Lehmällä Lappiin

By Tenho Saario

Tämä on humoristinen kertomus miehen ja lehmän yhteisestä Lapinmatkasta. Matka alkaa Sysmän Pääsinniemeltä ja ehtii vasta Leivonmäelle, sillä matkalla sattuu ja tapahtuu monenlaista viivykettä ja hässäkkää. Menetetty aika ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan, sillä matkalla lompakko turpoaa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 29, 2016
• ISBN: 9789523303973

Tenho Saario

Tenho Saario on vanha merimies, ite-taiteilija ja omasta elämästään ideoita ammentava kirjailija.

Book preview

Sisällysluettelo

Lehmällä Lappiin

Valmistusmerkinnät

Lehmällä Lappiin

Aamu aukesi aivan edessäni, kun kökötin kalliolla onki ojennettuna peilityynen järven ylle. Aurinko näytteli ensi säteitään vastarannan puiden latvoissa. Oli onni olla todistamassa luonnon konserttia joka metsästä kuului taukoamatta hetkeksikään. Käkikin kertoi tulostaan helskyvällä kukunnalla vastarannan kuusikosta. En ole taikauskoinen ja siksi en laskenut ensikukunnan määrää, mutta paljon niitä tuli. Ongenkoho keinahteli sopivaa tahtia, välillä upoten äkäisesti veden alle. Kalat joita nostelin oli pääasiassa pieniä sinttejä, mutta ne piti kuitenkin toiminnan virkeänä. Ei kestänyt kauan, kun jo lokkipari ilmestyi paikalle saaliin jaolle. Ei ne turhaan tulleetkaan, kun aloin heitellä niille pienimmät kalat ja jos sattui joku köriläs haksahtamaan koukkuun niin ne kuuluivat minulle. Oli kiva seurata kun kalat tekivät pintaan pieniä ympyräaaltoja. Myös ongenkohosta lähti samanlainen merkki, kun kala nypläsi matoa. Lintujen laulusta yritin tunnistaa niitä mutta huonolla menestyksellä.Vain varis oli varma. Ja tietysti peipponen.

Tälläinen aamu oli niitä hetkiä joiden vuoksi kannattaa ihmisen elää. Luonto kukkeimmillaan ympärillä ja olo on onnekas. Lopulta piti vaihtaa maisemaa. Onki olalla ja kalat risurenksussa astelin kotia kohti. Olin omissa aatoksissani kun tuli oikein suuri säikähdys. Se oli kokonainen teeriparvi joka sen sai aikaan.Kaikki sen tietää millainen ääni siitä lähtee kun nämä linnut pölähtää siivilleen yhtä aikaa. Tai väärin sanottu että kaikki sen tietää, ei pojat puoletkaan tunne sitä ääntä ja sen voimaa. Vielä tuli toinen sätky. Polku jota kuljin seurasi suurta sähkölinjaa.

Olin kallion kumpareen päällä ja yhtäkkiä kuului ylhäältä Piiiiiuii. Olin vetäissyt ongenvavalla sähkölankaa ja taas säikäytti rankasti. Ihan vapisin kun katsoin heiluvaa lankaa vaikka niinkuin vaistosin, että ei käynyt pahasti. Kun kerroin jälkikäteen tätä tapausta, sain kuulla että oli minun onni että vapa oli kuiva.

Vain hetki kun tuli taas uutta ohjelmaa. Käännyin mäen töppäreen alla katsomaan sähkölinjaa ja sieltä katsottuna näki miten alhaalla

langat oli kumpareen keskellä.Tuli mieleen että pylväiden sijoitus ei ollut aivan kohdallaan. Kun jatkoin matkaa, huomasin yhtäkkiä polun vieressä rötköttävän suuren kuolleen ukkometson. Menin heti koettelemaan sitä ja lämmin oli.Tiesin muutenkin,että turmasta ei voinut olla kauan, meninhän aamuyöstä samaa polkua rantaan päin. Siinä en aikaillut ja nyt minulla oli saalista molemmissa käsissä.

Hyvä kalakaveri Huvisen Topi oli kertonut että oli kerännyt linjan alta monet lintupaistit. Tämä oli minulle ensimmäinen näin saatu saalis.Tuli mieleen isän kertomukset nuoruutensa linnunpyynnistä

ansalla jonka nimi oli vipponen. Siinä oli taivutettu kataja kaarelle, jonka päässä oli se itse ansasilmukka. Laukaisu oli yksikertaisen nerokas joka vippasi kaaren vapaaksi,kun lintu meni syömään pyydyksen runsasta marja pilkkaa. Usein lintu vielä räpisteli siipiään, kun pyydyksen kokija meni paikalle ja lopetti linnun kärsimykset. Kaikenlaiset omat viritykset on onneksi nykyään kielletty, lukuunottamatta riekon pyyntiä lapissa. Nyt meille oli tullut uusi lintujen surma, nimittäin sähkölinjat ja liiken-ne joihin menehtyy tuhansia ja taas tuhansia lintuja vuodessa.

