Makupaloja metsistä

By Erkki Tuominen

Piri-koira pysähtyy paluumatkalla nuuhkimaan ilmaa. Se haistaa koppelon. Metsot on kuitenkin rauhoitettu täksi syksyksi. Kun Piri haukkuu eikä ymmärrä jättää lintua rauhaan, Erkki Tuomisen on pakko vetää koira paikalta hihnassa. Hän muistelee samalla aiempia suomenpystykorviaan. Koira on metsäpolulla oiva seuralainen ja viisas kuin mikä, mutta nykyinen Piri on kuitenkin ainut laatuaan.Erätarinat johdattavat lukijan Kainuun metsiin ja muisteloihin siitä, millaista eränkäynti oli aiemmin samoilla saloilla.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 4, 2022
• ISBN: 9788728136676

Book preview

Makupaloja metsistä

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1998, 2022 Erkki Tuominen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728136676

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Monitoimikone ja moottorisaha soittavat rockia kumartavat tanssiin vuosisataiset petäjät Soidinmänniköllä ja Louhivaarassa,

Tanssitettava päätyy pinoon.

KOUKOVAARASSA LOKAKUUN VIIMEISENÄ VUONNA MIKÄTAHANSA

Edessä syyskuun puolivälin aamuauringossa viisikymmentä metriä leveä rämesuikale. Sen takana petäjäkangas. Istuimena harmaa pitkällään makaava hongan runko, vasemmalla kaksi samanlaista, jo lahoamassa olevia ja hiiltyneitä, huuhdan polton jäljiltä varmaan. Mättäät punaisenaan makeimmillaan hehkuvaa puolukkaa.

Piri laukkoi juuri äsken paikalle, vilkaisi ihmettelevällä silmällä istuvaa miestä ja jatkoi vastapäiseen kankaaseen. Jo siinä laidassa se nosti kuononsa ja veti vainua.

Arvasin että kohta tapahtuu.

Nyt tuntuu että koko petäjikkö on täynnä sytyttävää haukkua. Juuri ennen haukun alkua sieltä tarttui korvaan teeren kutketus.

Syksy on ollut yhtä samaa kesää tänne saakka. Koivun lehdissä ei juurikaan keltaisia merkkejä vielä. Vihreä heinikko ja varvikko hallitsevat rämeen pintaa. Aamulla varhain ilmassa oli kumminkin jo nenässä tuntuva syksyn tuoksu, kun menin muikkuverkoille.

Jos se on vanha kukko, se kohta hermostuu ja sanoo Pirille hyvästit.

Lopulleen kymmenen minuuttia istuin ja nautiskelin. Piri oli asiastaan varma. Kuusten suojassa oli hyvä hipsiä haukun tahdissa lähemmäs. Kukko istui männyn oksalla hyvin näkösällä. Nuori kukko se oli. Piri vaati innoissaan omaa osuuttaan eikä asettunut, ennen kuin oli sisuskalut saanut.

Suolistamisen jälkeen istuimme vielä kotvan hyvänolon tunnetta.

Siinä silloin se välähti.

Tuonne ylös vaaralle tulisimme myöhäsyksyllä jonkun kaverin kanssa viettämään linnustuskauden lopettajaisia. Vaimo saisi kotona laittaa valmiiksi metsopaistin, tehdä hyvän kastikkeen, itse hankkisin punaviinipullon, snapsit, kahvin kanssa hyvät konjakit. Istuisimme päivännäön ajan, nauttisimme hyvänolon tunteesta ihan niin kuin tässä nyt.

Sen me teemme.

Mietin kotimatkan ja kotona illan, kuka se olisi. Kuka osaisi antaa sille arvoa, olisi riittävän huumorintajuinen, kenen kanssa voisimme muistella menneitä, voisimme nauttia olostamme siellä vaaran laella syksyn kierrellessä ympärillä ja honkatulen humistessa ja lämmittäessä ja pannessa mielikuvat liikkeelle.

