Viivi Pusu ja omenankukkien yö

By Tittamari Marttinen

Kuudesluokkalaisen Viivin elämä on jännittävässä käännekohdassa. On kevät ja alakoulu on pian ohi. Edessä on siirtyminen yläkouluun. Sitä ennen Viivin vauhdikkaassa elämässä ehtii tapahtua kuitenkin vaikka mitä. Viivi tekee hiukan töitä Peter Pan -nimisessä kirjakaupassa. Lisäksi Viivi pitää seuraa Ranskasta saapuneelle vieraalle. Edessä on myös ihana omenankukkien yö. Työskentely kirjakaupassa tarjoaa Viiville myös pähkinän purtavaksi. Eräs kirjakaupan asiakas etsii tietoa mystisestä naisesta, jonka henkilöllisyyden Viivi päättää selvittää...Ystävyyttä, koulua, ihastumisia ja kiinnostavia harrastuksia... Niistä on Viivi Pusun vauhdikas elämä tehty!

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 27, 2022
• ISBN: 9788726983296

Book preview

Viivi Pusu ja omenankukkien yö

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2011, 2021 Tittamari Marttinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726983296

1st ebook edition

Format: EPUB 2.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Yllätyksiä synttäripojalle

– Viivi! Unto ja Antero huutelivat kadulta.

Unto ja Antero olivat luokkakavereitani.Ja tosi kivoja kavereita muutenkin.Vaikea sanoa, kumpi heistä oli mukavampi ja reilumpi. Heitä oli muutenkin aika vaikea välillä erottaa toisistaan.Vaikka he eivät olleet veljeksiä, he olivat kuin Majakka ja Perävaunu.

Pomppasin säkkituolilta jaloilleni ja menin ikkunaan. Olimme istuneet Pinjan kanssa katselemassa leffaa. Pinja oli bestikseni, mutta senhän varmaan tiesitkin. Pojat seisoivat kadulla viittoilemassa minulle. He raahasivat välissään valtavaa pahvilaatikkoa. He olivat raahanneet sitä ilmeisesti jo melkoisen pitkän matkan, koska vaikuttivat molemmat aika uupuneilta.

Avasin ikkunan.

– Mitä siellä laatikossa on? huusin pojille.

– Tuomaksen synttärilahja, pojat vastasivat ylpeinä.

Pinjakin ilmestyi uteliaana taakseni.

– Eikö pienempi lahja olisi riittänyt? hän nauroi.

– Ei, kun tämä on paras, Unto ja Antero uhosivat.

– Tulkaa piipahtamaan sisällä! huusin pojille.

– Ei me jakseta, pojat sanoivat. – Me halutaan jo mennä luovuttamaan tämä lahja päivänsankarille.

– Menkää sitten, Pinja ja minä tullaan kohta perässä, minä sanoin. Pinja lysähti takaisin säkkituoliin, ja Lotta-koira oli salamana hänen kimpussaan.

– Viivi, pelasta minut, Pinja pyysi nauraen.

Lotta nuoli innolla hänen poskiaan. Lotta oli kiinanharjakoira, jonka omisti oikeastaan Carmen Karpalo. Carmen oli isäni tyttöystävä ja tunnettu kirjailija-näyttelijä. Carmen oli minusta aivan ihana, ja aivan huippua oli, että hän odotti vauvaa. Hän kuului nyt ihan oikeasti perheeseen, ja kaikki muuttuisi vain hauskemmaksi, kunhan vauva syntyisi. Tai ainakin entistäkin vauhdikkaammaksi. Carmen rakasti työtään ja matkustelua, joten hänellä oli edessään aikamoinen elämänmuutos. Lotta-koira oli ollut Carmenin vastanäyttelijänä hänen uusimmassa leffassaan, mutta Carmen ei ollut vielä oikein tottunut koiraan – sen enempää kuin minäkään. Lotta oli ollut mukana kuvausreissulla Ranskassa ja aiheuttanut hämminkiä vähän siellä ja täällä – se ei ollut edes kunnolla sisäsiisti.

Viime aikoina Carmen oli ollut kiireinen paitsi kuvaustensa myös uuden, tekeillä olevan kirjansa takia. Kun hän sai inspiraation, hän kiikutti Lotan minun hoitooni. En ollut oikeastaan koskaan haaveillut omasta koirasta. Ja yhtäkkiä minä olin vastuussa Lotasta. No, ei se ollut hullumpi otus, ja se osasi katsoa tosi hellyttävästi suoraan silmiin. Pidin myös siitä, miten se heti hyppäsi syliini, jos heittäydyin hetkeksi sängylle tai sohvalle pitkäkseni. Ehkä minun tulisi jopa ikävä Lottaa sitten, kun…

Olin siis ollut pari viikkoa sitten Carmenin kanssa Marseillessa, ja olimme tutustuneet siellä Mayanimiseen tyttöön, joka oli ihastunut Lottaan ikihyviksi. Carmen oli luvannut, että Maya saisi Lotan omakseen, kunhan kuvaukset olisivat ohi. Maya tulisikin koiranhakureissulle Ruusuvuoreen jo muutaman päivän kuluttua. Lotta muuttaisi siis Ranskaan!

Pinja syötti Lotalle keksin.

– Älä anna sille herkkuja, sen maha menee helposti sekaisin, minä pyysin.

