Pekko ja Petriina 15: Ponikuiskaajat

By Kirsten Sonne Harild and Hanna Gibson

Kunpa hevoset osaisivat puhua…

Pekko on surullinen ja Petriinaa alkaa kiinnostaa, mitä hänen hevosensa ajattelee. Hän näkee televisiossa kuuluisan hevoskuiskaajan, ja Ponikilta aikoo heti seuraavana viikonloppuna kokeilla kuiskaamista hevosilleen. Mutta voiko kukaan oikeasti lukea hevosensa ajatuksia? Ja tuleeko Pekko taas iloiseksi?

Pekko ja Petriina on hauska ja koskettava kirjasarja poneista, ystävyydestä ja hevostyttöydestä. Tanskalainen Kirsten Sonne Harild on julkaissut Tanskassa jo yli 70 lastenkirjaa. Hänellä on taito kirjoittaa lasten maailmasta lasten silmin.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Jun 28, 2022
• ISBN: 9788702355604

Book preview

KIIREINEN HEVOSTYTTÖ

Ilmassa oli jo syksyn tuntua. Petriina oli viettänyt ihanan pitkän kesän pienen shetlanninponinsa Pekon ja kaikkien hevosrakkaiden ystäviensä, eli Riikan, Lauran, Sarahin ja Amandan, kanssa. Koulu oli jo alkanut, ja iltapäivisin Petriina kiirehti kotiin ehtiäkseen viettää aikaa hevostensa kanssa ennen pimeän tuloa ja ennen kuin hänen oli mentävä sisälle syömään ja tekemään läksyjä.

Petriinalla oli tätä nykyä muutenkin enemmän tekemistä, koska Pekon ratsastamisen lisäksi hänen oli ehdittävä ratsastaa myös Sigrunilla silloin, kun äiti ei itse ehtinyt. Lisäksi Fiona oli kasvanut isommaksi, joten senkin kanssa oli puuhailtava enemmän.

Eräänä iltapäivänä syyskuun puolivälissä Petriina meni hevosten aitaukseen hakemaan Fionaa taluttaakseen sitä metsässä pienen lenkin. Sen jälkeen Petriina satuloisi Pekon ja ratsastaisi sillä ratsastuskoululle. Hän tapaisi siellä kaverinsa, ja heillä olisi viideltä ratsastustunti.

– Hei hepat, Petriina sanoi ja vihelsi hevosille niin kuin silloin, kun hän halusi kiinnittää hevosten huomion itseensä ja saada ne tulemaan luokseen.

Sigrun ja Fiona nostivat heti päänsä ja kävelivät rauhallisesti Petriinan luokse. Mutta mikä Pekkoa vaivasi? Petriinan ihanaa, rakasta pientä ponia. Se ei edes nostanut katsettaan, saati lähtenyt ravaamaan toisten hevosten perään saadakseen ne kiinni. Pekko vain seisoi aitauksen toisessa päässä ja roikotti päätään aidan alla. Se ei kääntynyt katsomaan, tuskin liikutti edes korviaan.

– Pekkoo! Petriina kutsui poniaan. – Etkö tule moikkaamaan? Meidän pitää kohta lähteä ratsastustunnille. Käyn vaan Fionan kanssa ensin kävelyllä.

Nyt Pekko käänsi päätään ja katsoi Petriinaan. Sitten se huokasi, laski päänsä ja käänsi katseensa jälleen poispäin. Sigrun ja Fiona näykkivät toisiaan, koska kumpikin halusi päästä tervehtimään Petriinaa ensimmäisenä. Yleensä Sigrun voitti, ja Fionan oli odotettava kiltisti omaa vuoroaan. Yleensä sen jälkeen tammat päästivät Pekon Petriinan luokse. Mutta tänään Pekko ei halunnut tulla tervehtimään ollenkaan.

– Väistäkää vähän, minun pitää päästä katsomaan, mikä Pekkoa vaivaa, Petriina sanoi kahdelle islanninhevoselle ja työnsi niitä pois.

Petriina käveli poninsa luokse. Pekko nosti päätään, vilkaisi Petriinaa ja katsoi sen jälkeen poispäin peltojen yli metsän suuntaan.

– Olisitko sinäkin halunnut maastoon tänään? Meillä on ratsastustunti, ja siellä näet kaverisikin, Petriina sanoi.

Pekko seurasi Petriinaa vastentahtoisesti talliin. Se riiputti edelleen päätään Petriinan harjatessa poniaan ja puhdistaessa sen kavioita.

– Sinua taitaa tänään harmittaa jokin, mutta en yhtään ymmärrä, että mikä, Petriina sanoi ja silitti Pekon kaulaa.

MYÖHÄSSÄ TUNNILTA

– Onkohan Pekko kipeä? Petriina kysyi äidiltään, joka oli