Minun reitti meni ohi laidunmaan jossa meidänkin lehmät vietti kesää. Se oli yhteislaidun jossa oli monen mökin lehmiä. Olin jo pikkupoikana vaistonnut että lypsyreisut sinne oli monelle pikkutalon emännälle päivän kohokohta, kun sai vertaistaan seuraa ja sai jakaa ilot ja surut. Oli kertojaa ja oli kuuntelijaa. En minäkään ollut tyhjän panttina kun ajelin kärpäsiä lehmästä aina kun äiti lypsi. Huomasin, että äiti oli ylpeä minusta kun oli ainoa jolla oli apurina oma poika. Se oli kyllä monelle aina rankka reissu kahdesti päivässä, mutta en kuullut koskaan kenenkään valittavan. Ne oli aikoja jolloin sain läheiset suhteet lehmiin ja opin tuntemaan paljon niiden elämästä ja luonteesta. Laitumen keskellä oli metsäsaareke. Metso jo painoi kädessä ja istahdin suuren kannon päähän pitämään pientä taukoa. Meillä oli lehmä jonka nimi oli Hikki. Tämän nimen se oli saanut emältään Terhikiltä, se oli vain lyhennetty Hikiksi. Heti kun Hikki huomasi minun istuvan kannolla alkoi se jolkotella minua kohti. Emolehmästä minulla oli lapsuusajan muistoja. Se oli erittäin seurallinen ja meidän lasten oikea lemmikki. Raili-siskon kanssa meille oli siitä paljon huvia. Se oli meidän ratsu kun talossa ei ollut hevosta ja huomattiin Terhikin olevan täydellinen korvike hevoselle ratsastukseen. Vuorotellen noustiin lehmän selkään risuaidan päältä toisen avustuksella. Lehmällä on isot luukyhmyt selän takaosassa ja piti asettua heti niiden eteen etunojaan ja luja ote keskiselän pitkistä karvoista. Terhikkiä ei ohjattu lainkaan ja mentiin sinne minne lehmä vei. Yleensä se oli rauhallista ja kivaa kyytiä. Kerran minulle kävi kuitenkin niin köpelösti, että lehmä pillastui ja oikein heittämällä heitti minut alas selästä kovaan tiehen ja vinttihän siinä pimeni. Luulen että sen tärskyn jälkeen se pimeys on jatkunut näihin päiviin asti ainakin puolipimeänä.

Hikki oli tullut aivan kapsuttelu etäisyydelle. Se lehmä oli ylivertaisen kaunis ja siro liikkeissään. Otsassa valkoinen kolmio kärki alaspäin sekä valkeat tennissukat tasaisesti joka jalassa.

Mikä tärkeintä kuitenkin oli sen älykkyys. Äiti oli joskus sanonut, että se on vain puhetta vailla. Hikki nuuskaisi metsoa ihmeissään ja myös maassa olevaa kalanippua. Irvisti rumasti ja häplytti huuliaan minun suuntaan. Liekkö saanut hajuaisti kolauksen kun alkoi pitkällä kielellään putsaamaan sieraimia. Ihmisen kieli ei ylty sieraimeen mutta ei hätää.Tuli mieleen kun lähiaikoina olin sukulaispojan rippikirkossa ja näin miten sama hoituu ihmiseltä. Edessäni istui pikkupoika joka työnsi etusormen syvälle sieraimeen, pyöritteli sitä, veti ulos ja eikun sormi suuhun.Tämä toistui useita kertoja. Saman homman voi hoitaa eri tavoin, niinkuin nähty on. Kun katselin ja hiplailin lehmää, tuli mieleeni outoja ajatuksia jotka oletin olevan sen tärskyn aiheuttamia hullutuksia.

Huomioin, että Hikki ei ollut mikään tavallinen eläin, vaan jotain suurempaa älyä omaava lehmä. Itse tunsin jotain yhteistä Hikin kanssa ja ajatukset alkoivat kulkea oikein laukka-askelin maailmalle.

Muutin ajatukseni kuuluvaan muotoon ja aloin selostuksen Hikille lähes kuiskaten.

-Mitä tuumit, jos käydään kimppaan ja tehdään tästä kesästä oikea seikkailu meille molemmille. Sinä et ole mikään normaali nauta ja sinun aika kuluu kuin hukkaan, jos joudut vanhenemaan tällä pienellä laitumen läntillä. Mennään yhdessä reisuun ja katsotaan mitä elämä meille antaa siellä maailmalla. Ruohoa siellä ainakin riittää ja saattaa olla jopa vihreämpää kuin täällä sinun omalla laitumella.

-Ostan sinulle parasta rehua mitä kaupasta löytyy. Janoisenakaan sinun ei tarvitse taivaltaa, sen takaan.

Selitin Hikille vielä oman muonituksen.

-Minä opettelen tulemaan toimeen vanikalla ja maidolla jota sinä minulle annat. Se tulee olemaan suorastaan juhlaa, kun miettii, että on porukkaa joiden on tultava toimeen pelkällä vedellä ja leivällä.

Jatkoin vielä alustavaa suunnittelua.

-Minä ostan kunnon kiesit joilla on kevyt hurutella ihan minne vain. Minä ostan itselleni pienen teltan jossa vietän yöni. Sinun pitää yöpyä taivasalla niinkuin tähänkin asti. Se asia pysyy sinulla ihan entisellään eikä matkustamisen muutos tunnu niin rajulta. Minun suuri haave on matkata lappiin ja jos se toteutuu, ostan sinulle rankisen jossa voit uinailla sääskiltä turvassa.

Olipa mukava nähdä lehmän kuuntelevan kiinnostuneena minun selostusta matkasuunnitelmasta. Hikin huulet oikei höplötti ja niistä pystyin lukemaan jotain myönteistä epävarmuutta. Loppu tuli kertomisesta, Hikki kääntyi ja poistui paikalta jotenkin vaisun oloisena. Liekkö olin innostununut liikaa kertomaan lehmälle toiveestani. Kun lompsin polulla kotiin päin,velloi mielessäni jo monenlaista suunnitelmaa.

