Lehmällä Lappiin

By Tenho Saario

Teos on humoristinen kuvaus miehen ja lehmän yhteisistä seikkailuista.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jul 8, 2016
• ISBN: 9789523306929

Tenho Saario

Tenho Saario on vanha merimies, ite-taiteilija ja omasta elämästään ideoita ammentava kirjailija.

Book preview

Sisällysluettelo

Nimiösivu

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Luku 5

Luku 6

Luku 7

Luku 8

Luku 9

Luku 10

Luku 11

Luku 12

Luku 13

Luku 14

Luku 15

Luku 16

Luku 17

Luku 18

Luku 19

Luku 20

Luku 21

Luku 22

Luku 23

Luku 24

Luku 25

Luku 26

Luku 27

Luku 28

Luku 29

Luku 30

Luku 31

Luku 32

Luku 33

Valmistusmerkinnät

LEHMÄLLÄ LAPPIIN

LUKU 1

Aamu aukesi aivan edessäni, kun kökötin kalliolla onki ojennettuna peilityynen järven ylle. Aurinko näytteli ensi säteitään vastarannan puiden latvoissa. Oli onni olla todistamassa luonnon konserttia joka metsästä kuului taukoamatta hetkeksikään. Käkikin kertoi tulostaan helskyvällä kukunnalla vastarannan kuusikosta. En ole taikauskoinen ja siksi en laskenut

ensikukunnan määrää, mutta paljon niitä tuli. Ongenkoho keinahteli sopivaa tahtia, välillä upoten äkäisesti veden alle. Kalat joita nostelin oli pääasiassa pieniä sinttejä, mutta ne piti kuitenkin toiminnan virkeänä. Ei kestänyt kauan, kun jo lokkipari ilmestyi paikalle saaliin jaolle. Ei ne turhaan tulleetkaan,kun aloin heitellä niille pienimmät kalat ja jos sattui joku köriläs haksahtamaan koukkuun niin ne kuuluivat minulle.Oli kiva seurata kun kalat tekivät pintaan pieniä ympyräaaltoja. Myös ongenkohosta lähti samanlainen merkki, kun kala nypläsi matoa.

Lintujen laulusta yritin tunnistaa niitä mutta huonolla menestyksellä.Vain varis oli varma. Ja tietysti peipponen.

Tälläinen aamu oli niitä hetkiä joiden vuoksi kannattaa elää. Luonto kukkeimmillaan ympärillä ja olo onnekas.

Lopulta piti vaihtaa maisemaa. Onki olalla ja kalat risurenksussa

astelin kotia kohti.Olin omissa aatoksissani kun tuli oikein suuri säikähdys. Se oli kokonainen teeriparvi joka sen sai aikaan.Kaikki

sen tietää millainen ääni siitä lähtee kun nämä linnut pölähtää

siivilleen yhtä aikaa. Tai väärin sanottu että kaikki sen tietää, ei pojat puoletkaan tunne sitä ääntä ja sen voimaa.

Vielä tuli toinen sätky. Polku jota kuljin seurasi suurta sähkölinjaa.

Olin kallion kumpareen päällä ja yhtäkkiä kuului ylhäältä Piiiiiuii. Olin vetäissyt ongenvavalla sähkölankaa ja taas säikäytti rankasti. Ihan vapisin kun katsoin heiluvaa lankaa vaikka niinkuin vaistosin, että ei käynyt pahasti. Kun kerroin jälkikäteen

tätä tapausta, sain kuulla että oli minun onni että vapa oli kuiva.

Vain hetki kun tuli taas uutta ohjelmaa. Käännyin mäen töppäreen alla katsomaan sähkölinjaa ja sieltä katsottuna näki miten alhaalla

langat oli kumpareen keskellä.Tuli mieleen että pylväiden sijoitus ei ollut aivan kohdallaan.Kun jatkoin matkaa, huomasin yhtäkkiä polun vieressä rötköttävän suuren kuolleen ukkometson. Menin heti koettelemaan sitä ja lämmin oli.Tiesin muutenkin,että turmasta ei voinut olla kauan,meninhän aamuyöstä samaa polkua rantaan päin. Siinä en aikaillut ja nyt minulla oli saalista molemmissa käsissä.

Hyvä kalakaveri Huvisen Topi oli kertonut että oli kerännyt linjan alta monet lintupaistit. Tämä oli minulle ensimmäinen näin saatu

saalis.Tuli mieleen isän kertomukset nuoruutensa linnunpyynnistä

ansalla jonka nimi oli vipponen. Siinä oli taivutettu kataja kaarelle, jonka päässä oli se itse ansasilmukka. Laukaisu oli yksikertaisen nerokas joka vippasi kaaren vapaaksi,kun lintu meni syömään pyydyksen runsasta marja pilkkaa. Usein lintu vielä räpisteli siipiään, kun pyydyksen kokija meni paikalle ja lopetti linnun kärsimykset. Kaikenlaiset omat viritykset on onneksi nykyään kielletty, lukuunottamatta riekon pyyntiä lapissa. Nyt meille oli tullut uusi lintujen surma, nimittäin sähkölinjat joihin menehtyy tuhansia ja taas tuhansia lintuja vuodessa.

Minun reitti meni ohi laidunmaan jossa meidänkin lehmät vietti

kesää. Se oli yhteislaidun jossa oli monen mökin kantturoita. Olin jo pikkupoikana vaistonnut että lypsyreisut sinne oli monelle pikkutalon emännälle päivän kohokohta, kun sai vertaistaan seuraa ja sai jakaa ilot ja surut. Oli kertojaa ja oli kuuntelijaa. En minäkään ollut tyhjän panttina kun ajelin kärpäsiä lehmästä aina kun äiti lypsi. Huomasin, että äiti oli ylpeä minusta kun oli ainoa jolla oli apurina oma poika. Se oli kyllä monelle aina rankka reissu kahdesti päivässä, mutta en kuullut koskaan kenenkään valittavan. Ne oli aikoja jolloin sain läheiset suhteet lehmiin ja opin tuntemaan paljon niiden luonnetta.

Laitumen keskellä oli metsäsaareke. Metso jo painoi kädessä ja istahdin suuren kannon päähän pitämään pientä taukoa. Meillä oli lehmä jonka nimi oli Hikki. Tämän nimen se oli saanut emältään Terhikiltä, se oli vain lyhennetty Hikiksi. Heti kun Hikki huomasi

minun istuvan kannolla alkoi se jolkotella minua kohti. Emolehmästä minulla oli lapsuusajan muistoja. Se oli erittäin seurallinen ja meidän lasten oikea lemmikki. Raili-siskon kanssa meille oli siitä paljon huvia. Se oli meidän ratsu kun talossa ei ollut hevosta ja huomattiin Terhikin olevan täydellinen korvike hevoselle ratsastukseen. Vuorotellen noustiin lehmän selkään risuaidan päältä toisen avustuksella. Lehmällä on isot luukyhmyt

selän takaosassa ja piti asettua heti niiden eteen etunojaan ja luja ote keskiselän pitkistä karvoista. Terhikkiä ei ohjattu lainkaan ja mentiin sinne minne lehmä vei. Yleensä se oli rauhallista ja kivaa kyytiä. Kerran minulle kävi kuitenkin niin köpelösti, että lehmä oikein heittämällä heitti minut alas selästä kovaan tiehen ja vinttihän siinä pimeni. Luulen että sen tärskyn jälkeen se pimeys jatkui ainakin puolipimeänä.

Hikki oli tullut aivan kapsuttelu etäisyydelle.Se lehmä oli ylivertaisen kaunis ja siro liikkeissään. Otsassa valkoinen kolmio kärki alaspäin sekä valkeat tennissukat tasaisesti joka jalassa.

Mikä tärkeintä kuitenkin oli sen älykkyys. Äiti oli joskus sanonut,

että se on vain puhetta vailla. Hikki nuuskaisi metsoa ihmeissään ja myös maassa olevaa kalanippua. Irvisti rumasti ja häplytti huuliaan minun suuntaan. Liekkö saanut hajuaisti kolauksen kun alkoi pitkällä kielellään putsaamaan sieraimia. Ihmisen kieli ei ylty sieraimeen mutta ei hätää.Tuli mieleen kun lähiaikoina olin sukulaispojan rippikirkossa näin miten sama hoituu ihmiseltä. Edessäni istui pikkupoika joka työnsi etusormen syvälle sieraimeen, pyöritteli sitä, veti ulos ja eikun sormi suuhun.Tämä toistui useita kertoja. Saman homman voi hoitaa eri tavoin, kuten

nähty on. Kun katselin ja hiplailin lehmää, tuli outoja ajatuksia mieleen, jotka oletin olevan sen tärskyn aiheuttamia. Huomioin, että Hikki ei ollut mikään tavallinen eläin, vaan jotain suurempaa älyä omaava lehmä. Itse tunsin jotain yhteistä Hikin kanssa ja ajatukset alkoivat kulkea laukka-askelin maailmalle. Aloin jutella lehmälle hiljaisella ja rauhallisella äänellä:

-Mitä tuumit, jos käydään kimppaan ja tehdään tästä kesästä seikkailu.et ole mikään normaali nauta ja sinun aika kuluu aivan hukkaan, jos joudut vanhenemaan näin pienellä alalla. Mennään yhdessä matkalle ja katsotaan mitä maailmalta löytyy. ruohoa riittää ainakin yhtä hyvin kuin täälläkin.Minä opettelen elämään pääasiassa maidolla ja leivällä.Se on lähes juhlaa siihen nähden kuin niillä jotka on tuomittu elämään vedellä ja leivällä. Sain selvän nyökkäyksen sinetiksi ja asia oli sillä hyvä. Jos annat minulle vallat miettiä ja suunnitella yhteistä kesänviettoa, niin et tule katumaan. Se vaatii meiltä molemmilta suurta joustavuutta ja joskus varmaan jopa suurtakin kärsimystä, mutta uskon, että loppu tulos on meille molemmille voitokas. Ostan sinulle parasta ruokaa.Hommataan kunnon kiesit ja niillä sen kun hurutellaan menemään.Homma meiltä hoituu ja tulee kiva kesä. Syksyllä palataan takaisin kotiin. 

Loppu tuli kertomisesta, Hikki kääntyi ja poistui paikalta jotenkin vaisun oloisena. Liekkö olin innostununut liikaa kertomaan lehmälle toiveestani.Kun lompsin polulla kotiin päin,velloi mielessäni jo monenlaista suunnitelmaa.

Kotona sain iloisen vastaanoton,kun vein erinomaisen saaliin näytille.Äiti oikein hyrisi onnesta huomatessaan metson ja ahvenet vielä auttoi siihen tunteeseen.

Minä iskin heti kun huomasin sen ajoituksen oikeaksi.

-Kuuleppa äiti juttua.Tapasin tulomatkalla laitumella Hikin ja sovittiin,että me teemme yhdessä lapinmatkan tänäkesänä.Ostan lehmän kärryt jota Hikki vetää ja minä senkun vain istun ja ohjastan.

Äiti katsoi minua ja sanoi.

