Pekko ja Petriina 4: Varsa nimeltä Fiona

By Kirsten Sonne Harild and Hanna Gibson

Salaperäinen vieras

Eräänä päivänä palatessaan koulusta kotiin Petriina huomaa, että Pekon aitauksen ulkopuolella heidän pihallaan on pieni vaaleanruskea islanninhevosvarsa. Petriina antaa varsalle nimeksi Fiona. Hän auttaa äitiä ja isää selvittämään, mistä varsa on peräisin, mutta samalla hän kiintyy Fionaan yhä enemmän ja enemmän – niin paljon, että lopulta on hyvin vaikeaa sanoa hyvästejä.

Pekko ja Petriina on hauska ja koskettava kirjasarja poneista, ystävyydestä ja hevostyttöydestä. Tanskalainen Kirsten Sonne Harild on julkaissut Tanskassa jo yli 70 lastenkirjaa. Hänellä on taito kirjoittaa lasten maailmasta lasten silmin.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Mar 30, 2022
• ISBN: 9788702355642

Book preview

HEI PIKKUINEN

– Kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan… kymmenen, kaksitoista, neljätoista, kuusitoista…

Petriina oli juuri jäänyt pois koulubussista ja hyppi nyt hiekkatietä pitkin kotiin päin. Hän kertasi hyppyjensä tahdissa kahden kertotaulua, jota he olivat juuri käyneet koulussa läpi.

– Kahdeksantoista, kaksikymmentä!

Kahdenkymmenen kohdalla Petriina pysähtyi ja katsoi taivaalle kerääntyviä tummia pilviä. Äiti oli sanonut aamulla, että päivälle oli luvattu lumisadetta, ja nyt harmaat pilvet näyttivät vyöryvän lähes maahan asti. Petriinan oli vaikea uskoa, että niistä sataisi lunta, vaikka olikin jo marraskuu ja aamuisin Petriinan hengitys höyrysi ulos valkoisina höyrypilvinä.

– Onko tämä unta, vai sataako kohta lunta, hän riimitteli hyppyjensä tahtiin.

Kohta Petriina näkisi Pekon ja samassa aitauksessa ulkoilevan Mallan. Hän lähti juoksemaan. Petriinasta mikään – paitsi ehkä ratsastaminen – ei ollut ihanampaa kuin nähdä oman poninsa ravaavan harjaansa ravistaen aidalle häntä tervehtimään. Kun Petriina palasi koulusta, hän antoi Pekolle tavallisesti heti kunnon halauksen ja kaivoi sille taskustaan aamulla mukaan ottamansa porkkanan tai omenan. Mallakaan ei yleensä antanut unohtaa itseään.

Tänään Pekko ja Malla käyttäytyivät kuitenkin oudosti. Kumpikin seisoi paikoilleen jähmettyneenä vastakkaiseen suuntaan tuijottaen. Niiden huomio oli kiinnittynyt aitauksen takana olevalle nurmialueelle. Mitä siellä mahtoi olla, Petriina mietti kiirehtiessään eteenpäin mahdollisimman hiljaa. Hän yritti kiirehtiä hiipien, mutta se oli vaikeaa, koska repun heiluessa penaali ja peltinen eväsrasia kolisivat toisiaan vasten.

Petriina pysähtyi hetkeksi katsomaan pihan suuntaan. Vähän matkan päässä liikkui jotakin ruskeaa… Petriina säikähti, että lähistöllä liikuskeleva kettu oli löytänyt heidän pihaansa. Mutta tarkemmin katsottuna olento ei näyttänyt ketulta. Ketuilla ei ollut valkoista tähteä otsassa, eikä untuvaista otsatukkaa, eikä… kavioita?!

Nyt Petriina näki saman kuin Pekkokin, ja näky sai hänet pysähtymään äimistyneenä. Se oli varsa. Pieni kaunis vaaleanruskea varsa. Mitä ihmettä se teki heidän pihassaan?

SALAPERÄINEN VIERAS

Varsa huomasi Petriinan, mutta se ei liikkunut minnekään, vaan pysyi lähellä Pekkoa Petriinan lähestyessä sitä. Petriina uskalsi tuskin hengittää. Aidalle päästyään hän pysähtyi hetkeksi.

Pekko pärskähti ja kuopi maata innoissaan. Se katsoi Petriinaa ja näytti siltä, kuin sillä olisi ollut Petriinalle paljon sanottavaa.

– Mitä Pekko? Petriina kysyi poniltaan. – Onko varsa eksynyt emästään?

Petriina kiersi hitaasti aidanvierusta lähemmäs salaperäistä vierasta. Varsa oli jo Pekon korkuinen, joten shetlanninponin varsa se ei ainakaan ollut. Pitkäjalkaisen varsan kulmikasta rakennetta pehmensi nallemainen turkki. Petriinan mieleen juolahti, että varsa saattoi olla islanninhevonen.

Petriina mietti kuumeisesti, miten hänen