Kotona sain iloisen vastaanoton,kun vein erinomaisen saaliin näytille. Äiti oikein hyrisi onnesta huomatessaan metson ja ahvenet vielä lisäsi kiitolloisuutta tunteeseen.

Minä iskin heti kun huomasin ajoituksen oikeaksi.

-Kuuleppa äiti juttua. Tapasin tulomatkalla laitumella Hikin ja sovittiin,että me teemme yhdessä lapinmatkan tänäkesänä.Ostan lehmän kärryt jota Hikki vetää ja minä senkun vain istun rattailla ja ohjastan.

Äiti katsoi minua ja sanoi kiivaasti.

-Hulluksiko olet tullut, eihän sellaista voi kukaan kuvitella edes huumorimielessä. Et kyllä tee meidän Hikistä mitään juhtaa, se on kyllä varmaa se.

Selitin äitille.

-Asia on jo sovittu Hikin kanssa ja sille on ankara pettymys jos et päästä sitä reisuun. Jäähän sinulle vanha Terhikki, että lypsyreisut jatkuu entisellään. Eihän me mennä kokonaan pois, palataanhan me syksyllä kotiin.

Tunsin, että metso ja ahvenet oli jotenkin pehmittänyt äitiä kun hän yllättäen tokaisi.

-Mene ja tee tahtosi mukaan, mutta syksyllä palaatte varmasti.

Se oli minulle niin suuri lupaus,että halasin ja rutistinäitiä oikein kunnolla ja sanoin.

-Kiitos kiitos syksyllä palataan, et tule pettymään.

Tuli tehtyä pikaisia ratkaisuja,vaikka päätös oli lopultakin suuri ja ehkä vielä sellainen joka saattaa johtaa harhaan.Tuli taas mietittyä

että sillä tärskyllä jonka sain, kun pillastunut lehmä heitti minut selästään tiehen, oli oma-osuutensa tähän. Suunnitelmahan ei voinut olla normaalin ihmisälyn tuotetta.

Yöllä mietteet harhaili sinn, tänne ja tuonne. Piti alkaa heti kehitellä matkavalmisteluja.Tärkein kaikista oli Hikin koulutus, että näkee onko siitä tosissaan sellaiseen voimanponnistukseen. Ja mistä löytäisin sellaiset sopivat kärryt lehmälle. Olin nähnyt kotikylän maatalojen monenmoiset kärryt, mutta yhdetkään niistä ei okein sytyttäneet.Toinen pointti siinä oli vielä se, että jos olisin mennyt kysymään ostaakseni sopivan oloisia kärryjä jostain tutusta talosta,vastaus olisi varma ei.Kaikki olisi ymmärtäneet, että mitä hevoseton mies kärryillä tekee. Pohdinnan jälkeen keksinkin kokeilla oikeaa onneani. Laitoin maaseuduntulevaisuuteen ilmoituksen, että ostetaan oikeat lännen mallin vankkurit. Arvelin siinä lehdessä olevan parhaan levikin koko Suomeen ja vielä alan ihmisille.

Toisena päivänä menin vielä laitumelle juttelemaan Hikille, että

-Olet saanut matkustusluvan ja meidän määränpää on lappi.

Nyt nyökkäykset jotka sain oli paljon innokkaammat kuin eilen. Juttelin pitkään matkakaverille ja lupasin tulla seuraavana päivänä hakemaan hänet kotiin koulutukseen.

Miettimistä ja suunnittelua riitti liiankin kanssa. Olin tehnyt monta lapin matkaa ennenkin, mutta kaikki oli olleet ihan yksinkertaisia toteuttaa tähän tulevaan matkaan nähden. Matkakaverina tuli olemaan eläin ja siitä vastuu oli paljon suurempi kuin entisistä matkakavereista. Hikki oli kyllä erittäin viisas ja luotettava eläin, mutta lehmä on aina lehmä, ei siitä mihinkään pääse.

En arvannut vielä tehdä suuria hankintoja matkatavaroihin, kun kuljetuskärryjen malli oli vielä epävarma.

Se mihin voi aluksi panostaa ja joka ei mene hukkaan oli Hikin koulutus. Jos jostain syystä meidän matka tökkää, lehmän taidot ei mene hukkaan. Ainakin molempien hermot vahvistuu ja siitä on hyötyä koko elämän ajan. Sananlaskukin sanoo, että ei oppi ojaan kaada. Koulutus kannattaa aina, sen voin sanoa ihan suoraan näin kansakoulu pohjalta.

Tuli uusi päivä ja uudet touhut. Lähdin hakemaan lehmää laitumelta kotiin koulutukseen. Hikki kulki helposti kaulassa olevan löysän narun ohjaamana. Kun oltiin tultu piikkilankaportin toiselle puolelle, käännyttiin katsomaan laitumelle jääviä Hikin kavereita. Selvästi voi vaistota sen haikean tunnelman, mikä oli vallalla aidan molemmin puolin. Meidän valttina kestämään tämä eron hetki oli vapaus. Laitumelle jäävät Hikin kaverit ynähtelivät suruissaan kun näkivät, että heidän opettajaa vietiin maailman markkinoille. Elämä on joskus luopumista , mutta onneksi tämä ei ollut lopullista. Hikillä riittää paljon kerrottavaa syksyllä, kun ollaan palattu kotiin.