-Hulluksiko olet tullut,eihän sellaista voi kukaan kuvitella edes huumorimielessä.Et kyllä tee meidän Hikistä mitään juhtaa, se on

kyllä varmaa.

Selitin äitille.

-Asia on jo sovittu Hikin kanssa ja sille on ankara pettymys jos et päästä sitä reisuun.Jäähän sinulle vanha Terhikki, että lypsyreisut jatkuu entisellään. Eihän me mennä kokonaan pois, palataanhan me syksyllä kotiin.Tunsin jotenkin,että metso oli pehmittänyt äitin mielen, kun hän lopulta tuumasi.

Mene ja tee tahtosi mukaan,mutta syksyllä tulette varmasti takaisin.

Se oli minulle niin suuri lupaus,että halasin äitiä oikein kunnolla ja sanoin.

-Kiitos kiitos syksyllä palataan, et tule pettymään.

Tuli tehtyä pikaisia ratkaisuja,vaikka päätös oli lopultakin suuri ja ehkä vielä sellainen joka saattaa johtaa harhaan.Tuli taas mietittyä

että sillä tärskyllä jonka sain,kun pillastunut lehmä heitti minut selästään tiehen, oli oma-osuutensa tähän.Suunnitelmahan ei ollut normaalin ihmisälyn tuotetta.

Yöllä mietteet harhaili sinne , tänne ja tuonne. Piti alkaa heti kehitellä matkavalmisteluja.Tärkein kaikista oli Hikin koulutus,että näkee onko siitä tosissaan sellaiseen voimanponnistukseen.Ja mistä löytäisin sellaiset sopivat kärryt lehmälle.Olin nähnyt kotikylän maatalojen monenmoiset kärryt,mutta yhdetkään niistä ei okein sytyttäneet.Toinen pointti siinä oli vielä se,että jos olisin mennyt kysymään ostaakseni sopivan oloisia kärryjä jostain tutusta talosta,vastaus olisi varma ei.Kaikki olisi ymmärtäneet, että mitä hevoseton mies kärryillä tekee. Pohdinnan jälkeen keksinkin kokeilla oikeaa onneani.Laitoin

maaseuduntulevaisuuteen ilmoituksen,että ostetaan oikeat lännen mallin vankkurit.Arvelin siinä lehdessä olevan parhaan levikin koko Suomeen ja vielä alan ihmisille.

Toisena päivänä menin vielä laitumelle juttelemaan Hikille, että

-Olet saanut matkustusluvan ja meidän määränpää on lappi.

Nyt nyökkäykset jotka sain oli paljon innokkaammat kuin eilen. Juttelin pitkään matkakaverille ja lupasin tulla seuraavana päivänä hakemaan hänet kotiin koulutukseen.

Miettimistä ja suunnittelua riitti liiankin kanssa.Olin tehnyt monta lapin matkaa ennenkin, mutta kaikki oli olleet ihan yksinkertaisia toteuttaa tähän tulevaan matkaan nähden.Matkakaverina tuli olemaan eläin ja siitä vastuu oli paljon suurempi kuin entisistä matkakavereista.Hikki oli kyllä erittäin viisas ja luotettava eläin,mutta lehmä on aina lehmä, ei siitä mihinkään pääse.

En arvannut vielä tehdä suuria hankintoja matkatavaroihin, kun kuljetuskärryjen malli oli vielä epävarma.

Se mihin voi aluksi panostaa ja joka ei mene hukkaan oli Hikin koulutus.Jos jostain syystä meidän matka tökkää, lehmän taidot ei mene hukkaan.Ainakin molempien hermot vahvistuu ja siitä on hyötyä koko elämän ajan.Koulutus kannattaa aina,sen tiedän kun rippikoulu on ainoa koulu jonka olen käynyt kokonaan loppuun

Tuli uusi päivä ja uudet touhut.Lähdin hakemaan lehmää laitumelta kotiin koulutukseen. Hikki kulki helposti kaulassa olevan löysän narun ohjaamana. Kun oltiin tultu piikkilankaportin toiselle puolelle,käännyttiin katsomaan laitumelle jääviä Hikin kavereita.Selvästi voi vaistota sen haikean tunnelman,mikä oli vallalla aidan molemmin puolin.Meidän valttina kestämään tämä eron hetki oli vapaus. Laitumelle jäävät Hikin kaverit ynähtelivät suruissaan kun näkivät, että heidän opettajaa vietiin maailman markkinoille.Elämä on joskus luopumista , mutta onneksi tämä ei ollut lopullista.Hikillä riittää paljon kerrottavaa syksyllä, kun ollaan palattu kotiin.

Ensimmäiseksi piti Hikki saada oppimaan ratsuksi.Se ei ollut ihan helppoa,mutta lähti vähitellen sujumaan aina paremmin ja paremmin.Joskus meidän napit meni vastakkain ja minun hermot oli jo lähellä pettää,mutta olin päättänyt,että en missään tilanteessa lyö ,enkä kurita muutenkaan matkakaveria.Siitä ei seuraa mitään hyvää.Olin joskus joutunut katselemaan, kun hevosta on hakattu suuren kuorman edessä vaikka selvästi näki,että kaikkensa oli eläin antanut.Silloin päätin,että en tule koskaan sallimaan minkäänlaista eläinrääkkäystä missään muodossa.Kärpänenkin pitää tappaa niin rajulla iskulla,että henki lähtee heti.

Vähitellen sain lehmän oppimaan ohjausta joka välittyi kaulassa olevaan naruun. Kun köyttä vempautti vasemmalle, silloin mentiin oikealle. Se oli outoa, mutta niin se näytti olevan jotenkin ristissä

lehmän aivoissa. Sitä ei kannattanut alkaa muuttamaan,kun se näytti toimivan niinpäin oikein hyvin ja sujuvasti.

Aloin pitämään lehmää kuin jotain lemmikkiä.Tein heinälatoon sille hyvän makuutilan ja aloin antamaan sille parempia välipaloja

mitä se oli saanut laitumella.

Meidän keskinäinen luottamus näytti lujittuvan päivä päivän jälkeen.Hikki ei enää tarvinnut mitään aitausta,missä vietti päiviään.Kun kutsuin sitä nimeltä,se tuli luokseni kuin koira ikään.

Ei voinut sanoa,että huominen on uusi eilinen.Vaikka oltiin vielä kotona,vaihtelua riitti. Tuli soittopyyntö Keuruun kesäteatterilta.

En voinut älytä mitä asiaa niillä on minulle.Eihän minulla ollut niiden kanssa mitään tekemistä.Siinä oli tullut joku erehdys,ehkä soittaneet väärään numeroon tai jotain muuta outoa siinä täytyi olla.Väärinkäsityksiä maailmassa riittää aina liikaakin.

Pitihän sinne kuitenkin soittaa ja selvittää asia.Se soitto ei ollut turha. Mies ilmoitti nähneensä ostoilmoituksen lehdessä.Kertoi,

että heillä on joutilaat vankkurit jotka voidaan myydä.Ne oli ollut useana kesänä teatteri näytöksessä käytössä ja hyvässä hoidossa ja talvehtineet aina suojassa.Tulevana kesänä alkaa uudet näytökset ja vankkurien hinnalla saamme hankittua uutta rekvisiittaa.

Nyt en aikaillut ja löin kaupan lukkoon. Sovittuun hintaan kuului kuljetus Heinolaan ja palautus oikeus jos kehuskelija oli puhunut potaskaa. Mies tuntui kuitenkin rehelliseltä ja reilulta,enkä pelännyt petosta,mutta takaportti piti kuitenkin jättää.

Piti heti lähteä kertomaan uutista ulos Hikille.Huomasin ja ällistyin,kun lehmää ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Kutsumahuutokaan ei tehonnut.Arvasin,että kaveri oli palannut laitumelle omiensa joukkoon, ja sieltähän se riiviö löytyi.Arvelin,että sillä oli mennyt pupu pöksyyn,kun oli ensimmäistä kertaa elämässään lähdössä oikealle matkalle isoon maailmaan.

Nousin suuren kannon nokasta Hikin selkään kun ohjustin sen nöyrästi kotipolulle.Ammu on hyvä ja osuva lempinimi lehmälle.

Nimittäin kaikki tarhaan jääneet kaverit ammuivat meidän perään

niin kauan kuin näköyhteys säilyi.

Nuhtelin Hikkiä karkaamisesta ihan lempeällä äänellä ja se näytti ymmärtävän. Molemmat oltiin jo täysin leppyneitä kun oltiin kotona.Ratsastusmatkalla olin kertonut Hikille kaiken mitä tiesin meidän uusista vankkureista. Huomasin että Hikki ymmärsi asian,

mutta ei käsittänyt sitä.

Keuruulla ei aikailtu.Oli pantu toimeksi ja tuli ilmoitus vankkuri kuorman saapumisesta vielä saman päivän iltana. Maksu piti hoitaa käteisenä heti kun tavara oli toimitettu.

Kun nostin suuren summan käteistä, pankkityttö ihmetteli asiaa. Kerroin hänelle tekeväni Pohjanmaalla hevoskauppoja,jotka hoituu vain käteisellä, kun myyjät on tummaa porukkaa. Se selvitti kaiken ja utelu pankissa loppui siihen.

Kotona oli löysä koulutuspäivä ja pääasiassa lepäiltiin ja minulla oli suuri jännitys mitä tulen vielä näkemään samana päivänä. Aika mateli etanan lailla kun iltaa ei tahtonut vain sinä päivänä löytyä.

Sieltä se kuitenkin tuli ja toi sen kaivatun kuormurin pihaan. Oli kaksi miestä ja vankkurit lavalla.

Mies,joka oli kaupantekijä oli iloinen ja rennon oloinen teatteri mies.Toinenhan oli autoilija ja kauppa ei hänelle kuulunut,kunhan sai vain palkkansa pois.

Kiertelin autoa ympäri ja ihmettelin.Näkemäni tuntui aivan uskomattomalta,lähes ihmeeltä.Olin ehkä jossain elokuvassa nähnyt näin upeat vankkurit,mutta liekkö Suomessa toisia näiden veroisia ollut lainkaan.

Myyjä kertoi vankkureiden historiaa, joka oli lyhyt.

-Nämä on kärrymestari tehnyt vartavasten meidän teatterin käyttöön.Hän pani peliin kaiken taitonsa, kun tiesi että niitä tulee katselemaan tuhannet ihmiset.Näin miehen maine leviää ympäri maata kulovalkean tavoin.Sääli niitä meidänkin on myydä, mutta meidän on kuitekin mentävä eteenpäin kun rahat ei riitä kaikkeen.

Nyt kysynkin sinulta, että otetaanko alas.

Yritin salata ylenpalttista innostusta kun sanoin.

-On niinkuin puhelimessa kerroit ja alas otetaan ilman muuta.

Vankkureiden alla oli jo lastaukseen laitettu nostoliinat ja kuljettaja hoiti homman nosturilla.Näytti,että homma käy, kun sen

osaa.Myyjä oli hyvillään, kun ei tarvinnut viedä kärryjä takaisin.

