäilevällä pöydällä oli matkapuhelin. Puhelin oli ainoa nykyaikainen esine huoneessa, mikäli hämärältä olisi voinut havaita. 

Huoneen kolmella muulla seinällä sijaitsivat lattiasta kattoon ulottuvat kirjahyllyt, tupaten täynnä kirjoja, joiden laatua ja lajia ei olisi voinut tunnistaa vallitsevassa valaistuksessa.

Huoneessa oli hiljaista lukuunottamatta takkatulen satunnaista ritinää. Tuota hiljaisuutta -  mitään tapahtumattomuutta - kesti hyvän tovin. Viimein hiljaisuuden rikkoi matkapuhelimen heikko pirinä. Mies vastasi:

- Niin?

Hetken kuunneltuaan:

- Kiitos. 

Kevätmyrsky.

Myrsky  riepotteli myös naapuripaikkakuntaa vähintäänkin yhtä voimakkaasti, ellei voimakkaammin. Se katkoi sähkölinjoja aiheuttaen laajoja sähkökatkoksia. Nyt se alkoi riehua illan pimentyessä. 

Avoinna oli ainoastaan kaksi elintarvikeliikettä, sillä olihan nyt lauantai-ilta, jolloin nekin hiljenivät aukiolon pariksi viimeiseksi tunniksi. Kaikilla, ei edes liike- ja teollisuuslaitoksissa, ollut omia, kunnollisia, toimivia varavoimaloita. Kuten ei esimerkiksi Tavarataivas Kuutamolla. Kauppaa piti kuitenkin tehdä ja asiakkaita palvella. Sitä manasivat vartiointiliikkeet ja vartijat.

Sähköhäiriöiden seurauksena osa hälytinjärjestelmistä pimeni ja osa laukesi ja se tiesi sekä kiireistä aikaa että suurimmaksi osaksi turhaa/ylimääräistä työtä.

Näissä mietteissä Kauppakeskukseen meni vanhempi teollisuusvartija, Jonne. Etuovesta sisään mentyään hän tapansa mukaan pysähtyi, loi yleis silmäyksen tilaan ja aloitti uuden, hitaan ja tarkemman katsanto kierroksen.

Toisella kierroksella hän oli huomaavinaan jonkin poikkeavuuden, jonka aiheuttajaa hän ei osannut heti suoraan yksilöidä tai kohdentaa. Mutta kolmannella katsannolla hän sen havaitsi: etuovelta katsottuna aulan vasemmalla puolella, lähes perällä, hän näki erään liikkeen ikkunassa valo viirun, jollaista ei ollut ennen nähnyt, eikä sellaista pitäisi olosuhteista johtuen hänen käsityksensä mukaan näkyä nytkään.

Koska halusi pelata varman päälle hän otti esiin uuden apuvälineen, liiketunnistin toiminnolla varustetun infrapuna videokameran, jolla skannasi koko tilan ja erityisesti valonlähteenä olevan liikkeen ja sen läheisyyden. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan esiintynyt. 

Mutta koska hän tiesi, että tämä oli kello- ja kultasepänliike, hän varmuuden vuoksi soitti lähistöllä olevalle työparilleen ja pyysi tätä paikalle tarkempaa tutkimusta varten.

Työpari saapui ja reippaasti hajautettuna ja valppaana he lähestyivät liikettä: ensin varoen ja kurkistaen, sitten reilusti sisään katsoen, totesivat liikkeen olevan tyhjä ja oven kunnolla suljettu. Pähkäiltyään asiaa he päätyivät kuitenkin raportoimaan puhelimitse asiasta poliisille, jonka jälkeen jatkoivat työntäyteistä vuoroaan.

He merkitsivät  kuitenkin ensin raportti listaan, että Tavarataivas Kuutamon valvontakamera ulkona on vaurioitunut myrskyssä.

Marina liikkeessä.

Vartijoiden poistuttua tumma hahmo kohottautuu liikkeen takahuoneessa varovasti seisomaan. Hän katsoo muutaman minuutin ajan intensiivisesti kauppakeskuksen ulko-ovelle päin. Koska ulkona ei ollut havaittavissa mitään liikettä,hahmo raotti hieman enemmän ovea päästääkseen hieman valoa lisää. Sen tehtyään hän vetäytyi sisemmälle, huoneen perällä sijaitsevan kassakaapin luo. Hä valitsi  taskusta ottamastaan nipusta avaimen, avasi kassakaapin ovessa olevan luukun ja näppäiltyään koodin sai oven auki. Avattuaan nipussa olevalla avaimella sisällä olevan lokeron, tunnusteli kädellään lokeron sisältöä mutisten puoliääneen.

- Missä perhanassa se on? Tänne minä sen laitoin.

Hän otti taskustaan pienen led lampun, tarkasteli kapealla valokiilalla lokeron sisältöä löytämättä hakemaansa.

- No johan piru, häneltä pääsi puoliääneen.

Vaikka hän tutki koko kassakaapin sisällön, hän ei löytänyt etsimäänsä.

- Täällä se oli pois lähtiessäni, tarkistin sen laittaessamme Klasun kanssa vitriinit tänne. Kumpi sen on hakenut tällä välin, Kauppias tai Klasu? Voi perhana, nyt minä oon kusessa!

Suljettuaan kassakaapin hän kurkisti jälleen, ettei ketään ole näkyvissä, livahti liikkeestä pois ja sulki oven huolellisesti. 

Kauppakeskuksesta hän poistui henkilökunnan ovesta takapihalle. Ulos päästyään hän jäi roskalavan varjoon ja otti taskustaan savukeaskin, sytytti savukkeen sytyttimellä, jonka liekin piilotti toisella kämmenellään, kuin myös savukkeen tulipään. 

Aivot kävivät ylikierroksilla miettien seuraavaa siirtoa. Tuolla pimeydessä odotti autossa mies, joka varmasti ei tykännyt siitä, ettei hänellä ollut timanttia. Uskooko hän, että timantin oli vienyt joku muu?

Tuskin!

Hän vaatisi ainakin liikkeen avaimia, jotta voisi varmistaa sen ja tyhjentää vastineeksi ainakin liikkeen, tai pakottaisi hänet menemään takaisin ja tekemään sen puolestaan. 

Sitä hän ei halua, mutta mitä pirua hän tekee?

Pudottaessaan lähes loppuun palaneen savukkeen maahan ja huomatessaan, että se katosi näkyvistä sadevesiviemäriin säleikön läpi, hänellä välähti. Hän laittoi käden uudestaan taskuun ja otti sieltä savukeaskin, samalla kuitenkin pudottaen avaimet maahan; ne tippuivat kilahtaen kannen päälle ja edelleen siitä viemäriin.

- Perhana, hän sanoi ja kumartui hamuilemaan kaivonkantta, todeten sen varmasti tyhjäksi

-Mikä se oli?

Mies oli tullut muutaman metrin päähän hänen huomaamattaan. 

Seisomaan noustessaan hän sanoi harmistuneella äänellä:

- Avaimet, ne pirut tippuivat viemäriin,

hän sai sanottua mielestään sopivalla äänellä.

- No sinnehän ne olisi pitänyt muutenkin heittää.

Mies totesi värittömällä äänellä.

- Mutta kun ei oo mitään timanttia.

- Mitäh!  Sinulla ei oo timanttia? Miksi?

- Ei. Joku oli ehtinyt ensin. Joko kauppias itse tai sitten Klasu. Oli muuten hilkulla etten jäänyt kiinni. Vartijoiden aikataulu oli muuttunut, hidastunut. Ilmeisesti tämän myrskyn