Ensimmäiseksi piti Hikki saada oppimaan ratsuksi. Se ei ollut ihan helppoa, mutta lähti vähitellen sujumaan aina paremmin ja paremmin. Joskus meidän napit meni vastakkain ja minun hermot oli lähellä pettää, mutta olin päättänyt, että en missään tilanteessa lyö ,enkä kurita muutenkaan matkakaveria. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Olin joskus joutunut katselemaan, kun hevosta on hakattu suuren kuorman edessä vaikka selvästi näki, että kaikkensa oli eläin antanut. Silloin päätin,että en tule koskaan sallimaan minkäänlaista eläinrääkkäystä missään muodossa. Kärpänenkin pitää tappaa niin rajulla iskulla,että henki lähtee heti.

Vähitellen sain lehmän oppimaan ohjausta joka välittyi kaulassa olevaan naruun. Kun köyttä vempautti vasemmalle, silloin mentiin oikealle. Se oli outoa, mutta niin se näytti olevan jotenkin ristissä lehmän aivoissa. Sitä ei kannattanut alkaa muuttamaan,kun se näytti toimivan niinpäin oikein hyvin ja sujuvasti. Aloin pitämään lehmää kuin jotain lemmikkiä. Tein heinälatoon sille hyvän makuutilan ja aloin antamaan sille parempia välipaloja mitä se oli saanut laitumella.

Meidän keskinäinen luottamus näytti lujittuvan päivä päivän jälkeen. Hikki ei enää tarvinnut mitään aitausta missä viettää päiviään. Kun kutsuin sitä nimeltä,se tuli luokseni kuin koira ikään.

Ei voinut sanoa, että huominen on uusi eilinen.Vaikka oltiin vielä kotona, vaihtelua riitti. Tuli soittopyyntö Keuruun kesäteatterilta.

En voinut älytä mitä asiaa niillä on minulle. Eihän minulla ollut niiden kanssa mitään tekemistä. Siinä oli tullut joku erehdys, ehkä soittaneet väärään numeroon tai jotain muuta outoa siinä täytyi olla.Väärinkäsityksiä maailmassa riittää aina liikaakin.

Pitihän sinne kuitenkin soittaa ja selvittää asia. Se soitto ei ollut turha. Mies ilmoitti nähneensä ostoilmoituksen lehdessä. Kertoi, että heillä on joutilaat vankkurit jotka voidaan myydä. Ne oli ollut useana kesänä teatterinäytöksessä käytössä ja hyvässä hoidossa ja talvehtineet aina suojassa. Tulevana kesänä alkaa uudet näytökset ja vankkurien hinnalla saamme hankittua uutta rekvisiittaa.

Nyt en aikaillut ja löin kaupan lukkoon. Sovittuun hintaan kuului kuljetus Heinolaan ja palautus oikeus jos kehuskelija oli puhunut potaskaa. Mies tuntui kuitenkin rehelliseltä ja reilulta, enkä pelännyt petosta, mutta takaportti piti kuitenkin jättää.

Piti heti lähteä kertomaan uutista ulos Hikille. Huomasin ja ällistyin, kun lehmää ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Kutsumahuutokaan ei tehonnut. Arvasin,että kaveri oli palannut laitumelle omiensa joukkoon, ja sieltähän se riiviö löytyi.Arvelin,että sillä oli mennyt pupu pöksyyn, kun oli ensimmäistä kertaa elämässään lähdössä oikealle matkalle isoon maailmaan.

Nousin suuren kannon nokasta Hikin selkään kun ohjustin sen nöyrästi kotipolulle. Ammu on hyvä ja osuva lempinimi lehmälle.

Nimittäin kaikki tarhaan jääneet kaverit ammuivat meidän perään

niin kauan kuin näköyhteys säilyi.

Nuhtelin Hikkiä karkaamisesta ihan lempeällä äänellä ja se näytti ymmärtävän. Molemmat oltiin jo täysin leppyneitä kun oltiin taas kotona. Ratsastusmatkalla olin kertonut Hikille kaiken mitä tiesin meidän uusista vankkureista. Huomasin että Hikki ymmärsi asian,

mutta ei käsittänyt sitä.

Keuruulla ei aikailtu. Oli pantu toimeksi ja tuli ilmoitus vankkuri kuorman saapumisesta vielä saman päivän iltana.Maksu piti hoitaa käteisenä heti kun tavara oli toimitettu.

Kun nostin suuren summan käteistä, pankkityttö ihmetteli asiaa. Kerroin hänelle tekeväni Pohjanmaalla hevoskauppoja, jotka hoituu vain käteisellä, kun myyjät on tummaa porukkaa.Se selvitti kaiken ja utelu pankissa loppui siihen.

Kotona oli löysä koulutuspäivä ja pääasiassa lepäiltiin ja minulla oli suuri jännitys mitä tulen vielä näkemään samana päivänä. Aika mateli etanan lailla kun iltaa ei tahtonut vain sinä päivänä löytyä.

Sieltä se kuitenkin tuli ja toi sen kaivatun kuormurin pihaan. Oli kaksi miestä ja vankkurit lavalla.

Mies, joka oli kaupantekijä oli iloinen ja rennon oloinen teatteri mies.Toinenhan oli autoilija ja kauppa ei hänelle kuulunut, kunhan sai vain palkkansa pois.

Kiertelin autoa ympäri ja ihmettelin. Näkemäni tuntui aivan uskomattomalta, lähes ihmeeltä. Olin ehkä jossain elokuvassa nähnyt näin upeat vankkurit, mutta liekkö Suomessa toisia näiden veroisia ollut lainkaan.

Myyjä kertoi vankkureiden historiaa, joka oli lyhyt.