Vankkurien esittely jatkui ja vain parani. Edessä ajurin istuimen alla oli saranoilla oleva laatikko.Se avattiin ja mies veti esiin aivan uudennäköisen lännenmiehen juhlapuvun.Mallasin sitä rintaani vasten ja kokokin näytti aivan passelilta. Kenkiäkin oli kahdet ja nekin kiilteli uutuuttaan. Stetsoneita löytyi myös kaksi kappaletta,

hieman eri malleja toisiinsa nähden, mutta aivan upeita nekin.

Tätä oli tehty aivan vaitonaisena, sitten myyjä puhkesi puhumaan

-Nämä kaikki kuuluu samaan hintaan mitä puhelimessa silloin sovittiin.

Vedin valmiiksi lasketun turpean rahanipun taskusta ja iskin sen miehen suureen kouraan.Osasin vain kiitellä, kun olin onnesta lähes mykkänä.

-Kiitos. Paljon kiitoksia. Oikein paljon kiitoksia.

Myyjä työnsi rahanipun poveensa laskematta kun vielä jatkoi.

-Ei tässä vielä kaikki.Katsotaan takaosa vielä. Siellä on täydet työkalut kullankaivuuseen. Nekin kuului teatterin ohjelmaan.

Osasin avata perässä olevan laatikon kannen jonka luukku oli samassa tasossa vankkureiden lavan kanssa.Taas oli hämmästys suuri. Sieltä löytyi lähes maalipinnalla oleva lapio, hakku ja tietysti vaskooli .Lisäksi vielä pieni kaarisaha ja kaksi kirvestä iso ja pieni.

Ihmettelin vielä.

-Onko tosiaan totta,että nämä kaikki lisukkeet kuuluu samaan hintaan.

Myyjä tiesi.

-Kyllä se totta on. Eihän meillä ole niille mitään käyttöä. Katsotaan vielä valjaat.Ne on kyllä tehty ponille kun sellainen oli meillä teatterissa toimittamassa hevosen virkaa. Sinun täytyy itse ostaa hevoselle sopivat valjaat.

En paljastanut, että minulla tulee olemaan vankkurin vetäjänä lehmä. Siitä olisin tullut kantamaan hullun kirjoja ihan Keuruulla asti. Miehet oli tehtävänsä tehneet ja lähtivät pois.

-Paljon kiitoksia kaupasta ja hyvää kesää.Se on nyt sinun oma.

LUKU 2

Nyt oli selvää, että oli tullut aika alkaa valmistelut tosissaan. Hikki piti nyt lupauksensa ja heti parin kutsuhuudon jälkeen työntyi pusikosta pihalle.Hytkähti oikein säikähtäen,kun katsoi vankkureita aivan ihmeissään. Tuli mieleen se sanonta, että katsoo kuin lehmä uuttaporttia.Katse Hikillä oli nyt varmaan samanlaisen ällistynyt. Ei tohtinut tulla taluttamatta liki vankkureita lainkaan.

Juttelin sille taas rauhallisesti ja esitin sille kuin oman työkalun.

Olin niin tyytyväinen kauppaan kun otin valjaat esiin ja aloin sovitella lehmälle länkiä kaulaan. Ihme oli suuri ja kaikki sujui sopuisasti. Mukana oli myös mustasta nahasta tehdyt päitset, jotka

Hikki antoi myös sopuisasti viritellä päähänsä. Niissä oli niskassa messniki rengas johon liitin ihan uuden ohjausköyden, joka löytyi omasta takaa. Samasta köydestä voin sitoa lehmän kiinni, jos se joskus reisussa tuntuu olevan tarpeen.Tyytyväisyys senkun lisääntyi, kun olin huomannut länkienkin olevan aivan sopivat. Ei

tiedä Keuruulainen, että ponille ja lehmälle sattuu samat valjaat.

Tein valjastuksesta täydellisen saman tien. Sitolkka ja kaikki muukin oli sopivaa kun ne säädeltiin hihnoilla kohdalleen. Ensimmäisenä päivänä en kuitenkaan pannut vankkureita perään.

Lähdettiin kävelylle enkä noussut ratsaille lainkaan.Nyt oli tullut se aika,jolloin piti taluttaa elämä suureen muutokseen. Se oli sama meille molemmille, kun oltiin vähän löylynlyömiä kumpikin.

Hikki oli yli viisas ja minä jotenkin outo, kun innostuin ja höyrähdin tälläiseen kotkotukseen.Tiedän,että monelta taholta tulee ankaraakin arvostelua. Työn vieroksunta on yksi syytöksen

syy mutta minulla on se etu, että minä en välitä. Seikkailun halu on aina ollut minun moottori ja nyt se on saanut minussa vallan.

Talutin lehmää tiellä ja taas oli autoille näkemistä. Hikki tottui nopeasti kantamaan valjaita näytti jopa tykkäävän niistä.Kun löysäsin lehmän kotipihalla ilmoitin että sinulla on loppupäivä vapaata. Huomenna meillä on inssiajo, keskity siis siihen.

Aamulla kun menin ulos, Hikki jo tönötti vankkureiden kupeella.

Ei muuta kuin valjaisiin vain. Nyt otin ensikerran kannatin lenkit käyttöön ja pujotin aisat niihin. Höllä vyötä ei tarvittu, koska vankkureissa ei ollut vaaraa aisojen nousulle niinkuin kaksipyöräisissä, taka painoisiksi kuormatuissa rattaissa.

Kiertelin pihalla parikierrosta ja homma näytti pelaavan kiitettävästi.

Kurvailin pihalla ohjaustestejä opitulla tavalla molempiin suuntiin ja kyllä kaikki toimi toimi täysin moitteettomasti.

Lopulta uskalsin lähteä yleiselle tielle liikenteen mukaan. Taas oli

autoilla ojaanajo vaara kun näkivät vastaan tulevan kulkuneuvon, jollaista ei voinut olla olemassakaan.

Tiesin, että tämä minun yhdistelmä oli täysin laillinen liikkuja ja siksi poliiseista ei ollut mitään pelkoa.

Ensimmäisenä päivänä riitti lyhyt parin kilometrin matka. Se sujui hyvin, aivan yllättävän hyvin.

Vaikka vankkureissa oli hyvä perus varustus, piti kuitenkin miettiä lisää puutteita.

Olin suunnitellut ostaa täydelliset leirintä varusteet, mutta sekin ratkesi niin, että telttaa ei tarvinnut hankkia, olihan vankkurit jo sinänsä valmis katettu asunto.

Kaarien varaan oli asetettu vettä ja tuulta pitävä kuomu. Se oli vahvaa ja kestävää öljykangasta.

Varustukseen kuului jo tlonpuolesta, kahtpuolen sivuilla olevat siistit tynnyrit, jotka toimi vesiastioina.

Toiseen tynnyriin tuli houkutus tankata vahvaa rommia. Tiesin vanhastaan, että se vahvaakin vahvempi valuutta, jos joutuu pulaan ja joutuu maksamaan lappalaisille auttajille kunnon korvausen.

Hikki oli ominut lempipaikakseen tallin taustan, jossa se viihtyi paremmin kuin tallissa, jonne sinnekkin hänellä oli vapaa pääsy. Sieltä takaa ei ollut näköyhteyttä tielle, ja se ehkä lisäsi lehmän viihtyvyyttä. Tulikin pelko miten se tulee toimeen kun joutuu elämään liikenteen hälinässä.

Olin juuri palaamassa iltalypsyltä, kun tiellä tuli tuttuja lapsia vastaan ja pääsin pitkästä aikaa puhumaan oikeiden ihmisten kanssa kun tuli utelu.

-Mitä sinulla on siinä ämpärissä joka näyttää niin painavalta.

Satuin olemaan rehellisellä tuulella, kun kerroin.

-Minulla on tuolla metsässä oma lehmä ja kävin lypsyllä.

Uteliaisuus heräsi lapsissa.

Me halutaan nähdä se sinun lehmä ettet vain juksaa,

niinkuin sinun tapoihin kuuluu. Muistetaan aina se helikopteri huijaus, jonka teit meille.

Avasin ämpärin kannen ja näytin,että maitoa on.

-Maistakaa vielä,niin uskotte, että tosi on

Minulla roikkui aina kuksa nahkahihnasta, jonka otin vyöltä ja

koukkasin siihen maitoa ja annoin sen ensin pienimmälle,joka yllättäen joi kuksan tyhjäksi.

-Hyvää hyvää, tyttö ylisti.

Näin toimi isommatkin puoskat ja kaikki kehuivat lämmintä maitoa hyväksi.

Aloin kertomaan.

-Se lehmä on se meidän kuuluisan viisas Hikki.Sitä ei voi nyt häiritä,kun sillä on koulutusvaihe menossa. Siitä tulee sirkus

lehmä ja on oppi aikana annettava olla rauhassa.Jos hyvin menee,niinkuin näyttää, ensiesiintyminen on juhannuksena Mikkelissä.Tulkaa katsomaan tuonne pihalle upeita vankkureita jotka kuuluvat myös siihen sirkus juttuun.

Olihan lapset huomanneet aiemminkin jo ne vankkurit ja ei tarvinnut epäillä minun juttuja, niikuin usein oli käynyt ja syystä.

Ei tarvinnut paljon penskoja yllyttää,kun jo kirmasivat pihalle.

Kiertelivät kärryjä ja juttua ja ihmetystä riitti.

Riemu senkun petrasi,kun annoin luvan nousta rattaille.Pyysin

porukkaa pomppimaan yhtä aikaa rattailla,että sain seurata jousituksen toimintaa.Oli hauskaa,kun huusin tahtia hyppelyyn ja metelikin oli melkoinen.

Pääsin lopulta muihin hommiin, kun lupasin lasten pääsevän huomenna ajelulle,koko sakki lähti menemään innoissaan pois,

huomista ajelua jo hehkuttaen.

Uutena päivänä,heti aamusta alkoi meillä rampata väkeä.Kertoivat

lasten eilen illalla kierrelleen pitkin kyliä kertomassa Tenhon vankkureista ja sirkus suunnitelmista, joka oli jotain erikoista.

Valta-osa kävijöistä oli minulle tuttuja, mutta muutamalla

ventovieraallakin oli kiinnostusta katsella upeita vankkureita.

Joku löysi jotain moitettakin niistä, mutta luulen senkin olevan vain kateutta.

Oli taas tuuria,kun porukassa oli tuttu maaisäntä,jolta arvasin kysyä vanhoja heinäpaaleja.Ei Hikin polttoaineeksi, vaan vankkureiden sohvaksi.Olin yöllä kiemurrellut unettomana ja pähkäillyt omaa petipaikkaa ja se oli ratkennut niin että, heinäpaalit oli paras ja halvin ratkaisu.Hätätilassa niissä olisi ollut lehmälle ruokaa,mutta tuskin siihen oli tarvetta näin kesällä.Ei vieläkään moni tiennyt,että minun vetäjä on lehmä.Ihmettelivät vain, että miten minä hevoseton mies olin hankkinut noin komeat ja kalliit vankkurit.

Moni kysyi sellaisia asioita,joista minulla ei ollut mitään hajua.

Kuitenkin niistä selvisin kun naama peruslukemilla sävelsin jotain älytöntä.Yksi vieras tutki tarkkaan vaunujen jarrumekanismin,

kun se näytti miestä eritoten kiinnostavan.Siinä minäkin äkkäsin,että vankkureita voi jarruttaa juohevasti aivan kuin autoa.