Pekka Eemeli se olisi.

Kuhmossa syntynyt, perukassa nuoruutensa elänyt, kaupungissa asuva eläkeukko niin kuin minäkin, elämisen mauste saloilla ja vesillä.

Pekka Eemeli se olisi.

HYVÄ ERÄVELI

Kutsun Sinut viettämään kanssani linnustuskauden päättäjäisiä Koukovaaran laelle torstaina tämän kuun 31. päivänä klo 12.00 metsopaistin, hyvien juomien ja tarinoiden kera. Vastauksesi pyydän heti tämän kutsun saatuasi. Voimme sitten sopia tarkemmin järjestelyistä.

Muutamaa päivää ennen sanoin vaimolle ihan ohimennen, jotta tuolla pakasteessa on se nuori metso, paistaisitko sen, minulla on tarkoitus pitää Pekka Eemlin kanssa linnustuksen lopettajaiset ja arvelin että syömme metsopaistia.

– Pirissäkö ne on tarkotus pitää?

– Koukovaaran laella.

– Missä?

– Koukovaarassa.

– Metsässä?

– No miksei?

– Metsässä, syyskylmällä, luntakin jo!

– Ei meitä tämänvertainen lumi haittaa eikä tulilla kylmä tule, on sitä oltu tulilla joskus ennenkin, öitäkin.

– Voi Herra hulluja sinunatkoon!

Vaimo paistoi metson, patapaistina, teki maukkaan kastikkeen. Metso paketoitiin alumitpaperiin, jotta sen voisi nuotion hiilloksessa lämmittää. Kastikkeen kuumentaisin pakissa. Alkossakin kävin. Ostokset oli valmiiksi mietitty etukäteen. Snapsiksi Savon Wiinaa, ruokajuomaksi ranskalaista La Chasse 1996 -punaviiniä ja kahvistelua varten Hennessy Privilege V.S.O.P.:tä. Savon Wiinaa sen takia, kun vaimo on savolainen, punaviini nimen ja etiketin kuvan takia ja konjakki hellimään suuta juhlan päätteeksi.

Snapseja varten kiillotin Kennelliiton pienet hopeapikarit, jotka vanha Piri oli minulle haukkunut, punaviiniä varten oli Pirinniemen hyllyllä juuri kaksi sopivaa jalallista, kerran eräästä koiranäyttelystä tuomarilahjana saatu ja konjakkia varten pihistin vaimolta salaa olohuoneen kaapista kristalliset isomahaiset.

Silloin kun Pekka Eemeli kirjeeni saatuaan soitti ja nauraa hyrskähteli, sovimme että tulee meille kahdeksitoista ja vaimo siitä kuskaa Koukovaaran alle. Minut vaimo vei siihen metsäautotien silmukkaan toista tuntia aikaisemmin.

Rinkka tuli täyteen. Lautaset, veitset, haarukat, lautasliinat, isoja Rosamunda-perunoita hiilloksen sisässä kypsennettäväksi, kotona paistettua ruisleipää, oikeaa voita ja puolukkahilloa.

– Mikä se tuo on? vaimo kysyi, kun nostin peräkonttiin levyn, jonka alle olin ruuvannut linkkuun menevät jalat.

– Pöytähän se on.

– Pitäisi sitä olla pöytäliinakin, kun kerran on pöytä.

– Sehän on repussa, valkoinen.

Vaimo ei sanonut mitään, mutta ei katsonut suoraan silmiin, ettei olisi tarvinnut virnuilla vasten naamaa.

– Kolmeltako minä sitten tulen hakemaan pois? vaimo kysyi vielä varalta siellä tien päässä.

– Kolmelta. Ja kun tuot sen ruokavieraan tähän, niin näytät minun jälkieni pään ja käsket sitä jotosta kävellä, niin perille pääsee.