-Nämä on kärrymestari tehnyt vartavasten meidän teatterin käyttöön. Hän pani peliin kaiken taitonsa, kun tiesi että niitä tulee katselemaan tuhannet ihmiset. Näin miehen maine leviää ympäri maata kulovalkean tavoin. Sääli niitä meidänkin on myydä, mutta meidän on kuitekin mentävä eteenpäin kun rahat ei riitä kaikkeen.

Nyt kysynkin sinulta, että otetaanko alas.

Yritin salata ylenpalttista innostusta kun sanoin.

-On niinkuin puhelimessa kerroit ja alas otetaan ilman muuta.

Vankkureiden alla oli jo lastaukseen laitettu nostoliinat ja kuljettaja hoiti homman nosturilla.Näytti,että homma käy, kun sen

osaa. Myyjä oli hyvillään, kun ei tarvinnut viedä kärryjä takaisin. Vankkurien esittely jatkui ja vain parani. Edessä ajurin istuimen alla oli saranoilla oleva laatikko.Se avattiin ja mies veti esiin aivan uudennäköisen lännenmiehen juhlapuvun. Mallasin sitä rintaani vasten ja kokokin näytti aivan passelilta. Kenkiäkin oli kahdet ja nekin kiilteli uutuuttaan. Stetsoneita löytyi myös kaksi kappaletta, hieman eri malleja toisiinsa nähden, mutta aivan upeita nekin.

Tätä oli tehty aivan vaitonaisena, sitten myyjä puhkesi puhumaan

-Nämä kaikki kuuluu samaan hintaan mitä puhelimessa silloin sovittiin.

Vedin valmiiksi lasketun turpean rahanipun taskusta ja iskin sen miehen suureen kouraan. Osasin vain kiitellä, kun olin onnesta lähes mykkänä.

-Kiitos. Paljon kiitoksia. Oikein paljon kiitoksia.

Myyjä työnsi rahanipun poveensa laskematta kun vielä jatkoi.

-Ei tässä vielä kaikki. Katsotaan takaosa vielä. Siellä on täydet työkalut kullankaivuuseen. Nekin kuului teatterin ohjelmaan.

Osasin avata perässä olevan laatikon kannen jonka luukku oli samassa tasossa vankkureiden lavan kanssa.Taas oli hämmästys suuri.Sieltä löytyi lähes maalipinnalla oleva lapio, hakku ja tietysti vaskooli.Lisäksi vielä pieni kaarisaha ja kaksi kirvestä iso ja pieni.

Ihmettelin vielä.

-Onko tosiaan totta, että nämä kaikki lisukkeet kuuluu samaan hintaan.

Myyjä tiesi.

-Kyllä se totta on. Eihän meillä ole niille mitään käyttöä. Katsotaan vielä valjaat. Ne on kyllä tehty ponille kun sellainen oli meillä teatterissa toimittamassa hevosen virkaa. Sinun täytyy itse ostaa hevoselle sopivat valjaat.

En paljastanut, että minulla tulee olemaan vankkurin vetäjänä lehmä. Siitä olisin tullut kantamaan hullun kirjoja ihan Keuruulla asti.Miehet oli tehtävänsä tehneet ja lähtivät pois.

-Paljon kiitoksia kaupasta ja hyvää kesää.Se on nyt sinun oma.

Nyt oli selvää, että oli tullut aika alkaa valmistelut tosissaan. Hikki piti nyt lupauksensa ja heti parin kutsuhuudon jälkeen työntyi pusikosta pihalle. Hytkähti oikein säikähtäen, kun katsoi vankkureita aivan ihmeissään. Tuli mieleen se sanonta, että katsoo kuin lehmä uuttaporttia.Katse Hikillä oli nyt varmaan samanlaisen ällistynyt. Ei tohtinut tulla taluttamatta liki vankkureita lainkaan.

Juttelin sille taas rauhallisesti ja esitin sille kuin oman työkalun.

Olin niin tyytyväinen kauppaan kun otin valjaat esiin ja aloin sovitella lehmälle länkiä kaulaan. Ihme oli suuri ja kaikki sujui sopuisasti. Mukana oli myös mustasta nahasta tehdyt päitset, jotka

Hikki antoi myös sopuisasti viritellä päähänsä. Niissä oli niskassa messniki rengas johon liitin ihan uuden ohjausköyden, joka löytyi omasta takaa. Samasta köydestä voin sitoa lehmän kiinni, jos se joskus reisussa tuntuu olevan tarpeen.Tyytyväisyys senkun lisääntyi, kun olin huomannut länkienkin olevan aivan sopivat. Ei tiedä Keuruulainen, että ponille ja lehmälle sattuu samat valjaat.

Tein valjastuksesta täydellisen saman tien.Sitolkka ja kaikki muukin oli sopivaa kun ne säädeltiin hihnoilla kohdalleen. Ensimmäisenä päivänä en kuitenkaan pannut vankkureita perään.

Lähdettiin kävelylle enkä noussut ratsaille lainkaan. Nyt oli tullut se aika, jolloin piti taluttaa elämä suureen muutokseen.Se oli sama meille molemmille, kun oltiin vähän löylynlyömiä kumpikin.

Hikki oli yli viisas ja minä jotenkin outo, kun innostuin ja höyrähdin tälläiseen kotkotukseen.Tiedän, että monelta taholta tulee ankaraakin arvostelua. Työn vieroksunta on yksi syytöksen syy mutta minulla on se etu, että minä en välitä.Seikkailun halu on aina ollut minun moottori ja nyt se on saanut minussa täyden vallan.