Olin luullut, että niiden toiminta on vain päällä ja pois.

Vielä samana päivänä Valmetti kurvasi pihaan heinäpaalit

peräkauhassa. Reilu isäntä nosteli paalit vankkureille ja sillä hyvä.

Aamulla aloin taas toteuttamaan yöllä vuntsittuja ideoita.Asettelin ja sovittelin heinäpaalit toiselle lavan reunalle. Olin keksinyt laittaa vanhat räsymatot paalien peitoksi.Siinä oli valmis penkki ja peti.Ei hävennyt hyvälle sohvalle, ei yhtään tuumaa.

Kate kangas oli puhtaanvalkoinen.Olin yöllä tuuminut,että myös Hikki tarvisee jokinlaisen suojan pahojen ilmojen varalle.Keksin viritellä laavukankaan vankkureiden viereen,jonka pystytin malliksi ja kutsuin Hikin katsomaan ja hyväksymään asumuksensa.Kangas oli maastokankainen kevyt peite joka oli nopea ja helppo nostaa tukiensa varaan tarpeen niin vaatiessa.

Lehmän silmistä näkyi kiitollisuus,kun huomasi,että hänestä pidetään huolta.Vielä löysin omasta takaa pienen taiteltavan puupöydän.Vankkureissa ei tietenkään ollut yhtään muoviosaa,

ja minä pidin saman linjan. Ei muovia ei.Vanhastaan minulla oli hyvä makuupussi ja tyynykin löytyi.Taittelin vielä vanhan viltin

joka mahtui sopivasti perän työkalulaatikkoon.Saunassa oli puinen löylykiulu jonka otin lypsyastiaksi retkelle.Eihän se

tuleva mikään retki ollut sehän oli matka.Luulen,että ihan ennätys

reisu mitä on Suomessa kukaan tehnyt lehmällä.

Olin saanut sopivasti Hikin valjaisiin kun lapsilauma pölähti pihalle.Vanhin poika aloitti puheen.

-Huomenta huomenta. Päästäänkö nyt ajelulle kun kerran eilen lupasit.Meitä onkin nyt vielä enemmän kuin mitä eilen.

Minä,että.

-Tottakai minä pysyn sanojeni takana.Nouskaa vain kyytiin, nyt on hyvät istuinpaikat kaikille,vaikka teitä onkin eilistä enemmän.

Iloiset lapset nousi takana olevia tikkaita pitkin kyytiin.Näytti,että oli vahvemman oikeus ja pienin tyttö ei mahtunukaan paalien päälle ja siitä alkoi pieni riita.

Minä tulin sovittamaan tilannetta ja sanoin pienimmälle.

-Tule istumaan minun viereen kuskin penkille.Se on paras paikka

Tyttö hymyili onnesta ja sitten senkun mentiin.

Kyyti oli riemukasta meille kaikille.Tehtiin ennätyspitkä matka

maantiellä.Vaikutti, että Hikki innostui näyttämään lapsille mitä osaa. Tosiaan osasi taas paljon paremmin kaikki kurvit kuin mihin oli pystynyt edellispäivinä. Vanhin poika oli kuin porukan pomo ja alkoi kertomaan.

-Kun me kierreltiin kylällä kertomassa,että Tenholla Jumiskossa on lännen vankkurit joita vetää lehmä,kun ne menevät esiintymään sirkukseen,niin kukaan ei uskonut meitä.Jotkut epäili,että sinä olit taas höynäyttänyt lapsia.Yksi mamma nimitti meitä valehtelijoiksi,vaikka oltiin nähty vankkurit.Nyt on nähty lehmäkin ja totta se on.

Minä sain lapsille hyvänmielen kun kerroin.

-Sellaiset puhujat saa pitkän nenän.Onhan moni kyläläinen käynyt jo katsomassa vankkureita ja jokunen nähnyt lehmänkin tiellä.Ei aina kannata välittää kaikista kylän jutuista, kun tietää itse,että on rehellinen.Rehellisyys kannatta aina ja se on paras päänalunen.On helppo elää,kun ei ole mitään tunnonvaivoja ja tunteen närästyksiä.

Kyselin lapsilta onko heinäpaalien päällä hyvä istua ja vaikka köllötellä silloin kun on yksin reisussa,niinkuin minä tulen olemaan.Yksi tytöistä kehui joka tuntui mukavalta.

-Meille ostettiin uusi sohva eikä siinä ole läheskään näin kivaa

kuin tässä.Puhuit heinäpaaleista mutta eihän niitä näy missään.

Minä taas esitin.

-Ne paalit on peitetty noilla värikkäillä räsymatoilla. Eikö olekkin sopivat tähän paikkaan

-No kyllä on,sanoi tyttö.

Olen huomannut,että lasten kansa on kivaa kun kyselee niiltä asioita ja ottaa niiden mielipiteet kiitollisena huomioon.Tällä matkalla se vain vahvistui.

Pyrin siihen,että jokainen sai olla äänessä ja kertoa tuntemuksiaan tästä hauskasta ja oudosta kyydistä.

Tytöltä, joka istui kuskin penkillä minun vieressä tuli huomio.

-Hikiltä pääsi pieru.

Aivan kuin lehmä olisi kuullut ja myös ymmärtänyt kuulemansa lähti lehmä juosta hölköttämään ensimmäistä kertaa.

Lasten kirkuminen vain lisäsi tahtia sorkkiin. Kyyti oli kovaa, mutta tuntui kuitenkin turvalliselta menolta. Se oli minullekkin suuri ja iloinen yllätys. Aloin jo huvikseni laskeskelemaan, kuinka

monta päivää säästyy matka-ajassa jos vaikka puolet hölkätään.

Saattoi olla etttä ollaan jo reilusti ennen kaamosaikaa perillä, jos tehdään lähtö lähipäivinä.

Kun kurvattiin pihaan ryhmänjohtaja jo kyseli.

-Tämä oli kivaa ja hyvää kyytiä.Voidaanko tulla toisenkin kerran ajelulle. Se juoksumatka oli kaikkein kivointa.

Minun täytyi tuottaa pettymymys.

-Kyllä nyt on niin ,että tämä oli tässä.Meillä häämöttää jo matkalle lähtö,mutta voitte tulla harjaamaan Hikkiä että se on näyttely kelpoinen ison yleisön edessä. Lypsääkkin saatte jos teillä huvittaa oppia se tärkeä taito.

Vanhin tytöistä oli innoissaan.

-Minä haluan ainakin tulla.Joko saan tulla huomenna heti aamulla

Minäkin olin kiitollinen avusta

-Heti aamulla käy.Iltapäivällä meillä on hyppyharjoitus joka on salainen eikä siedä yhtään katsojaa.Sirkus lehmällä pitää olla monta temppua, että siitä tulee yleisölle oikea vetonaula. Meillä

on jo varastossa monta ihmettä,mutta ne tulee ulos vasta oikeassa sirkus esityksessä. Voin sitten antaa teille vapaa lippuja sinne jos saatte itse hommattua kyydin.

Vähän kolkutti omaa tuntoa,kun taas tuli juksattua lapsia, vaikka itse olin heille tähdentänyt rehellisyyttä.On se niin väärin,mutta

niinkuin sanottu on, minä en välitä.

-Lasten käytös miellytti,kun kaikki ihan vurotellen kiitteli minua.

Katselivat vielä ihastellen Hikkiä ja vankkureita ja lähtivät pois.

Olin Hikille selityksen velkaa ja annoin tulla isolla äänellä.

-Älä pelkää,ei me aleta mitään hyppyjä kokeilemaan,mutta pienet pilat pitää lapset hyvässä vireessä.Huomenna tulee Ilona ja harjaa sinut lähtökuntoon. Kun on nukuttu kaksi yötä teemme lähdön maantielle. Sinä näet oikein valtatien ylihuomenna ensimmäistä kertaa, mutta sen vilkkaaseen liikenteeseen tottuu helposti.

Hikin olo oli mukava ilman valjaita.Se nyhti heinää oikein olantakaa kuin olisi tiennyt, että pitää tankata varastot täyteen.

Olin kuunnellut lapsia sivusta ja sieltä kuulin viisaan kommentin jota en ollut itse ajatellut lainkaan. Veeti oli keksinyt miten hyvät vankkurit on kun ei voi renkaat mennä puhki lainkaan.Niimpä olikin, se teki matkanteosta paljon varmempaa,ja vähensi hultokorjauksen vaivoja.

Löysin kotoa vielä oikein hyvän emaliämpärin lypsy sangoksi.Se oli nätti musta jossa oli valkeat pilkut.Olin jo edellis- iltana tankannut tynnyrit täyteen vettä. Niistä tuli pikku huoli kun ne tihkuili vettä ulos.Kuitenkin se murhe oli jo pois kun tynnrit turposi ja vuotoja ei enää näkynyt. Vielä piti tarkastaa kalupakki ja siellä oli kaikki tarpeelliset huoltovälineet. Niitä ei ollut paljon, mutta myyjä oli sanonut, että muuta et tarvitse ja siitä sain olla huoletta.

Lähes tärkein puuttui vielä.Nimittäin lypsyjakkara. Sellaista ei löytynynyt mutta löytyi tavaraa ja taito tehdä sellainen.Värkkäsin jakkaran omaan mittaan sopivaksi, mutta kaikille se kyllä käy jotka tulevat matkalla lypsämään Hikkiä.Se on sopiva myös retkipöydän kaluksi, jos joskus on niin paljon vieraita, että sohva ei riitä.Olen oikea puukkojen pudottaja, niimpä varasin niitä kolme kappaletta mukaan.Kun oltiin kuitekin lappiin matkalla ja silloin mies ilman puukkoa on kuin kalastaja ilman onkea.Siis onneton tuhraaja kaikella tavalla.Puukko on paras yleis työkalu yhteen jos toiseenkin hommaan.

Menin vielä Hikille kertaamaan opittuja ohjaus komentoja ja

köyden liikkeitä.Ne meni näin

Aja: on anna mennä.Kevyt kosketus keskiselkään

Seis: pysähdy.Pieni nykäys köydestä.

Oikea: köysi vasempaan kylkeen.

Vasen:köysi oikeaan kylkeen.

Paikka:sama kuin koiralle.

Tämä homma näytti tomivan , kyllä sitä oli harjoteltukkin ihan uuvuksiin asti. Oli kuitenkin vahva luottamus että saadaan ainakin lähtö aikaiseksi. Olin ollut sillä asenteella, että meni syteen tai saveen, yritys pitää olla. On niin suuri suunnitelma, että harmittaa koko loppuelämän jos jää yrittämättä.Luottamus Hikkiin oli kasvanut päivä päivältä ja lehmän kunto oli noussut huimasti sen jälkeen, kun aloitettiin valmennus.Kauppias oli tuonut kaksi isoa säkkiä väkirehua joka antoi myös lisää uutta puhtia.

Tärkeintä kuitenkin oli Hikin mieliala. Näki selvästi, että ikävä laitumelle oli hiipunut, eikä karkailua enää ollut,vaikka sinne oli täysin vapaa pääsy.