– Mutta sitä on niin kiva hemmotella, Pinja sanoi. – Se on niin söpö herkkupeppu!

Pakkasin Tuomaksen lahjan kangaskassiin. Vilkaisin sitä aika tyytymättömänä. Oli ollut tosi vaikea keksiä Tumpille eli poikakaverilleni hyvää lahjaa. Mitä voisi antaa henkilölle, jolle halusi antaa jotain oikein kivaa? Ja jolla oli jo kaikkea! Pinja ja minä olimme kierrelleet tuntitolkulla kaupungilla, olimme kolunneet levykaupat ja kirpparit, mutta mitään huippua ei ollut tullut vastaan. Shoppailu oli kamalaa, jos oli pakko löytää jotain, eikä sitä sitten löytänytkään. Lahja, johon olimme päätyneet, oli aika tavanomainen juttu: kiva sininen löhöilytyyny, pari kirpparilta ostettua levyä, pino kirpparilta ostettuja sarjiksia ja jättipussillinen karkkeja.

– Pinja, lähdetäänkö mekin jo Tuomaksen juhliin?

– Mmm… Pinja oli yhä syventynyt elokuvaan.

– Pinja?! Voidaan katsoa tuo loppuun toisena iltana. Mennään mekin Tumpin luo, muuten Unto ja Antero syövät koko täytekakun.

– Joo, voi olla viisainta lähteä heti, Pinja havahtui. Laitoin Lotalle hihnan.

– Et kai sinä ota tuota mukaan? Pinja ihmetteli.

– Pakko ottaa, kun meillä ei ole ketään kotona. Se tulee kamalan levottomaksi, jos joutuu olemaan hetken yksin, selitin. Lotta haukahti ja nuoli innoissaan korvaani.

– Mitä eroa siinä muka silloin on? Seurassakin se on tosi levoton, Pinja tuhahti.

Talutin kadulla Lottaa, joka poukkoili innoissaan jokaista vastaantulijaa kohti. Se kierteli kaikkien jaloissa ja läähätti ja kerjäili makupaloja.

– Lotta, sinä olet toivoton, Pinja nauroi.

– Miksi sinä otit tuon otuksen mukaan? Tuomas kysyi avatessaan meille ovea.

– Lotta muuttaa pian Ranskaan, minä selitin.

– Ja Viivi ei voi olla hetkeäkään siitä erossa, Pinja täydensi.

– Meidän isä on muuten allerginen koirille, mutta onneksi se ei ole juuri nyt kotona, Tuomas sanoi.

– Voiko Lotta olla täällä edes hetken? kyselin. – Meidän kotiväki palailee pian kotiin ja voi sitten pitää seuraa Lotalle.Vien sen kohta takaisin.

– No, jos se ei koske mihinkään, Tuomas sanoi, mutta Lotta mylläsi jo täyttä päätä hänen sängyllään.

– Joko olet avannut Unton ja Anteron lahjan? Pinja kysyi samalla, kun riisuimme eteisessä kenkiä.

– Pojat halusivat, että odottaisimme teitä, Tuomas sanoi. – Kivaa, pääsen vihdoinkin lahjojeni kimppuun.

– Hei, ensin onnitteluhalaus! minä vaadin. Pinja ja minä halasimme Tuomasta ja toivotimme hänelle OIKEIN IHANAA synttäripäivää. Halauksen lisäksi sain Tumpilta suukonkin. Lehahdin tietysti kirkuvanpunaiseksi. Suukot olivat aina yhtä yllättäviä, en varmaan tottuisi niihin ikinä, vaikka olimme olleet jo ties kuinka kauan kimpassa.

Tuomas ei ollut aikonut edes juhlistaa synttäreitään, mutta olipa kuitenkin kutsunut Unton ja Anteron luokseen viettämään poikien peli-iltaa. Sen tosiseikan kuultuamme Pinja ja minä olimme itse kutsuneet itsemme juhliin. Joten se ei enää ollutkaan poikien peliilta. Itse asiassa se ei ehkä olisi pelkkä peli-ilta. Jos mina ja Pinja saisimme päättää, me juttelisimme, kuuntelisimme musiikkia, pelaisimme Aliasta tai jotain muuta kivaa lautapeliä ja kokkaisimme yhdessä.

– Tässä, maistakaa Tuomaksen erikoista, siinä on mansikkamehua, appelsiinimehua ja omenalimsaa, Tuomas ojensi meille lasit. Jokaisen reunaa koristi sokerinen rihma ja kokonainen mansikka.

– Kiitos, Pinja ja minä otimme lasit käteemme ja skoolasimme Tuomakselle.

– Hyvä yhdistelmä, totesimme kaikki hämmästyneinä.

– Hei, katsokaa, mitä tuo koira tekee! Antero huusi samassa.

Tuomaksen huoneesta kuului raivoisaa paperin rapinaa, ja kun ryntäsimme paikalle, oli Lotta jo itse teossa puremassa ja repimässä Tuomaksen pakettia auki.

– Lotta, senkin tuhma koira! minä huusin ja sieppasin lahjan sen hampaista. Paketin sisältö levisi lattialle. Tuomas poimi levyt matolta. Osa sarjiksista oli liukunut hänen sänkynsä alle.

– Kiitos tosi paljon! Tuomas hihkui.