Talutin lehmää tiellä ja taas oli autoille näkemistä. Hikki tottui nopeasti kantamaan valjaita näytti jopa tykkäävän niistä.Kun löysäsin lehmän kotipihalla ilmoitin että sinulla on loppupäivä vapaata. Huomenna meillä on inssiajo, keskity siis siihen.

Aamulla kun menin ulos Hikki jo tönötti vankkureiden kupeella.

Ei siinä muuta, kuin lehmä valjaisiin vain. Nyt otin ensikerran kannatin lenkit käyttöön ja pujotin aisanpäät niihin. Höllävyötä ei tarvittu, koska vankkureissa ei ollut vaaraa aisojen nousulle niinkuin kaksipyöräisissä, takapainoisiksi kuormatuissa kärryissä. Aluksi kurvailin pihalla muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan tehden monia ohjaus testejä. Hikki totteli ohjausta kiitettävästi jo tutuksi tulleella tavalla. Lopulta päätin lähteä rohkeasti yleiselle tielle liikenteen sekaan. Tie oli tunnetusti hiljainen, mutta kuitenkin muutamalle autoilijalle tuli täpärät paikat kun näkivät vastaan tulevan uskomattoman hökötyksen.

Sen kyllä ymmärtää, eihän tälläisen körökuorman kulkeminen voi olla yleisellä tiellä edes totta.

Tiesin, että tämä minun yhdistelmä oli täysin laillinen kulkija, ei siis poliiseista ollut meille mitään varottavaa, eikä sakon pelkoa lainkaan. Eihän tämä poikkea hevosajoneuvoista, vaikka onkin erittäin kiinnostava ja upea näky kaikille sivullisille tiellä liikkujille.

Oli ensimmäinen varsinainen ajelu yleisellä tiellä. Käännyttiin ympäri parin kilometrin päässä ja paluumatkalla kerroin Hikille ihan ääneen ja tiesin sen ymmärtävän minua.

-Tässä se nyt oli tämä sinun inssiajo. Läpäisit sen kiitettävällä arvosanalla ja olet tervetullut minun kaveriksi sinne sovitulle lapin matkalle. Sinuakin varmaan jännittää se tuleva matka, mutta älä välitä niin tekee minullakin.

Vaikka vankkureissa oli hyvä perus varustelu piti kuitenkin miettiä vielä jotain pikku puutteita joita oli lähes vaikea keksiä. Olin jo ennakkoon sunnitellut ostaa kunnon leirintä välineet, mutta nekin sain unohtaa kun minulla oli hyvä asunto valmiina vankkureissa.Vain kahden maattavan untuvaisen makuupussin päätin hankkia, kun tunsin vanhastaan koleat lapin kesäyöt.

Myös minulle tärkeät kullankaivajan välineet löytyi laatikosta. Hikki oli ominut lempipaikakseen tallin taustan, jossa se viihtyi paremmin kuin tallissa, jonne sinnekkin oli vapaa pääsy. Sieltä takaa ei ollut näköyhteyttä tielle, ja se ehkä lisäsi lehmän viihtyvyyttä.Tulikin pelko miten se tulee toimeen kun joutuu elämään liikenteen hälinässä.

Olin juuri palaamassa iltalypsyltä, kun tiellä tuli tuttuja lapsia vastaan ja pääsin pitkästä aikaa puhumaan oikeiden ihmisten kanssa kun tuli utelu.

-Mitä sinulla on siinä ämpärissä joka näyttää niin painavalta.

Satuin olemaan rehellisellä tuulella, kun kerroin.

-Minulla on tuolla metsässä oma lehmä ja kävin lypsyllä.

Uteliaisuus heräsi lapsissa.

Me halutaan nähdä se sinun lehmä ettet vain juksaa,

niinkuin sinun tapoihin kuuluu. Muistetaan aina se helikopteri huijaus, jonka teit meille.

Avasin ämpärin kannen ja näytin, että maitoa on.

-Maistakaa vielä, niin uskotte, että tosi on.

Minulla roikkui aina kuksa nahkahihnasta, jonka otin vyöltä ja

koukkasin siihen maitoa ja annoin sen ensin pienimmälle, joka yllättäen joi kuksan tyhjäksi.

-Hyvää hyvää, tyttö ylisti.

Isommatkin puoskat ja kaikki kehuivat lämmintä maitoa hyväksi.

Aloin kertomaan.

-Se lehmä on se meidän kuuluisan viisas Hikki. Sitä ei voi nyt häiritä, kun sillä on koulutusvaihe menossa. Siitä tulee sirkus

lehmä ja on oppiaikana annettava olla rauhassa. Jos hyvin menee, niinkuin näyttää, ensiesiintyminen on juhannuksena Mikkelissä.Tulkaa katsomaan tuonne pihalle upeita vankkureita jotka kuuluvat myös siihen sirkus juttuun.

Olihan lapset huomanneet aiemminkin jo ne vankkurit ja ei tarvinnut epäillä minun juttuja, niikuin usein oli käynyt ja syystä. Ei tarvinnut paljon penskoja yllyttää,kun jo kirmasivat pihalle.

Kiertelivät kärryjä ja juttua ja ihmetystä riitti.

Riemu senkun petrasi, kun annoin luvan nousta rattaille. Pyysin

porukkaa pomppimaan yhtä aikaa rattailla, että sain seurata jousituksen toimintaa.Oli hauskaa, kun huusin tahtia hyppelyyn ja metelikin oli melkoinen.

Pääsin lopulta muihin hommiin, kun lupasin lasten pääsevän huomenna ajelulle, ja koko sakki lähti menemään innoissaan pois, huomista ajelua jo hehkuttaen.