Kulkijoita poikkesi aina silloin tällöin tarinoimassa ja ihailemassa

upeita vankkureita. En kertonut omaa matkasuunnitelmaani kenellekkään.Lapset olivat levittäneet juttua, että Tenho kouluttaa lehmää, ja menee sirkukseen joka on keskikesällä Mikkelissä.

Kyselijöille viittasin vain kintaalla, enkä ottanut kantaa.Hymyilin vain salamyhkäisesti joka antoi uskottavuutta lasten tarinaan.

Päivät olivat kuluneet täysin valmisteluissa.Vankkureiden molemmissa päissä oli vetoketju- sulut aivan kuin teltassa.Onneksi hoksasin kokeilla niitä ja niiden toiminta jotenkin takelteli. Siihen tepsi vanha hyvä konsti.Voitelin kynttilällä kaikki ketjut päästä päähän ja vetelin muutaman kerran edestakaisin. Sen homman jälkeen niiden toiminta oli kuin uutena, ehkä vielä parempi.

Nyt oli aika muuttaa asumaan vankkureihin ja se oli hyvä päätös.Viritin myös Hikille laavukankaan ja talutin lehmän sen alle yöpymään. Sen silmistä näki heti että laavu oli mieleinen.Se oli hyvä sateensuoja ja myös hellepäivinä siinä voi köllötellä ja

märehtiä rauhassa. Olinkin ajatellut, että kuumilla ilmoilla matkanteko tehdään yöaikaan.Silloin myös liikenne on hiljaisempaa, vaikka rekat jyryää oli yö tai päivä.

Harjoitus yöpyminen oli hyväksi meille molemmille.Hoksattiin pieniä puutteita joita oli vielä yksi päivä aikaa korjata ja hommata.

Aamu ei ollut vielä pitkällä ,kun kuului iloinen Ilonan ääni:

-HuomentaTenho.Tultiin harjaamaan Hikkiä,niinkuin eilen sovittiin.Veeti tuli myös, ei kai se haittaa.

Minä olin mielissäni.

-Hyvä, oikein hyvä.Tykkään siitä,että osaa pitää minkä lupaa.

On vain kiva,että Veetikin tuli. Minulla onkin sopivasti kaksi harjaa.Toinen on karkea ja toinen hieno ja pehmeä.Saatte valita kumpi ottaa karkean.Se homma menee nimittäin niin että karkean käyttäjä harjaa ensin ja hienostelija seuraa perässä samat kohdat.

Harjatkaa sitten koko eläin. Siinä teille puuhaa riittää.

Työn jako näytti sujuvan ilman skismaa.Veeti oli vahvempi ja sai ottaa karkean harjan. Hikille nämä lapset oli jo tuttuja.Näytti ,että sille oli suuri nautinto kun oikein ummisti silmänsä ja lipoi vielä kieltään.

Kerroin vielä lapsille ja nyt olin täysin rehellinen.

-Yövyttiin viime yö tässä.Minä vankkureissa ja Hikki laavussa.

Molemmat saatiin oikein oikein hyvät unet. Huomenna on se päivä jolloin meidän matka lappiin alkaa.

Veeti kummasteli

-Miksi lappiin. Teillähän on se sirkus homma siellä Mikkelissä.

Minä oikaisin asian.

-Se oli minun huulenheittoa teille.Se juttu on levinnyt jo pitkin

kyliä, mutta ei se ole teidän syy.Minulla on nyt hyvä mieli, kun ei tarvitse lähteä valehtelijan maineessa matkaan.

LUKU 3

Vihdoin koitti aamu jota olin odottanut, kuin auringonousua ikään.

Lypsin Hikin tyhjäksi ja join itse oman aamulitran maitoa ja loput jätin kotiin jääneille, siis äidille ja isälle. He ei voineet muuta kuin toivottaa onnea matkaan.

Isä vielä päivitteli.

-Olet huima poika, tulkaa terveinä takaisin.

Vilkutin vain, kun kurvattiin portista tielle. Olo oli outo.Tunteet

myllersi sisuksissa ja ajatukset pysyi harhassa.En osannut tulkita Hikin tuntoja kun se tiesi, että nyt piti näyttää mihin hänet oli koulittu.

Vastaantulijoilta näki monenlaista ilmettä.Monet tiesi, että tuollainen ei voi olla ja ehkä uskoivat menneen päästään sekaisin.

Yksi varma ojaanajokin tuli,jossa kävin työntämässä autoa,mutta ei noussut tielle.Onneksi apu oli lähellä.Selvittelin köyden ja Hikki vain vetämään ja auto tuntui sen voimissa kevyeltä.

Tultiin Aron kaupan luona risteykseen josta käännyttiin kohti pohjoista. Nyt oltiin sillä kuuluisalla valtatiellä.Tuli ensimmäinen puute esiin,kun ei ollut mitään millä näyttäisin suuntamerkkiä.

Onneksi tie oli tyhjä ja kääntyminenkin sujui opitulla tavalla.

Ensimmäinen rekka pani Hikin kuin vapisemaan, mutta sain sen rauhallisella puheella talttumaan ja ohitus sujui suopeasti. Maailmassa on monta ihmettä kaikille ja etenkin lehmille vielä

enemmän.

Oltiin ajeltu noin kymmenen kilometriä,kun huomasin että Hikin askel lyheni ja tahti alkoi olla verkkaisaa.Olinkin lähtenyt siitä,että ollaan ilman aikataulua liikkeellä. Kiirettä ei ollut,eikä saanut

tulla. Lähestyttiin Onkiniemen kuuluisaa ihmettä, nimittäin liikkuvaa kiveä. Kivi seisoi pikkunätin kallion kumpareella. Se ei

ollut lehmän kokoinen, eikä norsun kokoinen kivi, vaan paljon suurempi. Se oli totta,että yksi ihminen sai sen liikkumaan ja siitä se oli saanut nimekseen liikkuva kivi. Se on aivan uskomaton ihme mitä luonto tarjoaa kulkijoille.

Kallion vieressä kiven tuntumassa oli kivan oloinen ruohikkokenttä. Valitsin siitä meille leiripaikan ja päätin myös yöpyä siinä. Ei ollut aavistustakaan kenen maalla oltiin, mutta paikka viehätti minua ja Hikkikin näytti viihtyvän kun pääsi valjaista eroon ja raastamaan ruohoa maasta.Tuumailin, että alkumatkasta ei kannata uuvuttaa lehmää täysin tyhjäksi. Kuitenkin kävi mielessä, että tällä vauhdilla ei nähdä lappia koko kesänä. Eihän sillä oikeastaan ollut mitään väliä, jos etelästäkin löytyy jotain viihdettä elämään. Levitin vielä Hikille laavun ja menin itsekkin loikomaan paalien päälle.

Olin itselleni kiitollinen, kun keksin tämän heinäsängyn. Parempaa ei voinut eikä tarvinnut olla.

Olin kai urvahtanut uneen kun heräsin autonovien ääneen. Paikalle oli parkkeerannut joku etelästä tullut turistiperhe. Äiti, isä, tyttö ja poika. Könysin alas vankkureilta ja esiinnyin kuin alueen isäntä konsanaan.

Minä aloitin.

-Hyvää päivää.

-Päivää päivää sonoivat kaikki kuin yhdestä suusta.

Minulla leikkasi heti.Tuli ensi-iskun paikka ja se on tunnetusti puolivoittoa.

-Haluatteko ostaa maitoa. Pahvikippo maksaa markan ja itselypsettynä kaksimarkkaa.

Mies ihmetteli.

-Miten se on mahdollista, että se on puolet kalliimpaa kuin valmiiksi lypsetty.

Minä kerroin.

-Sain idean siitä, kun olen joskus lohilammikolta onkinut lohen

ja sillä oli tuplahinta. Siinä maksetaan kokemuksesta ja tietää sen olevan varmasti tuoretta. Tässä maidossa on aivan sama juttu.

Lähes kaikki lapset haluaa lypsää itse. En kertonut,että he olivat ensimmäiset kulkijat, jotka oli poikenneet tähän minun leiriin.

Älysin tutustua aluksi lapsiin ja aloitin kysymällä näin.

-Minun nimi on Tenho.Mitkä nimet teille on annettu.

Tyttö oli vanhin ja vastasi heti.

-Minun nimi on Tuula ja velipoika on Pekka

Jatkoin kyselyä.

-Mistä kaukaa olette tulossa ja onko vielä pitkä matka eteenpäin.

Tuula selitti.

-Tultiin Hämeenlinnasta ja ensin mennään Jyväskylään sitten vielä lappiin.

En kertonut sitä, että lappiin on minunkin matka. Siitä minut olisi aivan oikein leimattu hulluksi ja sitä en halunnut näin alkumatkasta.

Lapsille esittelin vielä vankkurit ihan sisältä. Niille oli jännää kun sai kiivetä tikkailla hupun taka-aukosta sisään. Myös isä ja äiti kurkistelivat vankkureihin ja kuuntelivat kun esittelin ja kehuin niitä lapsille. Huomasin ajan kypsyneen ja kysyin lapsilta.

-No haluaisitteko lypsää. Minun lehmän nimi on Hikki ja se on

kiltti ja löysä lypsyinen. Lähes kaikki lapset on sitä lypsäneet ja hyvin on sujunut. Minä tietenkin opastan aluksi.

Tuula vanhimpana teki rohkean ratkaisun.

-Minä ainakin yritän.

Pekka oikein viittasi kun sanoi.

-Minä kanssa.

Isä alkoi niuhottamaan.

-Miettikää hyvät lapset miten kallista maitoa siitä tulee. Eihän

siinä ole mitään järkeä maksaa tuplahintaa, vaikka itse tekee työn.

Minä en ainakaan maksa.

Onneksi äiti oli toista mieltä.

-Mutta minäpä maksan. Tiedän miten kiva kokemus lypsäminen saattaa olla nykylapselle. Ei tälläistä tilaisuutta kannata heittää

hukkaan. Äiti maksoi ja isä ei enempää jupissut ja hyvä niin.

Otin lypsyjakkaran ja ämpärin ja eikun lypsämään.

Hikki oli aivan rauhallinen ja tilanteen tasalla, kun iltapäivä lypsy

alkoi.Näki, että Tuulaa jänniti kun istui jakkaralle ja laittoi ämpärin jalkojensa väliin minun neuvojen mukaan. Koko perhe oli kaaressa seuraamassa kuin suurempaakin näytöstä.Vedin muutaman vedon malliksi ja Tuula jatkoi. Pienen ponnistelun jälkeen alkoi maitoa tulla ihan kiitettävästi. Pekka katsoi tarkasti, kuin oppia ottaen miten lypsy siskolta sujuu. Ja kyllä sujui hyvin. Kun arvelin, että pahvimukillinen oli tullut ehdotin lypsäjän vaihtoa. Kaadoin Tuulan maidot lypsäjälle ja sanoin.

-Tässä sinun palkka, ota ja juo. Se on varmasti tuoretta ja hyvää.

