Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin

By Tiitus

Poliisikonstaapeli Tuomas Kontkaksella on edessään työ, joka ei innosta häntä kovin paljon. Hänen pitäisi saada kiinni muuan Heikki Piiparinen, joka myy laittomasti viinaa. Yllättäen Kontkasen työnkuva laajenee, kun hän päätyy jahtaamaan myös paikallisesta Piiroisen talosta karannutta pässiä. Tylsältä vaikuttanut työkeikka käy yllättäen kiinnostavaksi, kun Kontkanen tajuaa Piiroisen tyttären olevan erityisen viehättävää sorttia..."Rakkaus on nopeampi kuin Piiroisen talon pässi" on Ilmari Kivisen humoristinen romaani, josta Wilho Ilmari on ohjannut Lasse Pöystin tähdittämän elokuvan vuonna 1950.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 2, 2021
• ISBN: 9788726828597

Book preview

www.egmont.com

I

Jyrki Mutasen talo on siellä Hukansalon perukoilla, niin että sinne tulee Korpivaaran Tutjunpohjastakin kymmenisen virstaa. Poliisikonstaapeli Tuomas Kontkanen oli harmistunut, kun täytyi nimismiehen käskystä lähteä jumppaisemaan semmoista matkaa ja aivan tyhjää emätöntä hamuilemaan, niinkuin nyt sitä Heikki Piiparista, sitä hieroja Piipariskan poikaa, joka oli ollut laivamiehenä Mainingissa ja sitten ruvennut viinankauppiaaksi, mutta täytyi sitä näön vuoksi lähteä, vaikka arvasihan sen etukäteen, että siinäkö ne nyt olisivat Heikki Piipariset niin otettavissa kuin rukkaset naulasta.

Eikäpähän siitä ollut, tästä nimittäin Heikki Piiparisesta, mitään kuulunutkaan. Kaiketi se oli lähtenyt kaupunkiin viinamatkoilleen.

Siellähän ne maksavat enemmän limonaatipullollisesta, jos se on hyvästi puhdistettua.

Tuomas Kontkanen jatkoi matkaa Jyrki Mutasen taloon asti, mutta siinä hän päätti kääntyä takaisin. Saapihan sille nimismiehelle sanoa käyneensä Rumpsun kulmalla asti, jos se sitä kysyy. Ei siellä Rumpsussa kuitenkaan ole sen paremmat näkemiset kuin tähänkään asti, etenkin kun kuuluu Lassi Kettunenkin siirtäneen sen viinatehtaansa Sarkkisenlammin taakse.

Jyrki Mutasen tuvassa oli talon koko miesväki koolla alusvaatteisillaan, istuen miettiväisinä mikä missäkin, ukko-Jyrki itse sekä pojat Iivo, Otukka ja Petukka. Ne olivat tietysti odottamassa saunaan käskyä, koska näkyi sauna lämmitetyn.

— Päiviä, sanoi poliisi.

— Päiviä, vastasi ukko-Jyrki kotvasen kuluttua, ja Iivo, Otukka ja Petukka vastasivat puolestaan kukin aikanansa.

Poliisi istuutui ovenpuolimmaisen ikkunan poskeen ja oikaisi lapikkaanvarsiaan. Silloin hän huomasi jaloistaan irronneen suuren savikokkareen, työnsi sen siisteyden nimessä kengänkannalla penkin alle ja arveli:

— Mistähän sitä tällä Hukansalon tiellä aina niin jumalattomasti tuota rapaa riittänee, vaikka ei ole satanut pitkään aikaan?

— Näkyyhän siinä sitä riittävän, myönsi Jyrki Mutanen.

— Riittää sitä, murahtivat Iivo ja Otukka kumpikin vuorostaan, ja Petukkakin sanoi:

— Riittääpä vainenkin.

Keskustelu ei tahtonut ottaa lähteäkseen oikein rentonaan. Talon miehet vastailivat yksikantaan ja tuntuivat olevan jollain tavoin kuin varuillaan. Poliisin saapuminen näin äkiksestään tänne salolle vähän epäilytti, vaikka ei pelkoon mitään varsinaista aihettakaan ollut, nyt kun se Lassi Kettunenkin oli hävinnyt näiltä mailta.

Puheltiin siinä vähin vuodentulosta. Se oli ollut keskulainen, mutta mitä ohriin tuli, niin huomautti ukko-Jyrki:

— Kehnostako lie vain tullut otriin ruostetta.

— Vai ruostetta.

— Ruostetta.

Iivo selitteli asiaa:

— Puidessa näet jyvä lentää ruumenien mukana, ja kun tarkastelee sitä sisältä, niin se on sydämetön… ihan musta.

— Kato kehvetti! ihmetteli poliisi Kontkanen. — Ei sitä tuolla Tutjunpohjan puolessa ollut otrassa mitään vikaa, enempää kuin muissakaan eloissa.

Mutta Otukkakin todisti:

— Musta ja sydämetön on piru sisästä… näet se otranjyvä… ja ruumenien mukana se lentää.

— Lentääpä vainenkin, vastasi Petukka, nuorin Mutasen pojista.

Poliisi muisti nyt Mustankankaan Sorjoselta kuulemansa asian ja kysyi:

— Onkohan täällä päin eilen illalla missä palettu, kun mainitsi se Mustankankaan Sorjonen, että oli näkynyt tulipalon kajastus täältä Hukansalolta päin?