Uutena päivänä,heti aamusta alkoi meillä rampata väkeä. Kertoivat lasten eilen illalla kierrelleen pitkin kyliä kertomassa Tenhon vankkureista ja sirkus suunnitelmista, joka oli jotain erikoista.

Valta-osa kävijöistä oli minulle tuttuja, mutta muutamalla

ventovieraallakin oli kiinnostusta katsella upeita vankkureita.

Joku löysi jotain moitettakin niistä, mutta se jäi ylistyksen varjoon

Oli taas tuuria, kun porukassa oli tuttu maaisäntä, jolta arvasin kysyä vanhoja heinäpaaleja. Ei Hikin polttoaineeksi, vaan vankkureiden sohvaksi. Olin yöllä kiemurrellut unettomana ja pähkäillyt omaa petipaikkaa ja se oli ratkennut niin, että heinäpaalit oli paras ja halvin ratkaisu. Hätätilassa niissä olisi ollut lehmälle ruokaa, mutta tuskin siihen oli tarvetta näin kesällä. Ei vieläkään moni tiennyt, että minun vetäjä on lehmä. Ihmettelivät vain, että miten minä hevoseton mies olin hankkinut noin komeat ja kalliit vankkurit.

Moni kysyi sellaisia asioita, joista minulla ei ollut mitään hajua.

Kuitenkin niistä selvisin kun naama peruslukemilla sävelsin jotain älytöntä.Yksi vieras tutki tarkkaan vaunujen jarrumekanismin,

kun se näytti miestä eritoten kiinnostavan. Siinä minäkin äkkäsin, että vankkureita voi jarruttaa juohevasti aivan kuin autoa.

Olin luullut, että niiden toiminta on vain päällä ja pois.

Vielä samana päivänä Valmetti kurvasi pihaan heinäpaalit

peräkauhassa. Reilu isäntä nosteli paalit vankkureille ja sillä hyvä.

Aamulla aloin taas toteuttamaan yöllä vuntsittuja ideoita.Asettelin ja sovittelin heinäpaalit toiselle lavan reunalle. Olin keksinyt laittaa vanhat räsymatot paalien peitoksi.Siinä oli valmis penkki ja peti. Ei hävennyt hyvälle sohvalle, ei yhtään tuumaa.

Katekangas oli puhtaanvalkoinen. Olin yöllä tuuminut,että myös Hikki tarvisee jokinlaisen suojan pahojen ilmojen varalle. Keksin viritellä laavukankaan vankkureiden viereen, jonka pystytin malliksi ja kutsuin Hikin katsomaan ja hyväksymään asumuksensa. Kangas oli maastokankainen kevyt peite joka oli nopea ja helppo nostaa tukiensa varaan tarpeen niin vaatiessa.

Lehmän silmistä näkyi kiitollisuus, kun huomasi, että hänestä pidetään huolta.Vielä löysin omasta takaa pienen taiteltavan puupöydän.Vankkureissa ei tietenkään ollut yhtään muoviosaa,

ja minä pidin saman linjan. Ei muovia ei.Vanhastaan minulla oli hyvät peitteet ja tyynykin löytyi.Taittelin vielä vanhan viltin

joka mahtui sopivasti perän työkalulaatikkoon. Saunassa oli puinen löylykiulu jonka otin lypsyastiaksi retkelle. Eihän se tuleva mikään retki ollut sehän oli matka. Luulen,että ihan ennätys

reisu mitä on Suomessa kukaan tehnyt lehmällä.

Olin saanut sopivasti Hikin valjaisiin kun lapsilauma pölähti pihalle.Vanhin poika aloitti puheen.

-Huomenta huomenta. Päästäänkö nyt ajelulle kun kerran eilen lupasit. Meitä onkin nyt vielä enemmän kuin mitä eilen.

-Tottakai minä pysyn sanojeni takana. Nouskaa vain kyytiin, nyt on hyvät istuinpaikat kaikille,vaikka teitä onkin eilistä enemmän.

Iloiset lapset nousi takana olevia tikkaita pitkin kyytiin. Näytti,että oli vahvemman oikeus ja pienin tyttö ei mahtunukaan paalien päälle ja siitä alkoi pieni riita.

Minä tulin sovittamaan tilannetta ja sanoin pienimmälle.

-Tule istumaan minun viereen kuskin penkille.Se on paras paikka

Tyttö hymyili onnesta ja sitten senkun mentiin.

Kyyti oli riemukasta meille kaikille.Tehtiin ennätyspitkä matka

maantiellä.Vaikutti, että Hikki innostui näyttämään lapsille mitä osaa. Tosiaan osasi taas paljon paremmin kaikki kurvit kuin mihin oli pystynyt edellispäivinä. Vanhin poika oli kuin porukan pomo ja alkoi kertomaan.

-Kun me kierreltiin kylällä kertomassa, että Tenholla Jumiskossa on lännen vankkurit joita vetää lehmä, kun ne menevät esiintymään sirkukseen, niin kukaan ei uskonut meitä. Jotkut epäili, että sinä olit taas höynäyttänyt lapsia.Yksi mamma nimitti meitä valehtelijoiksi, vaikka oltiin nähty vankkurit. Nyt on nähty lehmäkin ja totta se on.

Minä sain lapsille hyvänmielen kun kerroin.

-Sellaiset puhujat saa pitkän nenän.Onhan moni kyläläinen käynyt jo katsomassa vankkureita ja jokunen nähnyt lehmänkin tiellä. Ei aina kannata välittää kaikista kylän jutuista, kun tietää itse,että on rehellinen. Rehellisyys kannatta aina ja se on paras päänalunen. On helppo elää, kun ei ole mitään tunnonvaivoja ja tunteen närästyksiä.