Nyt Pekka jakkaralle ja pian pääset sinäkin nauttimaan omasta maidosta. Ei ollut siskon seuranta mennyt hukkaan, kun lypsy kävi kuin vanhalta tekijältä. Pojasta oli kaikkein hauskinta ääni joka tuli maitosuihkusta kun se törmäsi ämpäriin.

Kyselin taas aikuisilta.

-Kumpi teistä aloittaa, maksettu on neljä lypsyä.

Vaikutti, että isä oli vieläkin vähän nyreänä ja äiti sanoi.

-Minä olen maatalon tyttö ja voin verestää vanhoja muistoja.

Homma kävi naiselta sujuvasti ja mukillisen lypsy ei kauan kestänyt. Hän joi sen hitaasti nautiskellen ja kiitteli.

Kyllä on hyvää. Lämmin maito tuo paljon muistoja mieleeni. Sanoi sitten miehelleen.

-Sinun vuoro on nyt istua jakkaralle, niin saat suuren maku nautinnon ja se tuplaantuu kun itse lypsää sen. Minä olen maksanut jo sinunkin vuoron.

Mies oli vielä pikku äreänä.

-En lypsä, en varmasti lypsä.

Sain soviteltua tilanteen, joka oli kaikkien mieleen

Tehdään niin, että Tuula lypsää ja isä saa juoda maidon.

Isällä ei mennyt oikein hyvin.

-En juo, en varmasti juo se on minun päätös ja se pitää.

Tuula oli tyytyväinen, kun sai hoitaa isän vuoron.

Pekka yllytti vieressä.

-Suihkuta niin, että tulee se hyvä ääni, se on niin kiva kuunnella.

Nyt minäkin hoksasin että sitä ääntä pystyi säätämään kun sopivasti tähtäsi maidon ämpärin reunaan.Tuli uusi pulma ja Tuula kysyi

-Kuka juo maidon, kun isälle ei kerran kelpaa.Minulle riitti yksi

mukillinen.

Samaa sanoivat toisetkin

Minä sanoin.

-No minä uhraudun ja juon sen. Minun tapoihin kuuluu juoda aina aamu litra, mutta ei lisä pahaa tee. Olen huomannut että se on kasvattanut minulle valtavat voimat. Pystyn liikuttamaan vaikka tuota isoa kiveä.

Siitä mies melkein kimpaantui ja sanoi

-Lyön vaikka kuinka paljon vetoa että se on täyttä puppua. Eihän tuo voi ihmisen voimalla liikkua.

Nyt äkkäsin tilaisuuden tulleen helppoon tienaukseen ja sanoin.

-En viitsi sinua rökittää kunnolla mutta lyödään satasen veto.

Eihän sekään ihan pikkuraha ole.

Miehen käsi ojentui arvelematta minua kohti ja kämmenet läiskähtivät yhteen.

Äiti ja lapset olivat ihmeissään seuranneet isän outoa käytöstä.

Eipä sitten muuta kuin siirryttiin kiven juurelle. Näytin kiven alta kohdan, johon miehen piti mennä tunnustelemaan kiven liikettä.

Mutta isä turisti jänisti eikä alkanut leikkiin. Minä opastin.

-Tee näin, minä näytän.

Menin kontilleen kiven juurelle ja oikaisin käden ja työnsin sormet ja kämmenen ihan kiinni kiven ja kallion väliin.

Lisäsin jännitystä kun pyysin lapsia ja rouvaa siirymään varmuuden vuoksi etäämmälle kivestä.Se saattoi olla viimeinen este aralle isälle kun vain yksikertaisesti ilmoitti.

-Minä en ala mitään.

Äiti oli etäämmältä seurannut meidän touhuja ja imoitti:

-Vätys mikä vätys. Minä tulen, konttaan kiven alle ja kuulostelen ohjeen mukaan kiven olematonta liikuntaa. Äiti ei epäröinyt yhtään kun rönähti kalliolle ja teki niinkuin olin neuvonut.

Minä ilmoitin.

-Menen työntelemään kiveä ja uskon että tunnet selvästi kiven liikkeen.

Isä- turisti meni katsomaan etäämmältä lasten luota miten äitin käy.

Minä huutelin kiven takaa.

-Työntö alkaa.

Heti kuului naisen ääni kovana.

-Kyllä liikkuu selvästi. Maksa satanen, senkin tolvana.

Raha kourassa katselin, kun punainen volkkari aivan kuin pakeni paikalta. Lapset ja äiti vilkutteli iloisena minulle, mutta mies vain katsoi vihaisena toiseen suuntaan ja polki kaasua.

Tälle turistimiehelle olin kiitollinen, että heti tällä paikalla näin alkumatkasta alkoi matkakassa täyttyä.

Opin myymään maitoa voimia lisäävänä juomana ja pääsin muutamille ohikulkijoille ehdottamaan vetoa kiven liikkumisesta.

Noin jokatoiselta lomaporukalta sain nyhdettyä satasen. Hikki tienasi oman osansa maidolla. Se oli lapsille lähes varma kauppa

kaikilta seisahtaneilta. Ja pysähtyjiä riitti joka oli ilman muuta

Hikin ja vankkureiden ansiota. Kumpikin sai suurta ihailua osakseen. Minua ei paljon huomioitu, mutta ei haitannut kun sain vain hoidettua rahat kotiin.

Tuli uusi aamu ja pidin Hikille kiitospuheen oikein ääneen.

-Minä olen sinulle kovin kiitollinen kun tulit toteuttamaan tätä minun monivuotista salaista haavetta. Alku näyttää erinomaisen hyvältä. Jos oltaisiin viisaita kannattaisi jäädä tähän vaikka koko

kesäksi. Näyttää niinkuin olisi löydetty kultasuoni etelästä.

Vaikutti, että päivästä tulisi uusi eilinen. Mutta ei. Muutos saapui hoippuen meidän leiriin.Tuli tontin isäntä ja kädessä oli kaksikorvainen peltikannu sahtia täynnä. Säikähdin, että nyt tuli häätö kun oltiin asetuttu hänen maalleen ilman lupaa. Olin arvioinut tulijan väärin kun isäntä alkoi puhumaan.

-Olen kuullut ohikulkijoilta, että tänne on asettununut asumaan mies ja lehmä. Tulin katsomaan, kun on lehmiä ikävä. Omat pantiin kevättalvella autoon eikä jäljelle jäänyt kuin sahdin teko ja sen juomonen. Aina pitää olla vanhaa sahtia vielä mallina, kun uutta tekee, että saa tulemaan kunnolista tavaraa.

Mies ojensi kannun minulle ja sanoi.

-Ota ja juo minun seuraksi.

Minä kerroin miehelle.

-Kiitos vaan, mutta olen täysin raitis.

Näytti, että mies lähes närkästyi, kun hänen sahti ei kelvannut ja

heitin huulena.

-Minun lehmän nimi on Hikki.Tarjoappa sille, jos vaikka lehmälle maistuisi sahti. Sehän on tuhtia viljatuotetta niinkuin muutkin rehut.

Ukon naaman veti hymyyn kun heti käveli Hikin eteen ja piteli kaksin käsin kannua lehmän turvan alla. Minulle oli ylllätys, kun Hikki veti kannun tyhjäksi muutamalla lotkauksella.

Isäntä innostui.

-Menen hakemaan lisää, haluan nähdä lehmän kännissä. Tuon oikein ämpärillä, että varmasti riittää.

Minä kuitenkin kielsin.

-Sitä et saa tehdä. Voi käydä niin, että Hikki innostuu ja lähtee etsimään kyliltä sulhasta. Meidän matka katkeaa, ja se on paha se.

Isäntä helpotti oloa.

-Tässä tontilla saatte olla minun luvalla vaikka koko kesän.Tämä on meille joutomaata.

Se lupaus pani taas käymään jaakobin painia ja jotenkin houkutteli

jäämään. Juupas, eipäs, juupas eipäs. Eipäs voitti.

Tontin isäntä olikin lopulta leppoisa mies. Hän sai vielä uutta intoa elämään, kun sanoin.

-Ota ja lypsä sahtikannu täyteen maitoa. Minulla on tynnyri täynnä vettä jolla huuhdon kannun, ettei sahti anna maitoon omaa-aromia. Juo täällä ensin itsesi kylläiseksi, ja lypsät kannun täynnä ja viet mammalle vankkurimieheltä terveisiä.

Mies teki työtä käskettyä ja kehui.

-Olipa helppo lypsyinen lehmä. Meillä oli muutama potkuri, oikein kiusallisia lypsettäviä.

Minä kerroin miehelle.

-Hikki onkin erikoisluontoinen. Saat joka päivä hakea kannullisen maitoa niinkuin tontin vuokrasta ja olet muutenkin mukava juttukaveri.

Mies taas.

-Kyllä minulle seura kelpaa. Olet kuitenkin outo , kun olet täysin raitis.Tuon kuitenkin Hikille aina kannullisen sahtia, että on kuormaa mennen tullen.

Sattui niin ,että taas tuli turistiporukka ihastelemaan vankkureita

Ehkä menetin satasen, kun en voinut isännälle paljastaa minun rahasampoa. Kauppasin kuitenkin maitoa kun oli lapsiperhe reisussa.

-Minulla on tuoretta maitoa tarjolla. Tuo iso muki maksaa markan. Jos haluaa itse lypsää, sen hinta on kaksimarkkaa.

Ja taas ihmeteltiin.

-Voiko olla oikein, että itselypsetty on kalliimpaa.

Käytin taas sitä lohiallas vertausta ja sanoin.

-Lapsille on tärkeää hankkia uusi kokemus. Siitä kannatta maksaa. Näin sitä maitokauppaa tehdään ja Hikillekkin on rattoa.

Isäntä säesti ja näytti täyttä kannua käsissään.

-Tämä on minulle tontin vuokra.Nyt vasta kuulin,että se olikin

saanut tupla korotuksen. Samantien mies lähti ja polulta kuului

-Vai mammalle terveisiä, heh heh hee.

Olin yöllä miettinyt maidon mainostusta. Niimpä lähdin heti aamulla käymään paikallisessa kyläkaupassa. Sain ystävälliseltä kauppiaalta tyhjiä, ilman tekstiä olevia pahvilaatikoita. Ostin isoja

tussikyniä joissa oli useita värejä. Laatikot oli valittu niin,

että ne mahtui päällekkäin ja siten helppo kuljettaa leiriin. Olin elänyt koko matkan maidolla ja leivällä suunnitelman mukaan.

Kun katselin kaupan lihatiskissä makkaroita, en estänyt itseäni ostamasta pätkää herkullista hampparinkäyrää.

Kun palasin, Hikki katseli minun laatikko hivakkaa ihmetellen.

Ensin kuitenkin täytin rehukupin lehmälle.Se olikin arvokas astia,

tehty käsin suuresta koivun pahkasta ja kooltaan kuin pieni pesuvati.

Tirautin tissistä kuksallisen maitoa, ja menin istumaan retkituoliin Hikin eteen ja molemmat herkuteltiin. Minä makkaralla ja lehmä sekarehu viljalla.

Sain sen vaikutuksen, että lehmä ymmärsi vielä syvemmin yhteen kuuluvuutta meidän kesken.