Kun olin saanut pöydän sidotuksi rinkan päälle, näytin Pirille suunnan vaaraan. Se katsoi vaimoa ja näytti silmillään kysyvän, jotta onko se tuokin mukaan lähdössä. Sitten se pyörähti vaaraan, mutta laukkasi vielä takaisin, kun kuuli auton lähtevän. Nähtyään minut ja sen että olimme kahdestaan, se rauhottui ja tilanne oli sen mielestä normaali.

Olin käynyt valitsemassa paikan jo etukäteen. Se oli siinä laella oleva tasanne, missä kymmenkunta sylin täyttävää petäjää hallitsee näkymää. Muutamat niistä seisovat niin lähekkäin, että näyttävät jykevillä oksillaan tavoittelevan toisiaan kuin kosketellakseen. Ihan äärellä on kolme itseni pituista, pinnaltaan hiiltynyttä tervaskantoa tulipuiksi, on pitkällään makaava honka istuimeksi. Kaikki kohdallaan juuri niin kuin pitääkin. Näyttämö on valmis.

Päästelin rinkan selästä ja kaivoin kirveen esiin. Ensimmäiseksi oli käytävä kannon kimppuun ja saatava tulet. Yhden kannoista sain nytkyttelemällä nurin ja halkelin sen poltettavan paksuisiksi. Yhden halon pilkoin rungon päällä säleiksi. Siinä hakatessa piti välillä asettua aloilleen ja taas kerran vetää sieraimiinsa ja mieleensä ja koko sisikuntaansa tervaspuun tuoksua. Otin puukon tupesta ja veistin muutamaan säleeseen kiehiset. Niihin kun sytytetyllä tikulla tökkää, ilonen liekki oikein sähähtämällä heräää eloon.

Sen verran kävi tuulenhenki, että tuli oli helppo rakennella niin, ettei savu kävisi silmiin.

Piri oli kohta kirveen kalkkeen kuultuaan laukannut katsomaan, jotta onko tuo tottakaan, että mies varttitunnin kävelyn jälkeen on käymässä tulien tekoon. Minä sille selitin, että nyt ei kuule olekaan kyse tavallisista kahvitulista, vaan on juhlatulet ja rinkassa sinullekin jotain muuta kuin arkipäiväistä. Se ei ottanut uskoakseen, vaan lähti ja minä jatkoin tulien sytyttämisen jälkeen tarvasten hakkuuta, kunnes niitä oli mahtava kasa.

Tulen loimotus lumen peittämää maata vasten, sen tervaksinen tuoksu ja poskea hivelevä lämpö nostivat mielen maanpinnan yläpuolelle. Hiillosta alkoi olla riittävästi. Kaivoin rinkasta valmiiksi pestyt perunat ja alumitpaperikäärön. Paperin olin jo kotona leikellyt perunan peittäviksi palasiksi. Käärin perunat yksitellen paperin sisään. Tein kepillä hiilloksen sisään poteron, vieritin perunat siihen ja hiillosta päälle.

Metsoa ei vielä toimittanut panna. Pekka Eemelin tuloon oli vielä aikaa yli puoli tuntia. Lintupaketti odotti hongan rungolla omassa kääreessään, kastike oli valmiina pakissa, keitinselkä nojasi petäjän runkoa vasten.

Oli aika pystyttää ja kattaa pöytä.

Istuinhongasta jyystin istuinpölkyn pöydän toiseen päähän. Siinä istuisimme naamat vastakkain ja tuli sopivasti lämmittäisi kylkeä.

Ihan vielä ei voi sanoa, että on talvi, vaikka lunta jo onkin. Kohtapuoliin se varmaan rynnii maisemaan. Tulevat runsaat lumet ja tosi pakkaset. Joskus se tulee niin äkisti, että aamulla huomaa, kuinka yön aikana joku kävi hakemassa syksyn pois. Parempi sekin kuin märkyys, harmaus ja pimeys. Syksyn rapakelit painavat pakosta mielen alas. Tekee mieli painua pesään kuin karhu.

Piri käväisi katsomassa eikä ollut silmiään uskoa,