Kyselin lapsilta onko heinäpaalien päällä hyvä istua ja vaikka köllötellä silloin kun on yksin reisussa, niinkuin minä tulen olemaan.Yksi tytöistä kehui joka tuntui mukavalta.

-Meille ostettiin uusi sohva eikä siinä ole läheskään näin kivaa

kuin tässä. Puhuit heinäpaaleista mutta eihän niitä näy missään.

Minä taas esitin.

-Ne paalit on peitetty noilla värikkäillä räsymatoilla. Eikö olekkin sopivat tähän paikkaan

-No kyllä on, sanoi tyttö.

Olen huomannut,että lasten kansa on kivaa kun kyselee niiltä asioita ja ottaa niiden mielipiteet kiitollisena huomioon.Tällä matkalla se vain vahvistui.

Pyrin siihen, että jokainen sai olla äänessä ja kertoa tuntemuksiaan tästä hauskasta ja oudosta kyydistä. Tytöltä,joka istui kuskin penkillä minun vieressä tuli huomio.

-Hikiltä pääsi pieru.

Aivan kuin lehmä olisi kuullut ja myös ymmärtänyt kuulemansa lähti lehmä juosta hölköttämään ensimmäistä kertaa.

Lasten kirkuminen vain lisäsi tahtia sorkkiin. Kyyti oli kovaa, mutta tuntui kuitenkin turvalliselta menolta. Se oli minullekkin suuri ja iloinen yllätys.Aloin jo huvikseni laskeskelemaan, kuinka

monta päivää säästyy matka-ajassa jos vaikka puolet hölkätään.

Saattoi olla että ollaan jo reilusti ennen kaamosaikaa perillä, jos tehdään lähtö lähipäivinä.

Kun kurvattiin pihaan ryhmänjohtaja jo kyseli.

-Tämä oli kivaa ja hyvää kyytiä. Voidaanko tulla toisenkin kerran ajelulle. Se juoksumatka oli kaikkein kivointa.

Minun täytyi tuottaa pettymymys.

-Kyllä nyt on niin, että tämä oli tässä. Meillä häämöttää jo matkalle lähtö, mutta voitte tulla harjaamaan Hikkiä että se on näyttely kelpoinen ison yleisön edessä. Lypsääkkin saatte jos teillä huvittaa oppia se tärkeä taito.

Vanhin tytöistä oli innoissaan.

-Minä haluan ainakin tulla. Joko saan tulla huomenna hetiaamulla

Minäkin olin kiitollinen avusta

-Heti aamulla käy. Iltapäivällä meillä on hyppyharjoitus joka on salainen eikä siedä yhtään katsojaa. Sirkus lehmällä pitää olla monta temppua, että siitä tulee yleisölle oikea vetonaula. Meillä

on jo varastossa monta ihmettä, mutta ne tulee ulos vasta oikeassa sirkus esityksessä. Voin sitten antaa teille vapaa lippuja sinne jos saatte itse hommattua kyydin.

Vähän kolkutti omaa tuntoa, kun taas tuli juksattua lapsia, vaikka itse olin heille tähdentänyt rehellisyyttä. On se niin väärin, mutta

niinkuin sanottu on, minä en välitä.

-Lasten käytös miellytti, kun kaikki ihan vurotellen kiitteli minua

Katselivat vielä ihastellen Hikkiä ja vankkureita ja lähtivät pois.

Olin Hikille selityksen velkaa ja annoin tulla isolla äänellä.

-Älä pelkää, ei me aleta mitään hyppyjä kokeilemaan, mutta pienet pilat pitää lapset hyvässä vireessä. Huomenna tulee Ilona ja harjaa sinut lähtökuntoon. Kun on nukuttu kaksi yötä teemme lähdön maantielle. Sinä näet oikein valtatien ylihuomenna ensimmäistä kertaa, mutta sen vilkkaaseen liikenteeseen tottuu pian ja helposti.

Hikin olo oli mukava ilman valjaita. Se nyhti heinää oikein olantakaa kuin olisi tiennyt, että pitää tankata varastot täyteen.

Olin kuunnellut lapsia sivusta ja sieltä kuulin viisaan kommentin jota en ollut itse ajatellut lainkaan. Veeti oli keksinyt miten hyvät vankkurit on kun ei voi renkaat mennä puhki lainkaan. Niimpä olikin, se teki matkanteosta paljon varmempaa, ja vähensi hultokorjauksen vaivoja.

Löysin kotoa vielä oikein hyvän emaliämpärin lypsy sangoksi. Se oli nätti musta jossa oli valkeat pilkut. Saunakiulu sai jotain muuta tehtävää. Olin jo edellis- iltana tankannut tynnyrit täyteen vettä. Niistä tuli pikku huoli kun ne tihkuili vettä ulos. Kuitenkin se murhe oli jo pois kun tynnrit turposi ja vuotoja ei enää näkynyt. Vielä piti tarkastaa kalupakki ja siellä oli kaikki tarpeelliset huoltovälineet. Niitä ei ollut paljon, mutta myyjä oli sanonut, että muuta et tarvitse ja siitä sain olla huoletta.

Lähes tärkein puuttui vielä. Nimittäin lypsyjakkara. Sellaista ei löytynynyt mutta löytyi tavaraa ja taito tehdä sellainen.Värkkäsin jakkaran omaan mittaan sopivaksi, mutta kaikille se