Mutaset ymmärsivät nyt, että se olikin poliisi sen tulipalon johdosta liikkeellä, ja ukko-Jyrki ilmoitti:

— Ka sehän se palahti sen Asko Lappalaisen perikunnan mökki siellä Rumpsussa… oltiin siellä meiltäkin.

— Mikähän tuon poltti?

— Hukkuset lapset vain olivat kotona, niin oli se vähämielinen poika puhaltanut hellasta tulen päreeseen ja sitten sätkännyt uunilla oleviin pellaviin… siitä oli sitten tuli levinnyt tupakkaorsiin, niin että pian oli koko mökki tulessa.

— Ja se paloi pohjiaan myöten?

— Urkon… ei jäänyt kuin se saunanröttelö, joka on siellä notkossa.

— Joo, sauna jäi, vakuutti Otukka, ja Petukka sanoi:

— Jäipä vainenkin.

Piika Riitta, joka pistäytyi ovipielessä ottamassa sen vasikkojen sangon, kertoi:

— Ei olisi älyttykään, mutta se Tutjunpohjan Piiroisen Annastiina huusi, että tulkaa sukkelaan Lappalaisen mökille, siellä paletaan.

— Joo, Annastiina sen ensiksi älysi, myönsi Iivo Mutanen, ja veli Otukka todisti samaa, veli Petukan vahvistaessa loukostaan:

— Älysipä vainenkin.

— Mitenkäs se Annastiina oli sinne joutunut? hoksasi poliisi kysyä.

Miehet eivät jostakin syystä olleet kuulevinaan kysymystä, mutta piika- Riitta ilmoitti ulosmennessään:

— Se oli piian kanssa hakemassa lampaita täältä salolta.

— Vai jo se Simo Piiroinenkin on käskenyt hakea lampaat pihaan, sanoi poliisi. Sitten hän kysyi:

— Saikohan tuo sen mustankirjavan pässinkin kiinni, vai jäikö se metsään niinkuin viime syksynäkin?

Ukko-Jyrki oli lähtenyt ajamaan sikaa porstuasta. Iivo vastasi talon puolesta:

— Jääneen kuuluu se pässi taas saamatta.

— Vai jäi se taaskin. Tapattaisin minä Simo Piiroisena koko peuran.

— Olisi se jäänyt talveksi metsään viime vuonnakin, jollen minä olisi sitä Petukan kanssa kiinni ottanut, kertoi Otukka.

Petukka selitti aikamiehen äänellä:

— Se jää semmoinen pässi akkaväeltä aina kiinnisaamatta… ja se ryöstäytyy akkaväeltä irti, jos saisivatkin kiinni. Puskea tärähdyttää takapuoliin ja pääsee silloin irti. Vaan mies kun oikein täyttä väkeä puhaltaa

perässä eikä anna petolaiselle hengenvetoaikaa, niin jo pitää antautua… perhanan.

— Antautua sen pitää miehelle, myönsi poliisi.

Ja ajatellen, minkälainen työpaikka sillä Annastiina-raiskalla on mahtanut olla siitä pässistä, kysyi hän:

— Eikös se pyytänyt täältä Mutasesta miestä avuksi, jotta olisi saanut sen pässin kiinni… Annastiina?

Mutasen pojat katsoa muljauttivat toisiinsa. Sitten Otukka tunnusti:

— Lähettihän se piian pyytämään, mutta ei meiltä joudettu.

Petukka miehevästi rähähti:

— Ja kehnopa häntä lekkaskoon joka syksy mieron pässien hännässä! Tulkoon Simo Piiroinen itse lekkasemaan, tai lähettäköön vaikka rengin.

Iivo oli ottanut piippunsa naulassa riippuvien housujensa taskusta ja alkoi rassailla sitä. Puolustaakseen talonväen menettelyä selitti hän:

— Nämä kun olivat olleet ahdosta puimassa, niin olivat väsyksissä, Otukka ja Petukka… minä olisin muuten lähtenyt, mutta kun oli tuo lapikas hiertänyt kantapäätä, niin ei kärsinyt juosta, ja ukko-Jyrki taas on liian vanha juoksemaan pässiä kiinni.

— Onhan se jo liian vanha pässin kanssa kilpasille, ukko-Jyrki, myönsi poliisi Kontkanenkin.

Sitten hän herkesi vähän leikkisäksi, iski silmää Iivo Mutaselle ja sanoi:

— Vaikka eipä se olisi tainnut huoliakaan ukko-Jyristä juoksemaan, Annastiina. — Tätähän se tietysti Iivoa lähetti hakemaankin, mutta kova lykky kun oli tältä kantapään hiertänyt.

Iivoa tämä leikki oikeastaan kyllä miellytti. Mutta kun hän ei tahtonut sitä näyttää ja kun hän sitäpaitsi, tiesi poliisinkin hienostelleen Annastiinaa, niin torjui hän Tuomas Kontkasen puheen

— Mitäpäs se minusta, Annastiina. Tämän poliisin kanssahan se oli ollut laskiaistakin ajamassa siellä Kiiessalon Surakan tansseissa… ja juttuavathan ne muutakin.

— Juttuavat ne… tiesi myöskin Otukka, ja Petukka vahvisti asian päätökseen:

— Juttuavatpa vainenkin.