Kulkijat eivät ruuhkauttaneet aamusta meidän leiriä. Oli hyvää aikaa suunnitella ja toteuttaa laatikko- esite. Yhteen laatikkoon piirsin lehmän kuvat joka sivulle.Toiseen laatikkoon tuli tekstit. Siis: Tuoretta maitoa myynnissä. Iso muki markan ja itselypsetty kaksimarkkaa.Värejä kun oli, eri kirjaimet sai niistä hyvän sävyn.

Kekkasin loisto- idean. Pienen pellon perämutkassa sojotti tyhjä heinäseiväs kuin hylättynä.Uskalsin ottaa sen ja pystyttää sopivaan paikkaan, että se näkyi myös valtatielle.Siinä oli kalikat kuin tilauksesta paikoillaan. Tein puukolla laatkoiden pohjiin reiät joista pujoitin ne seipäisiin.Kalikoiden avulla sain laatikot pysymään eritasoissa.

Tuli yksikertainen ja hyvä esite minun pisnekselle.Tai oikeastaan, se oli Hikin kauppaa, jota minä avustin. Suurin tulo oli vedonlyöti,

mutta siitä oltiin hiljaa mainoksessa. Sitä käytettiin vain silloin, kun oli yksi porukka paikalla. Kun katselin mainosta tuli minun vanha oma fraasi mieleen. Joutilaisuus on ideoiden äiti.

Pahkavati toimi myös Hikin juoma-astiana. Kun olin saanut ruokailuasiat kuntoon, saapui sopivasti ensimmäiset turistit ihmettelemään meitä ja suurta kiveä.

Siinä turistiin kaikenlaista, tietysti ilmoista aloittaen, niinkuin aina

tuntemattomien kanssa yleensäkkin.

Olin oppinut läksyni ja osasin johdatelle jutun vähitellen maidon voimia tuottavaan tehoon. Enää ei tarvinnut esitellä hintoja, kun kaikki selvisi erikoisesta opaste paalusta.

Olin täysin tyytyväinen heinäseopäässä seisovaan tietoon. Kuulin ensimmäistä kertaa, että juuri se laatikossa oleva teksti ja värikkäät lehmänkuvat olivat saaneet turisti pysähtymään ja ihmettelemään.

Rouva ihasteli.

Oletpa keksinyt hienon mainoksen. Näyttää näkyvänkin hyvin joka suunnasta. Siinä on pienois malli vaikka jonkin suuren kauppakeskuksen kyltiksi. Sinun kannattaa markkinoida ideaa eteenpäin, niin siitä lohkeaa sinulle suuret rahat. Siinähän näyttää olevan vielä kaksi kapulaa tyhjänä, joihin mahtuu vielä runsaasti lisää tietoa.

Minä kiittelin kohteliaisuudesta ja aliotin sen tärkeimmän

-Se on aivan uusi viritys ja näyttää toimivan, kun sai teidätkin houkuteltua paikalle.

Minä jatkoin vielä.

-No kuinkas on sen maitokaupan laita. Hinnat ja kaikki tiedot selviää seipäästä.

Nainen oli puheliain ja ehti ensi.

-Kyllä ostetaan ja tietysti itse lypsetään, vaikka kallista maitoahan sen on, mutta kerranhan se vain kirpaisee.

Meille kaksi mukia, lapset on vielä liian pieniä lypsäjiä.

Aloin taas kehuskelemaan maito voima juomana:

-Tiedättekö mitä? Minä juon paljon maitoa joka päivä. Siitä olen saanut niin suuret voimat, heilutan vaikka tuota suurta kivenjärkälettä. 

-Minun aamun avauseen kuuluu joka aamu litra maitoa. Sen nautin aivan yhteen menoon, niin hyvältä se aina maistuu. Se on antanut minulle niin mahtavat voimat, että saan tuon kivenkin heilumaan.

Mies alkoi inttämään.

-Nyt sinä kyllä suorsataan valehtelet. Molemmat temput on täyttä puppua, ja yrität vain vetää meitä nenästä. Mitä sinä luulet siitä hyötyväsi.

Minä olin toistamieltä.

-Lyödäämpä vetoa. Maidon juontia en pysty näyttämään, kun juuri ennen teidän tuloa kittasin sen litran, mutta

miten olisi satasen veto, että saan tuon kiven heilumaan.

Mies oli ihan innoissaan, kun hyväksyi empimättä tarjouksen.

-Kiinni veti.

Eipä muuta kuin näyttämään se uskomaton asia.

Siitä oli tullu minulle jo rutiinjuttu. Kuitenkin pidin vanhan tavan, jossa pyysin lapsia ja vaimoa seuraamaan esitystä vähän etäämmältä. Se antoi jännitystä peliin, kun kerroin pelkääväni sitä, että kivi riistäytyy käsistä ja voi pyörähtää mihin suuntaan vain.

Kun perheen isä oli oikealla paikalla, menin ja pukkasin järkälettä.

Hetkessä kuului lähes pettynyt mutta kuitenkin reipas ääni.

-Kyllä liikkuu. Selvästi liikkuu. Tulkaa toisetkin kokeilemaan, tämä on täysin turvallista touhua. Minä menen ja haen kameran autosta, niin saadaan talteen tämän kummajaisen kuva.

Lapsetkin työnsivät vouroon kätensä kiven alle ja jännää oli.

Istuttiin vielä tovi kalliolla ja juteltiin kaikenlaista mukavaa.

Taas huomasin kuinka monenlaisia ihmisiä on. Isä oikein kätteli lähtiäisiksi ja sanoi minua lämmittävät sanat.

-Kannatti pysätyä, vaikka kalliiksi tuli

Asiakkaita riitti sopivasti pitkin päivää.Se oli monien mielestä

mainostolpan ansiota, kun se kiinnitti huomion näkymällä jo kaukaa,vaikka ei iso ollutkaan. Homma alkoi käydä työstä, jota kuitenkin piti vältellä, oltiinhan mekin lomalla.

Köllöttelin aina väliaikana vankkureiden viileydessä.

Se oli Hikki joka herätti.

-Ammuu, ammuu, ammuuuuu.

Oli matkan ensimmäinen kerta kun lehmä ammui. Täytyi olla jotain erikoista.

Tietä pitkin oli lähestymässä meidän vuokraisäntä, hieman horjahdellen. Sahtikannu oli taas lähes piripintaan täynnä, ja kumma kyllä yhtään ei läikkynyt maahan.

-Heissan vaan,taas minä tulin.Tulinkin suurelle asialle.Nimittäin eukon asialle. Muija sanoi, että mene ja käske se vankkuriväki

asumaan koko kesä meidän maalla kun niiltä saa niin hyvän vuokran.Oli niin tohkeissaan maidosta jota vein ja oikein innostunut kun kerroin,että itse lypsin.Haluaa tulla itsekkin lypsämään ja tarkkana naisena halusi saada tupla vuokran, kun kerroin hinnaston.

Jatkoi vielä kannua näytellen.

-Saanhan taas tarjota tämän Hikille, kun sinulle ei kerran maistu.

Minä olin myönteinen.

-No saat,saat.Hikki huomasi sinut jo kaukaa ja arvasi mitä olet tuomassa, kun alkoi innoissaan ammumaan. Teistä tuli kaverit heti

ensikäynnillä.

Ukko meni Hikin eteen hymyssä suin ja seurasi lehmän mieihyvää kun se lotkaisi juoman turpaansa.

Minä kerroin isännälle.

-Mene ja lypsä oma juomamaito ja vie taas kannullinen mammalle niinkuin sovittu on.

Yhtään ei läikkynyt maitoa maahan kun mies hoippui pois.

Taas tuli uusi päivä. Olin yön hiljaisina hetkinä päättänyt, että on aika muuttaa muualle jo huomenna.

Heti aamusta ilmestyi vuokraisäntä kera emännän. Mies oli täysin tuore, vaikka oli melko jurrissa eilen kun täältä lähti. Uskon sen pirteyden johtuvan siitä suuresta maitoannoksesta jolla maksoin

eilisen vuokran.

Miehellä oli toisessa käsipuolessa nainen ja toinen kantoi kannua.

-Hyvää huomenta vankkurimies ja Hikki. Nyt toin emännänkin mukana kun sillä on oikein himo päästä lypsämään.

Oli niin, että isäntä tiesi lehmän nimen, mutta ei minun nimeä.

Minäkään en tiennyt miehen nimeä, ja se ei haitannut kumpaakaan

Minä toivotin emännän tervetulleeksi verestämään vanhoja taitoja.

-Ompa kulkurin kiva nähdä maanomistajan rouvaakin. Kyllä lypsämään pääsee ja lehmä on kiltti ja löysälypsyinen. Minä haen lypsyämpärin ja jakkaran niin homma pääsee alkuun.

Nainen sanoi

-Kiitos kiitos. Minä en kuitenkaan ole mikään rouva, vaan minä olen emäntä.

Minä taas.

-Anteeksi, en osaa eritellä näitä titteleitä. Ei kai tämä vain jättänyt pahaa säröä.

Emäntä sanoi vain.

-Ei se haittaa mitään. Täällä maalla sillä on kuitenkin merkitystä.

Ymmärrän sen että tuntematon ei voi sitä tietää.

Lypsyämpäriä ei koskaan pesty, se vain huuhdeltiin vedellä ja kaikille oli kelvannut. Seurasin sivusilmällä lypsäjää, jos vaikka hoksaisi ammatti ihmiseltä jotain uusia kikkoja.

Nyt isäntä oli siinä kunnossa, että oli kiinnostunut vankkureista.

Kyseli ja ihmetteli niiden kaikinpuolista hyvyyttä.

-Missä kummassa on tekijä joka pystyy tähän. Eihän nämä voi olla ihmisen tekemät vankkurit.

Kerroin niiden historian ja tiedot laitettiin oikein muistiin minun vihkosta repäistylle ruutupaperille.

Pariskunnalla oli oma pieni pääläri. joka oli täytetty emännän lypsämällä maidolla.

Kiertelin ja kaartelin, ennekuin tohdin kertoa pariskunnalle meidän lähtösuunnitelmaa. Lopulta tokaisin kylmäverisesti. -

-Huomen aamulla me poistutaan täältä teitä kiusaamasta.

Ei kärsi kovin kauan värkätä samassa paikassa.

Meillä on määränpäänä lappi ja kulkuneuvo ei ole niitä kaikkein nopeimpia.

Emäntä päivitteli.

-Ei sellaista matkaa voi tehdä lehmällä. Johan sen sorkatkin kuluu loppuun. Jääkää vain tähän meidän tontille viettämään kesää.Tässä teillä on hyvä olla ja Eetu kyllä huolehtii lehmän juoma tarjoilusta

Minä kerroin oman asian.

-Kyllä on ollut hyvä olla, oiken hyvä. Kulkurin kuuluu kuitenkin mennä, silloin kun kulkurin kuuluu mennä. Mutta jos ensi kesänä tämä paikka on vielä käytettävissä tulemme viettämään koko loman täällä. Vuokrakin on varmaan molempien mieleen.

Jatkoin vielä.

-Hikki näyttää olevan perso juomaan sahtia, ja voi jäädä siihen koukkuun jos tämä meno jatkuu. On meille kaikille paras,että häivytään muille maille ja Hikki saa jatkaa raitista elämää niinkuin enenkin.

Emäntä oli tänään vilkkaampi puhumaan.

-Eihän sinua voi väkisin täällä pitää.Sinä kyllä pärjäät, mutta lehmällä voi olla toisin. Siitä pidä huoli, että matkasta ei tule eläin rääkkäystä.

Minä vahvistin omaa näkemystä.

-Olen kerran seurannut Portukalissa, kun härkä veti kyntöauraa.

Pelto oli erittäin kalteva ja työ rankkaa.Siitä muistosta sain uskoa, että lehmä pystyy myös suuriin suorituksiin.Tästä reisusta on sovittu Hikin kanssa jo ennen lähtöä. Ei tietenkään kirjallisena, muttä muuten asia on varmistettu. Me ollaan hyvä pari ja en salli eläinrääkkäystä missään muodossa. Sitä olen teroittanut lapsillekkin, että ei saa kiusata kärpästäkään, saati sitten lehmää

-Emäntä sanoi.

-Ei sitten muuta kuin hyvää matkaa ja isäntä säesti samaa.

Pariskunta oli hieman pettynynyt meidän päätöksestä .Sain kuitenkin lopuksi kysyttyä .

-Saanko ottaa tuon vanhan heinäseipään mukaan. Sille on käyttöä kaikissa leireissä kun se näyttää lisäävään meidän tulosta.

Siihen isäntä.

-Totta kai saat sen. Meillä ei ole enää sille käyttöä. Näkemiin vain ja tulkaa sitten ensikesänä uudelleen. Hikille kyllä sahtia piisaa.

Minä sain viimeiset sanat.

-Tullaan jos kunto kestää. Paljon kiitoksia teille molemmille, meiltä molemmilta.

-Näkemiin

-Näkemiin.

Oli vielä päivää jäljellä ja hyvää päivää olikin. Sain monen lompakosta siirrettyä minulle kuuluvan satasen. Sisikunta kävi

taas ankaraa Jaakobin painia, mennäkkö vai eikö mennä.

Samana iltana tuli vielä Onkiniemen kylän omia asukkaita tervehtimään meitä.Oli kivaa jutella kylän ihmisten kanssa joita en

tuntenut, vaikka olin ihan naapurikylästä kotoisin. Kun olin

yhdelle miehelle selvittänyt sukujuureni mies tokaisi

-Vai sen poikia ja sieltä asti, kyllähän minä isäs tunsin.

Se sieltä asti jotenkin huvitti minua, en osaa sanoa miksi.

Porukassa oli lapsia jotka uskalsivat silitellä lehmää.

Minä sain taas lapsilta apua.

-Minä annan teille harjat joilla saatte harjata lehmää. Sen nimi on Hikki ja puhutelkaa sitä sillä nimellä kun juttelette hänelle.

Lapset oli inoissaan kun pääsivät mieleiseen puuhaan.

Kehuin vielä lapsia.

-Kyllä nyt tulee Hikistä nätti, kun te oikein hyväksi sen harjaatte.

Kuului olevan pientä riitaakin, kenen vuoro kulloinkin on.

Vedon lyöntiä ei voinut käyttää, kun kaikki tiesivät, että liikkuu se.

Saatoin menettää muutaman satasen, kun en iljennyt näiden vieraiden aikana rahastaa ja paljastaa tuottoisaa rahasampoa.

LUKU 4

Aikaisin seuraavana aamuna valjastin Hikin lähtökuntoon. Kyllä oli komeaa katseltavaa kun lehmä oli saanut eilen parhaan harjauksen mitä saattaa saada.Se oli suorastaan kaunis eläin josta kelpasi olla ylpeä.

Oli helppo lähtö, kun ei tarvinnut mitään tavaroita pakata, eikä telttaa kasata.Otin heinäseipäästä laatikot ja laitoin ne sisäkkäin kyytiin ja siinä oli sitten kaikki omaisuus mukana.

Ei muuta kuin matka kohti Hartolaa. Mennä lotkoteltiin Sääksjärven rantaa ja siinä tuli halu mennä aamupesulle ja uimaan. Arvelin sen tekevän hyvää myös Hikille. Riisuin lehmän valjaista ja talutin rantaan. Siinä se teki tenän eikä suostunut tulemaan veteen, vaikka kuinka kutsuin ja houkuttelin. Jätin sen rauhaan ja kahlailin itse kaislikon läpi uimasyvyyteen ja polskuttelin siellä

niin, että vesi roiskui kunnolla korkealle.

Mutta kuinka ollakkaan, hetken kuluttua Hikki jo polskutteli kaislikossa ja näki ,että se nautti elämästä suuresti.

Kaislat näytti myös olevan lehmälle ihan herkkua kun veteli niitä oiken ahmimalla sisäänsä. Taas tuli mieleen, että kannatti lähteä reisuun ja luulen, että Hikkikään ei katunut sitä. Se olikin kaikkein tärkeintä ja vielä näin alkumatkasta oli kaikki sujunut ihan loistavasi jos niin voi sanoa.

Oli lähes työlästä päästä jatkamaan matkaa, kun meillä oli rannalla olo niin kivaa.Vankkurit toimi myös pukusuojana, vaikka tässä sillä ei ollut mitään väliä, kun oltiin leruttu järvessä vain me kaksi.

Matka kohti pohjoista ja kilometrit taittui ihan joutuisasti. Näki, että Hikki oli saanut uutta puhtia kun oli ollut muutaman päivän levossa ja saanut hyvää ruokaa kylliksi.

Minun eväät oli aika yksinkertaiset, siis vain leipää ja rajattomasti maitoa. Hyvin niillä tuli kuitenkin juttuun kun minun homma oli helppo, toisin kuin Hikillä joka teki täysiä työpäiviä silloin kun tehtiin matkaa. Olin päättänyt pitää lehmälle kokonaisia lepopäiviä matkalla, että saa palautua kunnolla rasituksesta.

Hikillä oli tunnelma korkealla ja olo pirteä. Siksi otin pieniä hölkkä pätkiä ja näytti, että meno maistui lehmälle. Tissit vain hölskyi ja korvat heilui siinä kovassa menossa. Sitä vauhtia en arvannut pitää kauan päällä. Oli nättiä männikkö kangasta ja siinä kurvattiin metsään pitämään taukoa. Tarjoilin Hikille kunnon appeen ja vettä päälle niin paljon kuin maistui. Se Hikin pahkavati vastasi minun kuksaa. Monipuolinen astia moneen käyttöön näin reisussa, olletikkin kun ei kumpikaan oltu mitään nirsoilijoita eikä naristu pienistä puutteista.

Minä nykäisin kuksaani maitoa ja järsin leipää sillä aikaa kun

Hikki söi metsän hienoa ruohoa.

Oltiin Pohjolan kartanon suurten peltojen kohdalla, kun huomasin

veturin askeleen alkavan taas painaa. Ei muuta kuin miettimään

sopivaa yöpymispaikkaa. Pari kilometriä ajeltiin vielä valtatietä ja

tuli viitta vasemmalle jossa luki Kirveskoski. Nimi tuntui niin kiehtovalta, että eikun sinne sitten vaan. Kun tultiin muutama kilometri tuli joki vastaan. Kartta kertoi sen olevan Tainionvirran.

Kuljettiin jonkin aikaa joenvartta vastavirtaan kun onnisti.Oli oikein kaunis pieni niemeke johon jäätiin yön viettoon. Kun riisuin Hikin valjaista, sille tuli heti hinku mennä uimaan. Sain sen töin tuskin estettyä kun esitin sille oikein elekielellä, että siinä

piilee suuri vaara. Se oli pellon ja joen välinen metsä mihin asetuttiin asumaan yhdeksi yöksi. Hikki hoksasi pellolla kasvavan apilan ja sinne sitten vaan ahmimaan.

Minullekkin löytyi mieleistä puuhaa. Otin virvelin perälootasta ja eikun heittelemään. Oli kiitollinen tunne, kun oltiin taas

molemmat ihan oikealla lomalla. Molemmilla oikein hyvä olla.

Ei palellut eikä ollut nälkä eikä jano ja yösijakin oli turvattu.

Se jysähti yllättäin. Nimittäin taimen uistimeen. Alkoi kalan väsytys joka kesti ja kesti. Haavi oli vankkureissa, kun oletin sen olevan tarpeeton näissä vesissä. Sain lopulta kalan uitettua ihan rantaan ja muistin vanhan konstin jota olin joskus käyttänyt.

Se vanha konsti oli puukko.Varauduin antamaan sopivalla kireydellä siimalle vastusta jos lohi vielä hyökkää syvyyksiin.

Hyvin, hyvin varovasti sain väsyneen kalan uitettua lyönti etäisyydelle. Ei sitten muuta kuin naseva isku niskaan. Kävi niinkuin olin arvellut ja kala teki muutaman metrin karkauksen, ja arvelin sen päässeen irti koukusta. Kävi kuitenkin niin onnekkaasti niinkuin usein haukienkin kanssa. Aloin vetämään löysältä tuntuvaa siimaa niin melkein heti alkoi kala kiiltämään ja tiesin, että olin jäänyt voitolle. Taimen oli kuin kuollut ja helppo nostaa rannalle.

Hyvällä lapsella on monta nimeä.Monet nimittää tätäkin kalaa loheksi, vaikka tietääkseni se on järvitaimen. Oli miten oli, sain kuitenkin kelpo saaliin.

Lopetin heittelyn, kun ei ollut enempään tarvetta. Olin täysin luvaton kulkija ja kalastaja. En ollut kysynyt maanomistajalta leirilupaa niinkuin en Onkiniemelläkään ja siellä meni kaikki parhain päin. Hikin mielestä se tulee olemaan reisun paras leiri,

kun isäntä palkitsi lehmän vain ihan olemassa olosta jokapäiväisellä sahti ryystöllä.

En halunnut olla röyhkeä, mutta rohkea kuitenkin. Kävin esittelemässä saaliin Hikille ennenkuin menin perkaamaan sen rantaan.Taas tuli irvistys minulle päin naamaa ja samanlainen huulten höplötys kuin silloin laitumella, kun esittelin sille onki saalista.Silloinen hetki jäi mieleen, olihan se tämän matkan alku.

Rohkeuttahan se vaati, mutta tulet tein kuitenkin maasta kerätyistä

kuivuneista oksista.

Hikki oli tosiaan kuuliainen kuin koira. Se malttoi luovuttaa apilat

ja tuli heti, kun kutsuin sitä. Kerroin sille ääneen.

-Tiedän, että rakastat apilaa, mutta siinä niinkuin usein hyvässä piilee vaara. Voi tulla ähky ja puhku ja se saattaa olla sinulle vaarallista. Viisaana kyllä ymmärrät sen, mistä siinä on kysymys.

Levitän sinulle laavun niin voit pötkähtää siihen ja märehtiä.

Tuhosin hyvän kaksihaaraisen koivuntaimen josta vuoleskelin vahvan tikun kalanpaistoon. Tuoksut oli herkulliset jotka nousivat nuotiosta kun hiljaa